Äärimmäisen ujo 3-vuotias!

[vierailija]

Meidän tyttö 3,5v on todella ujo. Vauvana huusi kurkku suorana kylässä ollessa eikä rauhoittunut kuin kotiin lähtiessä, myöhemmin aina purskahti itkuun jos joku vieras ihminen tuli lähelle ja yritti ottaa kontaktia. Nykyisin siinä tilanteessa jähmettyy ja pitää minusta kiinni. Ei puhu vieraille, syö tai suostu istumaan minusta erillään esim. kerhoissa, seurailee sivusta toisten touhuja. Vaikka olisi miten nälkä, ei pysty syömään kuin kotona tai rattaissa. Olin itsekin lapsena hyvin hiljainen ja ujo mutta toisten läsnäolo tai syöminen muualla ei pelottanut noin. Pelkään että 4v neuvolassa ei suostu sanomaan mitään eikä tekemään mitään mitä pyydetään. Kotona on kyllä puhelias ja osaa kaikenlaista, on hyvä laskemaan ja kiinnostunut numeroista. Myös veljen kanssa leikit sujuu. Onko muilla kokemusta tällaisestä, miten olette auttaneet lasta? Mistä olette saaneet apua? Ei ole ollut pelkästään kanssani kotona, isovanhempien, tutun hoitotädin ja tuttujen ihmisten kanssa on rennosti ja voi jäädä heidän hoitoonsa mutta vieraat on kauhistus.

 

[vierailija]

Teillä on herkkä lapsi ja olkaa onnellisia hänestä. Sanotaan että herkät ovat yleensä erittäin empaattisia ihmisiä. Antakaa hänen rauhassa olla ujo. Fiksu neuvola täti ymmärtää että tehtävät saattaa jäädä tekemättä ujostelun takia. Kerrot vain mitä lapsi osaa ja tekee kotona.

 

[vierailija]

Meidän tyttö pelkäsi kamalasti muita n. 4,5 vuotiaaksi. Meni neuvolassa lavuaarin alle nyrkit silmillään ja ei katsonut ketään. Kesä oltiin mökillä ja syksyllä tultiin kotiin niin ekana tyttö meni juttelemaan uudelle naapurille yli tunnin ajan niiden vauvasta! Ja yksin! Vaihtui kuin yö päiväksi kesän jälkeen. Ihan itsestään hoitui. Nyt on hyvin sosiaalinen. Kotihoidossa ollut aina.

 

[vierailija]

Aloittaja tässä jälleen. Olipa mukava lukea teidän vastauksia. Joskus tuntuu että jopa tarhantädit ihailee reipasta ja avointa lasta ja jättää ujommat huomiotta tai joskus näkee kun yritetään ns. reipastaa tai sanotaan ettei tarvi ujostella. Kun ammattilaisten suhtautuminen on joskus tuollaista niin miten sitten muiden. Pitää varmaan uskaltaa puolustaa lastaan ja hänen oikeuttaan olla sellainen kuin on, ja opettaa häntäkin puolustamaan itseään tarpeen tullen. Itse olin hiljainen ja jouduin koulukiusatuksi, vasta nyt päälle kolmikymppisenä olen alkanut puolustaa itseäni ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, toivoisin samaa myös lapselleni ettei joutuisi tuolla tavoin kärsimään ujoudestaan.

 

[.....]

Ikä tekee yleensä tehtävänsä ja rohkeus kasvaa pikkuhiljaa.
Ja turha jotain neuvolakäyntiä etukäteen murehtia. Meillä käytiin kolme kertaa 4-v neuvolassa yrittämässä, ennen kun suostui edes papereita äidin sylistä katsomaan Ei niillä ole mitään väliä.

 

[vierailija]

Ei niillä ole mitään väliä.

On niillä väliä. Jos neuvolantäti ottaa nokkiinsa, niin sillä on käytännössä valta päättää lapsenne huostaanotosta lähettämällä sossuun "kielteisen lausunnon".

 

[.....]

On niillä väliä. Jos neuvolantäti ottaa nokkiinsa, niin sillä on käytännössä valta päättää lapsenne huostaanotosta lähettämällä sossuun "kielteisen lausunnon".

Höpölöpö, ei niitä lapsia yksien neuvolatätien puheiden perusteella huostaanoteta.

