2v jäi yksin puistoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja J-R
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

J-R

Vieras
Jrkytys pivkodissa - kaksivuotias jtettiin yksin puistoon - Ilta-Sanomat

Helsingin Katajanokalla sijaitsevassa päiväkodissa hoidettavana oleva kaksivuotias lapsi unohdettiin tiistaina iltapäivällä yksin Katajanokan rantapuistoon päiväkodin ulkoilun jälkeen.

Päiväkodin väki oli viettämässä normaaliin tapaan iltapäivää läheisessä puistossa. Ryhmä oli lähtenyt puistosta pois hieman ennen klo 16.30, jolloin vanhempien oli määrä hakea lapsensa pois päiväkodista.

Syystä tai toisesta päiväkodin hoitajat eivät puistosta poistuessaan huomanneet ryhmästä puuttuvaa 2-vuotiasta, ja pieni lapsi jäi puistoon yksin.

Kun lapsen äiti tuli hakemaan lastaan pois päiväkodista, hänelle ilmoitettiin, että lapsi olisi jo ehditty hakea. Äiti hämmästyi hoitajien väitettä ja alkoi hätääntyneenä etsiä lastaan.

Tilanne selvisi noin viiden aikoihin, kun ulkopuolinen nainen löysi itkevän kaksivuotiaan puistosta.

Nainen soitti päiväkotiin ja kysyi, olivatko he jättäneet kaksivuotiaan yksin puistoon.

Puhelinsoiton jälkeen lapsen äiti haki lapsensa puistosta. Lapsi oli ehtinyt olla puistossa yksin noin puoli tuntia.

Katajanokalla sijaitseva päiväkoti myönsi tapahtuneen keskiviikkona IS:lle, mutta ei halunnut kommentoida tapahtuneen syitä.

- Asia on nyt hoidettu, emmekä kommentoi tätä asiaa sen enempää, päiväkodista kerrottiin.
 
miksi ihmeessä päiväkotilaisten pitää lähteä yhtään mihinkään sieltä omalta pihalta. varsinkaan noin pienten kanssa. siis aivan käsittämätöntä toimintaa.
 
PK:n tädit siis taas unohtelivat hoidokkejaan :headwall:

Onkohan naisilla jokin muistia huonontava geenivirhe, kun tuollaisia uutisia saa lukea lähes viikottain lehdistä.
 
[QUOTE="vieras";22373057]Just. Vaihtuisi mun lapsen hoitopaikka kyllä saman tien, jos tuo olisi omalle kohdalle käynyt. Ei voi olla niin vaikeaa laskea lapsen lähtiessä ja palatessa. :([/QUOTE]

Ei olekaan vaikeata. Tossakin lähipuistossa käy pikkumatkan päästä päiväkotilapsia ja todellakin päitä lasketaan tullen mennen ja vielä välissäkin. Ettei vaan kukaan jää joukosta. Yhtälailla päiväkissa lasketaan ulos mennessä ja sama luku pitää palata sisälle, sinnekin pihaan voi joku unohtua.
 
miksi ihmeessä päiväkotilaisten pitää lähteä yhtään mihinkään sieltä omalta pihalta. varsinkaan noin pienten kanssa. siis aivan käsittämätöntä toimintaa.

Mä kyl ymmärrän, esim hesassa ne päiväkotien pihat voi olla yhtä kun lähipuisto tai se kaupunkipiha on niin onneton ettei sielä kukaan leiki. Mut oli syy mikä tahansa poistua niin kyllä se pitää olla niin huolellinen ettei käy tolleen.
 
Ei olekaan vaikeata. Tossakin lähipuistossa käy pikkumatkan päästä päiväkotilapsia ja todellakin päitä lasketaan tullen mennen ja vielä välissäkin. Ettei vaan kukaan jää joukosta. Yhtälailla päiväkissa lasketaan ulos mennessä ja sama luku pitää palata sisälle, sinnekin pihaan voi joku unohtua.

Näin sen kuuluisi mennäkin. Aina. Poikkeuksetta. Niin kiire ei voi olla että jätettäisiin naperot laskematta.
 
:( Muistan viime kesänä kun pojulla oli aamupäivästä lääkäri ja siskonsa oltiin siis viety normaalisti aamulla hoitoon. Siinä vähän ennen lounasta vein poikaa päiväkodille, ryhmän viimeiset lapset olivat juuri tulossa sisälle samalla. Juttelin hetken hoitajan kanssa siinä ja lähtiessäni lapset jäivät pöytiin odottamaan ruokaa. Kun olin juuri lähdössä pihasta pois, satuin katsomaan taakseni ja huomasin meidän 4v autistisen tytön kävelevän siinä pihassa yksikseen...

kun vein lapsen sisälle sain vaan kuulla että katsos, tuo unohtuikin vahingossa. Avustaja oli käynyt tytön kanssa treenaamassa ja oli poislähtiessään sanonut jollekin sijaiselle että jättää lapsen siihen ja tämä oli todennut että ok ja unohtanut asian.
 
Okei, jos pääsee yksi lapsi unohtumaan niin selvä eka moka. Toisen kerran mentiiin metsään tuossa kun väitettiin lapsen äidille että lapsi jo muka haettu. Keneltä, monelta, miksei oltu kirjattu sitä ylös? Siinä vaiheessa olisi pitänyt hälyytyskellojen jo soida kun kukaan ei muista kuka täti on lapsen luovuttanut ja kirjallista faktaa ei löydy.
 
Joo tosiaan täällä on useita päiväkoteja joilla ei edes ole omaa pihaa, voivat esim olla jossain kerrostalossa jossa ei leikkialuetta.

Mutta tosiaankin lähtis päiväkoti vaihtoon ja samantien.

Eilen just kävelin meidän päiväkodin pihan ohi lasten kanssa ja pihalla oli 13 lasta ja yksi hoitaja... että miksi näitä sitten sattuikaan :headwall:
 

Yhteistyössä