2-vuotias lapsi heräilee öisin ja huutaa

[Ninni_25]

Meidän vajaa 2-vuotias tyttäremme, joka on aina ollut mielestäni poikkeuksellisen hyvä nukkuja (12-14 tunnin yöunet ovat olleet normaaleja), on nyt viimeisen kuukauden ajan heräillyt JOKA YÖ 2-5 kertaa itkemään. Huutaa äitiä ja pitää kovaa meteliä, ei mielestäni itke ihan aidosti, vaan enemmänkin se on sellaista tekoitkua ja ihan mahdotonta karjumista ja mölyämistä. Enemmänkin siis huomion hakemista, kuin mitään todellista hätäitkua. Lapsi rauhoittuu vasta, jos hänet nostaa pois sängystä (sitä olemme välttäneet tekemästä) tai jos otamme hänet meidän sänkyyn (tätä vielä enemmän olemme vältelleet). En ole halunnut antaa periksi, vaikka tiedän, että lapsi haluaa meidän keskelle ja yrittää saada sen huutamalla tapahtumaan. Tytär ei ole koskaan nukkunut öitään meidän keskellä, mutta toki vieressä on saanut köllötellä päivä- ja ilta-aikaan. Nyt yöt ovat menneet siihen, että aina kun lapsi huutaa, käyn rauhoittelemassa ja heti kun poistun sängyn vierestä, tytön huuto yltyy kahta kauheammaksi. En saisi poistua hänen näköpiiristään. Lapsemme siis nukkuu omassa huoneessaan, on nukkunut ihan vauvasta asti, ennen tätä täysin ongelmitta.

Viimeiset yöt ovat olleet niin mahdottomia, että olen sortunut antamaan lapselle periksi siinä, että hän näkee minut kokoajan. Tytön huoneesta on suora näköyhteys olohuoneen sohvalle, johon olen mennyt tyynyn ja viltin kanssa istumaan, jotta hän näkee minut, ja rauhoittuu SAMAN TIEN. Se riittää tytölle, hän nukahtaa heti. Sitten saan itsekin torkkua ja lapsi on hiljaa. Kun hän nukahtaa syvään uneen, hipsin takaisin omaan sänkyyn. Muutaman tunnin päästä sama toistuu uudelleen.

Tyttö aloitti päiväkodin elokuussa, eikä siitä aiheutunut oikeastaan minkäänlaisia univaikeuksia syksyn aikana. Tähän asti on nukkunut hyvin, päiväkotipäivä on väsyttänyt neidin aina kiitettävästi, illalla kello 20 lapsi on ollut jo aivan valmis unten maille. Vielä nytkin on jäänyt kiltisti omaan sänkyyn nukkumaan ilman sen kummempia rutiineja, oman unirättinsä kanssa menee sänkyyn ja jutustelee/laulelee itsensä uneen.

Nyt viimeisen kuukauden ajan olemme valvoneet mieheni kanssa vuorotellen. Monesti lapsi herää ensimmäisen kerran vasta aamuyöstä, eli ensimmäiset tunnit nukkuu ihan rauhassa. Lähes poikkeuksetta joka aamu tyttömme herää huutamaan siinä viiden aikaan aamulla, eikä enää nuku sen jälkeen. Ensimmäiset heräämiset yöllä tapahtuvat 00-03 välillä ja sitten aika tasaisesti tunnin välein.

Olemme kokeilleet laittaa tytön huoneeseen yövalon, se ei tunnu vaikuttavan asiaan, päinvastoin, pahentaa vain.

Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Onko tämä nyt joku ikävaihe, mikä menee ohi, vai teenkö nyt itse jotain väärin lapsen kanssa?

Periaatteeni on se, että lapsen on osattava nukkua omassa sängyssä. Jos otan lapsen meidän keskelle, siinä ei kukaan osaa nukkua hyvin. Enkä haluaisi 2-vuotiasta enää sellaiseen tapaan opettaa, kun muuten tähän asti on mennyt niin hienosti aina. Teenkö virheen, jos nyt annan lapselle periksi? Jos hän oppii, että huutamalla saa tahtonsa periksi, saanko koskaan lasta siirrettyä enää omaan sänkyyn nukkumaan? En myöskään enää tässä vaiheessa haluaisi opettaa lasta meidän makuuhuoneeseen nukkumaan, kun omassa huoneessa on aina tyytynyt nukkumaan.

Olen tehnyt niin, että lapsen itkiessä käyn sängyn vieressä rauhoittelemassa, silitän selkää tms, sanon että nyt nukutaan ja sitten menen pois huoneesta. Olen hetken pois ja jos lapsi edelleen itkee, käyn näyttäytymässä. Teen tätä niin kauan, kunnes lapsi väsyy. En ole nostanut syliin, paitsi kerran, kun itku on ollut niin hysteeristä, että lapsi oli pakko saada rauhoittumaan.

