7-vuotiaan raivokohtaukset

[vierailija]

Otsikossa näkyy ongelma. Aina lapsi on niitä saanut, mutta nyt niitä on alkanut tulla myös julkisilla paikoilla. Ensimmäinen tällainen julkinen raivari iski viime kesänä leikkipuistossa, kun lapsi näytti minulle useasti kieltä, ja kun varoituksen jälkeen edelleen jatkoi tätä, ilmoitin että lähdemme kotiin. Tänä kesänä näitä kohtauksia on ollut jo muutama ja pelkään että ne ovat lisääntymässä. Lapsi alkaa siis huutamaan ja ripustautuu minuun (äitiin) kuin olisi joku kauhea hätä. Itse koitan pysyä tyynenä, vaikka vaikeaa se onkin. Hävettää kun on noin "iso" lapsi jo kyseessä. Neuvolassa olivat sitä mieltä että on kyse vain temperamentista, mutta miten voisin auttaa lastani. Tietysti on selitetty useasti ettei niin voi toimia. Ollaan selitetty rauhallisesti, oltu välillä vihaisiakin koska on niin turhautunut olo. Eskassa ei ollut mitään tällaista ja opettaja olikin ihmeissään, kun kerroin että kotona näitä on vähän väliä.

Niin ja miten koitamme auttaa lasta kohtauksissa: otan syliin ja silittelen. (Aiemmin lapsi rimpuili vain eikä häntä saanut pideltyä, mutta nykyään tämä on onnistunut joten jossain ollaan edetty.) Kiireessä lapsi on laitettava omaan huoneeseen karjumaan, jotta muut saavat laitettua itsensä valmiiksi.Tämä on toki selitetty lapselle ja kerrottu muutenkin miten hänen käytöksensä vaikuttaa koko muuhun perheeseen. Etenkin sisarus hermostuu kun toinen huutaa ja kiljuu täysillä. Eikä ihme, onhan se karjunta ja kiljunta todella hermoja raastavaa. Olemme koittaneet neuvoa toimimaan muulla tavoin, esim paiskaa tyynyä lattiaan tai polkemaan jalkaa. Vihan tunne jatkuu pitkään ja jatkuu edelleen vaikka olisi ko rauhoittunut ja asia on sovittu. Lapsen on todella vaikeaa päästä tunteesta eroon.Raivoaja saa myös täyden huomion itseensä pitkäksi aikaa, muutenkin kyseinen lapsi vaatii paljon huomiota ja on sitä aina saanutkin.

Voisin kirjoittaa vaikka romaanin aiheesta. Toivon vertaistukea ja ihan konkreettisiakin neuvoja.

 

[vierailija]

minulla on tänä syksynä 5vuotta täyttävä tyttö. mun tyttönikin saa aivan käsittämättömiä raivareita.. nyt kyllä jo harvemmin. meillä kanssa et tytön pitää saada olla yksin ku raivari tulee kiinni pitäminen ei auta. myön päiväkodissa on näitä tullut. tempparementtinen tapaus on tää tyttö kyllä muutenkin... meillä toistaseks näyttäis siltä että aika on on auttanut ja raivarit eivät ole enään niin pahoja. suosittelen nyt kuitenkin puhumaan poikasi kanssa että kun alkaa suututtaa mitä silloin on sallittua tehdä(vaikka purkaa suttumusta lyömällä tyynyä?)asiat joista olen huomannu että on apua karkin vähentäminen ja piirettyjen vähentäminen,myös säännöllinen päivärytmi auttaa.viellä myöskään ei ole liian myöhäistä opettaa lapsellesi että pienet pettymykset on ok.. ehkä hän siitä alkaa oivaltamaan että voi myös kohauttaa olkiaan ja todeta voi voi...