 

[vierailija]

Täällä kans yksi ujon äiti. Innokas osallistuja, mutta turvaa tiukasti äitiin/isään ja vielä 3v oli käytännössä puhumaton vieraille, siis myös kerhossa jossa kävi säännöllisesti, isovanhemmillekin aina uudelleen alkukankea jne. Mutta nyt 5v on jo uudet kuviot, uskaltaa puhua vieraille lapsille puistossa, kerhossa ohjaajien vaihtuessa puhui jo ekana päivänä. Edelleen uudet aikuiset ja esim. sukujuhlat tms. missä vieraat ihmiset lähestyy rohkeasti on ihan kauhistus, mutta annan sit piilotella helmoissa. Tutussa ruokalassa ei uskalla pyytää pilliä, mutta uskaltaa jo hakea yksin vaikka se sisältää riskin että joku saattaa puhutella. Nyt viime viikolla uskalsi jalkapallotunnilla alkuilmoittautumisessa sanoa oman nimensä (pitää sanoa myös sukunimi), toukokuusta asti on käyty.

Vahvasti tunteva, herkkävaistoinen ja empaattinen lapsi. Välillä valtavan tarvitseva, ja samaan aikaa kuitenkin täydellisen ihana!

Kuopus on nyt 2,5v ja on vapauttanut valtavasti mun energiaa siitä miten toimin oikein tai olenko toiminut väärin ja antanut varmuutta siihen että tää on lapsen oma temperamentti jossa on hyvät ja huonot puolensa - kuopus kun on ihan erilainen niin olen päässyt sen vatvomisesta aiheuttaako meidän "kasvatusote" lapsen arkuuden. Ne vaan on itsessään erilaisia eikä mun muovaamia, ja juuri sellaisina täydellisiä.

 

[vierailija]

Taustalla voi vaikuttaa aistiyliherkkyys. Esim. jos tuntoaisti on normaalia herkempi, voi vieraan kevytkin kosketus esim. käsivarteen tuntua pahalta ja siksi vieraiden läheisyys saattaa ahdistaa. Kuulon yliherkkyys taas saattaa ahdistaa meluisissa paikoissa ja aiheuttaa vetäytymistä. Toki kyse voi olla "vain" luonteesta ja lapsen temperamentistakin.

Tärkeintä on antaa lapsen olla omanlaisensa. Kannustaa ja rohkaista, mutta ei pakottaa uskaltamaan tekemään mitään. Meidän lapsi kävi 5-vuotiaana kerhossa kaksi kertaa viikossa, mutta tädeille suostui puhumaan vasta juuri ennen joululomaa. Tykkäsi kuitenkin käydä ja leikit sujui. Eskari-ikäisenä uskalsi jo sitten jutella tädeille heti ensitapaamisella. Aika on auttanut meillä ainakin.

 

[vierailija]

Taustalla voi vaikuttaa aistiyliherkkyys. Esim. jos tuntoaisti on normaalia herkempi, voi vieraan kevytkin kosketus esim. käsivarteen tuntua pahalta ja siksi vieraiden läheisyys saattaa ahdistaa. Kuulon yliherkkyys taas saattaa ahdistaa meluisissa paikoissa ja aiheuttaa vetäytymistä. Toki kyse voi olla "vain" luonteesta ja lapsen temperamentistakin.

Yleensä kyse on nimenomaan vain luonteesta.

Todellisuudessa lapsillakaan on harvoin sairaalloisia häiriöitä, vaikka nykyinen kulttuuri suosiikin niiden käyttöä lapsen käytöksen selittäjinä. Esim. jos lapsi on tavallista vilkkaampi, niin herkästi ihmiset epäilevät hänellä olevan ADHD:n.

 

[vierailija]

Minullakin on sellainen lapsi. Lue kirja Erityisherkkä lapsi, ja hämmästy. Erityisherkkyydestä löytyy muualtakin toki tietoa, mutta tuo kirja on sitä ensimmäisenä tarkemmin tutkineen (itsekin herkän) ihmisen tekoa.

Oli mieletöntä lukea ja tajuta omaa lasta kokoajan vain paremmin. Ymmärtää että vaikka hän onkin kovin erilainen kuin se mitä monesti odotetaan, hän on upea juuri sellaisena. Kun lasta kasvattaa lempeästi eikä pakota häntä mihinkään vastenmieliseen, (vaatii toki pitkää pinnaa kasvattajalta, kun herkälle moni asia on alkuun kauhistus), saa parhaita tuloksia aikaan, ja lapsi alkaa kukoistaa! Lempeys, huomioon ottaminen ja rohkaisu, sillä pääset jo pitkälle.

Kyse ei ole mistään sairaudesta tai jostain mistä pitäisi päästä eroon ja päästä yli. Sellainen on lapsesi, ota hänet niinkuin hän on, ja anna hänen rauhassa olla itsensä.

