H
huolestunut..
Vieras
Olen ihan hukassa nyt. Meillä poika 6kk, lopettanut maidon juomisen. Eli eilen klo 13 söi lounaalla kiinteitä, ja sen jälkeen ei ole maitoa juonut. Eikä syönyt eilen mitään muutakaan. Meillä on vasta yksi ruoka + puurot + maitoa rinnasta. Ennen poika ollut tosi tarkka, että kahden tunnin välein ruokaa ja maidosta pitää eniten. Yritin monta kertaa päivän aikana, ainakin 15 kertaa saada pojan rinnalle, mutta ei!
Sain illalla pojan syömään maitoa klo 20.30 kun ensin nukutin syvään uneen ja äkkiä tutti pois suusta ja tissi tilalle. Söi tosi paljon.
Sen jälkeen mentiin pesuille ja nukkumaan, iltapuuro jäi väliin(olisi syöty se sitten vasta yli 22.30), ja oletin tietysti, että nyt on lakkoilu ohi, kun kerta söi.
Herättiin klo 01.00 ja poika itki, tietysti, olihan sillä oletettavasti nälkä. Syö yöllä yleensä 2-3 kertaa, eikä herää muuta kuin nälkään. No yritin heti antaa tissiä, ja eikun vaan puri minua, kuten joka kerta kun yritin. Valvottiin sitten tunti tai kaksi, poika ihan tyytyväinen kun en tarjonnut mitään, mutta ei kyllä halunnut nukkuakaan. Annoin pullostakin, kuten jo päivällä, mutta ei kelvannut sen enempää. Viideltä mieheni heräsi ja tuli auttamaan. Hän piti sitten lopulta poikaa sylissä, minä laitoin rintakumin(jotta olisi vähän kuin tutti, joka kelpasi heti innolla) ja täytin sen maidolla lypsämällä. Ei kun tissi suuhun ja poika söi. OLi sitten taas niin ahmatti että. Näki oikein kuinka ahmi maitoa ja kädet heilui miten sattuu.
No, tänään aamulla nukkui pitempään kuin yleensä. Toki varmasti oli väsynyt yöstä. Yleensä herää klo 6-7, ja nyt nukkui vielä 9.00. Laitoin valot päälle ja radion myös hiljaiselle. Poika heräili pikkuhiljaa. Yritin syöttää, ei kelpaa. Annoin puuron, jota söi aika nihkeästi, mutta söi kuitenkin, ja vähän enemmän luumusosetta. Yritin antaa maitoa taas pullosta, mukista ja rinnasta, eikä mikään kelpaa.
Nyt leikkii tyytyväisenä, kuten eilenkin, mutta maito ei kelpaa. Puree joka ikinen kerta kun yritän ja hermostuu hirmuisesti. Mitä ihmettä teen pojan kanssa?? Soitan varmasti tänään soittotunnilla neuvolaan, ja kysyn. Huomenna on aikakin. Mutta ei tämä nyt normaalia ole pojalta joka rakastaa tissillä oloa. Nyt rinnat on niin turvonneet, että sattuu. Auttaisiko pumppaaminen siihen, ettei maidontulo loppuisi. Kuinka hyvin? Ei kai nyt imetys tähän voi tyssätä.
Kiitos..!!