2-vuotiaan uhmaikä

[Ihmeissään.]

Millaisena teidän 2-vuotiaalla uhmaikä näkyy? Kuinka usein kohtauksia tulee? ja kuinka pitkään vaikeaa vaihetta on kestänyt?

Meillä lapsella uhma vasta vähitellen alkamassa, eikä tähän mennessä ole ollut kuin muutama helppo kiukkukohtaus - ei esim vielä koskaan ole kiukustunut julkisilla paikoilla. Olen kai ennakoinut sopivasti.
Lähinnä minua kiinnostaa voiko uhmaikä vaikuttaa yöuniin? Meillä kun lapsi on saanut nyt pari kertaa kesken unien kauhean hysteerisen huutokohtauksen, mikä on vaatinut yli puolen tunnin sylissä hyssyttelyä, mikäli on sylissä riehumiseltaan pysynyt - sen jälkeen olen siirtänyt nukahtaneen lapsen sylistäni takaisin sänkyyn jatkamaan unia. Ensin luulinkin että onkohan kipeäksi tulossa, mutta sellaisesta ei ole kyse. Heräilyjähän meillä on tietenkin ollut muutenkin enemmän tai vähemmän, mutta ne on enimmäkseen sellaisia nopeita tutin laittoja. Mutta nyt kun välillä jo nukkuu aamuunkin asti, niin aloin jännäämään, tuleeko tällaisista kohtauksista tapa.

Minkälaisia ovat ne ns. yölliset kauhukohtaukset? Tai millainen on lapsi nähtyään painajaisia?

 

[Kolmen kokemuksella]

Kuullostaa samanlaiselta kuin meidän kahden lapsen yötouhut. Vaikea sanoa mikä on tapa ja mikä ei, mutta kyllä tuollaisia voi ajoittain tulla pitkäänkin. Siis meillä yleensä 1-2 viikkoa on aina aktiivisempaa vaihetta, sitten hiljenee hetkeksi, kunnes taas tulee kausi päälle. Useampi vuosi mennyt yhdellä lapsella tähän tapaan, toisella vasta alkaneet. Kolmannella ei ole koskaan ollut vastaavaa.

Meillä lapsi ilmeisesti näkee unia niin vahvasti, että riehuu myös ääneen ja koko vartalolla. Unessa siis saa tahtokohtauksen . Ei ole minusta kauhukohtaus, lapsi ei itse herää tai nouse lainkaan ja näitä tapahtuu aamuyöllä eniten, ei pian nukahtamisen jälken, kuten kauhukohtauksia kuvaillaan.

Ei silloin yöllä kyllä naurata, mutta näin päivällä osaan jo suhtautua levollisesti. Kyllä se menee ohi aikanaan, vaikka ei välttämättä 2-vuotiaana. Lapset ovat omanlaisiaan.

 

[meillä]

lattialle on osattu heittäytyä n.1v8kk alkaen. Ja niin kotona kuin julkisilla paikoilla. Joka kerta mm. kerhosta lähtiessä, kun ei haluttaisi lähteä pois - ja joka lähes joka kerran päiväunille käydessä. Kyllä on ehkä astetta enemmän kysynyt hermoja tämän tahtotehotytön äiteys mutta onhan tuo kyllä ihanakin. Vuosi on uhman kanssa eletty, edellen jatkuu, mutta nyt on vähän parempi vaihe menossa. Ikää nyt siis 2v7kk. Yölläkin itkukohtauksia tulee toisinaan, meillä tuntuu suututtavan usein sekin, jos herää ja ei saakaan heti unta uudelleen, vaikka väsyttää. Tätä etenkin yliväsyneenä.

 

[ap.]

Nostanpa tämän uudelleen esiin, sillä meillä yöllisiä kohtauksia on tullut lisää. MIten niihin pitäisi suhtautua? Meillä kun kohtauksen jälkeen koko loppuyö levoton. Miten tähän vaikuttaisi, jos nyt tutti otettais pois? Välillä jo nukahtaakin ilman tuttia...

MYös päivisin välillä rajuja kohtauksia, vaikka ennen ollut niin rauhallinen lapsi. Tiedän että normaalia, mutta omat hermot on välillä koetuksella.

 

[vsp2]

Hei !