Tyttärellämme on ollut flunssaa, mutta lääkärissä olemme käyneet jo kahdesti, eikä korvissa tai muualla ole mitään. Lapsi ei vaikuta kipeältä, koska rauhoittuu heti jos pääsee pois sängystä. Kuumettakaan ei ole ollut ja päivisin jaksaa touhuta normaaliin tapaan.

Olemme kaikki jo aika väsyneitä. Kauankohan tätä vielä jatkuu? Onko kokemuksia? Kyseessä on esikoiseni, eikä muita lapsia ole. Tämä on aivan uutta minulle, varsinkin kun olen tottunut siihen, että lapseni on aina ollut kiltti nukkuja.

Vinkkejä? =)

Miten itse toimisitte tällaisessa tilanteessa?

 

[hyytikyppynen]

Antaisin sen lapsen nukkua vieressä kerta on sitä vailla. Ei se tuokaan ikävaihe kauaa kestä, ei se, että nyt antaa sen nukkua vieressä tarkota sitä että se nukkuu siinä teiniksi asti. Voi olla että kuukausi riittää, tai sitte mennee useampi.

Mut veikkaan että paremmin teillä nukutaan lapsi vieressä, ilman tuota edestakas hyppäämistä...

 

["vieras"]

Meillä vähän samaa, lapsi nyt 2v1kk ja on nukkunut meidän keskellä viimeiset puol vuotta, ei yritystäkään edes nukahtaa enää omaan sänkyyn. Mutta ollaan annettu nukkua, mieluummin siten että kaikki nukkuu, kuin että jokainen valvoo, ihan sama miten nukutaan.


Kohta tosin pitää alkaa siirtää takas omaan sänkyyn, kun uusi vauva on tulossa. Ja kauhulla odotan, miten ne yöt sitten taas alkaa mennä.

 

[Ninni_25]

Itse olen todella huono nukkumaan niin, että lapsi on vieressäni. Vaikka se on ihanaa, kun lapsi haluaa viereen ja tuhisee siinä, mutta silti oma uneni kärsii siitä. Samoin mieheni on jännittänyt aina sitä, että mitä jos hän "jyrää" lasta unissaan, kun on niin mahdoton pyörimään ja hyörimään unissaan. Siinä olen minäkin välillä tulilinjalla, kun mies unissaan oikein riehaantuu.

Tottakai olisi ihana ottaa itkevä lapsi viereen. Onhan se rankkaa, mutta olen yrittänyt ajatella vain pidemmällä tähtäimellä, että kuinka hyväksi lapselle on nyt yhtäkkiä muuttaa kokonaan nukkumistapoja, kun tosiaan sen 2 vuotta kaikki on mennyt aivan hyvin näin? Lapsi vain kasvaa tuosta ja olisi kurjaa muutaman vuoden päästä aloittaa taistelu omassa sängyssä/huoneessa nukkumisesta, jos ja kun lisää lapsia tulee ja muuta. Vauvan tulo voi olla ajankohtainen koska tahansa. Silloin se voi käydä vaikeaksi, jos tyttö on saanut periksi. Ja kun kyseessä on aivan selvää uhmaa, ei mikään hätä. Lapsi tietää kuitenkin minun olevan paikalla ja ihan lähellä, jos hän minua tarvitsee.

 

[Hertta Pesonen]

Täysin normaalia, meillä oli myös jossain vaiheessa säännölliset yöhuudot jotka tulivat itseasiassa kellolleen samaan aikaan joka yö.

Kyseessä voi olla myös kauhukohtaus, lapsi on puoliksi unessa ja ei rauhoitu ennenkuin herää kokonaan. Me vietiin aina valoisaan paikkaan ja sitten kun lapsi heräsi, hän rauhoittui ja nukahti uudelleen.

Se on vittumaista kun joka yö saattaa montakin kertaa tulla se huuto mutta se menee ohi. Me otettiin sitten aina viereen nukkumaan, en TODELLAKAAN edes ajatellut alkaa jotain saatanana tassuhoitoa tai unikoulua kello kolme aamuyöstä...

 

["vieras"]

Googleta Yölliset kauhukohtaukset ja mieti onko näistä kysymys

 

[HepJep]

Meillä kohta 2v. poika jolla myös yöllisiä huutokohtauksia. Sillä erotuksella, että ei rauhoitu kun näkee äidin ja isän siinä vieressä, vaan huitoo pois. Kestää vähän aikaa ja sen jälkeen kömpii meidän sänkyyn. Hänen sänkynsä on aina ollut kiinni omassamme ja pääsy vanhempien sänkyyn aina mahdollista, mutta on vasta parin viimeisen kuukauden aikana alkanut tulemaan viereen. Ja juurikin näiden painajaisten(?) jälkeen.

Annan tietenkin tulla viereen vaikka monesti itsellä loppuyö on sitten rikkonainen kun toinen onnistuu jollaine ilveellä valtaamaan koko 180cm leveän sängyn.