 

[vierailija]

En tiedä johtuuko kotihoidontuen loppumisesta lapsen kolmivuotissynttäreihin vai mistä, mutta meidän kulttuurissa jotenkin kolmevuotiaan oletetaan olevan hirveän kypsä ja iso. Oikeasti varsinkin vähänkään herkät lapset kypsyvät ryhmätoimintaan vasta viisivuotiaana.
Meillä molemmissa lapsissa on tapahtunut iso muutos nimenomaan viisivuotissynttäreinä. Isompi sai olla siihen asti kotihoidossa ja oli kypsä menemään päivähoitoon, nautti siellä olosta ja on siitä lähtien tullut hyvin toimeen ryhmissä ja on aina saanut helposti kavereita. Pienempi meni kaksivuotiaana hoitoon, ja ekat kolme vuotta olivat hänelle vaikeita. Ryhmä oli hänestä kaoottinen ja vaikeasti hahmotettava, hän oli itkuinen ja hyvin väsynyt ja stressaantunut. Hän on olikin hoidossa mahdollisimman vähän, koska ei vaan pärjännyt siellä jos ei saanut välillä monta lepopäivää että jaksoi taas tsempata itsensä voimiensa äärirajoille ympäristössä jota ei hahmottanut. Viisivuotissynttäreiden jälkeen tilanne muuttui, ja hän alkoi nauttimaan päivähoidosta, on siellä avoin ja sosiaalinen ja menee sinne mielellään. Silti hän tarvitsee vielä lepopäiviä, ja koska sukulaisten avulla voidaan niitä järjestää, hän on hoidossa vain osa-aikaisesti ja lyhyitä päiviä.

Meillä on lasta tutkittu ja taas kerran tutkittu, eikä lapsessa ole mitään poikkeavaa. On vaan herkkä melulle eikä pysty keskittymään jos ympäristö on levoton ja rauhaton. Ei kestänyt lapsiryhmiin ainakin täällä päin kuuluvaa tönimistä ja lelujen vientiä ja muuta pientä kiusantekoa eikä kerta kaikkiaan ehtinyt orientoitua jatkuviin siirtymiin. Meidän lapsi alkoi lämmetä kaikelle toiminnalle vasta siinä vaiheessa kun taas piti järjestäytyä jonottamaan johonkin toiseen siirtymään.

Ja suoraan sanottuna minäkään en kestäisi viettää päiviäni lapsiryhmässä, joten ymmärrän lastani. Sain itse viettää lapsuuteni pienessä pysyvässä ryhmässä pysyvien hoitajien kanssa, jossa pärjäsin hyvin. Mutta en olisi pärjännyt näissä massiivissa lapsiryhmissä missä lapseni on aikaansa viettänyt (ei päässyt pph:lle) joissa on paljon levottomuutta, osa lapsista on todella aggressiivisia ja pienissä tiloissa on välillä todella korkea melutaso ja huono sisäilma. Että sikäli ymmärrän lastani hyvin.

 

[vierailija]

Aloittaja tässä jälleen. Kiitos kaikista neuvoista ja kokemuksista, laittakaa lisää Miten olette vastailleet esim. tarhan tädeille, muille vanhemmille jotka kommentoi tai ihmettelee lapsen ujoutta?

Meillä tämä ujo esikoinen päälle 3,5v ja kuopus päälle 1,5v. Isompi saa olla pitempään kotihoidossa, huomaa että kerhoissa ja muissa stressaa ja tosiaan tarvitsee niiden jälkeen lepoa melusta ja isosta ryhmästä. Pienempi taas on avoin eikä juuri ujostele. Itse lapsena pph:lla viihdyin parhaiten.

 

[termospullo]

Mun 8v on ollut todella ujo ja takertuva kuten itsekin lapsena. Nyt on kyllä rohkaistunut jo vaikka se ujous sieltä joskus aina pilkistää. Emme ole häntä koskaan pakottaneet tai vaatineet reippautta. Minusta muutkin ovat sen hyvin huomioineet että tuo lapsi on hitaasti lämpeävä ja tarvitsi paljon omaa tilaa+aikaa. Vauvana ja taaperona minä ja hyvin harva muu kelpsi syliksi, ei yhtään tykännyt jos vieras kosketti ja meni piiloon jos puhutteli. Vielä tuossa 5-6v esim lääkärikäynneillä ja aivan uusissa tilanteissa piilotteli ja hyvä kun puhui kelleen. Ekalla alkoi tulla esiin ja ottaa paikkaansa osana muita. Tänään katellessani koulussa lapsen touhuja, ei uskoisi samaksi.