3 pikkulasta - ei turvaverkkoa: toimiiko vai ei?

[perhesuunnittelua pohtimassa]

Haaveilen kolmannesta lapsesta, muut lapset nyt siis vähän vajaa 3v ja 1v. Haluaisin kolmannen pienellä ikäerolla, ja haluaisin kuulla miten muut perheet olette jaksaneet joissa kolme alle neljävuotiasta? (tai ylipäätään pienellä ikäerolla).

Haasteelliseksi tämän tekee se että minulla ei ole turvaverkkoa. Isovanhempia ei ole lasteni elämässä ollenkaan, johtuen siitä että omassa perheessäni on ollut väkivaltaa, hyväksikäyttöä ym. kamalaa ja olen joutunut laittamaan välit poikki kun isäni vielä aikuisiälläkin on uhannut omaa ja lasteni henkeä ja terveyttä. Omat vanhemmat siis pelistä poissa. Appivanhempia taas ei lastenlapset kiinnosta tipan vertaa, käyvät kerran vuodessa kahvilla mutta mitään muuta eivät halua, ja toki heillä on oikeus tähän valintaan (itsehän siinä enemmän menettävät). Asun vieraalla paikkakunnalla kaukana lapsuudenkodistani, juuri turvallisuusseikkojen takia, ettei mielenterveysongelmainen isäni pääse ihan joka ilta haulikon kanssa oven taakse heilumaan

Nyt siis kysyn muilta turvaverkkottomilta perheiltä, oletteko jaksaneet kolme lasta vai käykö mahdottomaksi? Kahden kanssa onnistuu mutta kova on sumpliminen, kun lastenhoitoapua ei ole lainkaan, muuta kuin joskus MLL hoitaja. Esim. joudun yksin synnyttämään, en pääse koskaan itse kampaajalle/lääkäriin (tai lapset on otettava mukaan), minulla ei ole ollut hetkeäkään kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa lasten syntymän jälkeen jne.

Tulevaisuudessa ehkä eniten pelottaa parisuhde kun sille ei ole aikaa. Eli siis ei ole yökylää/mummolaa mihin lapset voisi viedä, eikä mahdollisuutta olla kahden ennenkuin lapset ovat sen verran isoja että uskaltaa MLL hoitajalle itsekseen ne jättää. Risteilyt ja hotelliviikonloput ja lomat pitää siis unohtaa.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin toiveikas, sillä kahden kanssa homma on toistaiseksi kuitenkin vaikeuksista huolimatta toiminut, ja mietinkin siis sitä että sekoittaako kolmas pakan kovasti. Sitä en todellakaan luule että "kolmas menee siinä missä kaksikin", ei tietenkään, sillä uusi lapsi on lapsi jolla on kokonaiset tarpeet.

Kiitos jos joku jaksaa vastata.

 

[mä]

Uskon, että selviät.

 

[oohg]

Ei mullakaan ole turvaverkkoa - tukiverkosta nyt puhumattakaan ;-D

 

[Myös turvaverkkoa vailla]

Kyllä sä jaksat, itselläni on neljä tässä kotosalla ja suku kaukana!
mistä päin kirjoittelet niin voidaan jakaa lasten hoitoapua??

 

[mm]

Kyllä sitä pärjää kunhan siihenkin asennoituu oikein. Ja puolison kanssa meilläkin löydetään sitä yhteistä aikaa sitten kun lapset ovat menneet nukkumaan. Teidän täytyy vain molempien haluta samaa, jotta parisuhdekin kestää.

 

[plok]

Itse henkilökohtaisesti odottaisin, että kaksi ensimmäistä kasvaisivat hieman. Ilman turvaverkkoja voi olla todella, todella raskasta, jos syntyvä lapsi onkin erityisen vaativa, syystä tai toisesta. Esimerksiksi allergiat ja erilaiset sairaudet voivat tehdä koko vauvavuodesta painajaismaisen, jos lapsi vain huutaa ja huutaa kipujaan ja vaivojaan, eikä niitä kipuja saada aisoihin tai niille ei löydetä edes syytä. Jos perheessä sitten on jo kaksi ihan pientä lasta ennestään ja tulokas huutaa vuorokaudet ympäri, olisivat edes jonkinlaiset turvaverkot kultaakin kalliimpia.

En halua maalailla kauhukuvia vaan ottaa vain tällaisenkin näkökohdan huomioon.

 

[v]

Uskon että pärjäät ihan hyvin.

