Hae Anna.fi-sivustolta

8 vuotias haluaa lopettaa piano tunnit

Viestiketju osiossa 'Harrastukset' , käynnistäjänä UllkkisMamma, 25.10.2006.

  1. vera Vierailija

    Halusin itse 8-vuotiaana soittamaan, pääsin, 11-vuotiaana halusin lopettaa. En saanut - vanhempieni mielipide oli, että jos jokin on aloitettu, se viedään loppuun, tässä tapauksessa 3/3-kurssiin. Siinä sitten sinniteltiin ja raivottiin välillä seuraavat 5 vuotta. Lopulta minusta tuli muusikko, ja olen hyvin onnellinen.

    Mielestäni lapselle ei pidä osoittaa, että jos jokin ei ole kivaa, sen voi hylätä... Ei tässä maailmassa mikään ole aina kivaa, ja se on syytä opettaa jo nuorena. Tämä siis silloin, kun lapsi on itse alun perin halunnut soittamaan, hänellä on jonkinlaisia lahjoja (tästä voi keskustella opettajan kanssa), eikä ongelma ole opettajan ja oppilaan synkkauksessa.

    Siinä ei ole mitään järkeä, että vanhempi pakottaa soittamaan alusta pitäen vaikka lapsi ei osoita minkäänlaista kiinnostusta.
     
  2. kiinnostavaa Vierailija


    Kai lapsellakin on oikeus muuttaa mieltymyksiään, tuntuu aivan kestämättömältä, että jos lapsi on omasta halustaan jonkun harrastuksen aloittanut niin sitten sitä ei lopeteta vaikka mikä olisi. Eihän sitä voi tietää mikä on ominta jos ei saa kokeilla eri lajeja.

    Eikö harrastuksen pidä olla iloa tuottava ja energiaa antavaa ja vastapainoa koulutyölle eikä itkulla väännettyä, ei kaikille tule harrastuksesta ammattia.
     
  3. Kun olin 6 v. halusin aloittaa pianonsoiton. Ja piano hommattiin ja aloitin soittamaan. Opettajia ei pienellä paikkakunnalla ollut paljon, ja tuohon aikaan soitettiin vain klassista. Soinnut ja säestämisen opin vasta lukiossa. Harrastus ei ollut mielenkiintoinen eikä hauska, vaan vihasin sitä. Pelkäsin ankaraa opettajaani. En pitänyt harjoittelusta enkä läksyistä. Halusin palavasti lopettaa 15-vuotiaaksi asti. Joka ikinen kerta ennen tuntia minua pelotti ja ahdisti suunnattomasti. Opettajan vaihto ei onnistunut vaikka pyysimme.

    Vasta kun sain uuden open 14-vuotiaana, ja olin jo aika taitava ja huomasin että pystyn soittamaan upeitakin kappaleita, innostuin harjoittelemaan. Soittelin ominpäin myös muita kuin klassisia. Siihen asti kun soittelin pelkkiä inhokkikappaleita, olin keskinkertainen soittaja. Mutta kun aloin soittamaan noita hienompia biisejä, minusta tuli lahjakkaampi.

    Opekoulutukseen en koskaan päässyt, sillä epäonnistuin pääsykokeissa jännityksen vuoksi(minulla on kuitenkin muu musiikkiin liittyvä koulutus). Nyt kuitenkin toimin piano-opena. Ja olen iloinen siitä että en lopettanut soittamista, tämä on minulle aivan hirvittävän tärkeä henkireikä! En olisi minä ilman musiikkia!

    En opeta musiikkiopistossa, joten meidän ei tarvitse seurata tiukkaa klassista ohjelmistoa. Pidän pianotuntini mukavina ja motivoivina, soitamme kaikkea kivaa mistä kukin tykkää. Jos ei menuetti iske niin sitten soitetaan vaikka heviä. Oppilaistani vain harva lopettaa, ja lähinnä vain silloin kun on muutto edessä tai kun tullaan aikuisiksi. Ja silloinkin saan kauniit kiitokset. Aika usein perheen muutkin lapset haluavat tulla tunneilleni kun yksi on alkanut käydä tunneillani. Ehkä tuo koulutuksen puute on ollut ihan hyväksikin, olen persoonallinen ope ja löytänyt omat metodini itse pitkän työkokemukseni kautta.