 

[vierailija]

Meillä lapsi sietää pettymyksiä -toisinaan. Esim. jos häviää pelin ja useimmiten sietää siis hyvin. Tietää myös että kinumalla tai kiukuttelulla ei saa mitään. Ihan kuin lapsi testaisi aika-ajoin, vieläkö samat säännöt pätee. Siitäkin huolimatta, että aina ne on olleet samat. Kohtauksen jälkeen lapsi on taas oma iloinen itsensä, ei siis ole mitenkään masentunut tms. Toisaalta olen huojentunut, että vihantunne purkautuu, eikä jää sisälle. En vaan tiedä miten saan lastani ohjattua tekemään jotain väjemmän näkyvää ja kuuluvaa muiden seurassa. Ei ole kivaa, kun muut ihmettelevät lapsen käytöstä.

Muutenkin lapsi käyttäytyy välillä erikoisesti, mm lässyttää meille vanhemmille. Välillä taas on tosi fiksu ja eskassa sai opettajalta siitä paljon kehuja.

 

[vierailija]

olen tuon melkein 5vee tytön äiti; meidän tytöllä myös toiminta&puheterapia. läsyttävä lällättelevä silloin tällöin. kokoajan pitää sääntöjä kokeilla uudelleen ja uudelleen. onko eskassa/päiväkodissa samat säännöt kuin kotona, sääntöjen yhtälöisyys myös auttaa ja rauhoittaa lasta näin ainakin meillä. jos tilanne oikeasti huolestuttaa kannattaa ainakin nyt vasu keskustelu käydä eskassa ja kysyä keltolta/kveolta mielipidettä. meillä kun tyttö saa kohtauksen se muistuttaa paljon paniikkikohtausta tai jotain ihme riivaus kohtausta, alkaa huutamaan ja ulvomaan lapseen ei saa mitään kontaktia,jos koskee/yrittää rauhoittaa riuhtoo itsensä pois tätä kohtausta voi kestää 5-30min. lapselle ei voi mitään puhua eikä tehdä,olen katanut toiseen huoneeseen ulvomaan...
arjessa olen yrittänyt jakaa huomiota lähinnä normaaleilla tavoilla sekin auttanut ei mun tytön tarvii olla huomion keskipiste. normaalisti leikin autan yms mut mitää muuta en huomioi. lapselle toisiaan kannattaa puhua kohtauksesta ja käsitellä asiaa.. mut en tiiä mikä auttais ... neurologia olen itse harkinnut...mutta kuten aijemmin mainitsin nyt kohtauksia on ollut huomattavasti vähemmän.

 

[vierailija]

Tänäänkin on herätty väärällä jalalla. Lapsi heräsi ensimmäisenä ja sitten oli kuitenkin itse huonolla tuulella. Itselläkin paloi pinna kun en ole mikään aamuihminen ja aikani kuunneltuani käskin omaan huoneeseen.

Puhetetapiaan ei ole tarvetta, mutta toimintaterapia(?) voisi olla hyvä. Kotona on siirtymätilanteet välillä tosi haastavia, mutta hoidossa ei ole ollut mitään ongelmia. En tiedä mikä meissä vanhemmissa on vikana, kun kaikki ongelmat on täällä kotona.

 

[vierailija]

Meidän lapsella ollut myös raivareita, pahimmillaan olivat eskarin aikaan ja ekaluokan puoliväliin asti, sitten rauhoittui. Meillä kaikki raivarit tapahtui kotona, eli ei julkisilla paikoilla, päiväkodissa, koulussa, mummolassa jne. Mä olin jossain vaiheessa ihan varma, että lapsella on joku suurempi ongelma ja otin yhteyttä perheneuvolaan. Käytiin siellä ja myös psykologilla. Molemmissa paikoissa todettiin, että lapsi on ihan ok ja meidän kokeilemat keinot kaikki olleet hyviä, mutta että vain aika auttaa. Ja niinhän se (onneksi!!!) auttoikin.
Mä suosittelen kovasti "hakemaan apua", saatte mielenrauhaa ja mahdollisesti uusia keinoja auttaa lasta ja itseänne.