Meillä ei myöskään ole minkäänlaista turvaverkkoa tai lastenhoitoapua tms. saatavilla. Lapsia meillä on kuusi joista 2 koulussa, 1 eskarissa ja 3 alle 4 vuotiasta kotona.

Meillä on kuitenkin sen verran hyvä tilanne että miehellä on sellainen työ että on viikossa 2-3 (täyttä)vuorokautta töissä ja loput kotona, eli menot, kaupassa käynnit jne on suht helppo sovittaa miehen vapaa päiville. Yhteistä/kahden keskistä aikaa kodin ulkopuolella meillä ei kyllä miehen kanssa ole mutta lasten käydessä ajoissa nukkumaan (klo 19-19.30) meillä jää iltaisin aikaa olla 'kaksin'.

 

[ap kyselijä]

kiitos paljon vastauksista, kiva kuulla että muillakin voimat riittää vaikkei tukiverkkoja olekaan. Moni sellainen joilla on ihanat isovanhemmat eivät tätä voi ymmärtää, tai eivät osaa ajatella miltä tuntuu olla itse "äiditön ja isätön" kun tarvitsisi tukea lastenhoidossa tai muussa elämässä. Kiitos tsempistä, asia on nyt pohdinnassa!

 

[vieras]

Riippuu varmaan myös rahallisesta tilanteesta, eli voitteko suhteellisen vapaasti käyttää ulkopuolista apua. Tai olisiko teillä mahdollisuus ajatella muunlaista apua, kuten au pairia kotiin asumaan.

Paljon riippunee varmaan myös parisuhteesta, ja etenkin (!!!) siitä kuinka sitoutunut ja motivoitunut mies on kolmanteen lapseen.

Onnea.

 

[3äiti]

meillä lapset 2,1 ja vauva.. raskasta on.. vaikka ympärillä apuakin. kahden kanssa on niin ihanan helppoa mut ku on kolme niin aina on yks joka ei saa tarpekks huomiota.

 

[ap kyselijä]

meillä lapset 2,1 ja vauva.. raskasta on.. vaikka ympärillä apuakin. kahden kanssa on niin ihanan helppoa mut ku on kolme niin aina on yks joka ei saa tarpekks huomiota.

miten teillä arki sujuu, jaatteko kotityöt? Millaista apua saatte? Miten usein? Itse siis mietin sitä onko suurempi merkitys ulkopuolisella avulla (jota minulla ei siis laisinkaan ole) vai omalla asenteella ja jaksamisella.

Ei se asennekaan tietenkään paljoa auta jos itse on uupunut ja poikki - kokemusta tästä löytyy itseltänikin

 

[vieras]

Neillä päädyttiin kahteen lapseen juuri samasta syystä. Ei ole ketään tuttua, jota voisi pyytää avuksi, ei edes kriisitilanteessa. Toinen lapsi on ollut erittäin raskas kasvatettava, mies ei ole juuri innostunut kotitöistä. Kolmas olisi ihanaa, mutta jos tuleekin jollain tapaa sairas lapsi, olen täysin pulassa. Toisen halusin, koska ajattelin sen olevan eduksi myös ensimmäiselle. Kolmas lapsi ei ehkä olisi hyväksi kahdelle ensimmäiselle, joten lapsiluku on nyt tässä. Surettaa, mutta en vain uskalla ottaa riskiä. Jos teillä ka kaksi tervettä lasta, eikä ikää ole äidillä "liikaa", niin mikäs siinä vaikka kolmannen tekisittekin. Apua saa rahalla (mll, päiväkoti), jos ei muutoin auttajia löydy.

 

[äiti]

Haaveilen kolmannesta lapsesta, muut lapset nyt siis vähän vajaa 3v ja 1v. Haluaisin kolmannen pienellä ikäerolla, ja haluaisin kuulla miten muut perheet olette jaksaneet joissa kolme alle neljävuotiasta? (tai ylipäätään pienellä ikäerolla).