Meillä 2,7 vuotias tyttö jolla alkanut olemaan ihan hirveitä raivareita. Aina hän on ollut todella tempperamenttinen, mutta nyt saa usein todella megalomaanisia raivareita ja tuntuu ettei niihin oikein auta edes mikään. Olen koittanut rauhallisesti jutella ns. sanoittaa lapsen pahaa oloa, niinkuin olen lukenut jotain. Olen antanut vaan olla ja huutaa, itse ollut välillä eri huoneessa, välillä samassa huoneessa. Olen testannut jäähypenkkiä jne. Syliinkään ei saa ottaa kun rimpuilee ja raivostuu vaan enemmän. Harvemmin, ihme kyllä, olen alkanut itse huutamaan, vaan olen ollut ihan rauhallinen. Välillä kyllä koittanut tiukkaan äänen sävyyn komentaa. Mutta ei näistäkään ole apuja ollut. Lapsi vaan huutaa pää punaisena ja useimmiten heittäytyy lattialle makaamaan, sätkii, huitoo, kiemurtelee jne. Välillä pitää mennä ihan suojaamaan ettei satuta itseään esim. lyömällä päätänsä johonkin terävään kaapin kulmaan tms.

Meillä lapsi aina nukkunut huonosti ja nyt ollut jo pidempään yöllisiä itkukohtauksia ja levottomasti nukkumista. Myös päiväkodissa kuulemma ei aina ole nukkunut päiväuniakaan. Eli osa noista raivokohtauksista on varmaankin väsymyksestäkin johtuvaa.

Toki mikä auttaa toiselle ei välttämättä auta taas toiselle. Mutta silti mielenkiinnosta lukisin, että millaisia keinoja muilla on käytetty näihin pahimpiin kiukunpuuskiin ja mikä on tuntunut edes vähän auttavan ?

Kiitollisna muiden kokemuksia odottaen

 

[Kynsilakka]

Meilläkin 2,5-vuotias. Kiukkukohtaukset liittyvät potalla käymiseen, pukemiseen ja syömiseen.

Yöt menneet onneksi hyvin, ongelmia enemmänkin nukuttamisessa, mutta sekin helpottui kun laitoin pimeässä hohtavia tähtiä seinälle. Nyt meillä on kiire sammuttaa valot että ne näkyvät

Jätä tutti pois. Meillä ihan silmin nähden lapsi helpottui kun pääsi eroon sen kanssa pelaamisesta. Voitte viedä sen vaikka orava-vauvoille. Ne sitten antaa vaikka vastalahjaksi jotain pientä kivaa!

Kiukkuaan purkaa kieltäytymällä seisomasta, heittäytyy lattialle, potkii jos yrittää ottaa kiinni. En ole pitänyt holdingia oikeana tapana. Ensinnäkään en jaksa häntä pidätellä (olen raskaana) ja toiseksi minusta se pahentaa lapsen ahdistusta kun pidetään kiinni. Meillä ei onneksi ole kovinkaan väkivaltaista tuo kiukkukohtaus.

Minäkin olen ollut siinä uskossa, ettei itse saa hermostua. Mutta toisaalta pitäähän lapsen nähdä, että vanhemmatkin hermostuvat. Sinälläänhän hermostumisessa ei ole mitään väärää. Se on tunne, joka pitää vain opetella sietämään ja kestämään ilman väkivaltaista purkautumista.

Joskus huomaa heti, että nyt alkaa testaus! Näen lapsen ilmeistä, että nyt en muuten meinaa totella. Silloin voi itse ennakoida ja olla huomioimatta huono käytös ja kiittää hyvästä. Joskus kiukku tulee yllättäin, siihen on vain haettava aina sama käyttäytymistapa itselle. Kiukkuilusta seuraa aina sama reaktio ja jos ryhtyy antamaan pitempää liekaa niin lapsi oppii käyttämään sitä heti hyväksi.

Se on ollut vaikeaa minulle, että kun uhkaan jollakin niin en sitten sitä toteuta. Tämä on syönyt minun sanomisia. Eli kun pukiessa meillä on sopimus, että saa xylitol-pastillin kun on pukenut itse ilman kiukkuilua, niin silloin lapsen pitää todella pukeutua itse ennen kuin saa pastillin.

Minä en pelkää julkisten paikkojen kiukkuilua, eikä sitä tarvitse muittenkaan hävetä. Se on normaalia, kaikki vanhemmat ovat sen kokeneet ja se loppuu aikanaan.

Tälläisiä ajatuksia. Hauskaa, että ranskaksi uhmaikä on âge du non eli ei-ikä!

 

[meillä 1,5v]

Meillä 1,5v on alkanut pistää vastaan kaikenlasia tekemisiä. Vaatteita ei saa päälle välillä millään... jos ei saa jotain tai kielletään voi alkaa hakata päätään lattiaan... Yöllä on alkanut olla huutokohtauksia joihin ei tunnu mikään rauhoittelu auttavan, parhaiten on tepsinyt kun vaan antanut huutaa aikansa (tuntuu että rauhoitteluyritykset vain lisäävät kiukkua ja huutoa), on vaan käynyt itsekseen nukkumaan jonkun aijan päästä. Meillä parhaiten tuntuu auttavan ns "välinpitämättömyys" eli lopetetan tekemiseni ja menen vaan jatkamaan omia hommiani, niin pian kiukku unohtuu ja seuraava yritys voi jo sujua ilman kiukkua...

