40 kriisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja toivoton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

toivoton

Vieras
Naiset kertokaa mikä on 40:n KRIISI?
Olen 44 v mies ja vaimoni 42v.
Vaimoni on heittäytynyt aivan mahdottomaksi.En saa enää mitään otetta häneen.Meillä ei ole koskaan ennen ollut tälläista yhdessä olomme
aikana,kuin nyt.
Hän on muuttunut aivan ihmeelliseksi.En tunnista enää häntä laisinkaan. Ja nyt sitten olen aivan paska jätkä hähelle ja kaikki mikä liittyy minuun on hänestä kurjaa.
Ja nyt sitten esitti tosissaan eroavansa minusta.
Kurja tilanne,kun haluaisin että pysyisimme edelleen yhdessä.Rakastan häntä tosi paljon.Olo kurja itselläni.
Ero Pelottaa.
Epäilen 40 Kriisiä???
Vastatkaa ihmeessä...
 
Älähän vielä höpötä vaihtareista, nelikymppinen nainen herää uudestaan naiseuteensa ja elämään! Tähän saakka hän on joutunut laittamaan sivuun omat toiveensa, tarpeensa ja elämään lasten, perheen ja työn ehdoilla. Nyt hänelle alkaa jäämään aikaa ja energiaa myös itselleen ja hän tahtoo käyttää sen.

Nyt sinulta ukkoseni tarvitaan uudelleen niitä hurmurin lahjoja, joilla aikoinaan vaimosi sait. Älä erehdy pitämään kerran saatua vaimoa itsestään selvyytenä, se on pahin virhe, mitä voit tehdä.

Arkielämän kuvioihin osallistuminen ja niiden yhdessä tekeminen luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta, muistitko sen? Jos vaimo on joutunut yksin pyörittämään perheen arjen töitä, pullahtaa katkeruus siitä nyt pintaan, kun sillekin tunteelle on vihdoin tilaa.

Järjestä teille yhteistä kivaa, rahaa siihen ei tarvitse paljon käyttää, jos on mielikuvitusta. Kahdenkeskinen loma, patikkaretki, vesilläliikkumiset, marjareissut jne omien ja etenkin vaimon mieltymysten mukaan ovat nyt tärkeitä, sinulla pitää olla aikaa ja rauhaa irti arjen pyörityksestä hurmata vaimosi uudelleen ja saada hyviä, syvällisiä keskusteluja aikaan. Hämmästyt, miten paljon teillä on toisistanne opittavaa, miten paljosta olet tietämätön.

Jos tuossa onnistut, sinulla on koko yhteisen historianne upein nainen rakastettunasi, siis nimenomaan rakastettunasi. Siitä tässä on kysymys.
 
Mielestäni et voi tehdä mitään. Valitettavasti tuossa tilassa kaikki yrityksesi ovat epätoivoisia ja paistaa läpi huolesi. Vaimosi voi tulla vieläkin ahdistuneemmaksi. Minä sinuna halaisin vaimoasi ja antaisin mennä ja toivoisin, että hän huomaisi mitä on menettämässä. Jonkin aikaa hän laukkaa, mutta kun huomaa pettyvänsä aina uudelleen kodin ulkopuolella, niin hän haluaa takaisin. Minä kärsisin ja antaisin mennä, en huutaisi, en olisi ilkeä, en moittisi. Se pistäisi vaimon ajattelemaan arvoasi.

Voimia.
 
Vaimon kyllä kannattaisi käydä mittauttamassa hormoonitasapainonsa.Saattaa nimittäin olla jo ihan hyvin ensimmäisiä vaihtarioireita.Kokemusta on ja itse muutuin ihan kauheaksi ihmiseksi kaikkien mielestä enkä ymmärtänyt itsekkään missä mennään.Ja syy selvisi,vaihtarit olivat alkaneet ja olin silloin 42 vuotias eikä ollut toista miestä kuvioissa.
 
Minä uskon sinun teoriaasi.

