V
vierailija
Vieras
Tilanne on kovin hankala tulin raskaaksi kuukausi sitten ja nyt aika tehdä abortti on rajoilla. Olen mieheni kanssa seurustellut 2 vuotta ja ollut onnellisesti yhdessä. Rakastan miestäni todella paljon. Olemme puhuneet tilanteesta ja mies haluaa ehdottomasti abortin hän sanoo ettei pysty jatkamaan suhdetta mikäli pidän lapsen eikä välttämättä pysty koskaan olemaan missään väleissä vauvaan tai minuun. Minä taas en tiedä pystynkö aborttiin, näen painajaisia kuolleesta vauvasta jonka nostan kehdosta ja herään yöllä jatkuvaan ahdistukseen. Tiedän päätös olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin, mutta tilanne ahdistaa kovasti enkä saa päässäni yhtä selkeää vastausta. Pelkään jääväni yksin jos pidän lapsen mutta pelkään myös masentuvan jos teen abortin. Olen todella lapsirakas ja vietän paljon aikaa pienten lasten kanssa, mutta nyt kun raskaus tuli todelliseksi olen elänyt shokin ympärillä kuukauden. Tilannetta vaikeuttaa vielä enemmän nuori ikäni ja keskeneräiset opintoni. Haluaisin kuitenkin kovasti pystyä antamaan lapselleni mahdollisuuden elää, mutten tiedä riittääkö omat jaksamiseni nuorena yksinhuoltajana siihen.