 

[mikä olis parasta]

Meillä parhaiten tuntuu auttavan ns "välinpitämättömyys" eli lopetetan tekemiseni ja menen vaan jatkamaan omia hommiani, niin pian kiukku unohtuu ja seuraava yritys voi jo sujua ilman kiukkua...

Mutta onko tämä hyväksi? Näin itsekin olen joskus toiminut ja se on tehokas tapa, mutta luin jostain narsismin kehittymisestä ja siinä sanottiin, että narsisti kasvattaa narsistin juuri sillä, että huonoa käytöstä ja vaikeita tunteita ei hyväksytä ja nähdä ollenkaan. Eli että lapsi muuttuu näkymättömäksi kun ei osaa käyttäytyä kunnolla. En tiedä sitten miten pitäisi toimia. Meillä on vielä aika helpot kiukut, lapsi nyt 2v.

 

[Kynsilakka]

Huonoa käytöstähän ei pitäisi vahvistaa huomiolla, mutta toisaalta pitäisi opettaa tunteiden hallintaa. Usein tämä huomiotta jättäminen ei toimi kun pitää lähteä esim. ulos ja pukea päälle.

Silloin olen ensin antanut mahdollisuuden pukea itse ja jos ei toimintaa tule, puen väkisin. Tehdään asia siis loppuun. Meillä ei auta valinnan mahdollisuus (laitatko tämän vai tämän pipon) vaan joko pukeudutaan tai sitten ei. Jos lähtee antamaan mahdollisuuksia, ei pääse eteisestä tuntiin mihinkään.

Minustakin ohjeet vanhemmille ovat usein ristiriitaisia. Olen huomannut, että mitä tiukempi on, sitä paremmin alkaa mennä. Aina ei ikyllä jaksa olla niin johdonmukainen.

Pahinta on, kun huomaa lapsen käytöksessä omat kasvatusvirheensä Esimerkiksi mankuminen on lapsen toimivaksi havaittu tapa, jonka vanhemmat ovat sallineet.

 

[DI]

Meillä oli öisiä kauhukohtauksia pari kertaa vähän alle kaksivuotiaana. Nyt niitä ei ole ollut muutamaan kuukauteen. Luulen, että lapsi oli herätessään niin sekaisin, että meni aikaa, ennen kuin hän ymmärsi, mikä on totta ja mikä unta. Lopulta auttoi, kun otin vaipan pois, käytiin potalla ja vaihdettiin kuiva vaippa. Siinä puuhaillessa hän rauhoittui, kun samalla selitin, että taisit nähdä pahaa unta, mutta noin kolme varttia kesti huutoa.

Uhmaraivareita on ollut muuten tosi vähän. Ikää on 2v2kk. Ennakoimme niitä siten, että meillä on tarkahko ruokailu- ja unirytmi ja sokeripitoisia ruokia vältetään viimeiseen asti (sokerihumala villitsee). Kiukkua tulee lähinnä väsyneenä ja nälkäisenä. Hyvin on auttanut se, että kiukkukohtauksen yllättäessä halaan ja selitän, kuin lasta nyt varmaan harmittaa hirmuisesti ja hän on varmaan tosi nälkäinen/väsynyt. Sitten ehdotan, että mennään nukkumaan tai syömään. Yleensä toimii.

Ylipäätään se auttaa, ettei "provosoida vastakkainasetteluja". Selitän lapselle, miksi tehdään niin kuin tehdään, ja hyväntuulisesti pusutellen vien hänet sinne minne piti mennä, tarvittaessa vaikka jaloista kantaen. Perustelut menevät yllättävän hyvin perille. Lapsi ei provosoidu, vaan unohtaa kiukkunsa aika pian. Selkääni kyllä kuormittaa ison jössikän jatkuva nostelu.

Oman päätöksenteon harjoittelu näkyy meillä ristiriitatilanteina, joissa lapsi haluaa tehdä saman asian samaan aikaan kahdella eri tavalla. Kun häntä vie potalle, hän haluaa pytylle, ja päinvastoin. Jos yrittää jatkaa väkisin, tulee hirveä huuto. Näistä olen selvinnyt sillä, että puuhailen jotain muuta välillä ja annan lapsen itse selvitä vaihtoehtojen valinnasta, enkä vie tilannetta kiukkukohtaukseen asti.