 

[vierailija]

Meidän lapsella ollut myös raivareita, pahimmillaan olivat eskarin aikaan luokan puoliväliin asti, sitten rauhoittui. Meillä kaikki raivarit tapahtui kotona, eli ei julkisilla paikoilla, päiväkodissa, koulussa, mummolassa jne. Mä olin jossain vaiheessa ihan varma, että lapsella on joku suurempi ongelma ja otin yhteyttä perheneuvolaan. Käytiin siellä ja myös psykologilla. Molemmissa paikoissa todettiin, että lapsi on ihan ok ja meidän kokeilemat keinot kaikki olleet hyviä, mutta että vain aika auttaa. Ja niinhän se (onneksi!!!) auttoikin.
Mä suosittelen kovasti "hakemaan apua", saatte mielenrauhaa ja mahdollisesti uusia keinoja auttaa lasta ja itseänne.

Mitä keinoja käytitte? Miusta tuntuu että ollaan koitettu kaikkea mahdollista vuosien varrella. Neuvolassa olen aina asiasta puhunut, mutta koska lapsen kehitys on muuten niin mallikasta ja temperamenttia ollut ihan aina, niin kyse on lapsen luonteesta. Eivät varmaan neuvolassa siksikään ole huolissaan, koska lapsi ei satuta kohtauksen aikana itseään tai muita, eikä riko mitään.

Aika on jo auttanut paljon. Välillä lapsella on "parempi kausi" ja välillä näitä raivareita tulee tiheämmin. Välillä luulen jo että ne on jo loppuneet, kunnes huono tuuli taas alkaa.

 

[vierailija]

Mitä keinoja käytitte? Miusta tuntuu että ollaan koitettu kaikkea mahdollista vuosien varrella. Neuvolassa olen aina asiasta puhunut, mutta koska lapsen kehitys on muuten niin mallikasta ja temperamenttia ollut ihan aina, niin kyse on lapsen luonteesta. Eivät varmaan neuvolassa siksikään ole huolissaan, koska lapsi ei satuta kohtauksen aikana itseään tai muita, eikä riko mitään.

Aika on jo auttanut paljon. Välillä lapsella on "parempi kausi" ja välillä näitä raivareita tulee tiheämmin. Välillä luulen jo että ne on jo loppuneet, kunnes huono tuuli taas alkaa.

Kaikki keinot meillä oltiin kokeiltu, paitsi holding ja siitä sanoin, ettei haluta kokeillakkaan. Mutta siis kaikkea muuta kokeiltiin vuosien varrella, huomioimatta jättäminen, harhauttaminen (joka oli ainoa, joka joskus toimi), lohduttaminen, asiasta jutteleminen jne. Eli meillekkään ei uusia keinoja löytynyt, mutta tosiaan saatiin mielenrauhaa siihen, että lapsella ei ole mitään hätää tai ongelmaa. Tosta syystä alunperin apua hainkin, koska rupesi pelottamaan, että lapsi kärsii jostakin ja me ei osata auttaa.

 

[vierailija]

joo toimintaterapiasts voi olla apua siirtymiin yms keskustele eskassa/terkkarissa asiasta vaadi arviointi käynti. myös voit saada uusis vinkkejä tilanteisiin miten niissä voisi toimia. esim "liikennevalot" "kellotus" voivat olla apuna myös tarjota palkintoa yms

 

[vierailija]

Holding ja mattoon kääriminen ovat tehokkaita keinoja. Mutta ne pitää tehdä oikein, eli ei välittää siitä kun lapsi kiljuu ja rimpuilee (siis ei todellakaan välittää mitenkään, ei edes puhua lapselle siinä vaiheessa). Irti pitää päästää vasta sitten, kun lapsen raivoaminen joko lakkaa tai alkaa vaikuttaa näytellyltä, eli raivokohtaus on mennyt ohi.

 

[vierailija]

Mattoa tai holdingia en halua käyttää. Jälkimmäistä ollaan kokeiltu joskus pienempänä, mutta se vaan lisää raivoa ja ahdistusta. Nykyään olen ottanut tiukasti syliin (en liian tiukkaan, mutta niin että lapsi tuntee olevansa turvassa) sitten löysentänyt kun lapsi sanoo. Tämä toimii kotona.

