Minulla on lapset 4v, 2v ja 3kk. Kaksi viimeistä sain sektiolla.
Olen 160cm ja nyt painan 60kg, mikä on yli 8kg enemmän kuin ennen raskauksia.
Palautuminen oli ekan ja toisen kanssa myös hidasta vaikka toista imetinkin täysin ja vuoden verran(!).
Mutta nyt tämän kolmannen jälkeen itku pääsee joka kerta kun katson peilistä!
Vatsa on edelleen niin iso, että näytän siltä kuin olisin yli 20 raskausviikolla ja tuo ylimääräinen vatsa on aivan tuossa edessä.
Ja mikä ehkä se kaikista suurin itkun aiheuttaja on tuo löysä, roikkuva nahka navan alapuolella. Vatsan korkein kohta on tuossa navan kohdalla.
Kun laitan verkkarit jalkaan, ne asettuvat tuohon heti navan alapuolelle, jonka jälkeen ala vatsa muotoutuu resorin mukaan ja loput pullahtaa siihen resorin alapuolelle (täsmälleen samallatavalla kuin todella lihavilla ihmisillä!).
Kuitenkaan en ole painoindeksin mukaan lihava ja zumbailen kotosalla 2-3 kertaa viikossa. Mutta paino ei tunnu lähtevän millään, eikä vatsakaan!
Ainoat vaatteet mitkä menevät päälle on raskausajan vaatteet!
Olen jo niin ahdistunut tästä tilanteesta, etten haluaisi mennä enää ihmisten ilmoille, jos joudun talvitakin riisumaan päältä pois.
En haluaisi, että mieheni koskettaisi minua lähelläkään vatsaa... ja seksi on vähiten mielessä, koska silloin yököttävä vatsani on aivan esillä.
Monesti olenkin itkenyt silmät punaisiksi sen jälkeen kun olen joutunut olemaan ihmisten ilmoilla (esim. kavereiden luona).
Pelkään kovasti ensi kesää... mitä jos sama tilanne on silloin?!! Se siitä rannalle menosta tai ylipäätään kesästä nauttimisesta...
Olen välillä niin ahdistunut, että haluaisin vain käpertyä sohvalle yli-isot vaatteet päällä ja syödä niin kauan, että olen kauttaaltani läski... Tai vain itkeä kohtaloani... ihan kuin se ei riittäisi, että esikoisen synnytyksen jälkeen en ole pystynyt pidättelemään pieruja ja että osa niistä rutisee etupuolella!
Mutta tietenkään niin en voi tehdä... se ei olisi ratkaisu.. ja siitä kärsisi kaikki. Tosin nytkin tuntuu, että lapset kärsivät kun äiti on ajoittain niin äkäinen ja turhautunut ja kait... masentunutkin...
Yritän uskoa, että se vatsa lähtee (pahin ainakin), että sektiosta on vasta 3kk ja että haava ja tuo löysä alavatsa ovat vielä ajoittain kipeähköjä, joten eivät vielä edes täysin parantuneita... mutta mutta...
Onko täällä ketään, joka on kokenut samaa mutta on saanut vatsansa kuntoon? siis jollain muullakin keinolla kuin leikkauksella... Vertaistukea kaivattaisiin!
Olen 160cm ja nyt painan 60kg, mikä on yli 8kg enemmän kuin ennen raskauksia.
Palautuminen oli ekan ja toisen kanssa myös hidasta vaikka toista imetinkin täysin ja vuoden verran(!).
Mutta nyt tämän kolmannen jälkeen itku pääsee joka kerta kun katson peilistä!
Vatsa on edelleen niin iso, että näytän siltä kuin olisin yli 20 raskausviikolla ja tuo ylimääräinen vatsa on aivan tuossa edessä.
Ja mikä ehkä se kaikista suurin itkun aiheuttaja on tuo löysä, roikkuva nahka navan alapuolella. Vatsan korkein kohta on tuossa navan kohdalla.
Kun laitan verkkarit jalkaan, ne asettuvat tuohon heti navan alapuolelle, jonka jälkeen ala vatsa muotoutuu resorin mukaan ja loput pullahtaa siihen resorin alapuolelle (täsmälleen samallatavalla kuin todella lihavilla ihmisillä!).
Kuitenkaan en ole painoindeksin mukaan lihava ja zumbailen kotosalla 2-3 kertaa viikossa. Mutta paino ei tunnu lähtevän millään, eikä vatsakaan!
Ainoat vaatteet mitkä menevät päälle on raskausajan vaatteet!
Olen jo niin ahdistunut tästä tilanteesta, etten haluaisi mennä enää ihmisten ilmoille, jos joudun talvitakin riisumaan päältä pois.
En haluaisi, että mieheni koskettaisi minua lähelläkään vatsaa... ja seksi on vähiten mielessä, koska silloin yököttävä vatsani on aivan esillä.
Monesti olenkin itkenyt silmät punaisiksi sen jälkeen kun olen joutunut olemaan ihmisten ilmoilla (esim. kavereiden luona).
Pelkään kovasti ensi kesää... mitä jos sama tilanne on silloin?!! Se siitä rannalle menosta tai ylipäätään kesästä nauttimisesta...
Olen välillä niin ahdistunut, että haluaisin vain käpertyä sohvalle yli-isot vaatteet päällä ja syödä niin kauan, että olen kauttaaltani läski... Tai vain itkeä kohtaloani... ihan kuin se ei riittäisi, että esikoisen synnytyksen jälkeen en ole pystynyt pidättelemään pieruja ja että osa niistä rutisee etupuolella!
Mutta tietenkään niin en voi tehdä... se ei olisi ratkaisu.. ja siitä kärsisi kaikki. Tosin nytkin tuntuu, että lapset kärsivät kun äiti on ajoittain niin äkäinen ja turhautunut ja kait... masentunutkin...
Yritän uskoa, että se vatsa lähtee (pahin ainakin), että sektiosta on vasta 3kk ja että haava ja tuo löysä alavatsa ovat vielä ajoittain kipeähköjä, joten eivät vielä edes täysin parantuneita... mutta mutta...
Onko täällä ketään, joka on kokenut samaa mutta on saanut vatsansa kuntoon? siis jollain muullakin keinolla kuin leikkauksella... Vertaistukea kaivattaisiin!