Minä itse ""sairastuin"" 40 kriisiin. Olimme olleet aviossa 25v.Lapset oli saatu jo koulutielle ja aikaa olisi ollut kahdenkeskiseenkin elämään. Minä houkuttelin miestäni lähtemään risteilylle, joka olisi ollut ensimmäinen kerta kahdestaan avioliittomme aikana. Miehelle ei käynyt.
Laitoin kalenteriin ihanien teatteriesitysten esityspäivät. Miehelle ei käynyt.
Pyysin miestäni ravintolaan syömään kanssani, edes päivällä, vaikka kiinalaiseen. Ei käynyt.
Varasimme kesäksi mökin, jossa kuvittelin myös mieheni olevan joskus kanssani. Miehelle ei koskaan riittänyt aikaa mökkielämään, saimme olla siellä lasten kanssa keskenämme.
Houkuttelin miestäni vuoteeseen aikaisemmin, mutta ei hänelle sopinut, että vaimo oli saanut uuden vaihteen päälle ja olikin kiinnostunut seksielämästä.

Mitä siitä seurasikaan, kun mies ikäänkuin hylkäsi.

Tuli etääntyminen
Tuli ystävättärien kanssa reissaamista ja tansseissa käymistä.
Tuli muita miehiä ja kiihkeää seksielämää.
Tuli asumusero.
Tuli surua, murhetta ja kaikilla oli paha olla.

Mitä minusta tulikaan kun asumuseron jälkeen palasin kotiin.
Minusta tuli kylmä ihmineen joka ei välitä seksistä tuon taivaallista.
Ei ole muita miehiä eikä reissuja minnekään.
Eikä tee mieli minnekään.

Minusta tuli kunnon ihminen.
 
Hyvä huomio Kultahipulta!

Minulle tuli se kriisi 43 vuotiaana ja avioelämää oli siihen asti ollut runsas 22 vuotta. Kolme vuotta yrittelin miestäni saada ""kulkemaan"" edes hetken rinnallani, mutta ei sitä kiinnostanut.
25 vuotta avioliiton kestettyä, keräsin kimpsuni ja muutin pois.

Yksin olen taas jälleen vaikka aviossa olenkin.
Kriisi meni ohi, mutta en enää kaipaa mieheni seuraa, enkä seksiä. Enkä missään tapauksessa vieraita miehiä.


Olen oikein kunnollinen perheenäiti tällä hetkellä.
Yksinäinen, mutta enpä juuri mitään kaipaa.
 
Niin Aija, me olemmekin naisina eläneet tuon vaiheen ja sen kokemukset. Omasta kokemuksestamme me puhumme, myös samalla siitä, mitä ystäviemme ja tuttujemme elämässä on tapahtunut.
Nainen tekee 40 +- vaiheilla suuria muutoksia elämässään juuri siitä syystä, joista kerroimme.

Tutkijat ovat sen teorioineen tutkineet, me olemme sen elämällä todeksi todenneet.
 
Kerroit mukavasti elämänkäänteistäsi.

43-vuotiaana ukkoni nosti kytkintä eikä takaisin palannut.

Olin kunnollisista kunnollisin aviovaimo omasta mielestäni.
Kävin srk:n raamattupiirissä ja mies juoksi kotiin kello 17 lapsia vahtimaan. Jälkeenpäin hän manasi, että uskovaisen hullun takia pitää paahtaa ruuhkassa kotiin.

Kahdeksan vuotta olen nyt päätäni selvitellyt. Ellit löysin muutama vuosi sitten. Aika samantyyppisten asioiden kanssa muutkin Ellit pähkäilevät.

50+ palstalla nimimerkki Juhani kaipaa naisseuraa Helsingissä. Minä olen pärjännyt Helsingissä erittäin hyvin ilman miesseuraa.

Eilen illalla pidin tiukasti laukustani kiinni, kun etsin epätoivoisesti Iltasanomia. S-Marketissa otin viimeisen lehden ostoskoriini. Kassaneiti sanoi, että se on vain liite.
Sitten etsin lehteä ja vihdoin löysinkin Ärrältä. Niitähän on tunnelissa monta.

Kyllä elämässä kaikki löytyy, jos vain on halua löytää.

Jotenkin olen omituisesti nauttinut tästä elämäntilanteesta.

Kävin äsken suomi24-keskustelut palstalla. Etuvalikosta ajauduin selibaattipalstalle. Näköjään tässä toukokuussa perustettu palsta.

Palstoja tulee koko ajan lisää. Keskustelu pilkotaan pieniin osa-alueisiin. Tavallaan hyväkin.

Nyt kello on taas paljon. Kiirehdin toiseen työpisteeseen.
Suomi24-palstalla oli myös opiskelupalstalla juttua minun ikäisten yliopisto-opiskelusta.

Jos tämän nettilorvimisen käyttäisi järkevään opiskeluun, olisin suorittanut jo monta tutkintoa. Ehkä olisin jo pappi, filosofi, sosiologi, kirjailija, taiteilija tai Seiskan free lance toimittaja.

Minulle Ellien jorina sopii hyvin. Täällä rima ei ole liian korkealla.

Lapsenikin jo viihtyvät Elleissä. He nauroivat katketakseen jollekin jutulle.

Exäni eli Tuhna Pappakin käy joskus lukemassa juttujani.

Olen varmasti edelleen hänen mielestä ""liian täydellinen"".

Lauantaina istumme rinnakkain yo-lakkiaisissa.
Toivon hartaasti, että elämämme kriisit ovat jo ohi.
Haluan viettää iloista ja huoletonta elämää.

Vatvominen saa jo riittää. Vaihdevuosista olen vatvonut jo kyllästymiseen asti 50+ ja vaihdevuodet palstalla.

Olen edelleen sitä mieltä, että luomuna asiasta ei kannata tehdä numeroa. Olo tässä iässä on parempi kuin koskaan.
Toivottavasti miehilläkin on näin hyvä olo.
Viina ja tupakka pois. Paljon liikuntaa ja aikaisin nukkumaan.
Muita konsteja ei tarvita.
 
""Eilen illalla pidin tiukasti laukustani kiinni, kun etsin epätoivoisesti Iltasanomia. S-Marketissa otin viimeisen lehden ostoskoriini. Kassaneiti sanoi, että se on vain liite.
Sitten etsin lehteä ja vihdoin löysinkin Ärrältä. Niitähän on tunnelissa monta.""

Miten mm. yllä oleva teksti liittyy 40:n kriisiin?!?!? Täällä on tarkoitus keskustella asioista yhdessä, ei höpötellä itsekseen omia tyhjänpäiväisyyksiään.

 
Suhteessa sitä useasti toimitaan toistemme peileinä...eli mitenkään syttelemättä kehoitan rauhassa paneutumaan ja panostamaan vaimoosi itseäsi unohtamatta. Pyri keskustelemaan, älä intä. Anna tilaa, mutta anna myös varmuus siitä, että olet paikalla.
 
Anteeksi kyynisyyteni, mutta minun kokemukseni mukaan ei nyt karkeilla houkuttelu auta. Vasta routa porsaan kotiin ajaa. Jos jotenkin kuvailisin vaimoasi, niin teini olisi kai oikea kuvaus ja kuten tiedät, hyvin vaikea heille on järkeä puhua.
 
Kyllä minun mielestäni nyt voisi vähän ""karkeilla houkuttelukin"" auttaa. Silloin se routakin voi tulla nopeampaan, kun toinen näkee, ettei ole puolisolle yhdentekevä. Pahinta on välinpitämättömyys.

Ja vaikka vertauksesi teineihin on jollain tapaa osuva, niin kyllä minä ainakin puhun teinilleni, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Tulee ainakin tunne, että on edes yrittänyt. Asia ei ehkä mene kerralla perille, mutta ajan kanssa varmasti.
 

Yhteistyössä