5-v:llä kuoleman pelko rasittavuuteen asti

[vieras]

On siis alkanut kysellä kuolemisesta ja taivaaseen menosta. Pelkää, että me vanhemmat kuollaan ja mennään taivaaseen ja että jos hän itse kuolee. Ja vanheneminen näyttää olevan myös pelottava juttu.. Olen yrittänyt hyvin pehmeästi kertoa kuolemasta ja että hänen ei tarvitse pelätä, että äiti tai isi kuolee.. Vaan pelko pysyy tiukassa, eikä tahdo mennä ollenkaan ohi! Millonkahan tämä kuoleman käsittely vaihe oikein menee ohi?!?

 

[neiti Dina]

jos se alkaa olemaan ongelma teidän arjessa niin ota yhteys neuvolaan. Just luin tänään lasten pakko-oireista, ja tää kuolemanpelko, ajattelu ja välttely voi olla sellanen yks laukaiseva tekijä. Toki hyvin harvinainen.

Normaaliahan se on tiettyyn rajaan asti että lapsi kysyy, opettelee ymmärtämään jne, mutta siitä pelosta ei saa tulla liian hallitsevaa. Onko teillä lähipiirissä kuollut tuttava tai sukulainen kun on alkanut asiaa pohtimaan?

 

[era]

Oletko lukenut hänelle aiheeseen liittyviä lastenkirjoja? Niissä on tosi lohduttavia tarinoita, jotka ainakin meillä lopetti kysellyn. Tai ainakin oli helppo vastata, että muistatkos siitä kirjasta mitä sanottiin. Anteeksi, nyt ne muista yhtään niistä kirjoista, mutta käypä esim. kirjastossa, siellä osaavat varmasti suositella!

 

[ap]

Lemmikki kuoli ja isomummu. Ja tieltä löydettiin kuollut kissa:/ Eipä siihen muuta tarvittu..

 

[äiti neljälle]

Lapselle voi varovaisesti "luvata", ettei vanhemmat ole kuolemassa vielä pitkään aikaan. Tää helpotti meillä ja lopetti lapsen ahdistuksen asiasta.

 

[VanillaVanilla]

mä muistan ton vaiheen itsellä ja pelkäsin myös sydänkohtauksia ja tulivuorenpurkausta ja kysyin isältä kokoajan et voiko niin käydä suomessa ja lapsille. Joskus isä sanoi et onhan se mahdollista mut harvinaista niin pelkäsin kahta kauheemmin. sit kun se kyllästyi ja sanoi et ei oikeesti voi sattua mitään sellasta sulle et ihan mahdotonta niin olin tosi helpottunut ja se meni ohi. Se oli helpottava valhe =)

 

[neiti Dina]

juu, lapselle ei kannata olla liian rehellinen. Anna tietoa sen verran, mitä lapsi pystyy ottamaan vastaan ja käsittelemään.

 

[nauru pääsi]

mä muistan ton vaiheen itsellä ja pelkäsin myös sydänkohtauksia ja tulivuorenpurkausta ja kysyin isältä kokoajan et voiko niin käydä suomessa ja lapsille. Joskus isä sanoi et onhan se mahdollista mut harvinaista niin pelkäsin kahta kauheemmin. sit kun se kyllästyi ja sanoi et ei oikeesti voi sattua mitään sellasta sulle et ihan mahdotonta niin olin tosi helpottunut ja se meni ohi. Se oli helpottava valhe =)

Kiva tarina

 

[Snoopy]

Eikös tuo ole ihan normaalia kehitykseen kuuluvaa. Mä muistan yhä elävästi kun tajusin pienenä että äiti ja isi kuolevat joskus. Se oli ihan hirveä shokki ja käsittelin asiaa kauan vanhempieni kanssa. Laintkaa kirjoja kirjastosta ja keskustelkaa asiasta. Menee varmasti ajan kanssa ohi.

 

[Kowalski]

No, mä demonstroin 4 v ja 6 v muksuilleni pari päivää sitten miten kuolleet makaa arkussa.

Halusivat tietää missä asennossa ne siellä on.

 

[VanillaVanilla]

Jep aina totuus ei ole paras vaihtoehto =)

 

[äitiliini]

meillä myös 5 v miettii kuolemaa. Käsittelemme sitä luontevasti ja on loettanut kyselyn. Voihan niitä asioita pohtia useaan otteeseen. Niin kauan kuin lapsi haluaa. Olen lukenut että kuoleman käsitteleminen kuuluu 5 vuotiaan kehitykseen. Jos menee ihan överiksi, niin kannattaa keskustella siitä neuvolassa.

Meillä 5 v ei halua mennä sellaiseen maahan, missä on mannerlaattojen yhtymäkohta. Hän tietää, että siellä on mahdollisuus maanjäristyksiin... Täytyy ottaa karttakirja esille,kun seuraavaa lomamatkaa alkaa suunnittelemaan

 

[Kowalski]

Meillä 5 v ei halua mennä sellaiseen maahan, missä on mannerlaattojen yhtymäkohta. Hän tietää, että siellä on mahdollisuus maanjäristyksiin... Täytyy ottaa karttakirja esille,kun seuraavaa lomamatkaa alkaa suunnittelemaan

Meillä 6 v ja 4 v taas nimenomaan haluaa kokea maanjäristyksen.

