5.v ja mahdoton levottomuuskausi, missä syy APUA!

[mielensäpahoittaja]

Olen ihan loppu, lapsi vetää pinnan kireälle tekemällä tahallaan asioita joita tietää ettei saa tehdä.
Olen menettänyt ilmeisesti kokonaan auktoriteettini, sillä sanomisillani ei ole mitään väliä, ja kaikkea kokeillaan.
Olen ihan loppu, ja huomaan lapseni turhautuvan vielä enemmän.
On toki paljonkin niitä hyviäkin hetkiä, mutta silti tuntuu että aamusta iltaan on kitinää, valitusta jne.

Lapsi on päiväkodissa, harrastaa kaksi kertaa viikossa tunnin harrastusta (liikunnallista). On motorisesti hyvin kehittynyt, kiinnostunut kirjaimista, laskee mielellään, laulelee jne.
Ainoa lapsi, ei osaa juurikaan leikkiä itsekseen. Mielikuvitus tuntuu puuttuvan.

Kokoajan pitäisi tehdä jotain, ei voi hetkeäkään olla rauhassa.
Ruokopöydässä heilutaan ja hytkytään, kaikkeen pitää koskea, ja paikallaan ei pysty istumaan yhtään ruokailua.

Auttakaa idioottia

 

[mielensäpahoittaja]

Ei kukaan tahtois koittaa auttaa?

 

[feger]

Ei kukaan tahtois koittaa auttaa?

Hankala koittaa auttaa, kun itse soutaa samassa veneessä. :xmas:
Meillä on välillä tosi tiukat keskustelut, tehdäänkö joku asia vai ei. Eilen viimeksi jouduin kantamaan tytön iltapesulle ja tyttö vaan nauraa hökisi siinä samalla. Ärsyttävää!
Meidän neiti täyttää ensi kuussa 6 vuotta.

 

["vierailija"]

Meillä kun tuntui ettei mikään auttanut, tein jääkaapin oveen hymynaama/surunaamataulukon. Surunaamoja saa kun ei tottele, hymynaamoja kun tekee asioita hyvin. Naamojen määrä on suoraan verrannollinen karkkipäivän karkkeihin. Karkkipäivä kun koittaa, äiti valihtee pussista ensin niin monta karkkia omaan suuhunsa kun on surunaamoja. Hymynaamoilla voi tietty vaikuttaa tähän. Tämä on ainut joka tepsii, lapsi näkee kuinka voi konkreettisesti vaikuttaa omalla käytöksellään saamiinsa etuihin. Samat naamat tietysti äidille ja isällekkin. Lapsi välillä laittaa meillekkin rukseja kun esim. kinastelemme keskenämme tai kun äiti kiukuttelee. Pistää miettimään omaakin käytöstä.

 

[mielensäpahoittaja]

Pyrin tekemään lapsen kanssa paljon, ja antamaan lähes kaiken aikani hänelle.
Kuitenkin tuntuu että huomiota haetaan vaikka sitä jo saadaan.

 

[LauhkeaLehmä]

Olisko se kuuluisa 5 vee uhma? Meillä juurikin noin käyttäytyvä, keväällä 5 täyttävä poika. Muutama viikko sitten muuttui aivan mahdottomaksi. Mielikuvitusta tosin löytyy ja leikkiseuraa pikkuveljestä. Valitettavasti mielikuvitus ilmenee monesti sen veikan huudattamisena :kieh:

Raivostuttavinta on se tympeä katse ja EI! vastauksena kaikkiin kysymyksiin ja kieltoihin. Monesti hoilaankin pojalle laulua "kuningas ei", kun oikein koittelee hermoja. Rauhoittuu siinä omakin mieli vähän laulellessa

 

[vvvvieras]

Ihan kuin mun näppikseltä! Tyttö täyttää hetken päästä 5. Uhmaa kieltoja, ottaa huutoraivarit kun esim. käsken keräämään kynät pois ruokapöydältä kun alan kattamaan päivällistä, heittäytyy osaamattomaksi (''en osaa pukea'' vaikka osaa kyllä yms.) ja kun komentaa niin alkaa kauhea itkuhuuto. Leppyy kyllä onneksi nopeasti.

Onkohan tää joku vaihe, kun toisaalta haluaisi olla iso ja osaava ja toisaalta pieni ja hoivattava? Ollaan mielestämme johdonmukaisia kasvattajia, ei vaadita mahdottomia (pieni leikki täytyy kerätä itse, jos leluja paljon hujanhajan niin toinen vanhemmista auttaa, täytyy viedä itse riisumansa vaatteet pyykkikoriin ja tuoda omat astiat tiskipöydälle) ja otetaan lapsi arkeen mukaan (harrastetaan perheenä, lapsi saa tehdä meidän kanssa ruokaa, tehdään yleensäkin paljon juttuja lapsen kanssa.)

Arki on säännöllistä, nukkumaanmenoajat ja ruoka-ajat, karkkipäivä kerran viikossa jne.