Nyt on sitten tällainen päivä kun lapsi on itkenyt ja huutanut ihan koko päivän tähän asti. Uloslähtö kesti 40 minuuttia kun kaikki oli koko ajan huonosti. Vedin oven kiinni ja ilmoitin että pyytää apua jos tarvitsee. Valitsi kuitenkin sen, että karjui kurkku suorana eteisessä. Sai apua tietysti kun sitä pyysi, mutta huutaa annoin yksikseen. Minulla on kotitöitä tehtävänä, en voi millään käyttää koko päivää toisen lepyttelyyn.

Voiko tästä rankaista lasta? Pitäisi mennä illalla kauppaan, mutta kun toinen on taas sillä tuulella, etten tiedä osaako käyttäytyä. Mielestäni 7-vuotiaan kuuluu kyllä ymmärtää jo mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei. Jättäisin siis kotiin ja ottaisin pienemmän mukaani.

 

[vierailija]

Mattoa tai holdingia en halua käyttää. Jälkimmäistä ollaan kokeiltu joskus pienempänä, mutta se vaan lisää raivoa ja ahdistusta. Nykyään olen ottanut tiukasti syliin (en liian tiukkaan, mutta niin että lapsi tuntee olevansa turvassa) sitten löysentänyt kun lapsi sanoo. Tämä toimii kotona.

Nyt on sitten tällainen päivä kun lapsi on itkenyt ja huutanut ihan koko päivän tähän asti. Uloslähtö kesti 40 minuuttia kun kaikki oli koko ajan huonosti. Vedin oven kiinni ja ilmoitin että pyytää apua jos tarvitsee. Valitsi kuitenkin sen, että karjui kurkku suorana eteisessä. Sai apua tietysti kun sitä pyysi, mutta huutaa annoin yksikseen. Minulla on kotitöitä tehtävänä, en voi millään käyttää koko päivää toisen lepyttelyyn.

Voiko tästä rankaista lasta? Pitäisi mennä illalla kauppaan, mutta kun toinen on taas sillä tuulella, etten tiedä osaako käyttäytyä. Mielestäni 7-vuotiaan kuuluu kyllä ymmärtää jo mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei. Jättäisin siis kotiin ja ottaisin pienemmän mukaani.

Kyllä ton ikäselle voi jo sanoe esim. että jos et lopeta (turhaa) huutamista/itkemistä/kiukuttelua, niin et pääse kauppaan mukaan. Sano, että haluaisit ottaa lapsen mukaan, mutta kaupassa ei voi riehua, huutaa tai kiukutella. Jos kiukuttelu jatkuu/meinaa alkaa, muistuttaisin kerran asiasta ja sanoisin lapselle, että toista kertaa en muistuta, vaan sitten täytyy jäädä kotiin. Ja tärkeintä on, että jos jotain sanoo, niin siinä kannassa on myös pysyttävä: ei mitään turhaa uhkailua ja sitten kuitenkin pääseekin mukaan.

 

[vierailija]

Voiko tästä rankaista lasta? Pitäisi mennä illalla kauppaan, mutta kun toinen on taas sillä tuulella, etten tiedä osaako käyttäytyä. Mielestäni 7-vuotiaan kuuluu kyllä ymmärtää jo mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei. Jättäisin siis kotiin ja ottaisin pienemmän mukaani.

Eiköhän rankaisemista kannattaa kokeilla siinä missä muutakin. Kunhan vaan valikoi sellaisen rangaistuksen, jota lapsi tosissaan pelkää.

Siinä samalla saanee vähän osviittaa siitä, kuinka harkittua tai tietoista toimintaa se riehuminen on lapselta. Jos rangaistus tehoaa, niin tuskin lapsella silloin on ainakaan mitään kovin kovaa sisäsyntyistä viettiä siihen riehumiseen...

 

[vierailija]

olisiko tuolla mitään apua?