2vkoa saikkua, puolet mennyt enkä usko kykeneväni töihin tämän(kään) jälkeen. MITÄ TEEN?!

[Ahdistus]

Mulla on siis(diagnosoitu) masennusta, ahdistuneisuutta, sosiaalistentilanteiden pelkoa, paniikkia ja määrittämätöntä pelkoa. Ekat 3kk kuntouttavassa työssä meni ihan ok, pakotin itseni sinne huonoina aamuina, mikä sitten vaikeutti ihan hirveästi ja viikko sitten hain vihdoin lääkäriltä apua kun kaikki kasaantui. 2viikon sairasloma, psykiatri-aika, lääkkeiden vaihto hoidettiin. Lääkäri oli aivan ihana, ymmärsi mun vollotuksen seasta asiani.

Olen nyt jo aivan paskana henkisesti, kun mietin että ensi viikolla on palattava töihin. Paikassa ei ole mitään vikaa ja tykkään toisaalta olla siellä, työkaverit on mukavia ja niin edelleen, eli siitä ei ole kyse. Alkaa oksettaa pelkkä ajatus sinne menosta.

Aamut on täyttä helvettiä kun töihin on lähdettävä. Usein itken ennen lähtöä, koska pelkään niin paljon, en vain tiedä MITÄ pelkään.

Onko paras hakea vaan ensi viikon maanantaina lisää sairauslomaa (jos tunnen samoin kuin nyt, en tietenkään hae jos tää olo taikaiskusta paranee. En kyllä usko mutta toivon!), vai mennä väkisin töihin?!

Ja jos sinun mielestäsi masennus ja kaikki tälläiset on vaan huuhaata eikä oikeita sairauksia, ole hyvä ja älä kommentoi.

 

[Cxfff]

Auttaisiko joku terapia, jossa asiantuntijan kanssa pohtisitte sitä pelon syytä? Sitten kun syy on selvillä, sen voisi ehkä poistaa ja palata sitten työelämään. Eihän sekään helppoa ole, mutta olisi edes joku toimintasuunnitelma.

 

["huoh"]

No voi jumalauta. Kasva aikuiseksi ja kanna vastuusi. Tänä päivänä on aivan käsittämättömän helppoa piiloutua kaiken maailman luulosairauksien taakse koska niiden luotettava diagnosointi on usein vaikeaa ja useissa tapauksissa jopa täysin mahdotonta.

Työ ahdistaa ja masentaa käytännössä kaikkia joskus, useimpia jopa usein. Usein jopa niin että se tuntuu vievän voimat henkisesti täysin, puhumattakaan jos työ on sen lisäksi vielä fyysistä. Vastuulliset aikuiset ihmiset tiedostavat tilanteen ja oman käytöksensä ja toimivat sen mukaisesti. Pelkurit ja löysäperseisen kasvatuksen saaneet ovat valmiita hyppäämään yhteiskunnan turvaverkkoon tuosta noin vaan.

Tämä palsta on täynnä toki ihan oikeastikin hoitoa tarvitsevia mielenvikaisia ihmisiä mutta todella paljon sitä kansanosaa jota työnteko ei vain huvita ja kokevat oikeudekseen siksi vältellä sitä. Osa on keksinyt ratkaisuksi lasten hankkimisen koska Suomessa siitä on tehty jopa taloudellisesti kannattava bisnes joka mahdollistaa työelämästä ulos jättäytymisen hyvin pitkäksikin aikaa ilman sosiaalista syrjintää. Osa taas juoksee lääkäreillä ja keksii joko tietoisesti tai alitajuisesti henkisiä ongelmia työn välttämiseksi jos fyysisiä ei ole.

 

["vieras."]

Saatko jotain hoitoa sairauksiisi vai syötkä vain pillereitä? Siis pelot ja esim. sosiaalisten tilanteiden pelko eivät varmaan parannu koskaan ellet käy terapiassa tai "harjoita" niitä osa-alueita jollain tavalla.

Eli se sairasloman piteneminen ei varmaan auta tilannettasi pitkällä tähtäimellä. Tietysti itse päätät kuinka työkyvytön olet, mutta sinuna miettisin pidemmän tähtäimen ratkaisuja eli jotain terapiaa tai jotain harrastustoimintaa missä voisit tavata ihmisiä ja harjoitella sosiaalisia tilanteita.

 

["huh huh"]

[QUOTE="huoh";29859583]No voi jumalauta. Kasva aikuiseksi ja kanna vastuusi. Tänä päivänä on aivan käsittämättömän helppoa piiloutua kaiken maailman luulosairauksien taakse koska niiden luotettava diagnosointi on usein vaikeaa ja useissa tapauksissa jopa täysin mahdotonta.

Työ ahdistaa ja masentaa käytännössä kaikkia joskus, useimpia jopa usein. Usein jopa niin että se tuntuu vievän voimat henkisesti täysin, puhumattakaan jos työ on sen lisäksi vielä fyysistä. Vastuulliset aikuiset ihmiset tiedostavat tilanteen ja oman käytöksensä ja toimivat sen mukaisesti. Pelkurit ja löysäperseisen kasvatuksen saaneet ovat valmiita hyppäämään yhteiskunnan turvaverkkoon tuosta noin vaan.

Tämä palsta on täynnä toki ihan oikeastikin hoitoa tarvitsevia mielenvikaisia ihmisiä mutta todella paljon sitä kansanosaa jota työnteko ei vain huvita ja kokevat oikeudekseen siksi vältellä sitä. Osa on keksinyt ratkaisuksi lasten hankkimisen koska Suomessa siitä on tehty jopa taloudellisesti kannattava bisnes joka mahdollistaa työelämästä ulos jättäytymisen hyvin pitkäksikin aikaa ilman sosiaalista syrjintää. Osa taas juoksee lääkäreillä ja keksii joko tietoisesti tai alitajuisesti henkisiä ongelmia työn välttämiseksi jos fyysisiä ei ole.[/QUOTE]
Noniin. Ketäs luulit auttavasi tai kenenkäs mieltä luulit parantavasi tällä viestillä? Mulla on samoja ongelmia kuin ap:lla. Erotuksena vain se, etten ole pystynyt edes hakeutumaan mihinkään töihin.

Tälläsiin ajatuksiin törmää jatkuvasti. Ihan oma perhekkin huutelee tuota "ota jo itseäs niskasta kiinni". Se vaan ei ole aina niin helppoa. Ymmärrän todella hyvin, että on todella vaikea ymmärtää mitä toinen käy läpi ja missä mittakaavassa, kun toisen ajatuksia ei pysty lukemaan eikä toisen käymiä tunteita pysty toinen elämään.

Mutta sanonpa nyt kuitenkin, että yritä edes ymmärtää. Tuollaiset luuseriksi haukkimiset ja vähättelyt ei todellakaan helpota kenenkään oloa. Miettisit mitä puhuisit.

 

[semmottis]

[QUOTE="vieras.";29859597]Saatko jotain hoitoa sairauksiisi vai syötkä vain pillereitä? Siis pelot ja esim. sosiaalisten tilanteiden pelko eivät varmaan parannu koskaan ellet käy terapiassa tai "harjoita" niitä osa-alueita jollain tavalla.

Eli se sairasloman piteneminen ei varmaan auta tilannettasi pitkällä tähtäimellä. Tietysti itse päätät kuinka työkyvytön olet, mutta sinuna miettisin pidemmän tähtäimen ratkaisuja eli jotain terapiaa tai jotain harrastustoimintaa missä voisit tavata ihmisiä ja harjoitella sosiaalisia tilanteita.[/QUOTE]

Komppaan tätä. Mitä pidemmäksi sairasloma venyy sitä hankalampi sinun on palata töihin. Nyt sinun ajatuksesi kiertävät noidankehää; "en pysty, en kykene, ahdistaa, pelottaa ja töissä ahdistaa taatusti lisää". Anna mielellesi mahdollisuus, anna itsellesi mahdollisuus. Hae keskusteluapua, mitä tahansa apua, mutta älä jää kotiin ahdistumaan lisää. En syyllistä, ymmärrän sinua kyllä. Pitkittämällä asia usein vain mutkistuu.

 

[Ahdistus]

Komppaan tätä. Mitä pidemmäksi sairasloma venyy sitä hankalampi sinun on palata töihin. Nyt sinun ajatuksesi kiertävät noidankehää; "en pysty, en kykene, ahdistaa, pelottaa ja töissä ahdistaa taatusti lisää". Anna mielellesi mahdollisuus, anna itsellesi mahdollisuus. Hae keskusteluapua, mitä tahansa apua, mutta älä jää kotiin ahdistumaan lisää. En syyllistä, ymmärrän sinua kyllä. Pitkittämällä asia usein vain mutkistuu.

Tosiaan apua olen hakenut ja saanut, nyt taas aloitan uudestaan terapian, edellinen loppui koska VIISI kertaa olin jo käynyt... Eipä ollut apua siitä pätkästä! Nyt pääsen vihdoin ihan pitkälle pätkälle.

Sairaslomalla olen lääkärin käskystä käynyt eri paikoissa, yrittänyt ja yrittänyt, en ole jäänyt kotiin koska se vain pahentaa totta kai tilannetta. Eli toistan, lääkäri itse ehdotti 2viikon sairauslomaa sekä ihmisten ilmoilla oloa.

Arvasin että joku tulee vikisemään että ota itseäsi niskasta kiinni ja bla bla, se ei vaan mene niin. Sama kun sulla olisi kuumetta 41astetta ja käskisin lopettamaan esityksen ja menemään töihin. Taikka sulla olis jalka murtunut ja mä käskisin juoksemaan. Tämä on SAIRAUS, tosin turhaan sen sanon, koska se ei joillekkin mene kuitenkaan perille.