U
Uupunut
Vieras
Nyt alkaa voimat olla tällä äidillä lopussa. Hieman yli 4 kk vauvasta on tullut todellinen tissitakiainen. Vielä vähän aikaa sitten nukahtaminen yöunille onnistui satunnaisesti jopa isän kanssa tutin avulla tai niin että äiti vaan makasi vieressä, mutta nykyään on saatava tissiä nukkumaan mennessä. Viimeksi eilen kokeilimme pistää vauvaa nukkumaan ilman tissiä mutta hirveä huuto siitä syntyi. Vauva on rinnalla yleensä n. 10-15 minuuttia ja nukahtaa sitten.
Yöllä vauva herää minimissään kolme, mutta usein neljäkin kertaa. Ennen vauva ei äännellyt öisin herätessään, vaan minä heräsin siihen kun hän liikuskeli kopassaan. (Vauva nukkuu minun vieressäni sängyssä vaunujen kantokopassa. )Nykyään vauva on kuitenkin alkanaut myös ääntelemään herätessään, ei nyt ihan itke mutta vähän huutelee kuitenkin. Olen yrittänyt laittaa tuttia suuhun tai silitellä, ottaa kainaloon. mutta mikään muu ei häntä rauhoita kun se että saa tissin suuhun. Välillä en usko että on nälkäkään, kunhan imeskelee tissiä 'huvikseen'. Siihen sitten nukahtaa ja nostan hänet takaisin koppaan tai annan olla vieressä. Alan olla tosi väsynyt jatkuvasta heräilystä. Joskus tosi harvoin vauva saattaa herätä yöllä, mutta nukahtaa takaisin itsekseen ilman mitään reaktiota minulta.
Muutama viiko sitten kokeilin laittaa vauvaa omaan sänkyyn nukkumaan yöksi. Sänky on meidän sänkymme vieressä. Ihan sama rumba jatkui ja luovutin 2 yön jälkeen; oli aika rasittavaa nousta aina pystyyn ottamaan vauva viereen ja laittaa hänet takaisin sänkyyn.
Tutti ei oikein koskaan ole kelvannut, syö sitä yleensä vain päiväunille mentäessä. Päiväunillekin tosin mennään yleensä huudon kera, vaikka kuinka väsyttäisi. Onneksi päivällä sentään nukahtaa vaunuihin tutin kanssa eikä silloin tissille. Sisälle en kuitenkaan onnistu häntä nukuttamaan ilman tissiä, on jotenkin oppinut mukkumaan päiväunensa vaunuissa, tietää ilm. jo pukemisesta että nyt mennään nukkumaan.
Pulloa saa satunnaisesti mutta ei ole saanut elämässään kun muutaman kerran yöllä. Olisi varmaan aikamoinen 'shokki' jos saisikin yhtäkkiä pulloa. Vauva on siis täysimetyksellä.
Mikä neuvoksi? Pitääkö olla antamatta rintaa yöllä koko ajan ja tarjota välillä tuttia sitkeästi vai mitä? En ole kauhean sinnikkäästi muuta yrittänyt kun tissiä, koska vauva siihen aina rauhoittuu ja haluan itsekin mahdollisimman pian takaisin uneen. Olen itse aiheuttanut tämän ongelman, n. kuukausi sitten olin tosi väsynyt ja aina aamulla kun vauva heräsi n. viiden aikaan sain hänet takaisin uneen imettämällä. Siinä sitten heräili joskus viidenkin minuutin välein, välillä saattoi nukkua puolikin tuntia ja taas imaisi lisää maitoa. ilmeisesti oppi tästä 'pahoille tavoille'...
Onko kellään samanlaista, mitä voisin tehdä? Mielessä on käynyt jo imetyksen lopetus, en ole nimittäin nukkunut kohta viiteen kuukauteen yhtään kokonaista yötä.