3-vuotias vintiö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rätätä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rätätä

Vieras
Tarvitsen nyt käytännön kokemusta ja vinkkejä meidän arkeen.

Meillä on 3-vuotias poika ja 9kk ikänen tyttö. Sillon kun tyttö synty niin ei ollu mitään hirveitä mustasukkasuus vaikeuksia. Pojalle ei tehnyt tiukkaa kun vauva oli melkein koko aika mun kanssa. Keväällä alettiin rakentamaan taloo ja isäntä on jatkuvasti kotoo poissa. Nyt meillä on alkanu menee arki ihan härän pyllylle. Pojan leikki on hirveetä riehumista ja koko aika saa olla kieltämässä ja komentamassa kun leikit meneee liian villiksi. Siskon kanssa koittaa vaan riehua ja tekee kaikenlaista sellasta mistä on kielletty. Kun tyttö on hereillä niin poika ei leiki mitään..riehuu vaan. Kerhossa kun käydään niin sielläkin poika vaan juoksee ympäriinsä ja touhuu kaikenlaista sellasta mistä saan olla hetken päästä häntä kieltämässä. Aina sillon kun tyttö nukkuu meillä on tosi rauhallista. Poika leikkii itekseen ja ei riehu mutta heti kun tyttö herää päväuniltaan niin sama riehunta alkaa ja taas saa olla komentamassa. Välillä tuntuu että komennan koko aika jostain ja sekään ei oo kivaa. Poika on pohjimmiltaan tosi kiltti ja fiksu mutta mikä ihmeen riehumis juttu nyt on tullu? En tiedä sitte että kilpaileeko poika jotenkin siskon kanssa huomiosta mutta tää on todella raskasta. Ei huvita edes lähtee pojan kanssa mihkään kun aina täytyy riehua ja touhuta kainelaista sellasta mitä EI SAA TEHDÄ. Loppuuko tää joskus ja millasia sisarus msuatsuuksia teillä muilla on ollu? Välillä on sellanenkin olo että muuta vanhemmat kattoo meitä tyyliin niin että "eikö tolle lapselle oo opettu minkäänlaisia tapoja". Mutta toki voi olla että mä vaan kuvittelen että muut kattoo noin. Poika ei ole missään hoidossa vaan hoidan lapsia kotona. Sitäkin oon miettiny että pitäskö poika laittaa esim. päiväkotiin missä sais touhuta päivän aikana sellasia juttuja että sais energiansa kulutettua.

Neuvoja otetaan vastaan! =)
 
Kyllä toi päätön kaahotus kuuluu vähän ikäänkin mun mielestä. meillä ainaskin poitsu on ollu 4vnä jo vähän rauhallisempi.
Sitte siinä on voinu tulla vahingossa sellnen kielteisen huomion kehä teille.Että kun poika on ollu nätisti sä oo pitäny sitä itestään selvänä ja ollu hiljaa etkä oo kehunu tai antanu huomiota.
Pojallesi on nyt sitten jääny tää negatiivinen konsti päälle huomion saamiseksi, siis vaikka se onkin torumista ja kieltelyä niin huomiota yhtäkaikki ja ehkä hänen mielestään ainoa toimiva keino siirtää huomosi KOKONAAN pois vauvasta! Kannattaisiko kokeilla huonon käytöksen huomiotta jättämistä niin paljon kuin mahdollista ja yrittää korostaa pojalle "isojen juttuja ja vaikka vähä "vähätellä" vauvaa ettei hän vielä näitä ymmärrä eikä osaa( vauva ei siitä kärsi eikä ymmärrä)Siis antaisit sellasta vähän "ylenpalttista" huomiota kaikelle vähänkään hyvälle reipaalle ja "isojen" käytöselle ja mahdollisimman lyhyesti ja vähän kaikille riuhumiselle niin se huomio sitten siirtyis niihin hyviin hetkiin.
Se kun on meille kaikille äideille niin tavallista ettei muisteta antaa posotiivista palautetta kun jokin sujuu vaan pidetään sitä itsetään selvyytenä että näinhän sen pitää ollakin. :D Lapsityrannien Jo Frostin oppeja....
 
ei paljon ole neuvoja...tilanne sama täällä. lapset 3 ja 1. sanoin juuri miehelleni etten millään jaksa aloittaa jokaista aamua kielloilla,välien selvittelyllä ym. ja meillä on kyllä vanhempaa kehuttu ja kiitelty kun on ollut aihetta. lisäksi vanhempi on tosi väsynyt,vaan kun ei nuku enää aina edes autoon nukuttaen. vapaaehtoisesti ei ikinä vaikka nuokkuisi kuinka.
jotenki nyt tuntee itsensä epäonnistuneeksi kasvattajana...halusin vaan sanoa ettet ole ainut,jos se lohduttaisi!
 
Heips,

meillä 10-kuinen tyttö ja 3-vuotias poika. Poika on ollut tosi kiltti vauvalle, mutta pari viikkoa sitten täytettyään kolme vuotta on uhma kasvanut selvästi. Ei tottele läheskään niin helposti kuin ennen, riehuu.

Oikeastaan olen iloinen siitä, että pojan rohkeus on selvästi kasvanut. Ennen on ollut tosi ujo. Paljon leikimme edelleen pojankin kanssa, miehellä kun on kotitoimisto ja on usein päivisinkin hänen kanssaan. Itse olen siis kotiäiti ja vauva vaatii vielä enemmän huomiotani. Mutta poika on kuitenkin jäähyllä joka päivä muutaman kerran.

Tänään vauvan ollessa päiväunilla, halusi poika leikkiä vauvaa. Päätinkin ryhtyä leikkiin kunnolla, josko se auttaisi uhman laantumiseen (se kun osaksi on kuitenkin huomion kipeyttä). Eli vein pojan pinnikseen, juotin tuttipullosta vettä ja syötin vauvan sosetta ihan pokkana (banaani-persikkaa). Ja poika istui syöttötuolissa ja sen jälkeen konttasi huoneesta toiseen... Olipas rauhallista. Vauvat kun eivät osaa puhua...

Kai se on vaikeaa olla kolme-vuotias, kun on jo iso ja kuitenkin vielä niin pieni.
 
Meillä myös juuri 3 vuotta täyttänyt, ja ihmeellisiä juttuja kehittelee ennen niin kiltti lapsi. Mitään uhmaa ei ollut 2-vuotiaana, vaan aina on tehnyt kuten käsketään, ei ole riehunut, ja kaikin tavoin ollut kiltti tyttö. Nyt yht'äkkiä tavaroiden paiskomista ja tönimistä ym.

Todella herkkä on ja arka, vieraan aikuisen katseesta voi tulla itku.

Meillä lapsi on kuopus. Pahalta tuntuu äidistä, kun lapsi saa vain negatiivista kommenttia kaikilta. Kun tarvitsisi positiivista huomiota.
 
Kuulostaa niin tutulta. 3v ja 1,5 v täällä ja ihan kun omaa arkee olisit kirjoittanut. Tuntuu helpottavalta, ehkä se sittenkin kuuluu vain tähän ikään.
 

Yhteistyössä