    Sanoisin että kyllä esim. syyslukukauden aikana näkee innostuuko lapsi soitosta vai ei.

    Ihan huippuammattilaisiksi tunneiltani ei varmasti päädytä, siksikään koska olen huomannut että perheet eivät halua panostaa täysillä lapsen treenaamiseen. Aika monet haluavatkin pitää pianonsoiton kivana harrastuksena. Minun tuntini eivät ole pakonomaisia. Olen myös tavannut vähemmän lahjakkaita lapsia, mutta olen saanut myös heistä paljon irti ja myös he nauttivat soitosta! Vanhempien on tosi tyhmää vertailla lastaan “naapurin Elsa-tyttöön joka soittaa tosi hyvin ja jolla on varmasti parempi piano-ope”. Ei ihmekään jos lasta ei huvita soittaa kun kuulee tuollaista.

    Ne jotka haluavat ammattilaisiksi, voivat minun puolestani mennä natsiopelle. Ammattin tähtäävän täytyy harjoitella hyvin, hyvin kurinalaisesti 5-6-vuotiaasta lähtien, päivittäin! Myös vanhemman täytyy pysyä tiukkana.

    Jos itse saisin lapsia, niin laittaisin heidät harrastamaan ainakin musiikkia ja liikuntaa, ja mielellään vielä musiikkiliikuntaa. Sanokaa minun sanoneen, niin ne kehittävät lasta ja lapsen aivoja! Ja pitävät aivot kunnossa vielä vanhanakin! Pianonsoitto ehkäisee mm. dementiaa.
     
  4. Sem Voima kanssamme

    liittynyt:
    25.06.2006
    Viestejä:
    23 334
    Saadut tykkäykset:
    20
    Ymmärrän hyvin monien mielipiteen ja sen mukaisesti toivon jokaisen antavan lapsen elää mitä monipuolisimmin elämäänsä moninaisten asioiden parissa, sillä ei mikään laji eikä harrastus tee kenestäkään mitenkään erityistä (kenties voi tehdä vanhemmasta joka itseään paikkailee kun ei ole sitä voinut tehdä mitä parhaiten), mutta jos annatte lapselle elämän omassa viitekehyksessään joka suo monipuolisesti asioita luontaisesti joka sisältää runsaasti yhteistä läsnäoloa ja rakkautta ja välittämistä niin tulevasta aikuisesta vielä kenties tulee mitä tasapainoisin ja taidoikkain elämän suhteen. Se on ihan toista kuin vain yhden osa-alueen osaaminen, se onkin todellista superlahjakkuutta eli Voiman Tietä :)
     
  5. ei kannata pakottaa Vierailija

    Minusta vanhempien vastuulla ei todellakaan ole seurata kotiharjoittelua. Jos lapsi pitää harrastuksesta, harjoittelee hän omasta halusta. Jos ei, niin sitä ei vahtimisella paranneta.

    Omat vanhempani eivät ole yhtään musikaalisia, silti minä kiinnostuin pianonsoitosta. Olin lahjakas, innokas, ja onneksi vanhempani eivät koskaan puuttuneet harjoitteluuni mitenkään. Soitin, koska rakastin soittamista. Soitin sekä läksyjä että kaikkea muuta itseäni kiinnostavaa. Varmasti olisi maku mennyt jos vanhempani olisivat painostaneet/muistuttaneet/pakottaneet. Maku meni hieman hetkeksi kun soitonopettajani yritti patistaa minua opiskelemaan konservatorioon koska olin niin lahjakas, mutta olin päättänyt etten halua tehdä musiikista uraa. Harrastus on siksi niin rakas kun se on harrastus, henkireikä arjessa, pelkäsin että se alkaa maistua puulta jos siitä tulee työ. Onneksi kun soitonopettajani ymmärsi tämän ja lopetti painostamisen, jatkui rakkauteni soittamiseen.

