H
hölmistynyt
Vieras
Siinähän se ongelma siis on. Tänään kun oli tuolla tyttärellä siis vapaapäivä niin piti hänen tehdä pikkusisaruksille ruokaa. Olin ihan ohjeet antanut ja jättänyt vielä keskelle keittiön pöytää. Vähän aikaa sitten keskimmäinen soitti ja sanoi että kana oli mustaa ja pasta raakaa. Tyttö ollut yhtä tunari 16-vuotiaasta asti, kun ruokaa alkoi laittamaan.
Vaatteet kyllä saa puhtaaksi ja osaa käyttää hyvin pesukonetta, mutta esim. silittäminen on ihan hepreaa, siksi tyttären vaatteet ovatkin ryppyisiä. Kysymys ei ole siitä, etteikö olisi ennen tehnyt näitä hommia, aloitti kaikenlaiset ruuanlaitot sun muut siitä kuudentoista korvilla. Ei myöskään ole ilmaissut, että ei pitäisi kyseisistä jutuista, ihan mukisematta kaiken tekee.
Myös ompelu on tälle tytölle käsittämättömän vaikeaa. Jos paidasta irtoo nappi ja minä en suostu ompelemaan sitä, paita laitetaan kaapin perälle. Jos tyttö ompelee napin itse niin se tipahtaa siitä taas seuraavana päivänä. Vaikka olen näyttänyt miten se pitää tehdä.
Minusta tämä on aika outoa, koska tyttö on päivittäin hevosten kanssa tekemisissä ja kai sielläkin jotain hieman samanlaista joutuu tekemään ? Mikä neuvoksi, eihän tuollainen voi muuttaa edes omaan kotiin