?
***
Vieras
Meidän 2-vuotiaamme on ollut alusta saakka todella herkkä ja tulinen. Koliikkia ja refluksia oli vauvana, eikä ole ikinä oikein oppinut rauhoittumaan tai jotenkin vaikuttaa siltiä, että on vain muutama paikka/ihminen joiden seurassa hän kokee olonsa hyväksi ja turvalliseksi. Hän on usein tyytymätön jne. Eli tämänlaisesta ihmistyypistä on kyse. Hän on vielä kotihoidossa, mutta käymme sinnikkäästi muskarissa ja kyläilemässä jne, vaikka se onkin aina todella työlästä. Mys meillä käy vieraita ja isovanhempia, mutta vain oman äitini seurassa hän tykkää minun ja isän lisäksi olla. Vierastus on aina ollut voimakasta.
Ongelmaksi on noussut se, että hän ärisee muille lapsille esim. leikkipuistossa. Ärinä kohdistuu etenkin ikätovereihin. Pelkään, että hän jää ulkopuoliseksi ja tulee kiusatuksi poikkeavan käytöksensä johdosta. Nyt muut samanikäiset ovat jo alkaneet loitata hänestä ja katsoa häntä pahasti. Kun ikää vielä tulee, muut lapset oppivat seuraavaksi kiusaamaan. Hän huutaa kovaan ääneen "ei, kun joku muu tulee leikkipuistoon tai lähestyy häntä ja itkee paljon, jos paikalla on muita. Olen yrittänyt kertoa, että huutaminen ei tunnu kivalta muista ihmisistä ja olisi kohteliaampaa vaikka tervehtiä. Kaksivuotias ei tätä puhettani vielä oikein ymmärrä vaikka hyvin itse jo puhukin ja muutenkin on kehittynyt normaalisti. Hän tuntuu ahdistuvan itkemiseen ja huutamiseen puuttumisesta, ilmeisesti koska häntä oikeasti ahdistaa nämä sosiaaliset tilanteet.
Onko muita samanlaisten lasten vanhempia täällä, auttaako ikä vai mikä? Mitä mieltä ylipäänsä olette, miten suhtautua lapsen käytökseen? Olisiko parempi vain olla huomioimatta, vai puuttua asiaan? Itse olen huomannut, että usein parmepi vain antaa olla, koska ajan kanssa, esim. puolessa tunnissa tai tunnissa hän tottuu muiden läsnäoloon joskus erinomaisesti, joskus jotenkuten. Jos käytöstä tuomitsee, hän ahdistuu eikä olo tunnu helpottavan vaan on pakko jopa lähteä pois.
Meille vanhemmille tämä alkaa olla jo todella kiusallista vaikka tähän saakka emme ole tehneet asiasta ongelmaa. Ei enää jaksaisi vain hymyillä kannustavasti ja olla lempeä, kun tuntuu että muut vanhemmat ovat alkaneet tarkkailla miten tilanteet hoidamme. Muutkaan vanhemmat eivät oikein tiedä, miten lapseemme suhtautua ja jäämme usien ulkopuolisiksi koko perhe näissä tilanteissa. Tilanteet ovat päivittäisiä, joten niitä ei tästä voi enää lisätä. Emme siis vietä päiviämme kotona oleilemalla. Tuntuu, että saa selitellä lapsen käytöstä. Että tämä on vähän herkkä tämä lapsi ja vierastaa kovasti jne.
Ongelmaksi on noussut se, että hän ärisee muille lapsille esim. leikkipuistossa. Ärinä kohdistuu etenkin ikätovereihin. Pelkään, että hän jää ulkopuoliseksi ja tulee kiusatuksi poikkeavan käytöksensä johdosta. Nyt muut samanikäiset ovat jo alkaneet loitata hänestä ja katsoa häntä pahasti. Kun ikää vielä tulee, muut lapset oppivat seuraavaksi kiusaamaan. Hän huutaa kovaan ääneen "ei, kun joku muu tulee leikkipuistoon tai lähestyy häntä ja itkee paljon, jos paikalla on muita. Olen yrittänyt kertoa, että huutaminen ei tunnu kivalta muista ihmisistä ja olisi kohteliaampaa vaikka tervehtiä. Kaksivuotias ei tätä puhettani vielä oikein ymmärrä vaikka hyvin itse jo puhukin ja muutenkin on kehittynyt normaalisti. Hän tuntuu ahdistuvan itkemiseen ja huutamiseen puuttumisesta, ilmeisesti koska häntä oikeasti ahdistaa nämä sosiaaliset tilanteet.
Onko muita samanlaisten lasten vanhempia täällä, auttaako ikä vai mikä? Mitä mieltä ylipäänsä olette, miten suhtautua lapsen käytökseen? Olisiko parempi vain olla huomioimatta, vai puuttua asiaan? Itse olen huomannut, että usein parmepi vain antaa olla, koska ajan kanssa, esim. puolessa tunnissa tai tunnissa hän tottuu muiden läsnäoloon joskus erinomaisesti, joskus jotenkuten. Jos käytöstä tuomitsee, hän ahdistuu eikä olo tunnu helpottavan vaan on pakko jopa lähteä pois.
Meille vanhemmille tämä alkaa olla jo todella kiusallista vaikka tähän saakka emme ole tehneet asiasta ongelmaa. Ei enää jaksaisi vain hymyillä kannustavasti ja olla lempeä, kun tuntuu että muut vanhemmat ovat alkaneet tarkkailla miten tilanteet hoidamme. Muutkaan vanhemmat eivät oikein tiedä, miten lapseemme suhtautua ja jäämme usien ulkopuolisiksi koko perhe näissä tilanteissa. Tilanteet ovat päivittäisiä, joten niitä ei tästä voi enää lisätä. Emme siis vietä päiviämme kotona oleilemalla. Tuntuu, että saa selitellä lapsen käytöstä. Että tämä on vähän herkkä tämä lapsi ja vierastaa kovasti jne.
Sitten tulee itsellekin tyhmä olo, kun lapsi vaan alkaa käyttäytyä hankalammin huumoripätkän jälkeen.