    Vanhempani eivät muuten koskaan puuttuneet koululäksyjen tekoonkaan, omatoimisesti hoidin läksyni kuten isosiskoni ja kaksi veljeänikin aina tekivät. Kaikki olimme luokkiemme kärkipäässä. Useampi ystäväni joita painostettiin soittamiseen vihasivat soittamista ja olivat siinä korkeintaan keskinkertaisia, samoin kuin ne joiden vanhemmat seurasivat selän takana että koululäksyt tehdään.

    Se missä vanhempani menivät vikaan, oli urheiluharrastuksiin pakottaminen. Jos olisimme tässäkin saaneet kaikki valita jonkun mieleisen harrastuksen itse, olisi se varmasti ollut mukavaa. Mutta kun vanhemmat pakottivat urheilemaan tietyn määrän viikossa, niitä lajeja joista he olivat kiinnostuneita, en teini-iän jälkeen liikkunut ollenkaan yli viiteen vuoteen. Kaikesta liikuntaan liittyvästä oli mennyt maku. Voitte kuvitella ettei ole tervettä olla liikkumatta, ja johtui ihan vain vanhempieni pakotuksesta. Samoin kävi sisaruksilleni.

    Rakastan vieläkin pianonsoittoa, liikunnasta en vieläkään pidä. Tiedän että on terveellistä liikkua joten liikun toki nykyään jonkun verran, mutta se on lähinnä hyötyliikuntaa. Kaikki muu liikkuminen kun vieläki maistuu puulta.

    Älkää siis pakottako tai painostako, siinä voi mennä loppuelämäksi metsään jollakin osa-alueella.
     
  6. nieW Uusi jäsen

    liittynyt:
    26.06.2011
    Viestejä:
    39
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minusta Vera ja "Eräänkinlainen ope" puhuvat täyttä asiaa. Ei heti pidä lopettaa, vaan kannattaa tiedustella oppilaalta/lapselta, miksi soitto ei enää maistu. Todella usein taustalla saattavat olla toimimattomat henkilökemiat oppilaan ja opettajan välillä, tai sitten vain erimielisyydet tavoitteista, ohjelmistosta tai metodeista, instrumenttia kun voidaan opettaa niin eri tavoilla. Yksi haluaa soittaa klassista ammattitasolla, kun taas toinen on kiinnostunut populaarimusiikista. Kyllähän sen järkikin sanoo, etteivät samat metodit välttämättä toimi molempiin. Eli lyhyesti: jos ongelmia tulee, kannattaa kokeilla jollain toisella opettajalla ennen lopettamispäätöstä.
     
  7. jokuvierailija1 Vierailija

    Tulen amatöörimusikaalisesta suvusta. Eli meillä on soitettu omaksi iloksi, itse opiskeltuna. Isän hartain toive oli, että soittaisin haitaria. En ollut 6 -vuotiaana nähnytkään haitaria. Mutta isä sellaisen osti kun halusi kuulla haitarinsoittoa. Likka tunneille ja päälle vaatimukset 30 minuuttia harjoittelua joka päivä.

    Oikeasti halusin pianon. Haluan sitä vieläkin.

    No kävin tunneilla. Yksityisellä. Se oli se ensimmäinen virhe. Olisi pitänyt samantien hakea musiikkiopistoon. Vanhempien mielestä piti ensin vähän opetella ja vasta myöhemmin hakea sinne. Vaikka vuoden päästä. Enhän minä ala-asteikäisenä tiennyt mistään musiikkiopistoista! Viisi vuotta kävin tuolla yksityisellä. Kaipa se alussa meni ihan hyvin. Ope oli kiva. Biisit eivät. Ne olivat jotain itkuvirsikappaleita. Vihasin jo lapsena kaikkea kirkkoon, jumaliin ja uskonnollisuuksiin viittaavia juttuja. Meillä oltiin vaan tapauskovaisia.

