J
juu-u
Vieras
Jotenkin kaipaisi vertaustukea tai tukea muuten vaan...
Meillä on 2,5 v. lapsi joka on kaikin puolin ihana ja reipas lapsi. Jo vauvana hänestä huokui erityisen huomattava määrätietoisuus ja voimakkuus. Minkä oikeastaan otimme hyvinä piirteinä vastaan.
Lapsella oli hieman vajaa 2 v. kova uhma,josta selvisimme ja se pyyhälsi nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Tätä määrätietoisuutta ja voimakkuutta siis ollut aina,mutta sen kanssa olemme pärjänneet hyvin.
Uhma siis laantui ja tuli seesteisempi kausi. Mutta nyt on alkanut taas joku uusi vaihe. En tiedä onko tämä uhmaa vai mitä...
Lapsi tuntuu siis tyytymättömältä kaikkeen. Ihan kaikkeen. Itkee,huutaa,raivoaa,suuttua ihan pienemmistäkin asioista. Tuntuu että elämä on ihan kamalaa hänelle. Joka asiasta saa sanoa ja kieltää,kaikki tehdään ihan uhmallakin. Jos menen edes minuutiksi vessaan tarpeilleni,keksi hän jostain mistä voi huutaa tai joku menee pieleen mistä tulee kauhea huuto. Eikä auta vaikka kuinka hokisit että äiti tulee kohta,äiti auttaa ihan kohta. Huuto vaan yltyy.... Isän kanssa on kuin naantalin aurinko,itse iloisuus. Tämä kaikki raivo ja kiukkuaminen tuntuu kohdistuvan vaan minuun :/. Viime uhma kohdistui myös isäänkin.
Välillä olo on niin poikki,kun elo lapsen kanssa tuntuu olevan yhtä sotaa ja hampaiden kiristystä. Isä kun saapuu paikalle niin lapsi muuttuu kuin silmissä. Väkisin tulee ajatuksiin teenkä jotain väärin hänen kanssaan. Virikkeitä ja toimintaa yritän koko ajan keksiä,mutta pakko on kotona välillä kotihommiakin tehdä siinä sivussa.
Mikä ihme vaihe tälläinen on? Vieläkä voisi olla uhmaa?
Meillä on 2,5 v. lapsi joka on kaikin puolin ihana ja reipas lapsi. Jo vauvana hänestä huokui erityisen huomattava määrätietoisuus ja voimakkuus. Minkä oikeastaan otimme hyvinä piirteinä vastaan.
Lapsella oli hieman vajaa 2 v. kova uhma,josta selvisimme ja se pyyhälsi nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Tätä määrätietoisuutta ja voimakkuutta siis ollut aina,mutta sen kanssa olemme pärjänneet hyvin.
Uhma siis laantui ja tuli seesteisempi kausi. Mutta nyt on alkanut taas joku uusi vaihe. En tiedä onko tämä uhmaa vai mitä...
Lapsi tuntuu siis tyytymättömältä kaikkeen. Ihan kaikkeen. Itkee,huutaa,raivoaa,suuttua ihan pienemmistäkin asioista. Tuntuu että elämä on ihan kamalaa hänelle. Joka asiasta saa sanoa ja kieltää,kaikki tehdään ihan uhmallakin. Jos menen edes minuutiksi vessaan tarpeilleni,keksi hän jostain mistä voi huutaa tai joku menee pieleen mistä tulee kauhea huuto. Eikä auta vaikka kuinka hokisit että äiti tulee kohta,äiti auttaa ihan kohta. Huuto vaan yltyy.... Isän kanssa on kuin naantalin aurinko,itse iloisuus. Tämä kaikki raivo ja kiukkuaminen tuntuu kohdistuvan vaan minuun :/. Viime uhma kohdistui myös isäänkin.
Välillä olo on niin poikki,kun elo lapsen kanssa tuntuu olevan yhtä sotaa ja hampaiden kiristystä. Isä kun saapuu paikalle niin lapsi muuttuu kuin silmissä. Väkisin tulee ajatuksiin teenkä jotain väärin hänen kanssaan. Virikkeitä ja toimintaa yritän koko ajan keksiä,mutta pakko on kotona välillä kotihommiakin tehdä siinä sivussa.
Mikä ihme vaihe tälläinen on? Vieläkä voisi olla uhmaa?