 

[mielensäpahoittaja]

[QUOTE="vierailija";29426292]Meillä kun tuntui ettei mikään auttanut, tein jääkaapin oveen hymynaama/surunaamataulukon. Surunaamoja saa kun ei tottele, hymynaamoja kun tekee asioita hyvin. Naamojen määrä on suoraan verrannollinen karkkipäivän karkkeihin. Karkkipäivä kun koittaa, äiti valihtee pussista ensin niin monta karkkia omaan suuhunsa kun on surunaamoja. Hymynaamoilla voi tietty vaikuttaa tähän. Tämä on ainut joka tepsii, lapsi näkee kuinka voi konkreettisesti vaikuttaa omalla käytöksellään saamiinsa etuihin. Samat naamat tietysti äidille ja isällekkin. Lapsi välillä laittaa meillekkin rukseja kun esim. kinastelemme keskenämme tai kun äiti kiukuttelee. Pistää miettimään omaakin käytöstä.[/QUOTE]

Tässähän on ihan ideaa
Meillä on käytössä jo tommonen hälle, muttei meille. Ja en ole osannut sitä noin konkreettisesti tehdä. Kiitos ideasta.

Tuli vaan vielä mieleen, että kyllä hän kiltistikkin osaa olla jos tahtoo, kyse ei oo siitä.

 

[vvvvieras]

Ihan kuin mun näppikseltä! Tyttö täyttää hetken päästä 5. Uhmaa kieltoja, ottaa huutoraivarit kun esim. käsken keräämään kynät pois ruokapöydältä kun alan kattamaan päivällistä, heittäytyy osaamattomaksi (''en osaa pukea'' vaikka osaa kyllä yms.) ja kun komentaa niin alkaa kauhea itkuhuuto. Leppyy kyllä onneksi nopeasti.

Onkohan tää joku vaihe, kun toisaalta haluaisi olla iso ja osaava ja toisaalta pieni ja hoivattava? Ollaan mielestämme johdonmukaisia kasvattajia, ei vaadita mahdottomia (pieni leikki täytyy kerätä itse, jos leluja paljon hujanhajan niin toinen vanhemmista auttaa, täytyy viedä itse riisumansa vaatteet pyykkikoriin ja tuoda omat astiat tiskipöydälle) ja otetaan lapsi arkeen mukaan (harrastetaan perheenä, lapsi saa tehdä meidän kanssa ruokaa, tehdään yleensäkin paljon juttuja lapsen kanssa.)

Arki on säännöllistä, nukkumaanmenoajat ja ruoka-ajat, karkkipäivä kerran viikossa jne.

Unohdin lisätä että ei tämä onneksi koko ajan tällaista ole, välillä menee päiviäkin kun lapsi on itse aurinko. Sitten jostain saa kipinän ja alkaa kiukuttelu.

Illalla kuitenkin aina nukkumaan mennessä rutistaa, ja kuiskaa korvaan että: ''mä rakastan teitä kaikkia!''

Ja usein kyllä siivoaa esim. huoneensa ihan ilman vikinöitä, mutta välillä tekee siitä kourallisesta pikkukrääsää (jotka kerättävä pois ennen imurointia) sellaisen numeron että tekee 20-kertaisen työn vetkutellessa ja itkiessä kuin jos olisi vaan kerännyt heti kun pyydettiin.

 

[mielensäpahoittaja]

Ihan kuin mun näppikseltä! Tyttö täyttää hetken päästä 5. Uhmaa kieltoja, ottaa huutoraivarit kun esim. käsken keräämään kynät pois ruokapöydältä kun alan kattamaan päivällistä, heittäytyy osaamattomaksi (''en osaa pukea'' vaikka osaa kyllä yms.) ja kun komentaa niin alkaa kauhea itkuhuuto. Leppyy kyllä onneksi nopeasti.

Onkohan tää joku vaihe, kun toisaalta haluaisi olla iso ja osaava ja toisaalta pieni ja hoivattava? Ollaan mielestämme johdonmukaisia kasvattajia, ei vaadita mahdottomia (pieni leikki täytyy kerätä itse, jos leluja paljon hujanhajan niin toinen vanhemmista auttaa, täytyy viedä itse riisumansa vaatteet pyykkikoriin ja tuoda omat astiat tiskipöydälle) ja otetaan lapsi arkeen mukaan (harrastetaan perheenä, lapsi saa tehdä meidän kanssa ruokaa, tehdään yleensäkin paljon juttuja lapsen kanssa.)

Arki on säännöllistä, nukkumaanmenoajat ja ruoka-ajat, karkkipäivä kerran viikossa jne.

Juurikin näin. Meillä toimitaan aivan kuten sanoit. Mutta sohvalla pomppiminen on kivaa, ja vaikka se äitiä ärsyttää niin se tehdään silti. Vaikka siitä tulisi joku seuraus.
Jos koira on lähellä, kiusaa sitä, kiellän, ja kiusaa kahta kauheemmin.
Ruokapöytään tullaan aina asenteella "pahaa". ruokaa siirrellään lautasella, ja närpitään vain mieleisiä.
Jos sanon että telkkaria ei katsota, niin kysytään isiltä, ja vedetään raivarit kun ei isikään anna, kun äiti kerran kielsi.

Meillä on kerran ainakin peruttu koko karkkipäivä, siis vain lapselta siksi ettei ollut koko viikkona osannut käyttäytyä kunnolla.

Eikä asiaa auta se että en ole pitkävihainen, ja usein pyrinkin keskustelemaan asiat läpi.
Huomaan että lapsi on oppinut käyttämään tätä hyväkseen.