    Soitonopettajalle kerroin monesti, minkälaisia kappaleita haluaisin opetella. Sellaisia missä menee sormet sekaisin, ovat nopeita ja sitten myöskin sellaisia melankolisia ja surullisia kappaleita. Ei ku näitä Ahvenaisen sovittamia kappaleita suoraan järjestyksessä tästä kirjasta!!! -oli opettajan vastaus.

    Tykkäsin kyllä soittaa, tykkään vieläkin. Mutta sen opetuksen olisi voinut hoitaa toisin. Opettajakin vaihtui välillä. Rempseä, vähän ylipainoinen 5kymppinen mies vaihtui nelikymppiseen parrakkaaseen ja pelottavannäköiseen mieheen. Niinkuin 9 vuotiaan mielestä.

    Onneksi vanhemmat antoivat pitää välivuoden soittamisesta, joskus juuri ennen yläastetta. Sen jälkeen en tunneilla enää käynyt. Olisinkohan oikeasti laskettuna käynyt neljä vuotta tunneilla? En siellä hirveästi oppinut. Eteneminen oli aika hidasta. Mikä ei omasta mielestäni johtunut siitä ettenkö olisi osannut. Ne vaan halusi mennä sen yhden oppikirjan mukaan.
     
  8. Kielo Vierailija

    Itse olen saanut olla vapaa kuin lintu harrastusten suhteen ja äitini varsinkin tuki minua rahallisesti ja henkisestikkin. Löysin itseäni kiinnostavia harrastuksia vasta varhaisteininä; kuvataiteen, eläinharrastuset, varsinkin hevoset, hieronnan ja ihmisen anatomian ja fysiologian. Hän toi minulle näistä aiheita kirjoja kirjastosta aina kotiin tullessaan, kun valitin että haluaisin tietää enemmän, sekä hän myös nauhoitti minulle aina kaikki kiinnostavat dokumentit. Hän ja sisareni olivat aina myös koekaniineita kun yritin opetella hieromista. Myös uusi lemmikki hankittiin perheeseen eläinharrastukseni myötä ja siitä se vahvistuikin ja kasvoi kiinnostukseksi kouluttaa eläimiä ja tietää niiden sairauksista jne.

    Jokainen näistä harrastuksesta on edelleen osa elämääni ja ne ovat edelleen suuria intohimojani. Olen hyvin onnekas, kun minua tuettiin niin paljon ja etenkin siitä kun minun annettiin itse valita omat mielenkiinnonkohteeni, sillä minulla on nyt monta ammattia mitä voin lähteä opiskelemaan. Jos minun puolestani oltaisiin valittu väkisin niin en usko että olisin koskaan saanut toteuttaa itseäni läheskään näin laajalti, enkä olisi oppinut tuntemaan itseäni näin hyvin.

    Kehotan kaikkia vanhempia olemaan tarkkoja, sillä lapsen tiedonjanon voi laukaista jokin hyvin epätavallinenkin aihe sen ikäiselle ihmiselle. Lapsi saattaisi hyötyä siitä paljon enemmän jos ottaa ne huomioon kuin alkaa työntämään lasta johonkin uuteen suuntaan.
     
  9. Jyrki Härkönen Vierailija

    Mielenkiintoinen viestiketju. Itse en ole juurikaan opiskellut musiikkia vaikka olenkin ammattimuusikko. Viimeiset 15 vuotta olen myös opettanut musiikkia. Varsinkin harrastusta aloittavilla Lapsilla/nuorilla/ aikuisilla onkin varsinainen viidakko edessään. Siksi olenkin kehittänyt eräänlaisen starttipaketin musiikkiharrastukseen. Ensimmäinen kynnyshän on yleensä se korkein. Soitinkohtaista- ja teoriaopetusta on tarjolla vaikka kuinka paljon mutta itse olen päätynyt tarjoamaan kokonaisratkaisua joka alkaa tapaamisella joka ei sido mihinkään ja on maksuton. Sen jälkeen homma alkaa edetä yksilöllisesti.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti