Olin eilen puistossa isomman tyttömme kanssa, ikää pian huimat 2v.
Sinne tuli sitten myös joku isoäiti kahden lapsen kanssa, ikää 3v ja 1,5v.
Olimme kaikki liukumäen luona ja lapset siinä juoksivat ja laskivat kiltisti kunnes paikalle tuli vähän vanhempi poika, arviolta 4v.
Hän alusta asti kohteli pieniä tosi rajuin ottein mutta hetken leikki sujui ihan hyvin kunnes hän alkoi uhkailemaan kolme vuotiasta ja alkoi kuristamaan tätä johon minä tietysti ensimmäisenä hyökkään väliin. Isoäiti oli aivan kauhusta kankeana ja kysyi että olisko heidän parasta lähteä kotiin. Minä sanoin että ei missään nimessä että kyllä kaikilla on oikeus täällä leikkiä.
Hetken päästä tämä isompi poika oli sitten tuuppaamassa tätä kolme vuotiasta alas liukumäestä kun minä taas ehdin hätiin ja sain pienemmän pojan selästä kiinni.
Huusin äidille (joka istui katoksessa 15metrin päässä lukemassa kirjaa) että tulisitko katsomaan poikasi perässä kun hän täällä kiusaa pienempiä eikä usko muiden vanhempien sanaan. Nainen katsahti vain minuun ja jatkoi sitten lukemistaan. Hetken päästä huusin vielä että tule nyt hakemaan tämä poikasi täältä pois kun hän käy käsiksi toisten lapsiin, taaskaan ei mitään.
Poika ei ottanut kuuleviin korviinsakaan mitään mitä me aikuiset sanottiin vaikka puhuttiin hänelle todella asiallisesti.
Isoäiti päätti sitten viedä lapsensa kotiin kun minäkin olin lähdössä sillä pelkäsi ettei pärjää isompaa poikaa vastaan.
Voi näitä ihanuuksia..