Kun äiti ja iskäkin on olleet monessa.

Lapset... :headwall:

 

[VanillaVanilla]

mä jotenki ymmärrän ton mannerlaattakauhun :hug:

 

[Non compos mentis]

Jotenkin tuntuis ikävältä, jos lapselle sanottu, että "äiti ja isi eivät kuole ainakaan pitkään pitkään aikaan" tms. ja sitten kävisikin jotain odottamatonta. Kuinka lapsi toipuisi näin suuresta valheesta tällaisessa asiassa?

Helpointa ollut mielestäni lasten kanssa pysyä totuudessa. Taivasjuttuja ei ole meillä käytetty. Pihalla on tutkailtu kuolleita pikkulintuja tms. Elä hyvin; pitkäkin päivä päättyy lopulta. Kuolema ei ole alkanut kumpaakaan pelottaa, kun siitä ei ole tehty pelottavaa. Se on päätepysäkki meille kaikille. Ovat olleet hautajaisissa ja kaikenlaisissa muistotilaisuuksissa.

Kysymyksiin lasten ja äitien kuolemisista olen sanonut, että lapset ja äiditkin voivat kuolla. Sitten on käyty läpi sitä, miten sen voi estää. Mitä tehdään, jos tulipalo syttyy, miten soitetaan hätänumeroon, miten liikennesäännöt menevät jne. Minusta aika sama juttu kuin lääkärissä käyminen. Toisille lapsille sanotaan, että verikokeet ja muut tutkimukset ovat kivuttomia ja sitten lapset huutavat tuskissaan menettäneenä luottamuksen. Meillä aina puhuttu näistä totta, lapset kestäneet sen, eikä ole koskaan kyyneliä nähty, eikä pitelijöitä tarvittu.

Tiedän erään tapauksen, jossa lapsi oli saanut miltei varmuuden kuolemattomuudestaan, kun hänelle oli näin sanottu ja hän ei esim. halunnut oppia katsomaan sivuille ylittäessään tietä, kun eihän hän voinut kuolla kuitenkaan.

 

[karvakorvakettu]

Meillä pohdittiin 4-5v noita juttuja ja kyllä ne vähitellen helpotti. Mä olen sanonut, ettei äiti aio kuolla pitkään pitkään aikaan ja että mä naputan vaatteiden vaihdosta ja leluista lattialla vielä, kun lapset ovat aikuisia :saint: Pikkusiskolle jouduin aikoinaan lupaamaan, että otan hänet luokseni asumaan, jos vanhemmat kuolee. Taisin kyllä olla jonossa vasta mummon jälkeen, mutta jos siis mummokin kuolee. Kuolemanpelko on aika yleinen vaihe lapsilla, mutta toki siitä pitäisi päästä ylikin. Siskokin oli kokenut koiran ja lähisukulaisen kuoleman ennen 3v synttäreitä, joten siksi pelkäsi muiden kuolemaa pitkään. Meillä luettiin pari kuolemaa käsittelevää kirjaa esikoisen kanssa, kun hänellä oli tuo vaihe. Mä en tykännyt oikein kummastakaan. Toisessa kuollut jäi kuopattuna arkkuun, joten lapselle tuli tietysti hätä. Toisessa joku enkelin näköinen leijaili hautausmaan yllä ja siinäkin oli mulle selittämistä. Mutta hyviäkin varmaan on. Kannattaa selailla loppuhuipennus etukäteen

 

[Non compos mentis]

Meillä pohdittiin 4-5v noita juttuja ja kyllä ne vähitellen helpotti. Mä olen sanonut, ettei äiti aio kuolla pitkään pitkään aikaan ja että mä naputan vaatteiden vaihdosta ja leluista lattialla vielä, kun lapset ovat aikuisia :saint: Pikkusiskolle jouduin aikoinaan lupaamaan, että otan hänet luokseni asumaan, jos vanhemmat kuolee. Taisin kyllä olla jonossa vasta mummon jälkeen, mutta jos siis mummokin kuolee. Kuolemanpelko on aika yleinen vaihe lapsilla, mutta toki siitä pitäisi päästä ylikin. Siskokin oli kokenut koiran ja lähisukulaisen kuoleman ennen 3v synttäreitä, joten siksi pelkäsi muiden kuolemaa pitkään. Meillä luettiin pari kuolemaa käsittelevää kirjaa esikoisen kanssa, kun hänellä oli tuo vaihe. Mä en tykännyt oikein kummastakaan. Toisessa kuollut jäi kuopattuna arkkuun, joten lapselle tuli tietysti hätä. Toisessa joku enkelin näköinen leijaili hautausmaan yllä ja siinäkin oli mulle selittämistä. Mutta hyviäkin varmaan on. Kannattaa selailla loppuhuipennus etukäteen

Leijonakuningas oli leffana lapsille sellainen elämys, että sen kautta puhuimme aiheesta paljon. Ylipäätään eläindokkarit auttoivat myös, sillä molemmat samaistuvat eläimiin (esikoinen halusi aiemmin tulla isona hevoseksi) ja dokkareissa on usein kuolemaa.