Haasteelliseksi tämän tekee se että minulla ei ole turvaverkkoa. Isovanhempia ei ole lasteni elämässä ollenkaan, johtuen siitä että omassa perheessäni on ollut väkivaltaa, hyväksikäyttöä ym. kamalaa ja olen joutunut laittamaan välit poikki kun isäni vielä aikuisiälläkin on uhannut omaa ja lasteni henkeä ja terveyttä. Omat vanhemmat siis pelistä poissa. Appivanhempia taas ei lastenlapset kiinnosta tipan vertaa, käyvät kerran vuodessa kahvilla mutta mitään muuta eivät halua, ja toki heillä on oikeus tähän valintaan (itsehän siinä enemmän menettävät). Asun vieraalla paikkakunnalla kaukana lapsuudenkodistani, juuri turvallisuusseikkojen takia, ettei mielenterveysongelmainen isäni pääse ihan joka ilta haulikon kanssa oven taakse heilumaan

Nyt siis kysyn muilta turvaverkkottomilta perheiltä, oletteko jaksaneet kolme lasta vai käykö mahdottomaksi? Kahden kanssa onnistuu mutta kova on sumpliminen, kun lastenhoitoapua ei ole lainkaan, muuta kuin joskus MLL hoitaja. Esim. joudun yksin synnyttämään, en pääse koskaan itse kampaajalle/lääkäriin (tai lapset on otettava mukaan), minulla ei ole ollut hetkeäkään kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa lasten syntymän jälkeen jne.

Tulevaisuudessa ehkä eniten pelottaa parisuhde kun sille ei ole aikaa. Eli siis ei ole yökylää/mummolaa mihin lapset voisi viedä, eikä mahdollisuutta olla kahden ennenkuin lapset ovat sen verran isoja että uskaltaa MLL hoitajalle itsekseen ne jättää. Risteilyt ja hotelliviikonloput ja lomat pitää siis unohtaa.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin toiveikas, sillä kahden kanssa homma on toistaiseksi kuitenkin vaikeuksista huolimatta toiminut, ja mietinkin siis sitä että sekoittaako kolmas pakan kovasti. Sitä en todellakaan luule että "kolmas menee siinä missä kaksikin", ei tietenkään, sillä uusi lapsi on lapsi jolla on kokonaiset tarpeet.

Kiitos jos joku jaksaa vastata.

pitäisin pienen tauon ja nauttisin nyt jo olemassa olevista lapsista ja antaisin heille aikaa ja huomiota. Kolmas sitten vähän myöhemmin ja vaikka neljäskin jos siltä tuntuu. Mutta toki itse tietät oman jaksamisesi parhaiten.

 

[ap kyselijä]

olisin vielä kysellyt, onko linjoilla sellaisia joilta tukiverkostot (=isovanhemmat, suku) puuttuvat kokonaan mutta ovat saaneet jotenkin uuden tukiverkoston rakennettua? Itselläni on ollut kova yritys päällä (yritys tutustua muihin äiteihin, lapsiperheisiin, jotta voisi esim, vastavuoroperiaatteella hoitaa lapsia puolin ja toisin) mutta ei ole onnistunut, johtunee siitä että olen "vieraassa kaupungissa" ja kaikilla tuntuu olevan täällä paikalliset ystävät jo ala-asteelta alkaen. Itseäni surettaa kovin kun kaikki lapsuuden ja nuoruuden ystävät jäivät kotipaikkakunnalle, mutta sinne en valitettavasti voi isäni takia muuttaa, silloin olisimme koko perhe vaarassa isäni takia. Joudun siis asustelemaan "maanpaossa" kaukana suvustani.

Minulla on siis ainoa tukiverkon säie se MLL:n hoitajapalvelu. Miten te muut olette onnistuneet rakentamaan tukiverkostoja? Kärsiikö lapsenne isovanhempien puutteesta?

Seuraava huolenaiheeni on se että miten selitän lapsilleni sen että heillä ei ole isovanhempia elämässä mitenkään mukana, vaikka fyysisesti isovanhemmat ovat kyllä olemassa... lapsille kun tulee ikää lisää niin kyselyitä alkaa tulemaan!

 

[h]

Meillä on kolme alle 3,5-vuotiasta. Tosin meillä on jonkinlainen turvaverkkokin, mutta eipä me silti mitään hotellilomia yms. olla käyty. Paitsi lasten kanssa pari kertaa. Riippuu ihan sun luonteesta ja kotonaviihtyvyydestä miten jaksat. Mä pääsen onneksi pari kertaa viikossa lenkille tai kauppoihin tai jotain, kun mies katsoo lapsia. Sama sitten toisin päin, mies menee ja mä katson lapsia.

Meidän lapset on onneksi hyviä nukkujia, joten illalla on sitä kahden keskistä aikaa pari tuntia. Se on ihan riittävästi.

Missä sä asut, mä voin tutustua suhun?