adhd:sta vielä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti vaan

Vieras
Mites on tuon adhd: n kanssa, voinko yrittää löytää lapsestani jotain piirteitä millä suljen pois mahdollisen adhd:n?

Poikamme 2 vee on aivan mahdottoman vilkas ja kova saamaan valtavia raivokohtauksia! Paikallaan pysyminen on vaikeaa, ja siksi esim. automatkat tuskaa. Vauvana ei vierastanut pahemmin.

Kuitenkin on aina nukkunut hyvin, puhuu jo hyvin, voisi katsella telkkaria vaikka tuntikausia jos vaan saisi, leikkii pieniä hetkiä joskus yksin ja rauhassa, ja nyt viimeaikoina on ruvennut vierastamaan ja arkailemaan sellasia asioita mistä ennen piti, esim. isoja autoja. Tottelee kietoja kohtalaisen hyvin (ei kai kukaan tämän ikäinen ihan täydellisesti tottelekaan). Joskus jaksaa kirjoja tai lehtiä tutkailla jonkin aikaa. Harvoin tosin, eikä kovin kauaa kerrallaan.

Mietinkin nyt onko noissa sellaisia kohtia mikä todistaisi että pojalla ei ehkä kuitenkaan olisi adhd:ta, vaikka niin olen tässä jo ehkä vuoden ajan ajatellut.

Mites esim tuo vierastaminen: onko teidän adhd:t lapset jossain välissä vierastaneet vai onko aina vastaanottaneet ihmisen kuin ihmisen hymyssä suin?
Tai toi telkkariin keskittyminen: jaksoiko teidän adhd-taaperot tuijottaa telkkua vaikka tunnin jos vaan antoi. (ja huom: meillä ei siis tuijotella kuitenkaan telkkua paljon!)

Kun toisaalta olen ihan varma että pojalla adhd on (isällään se on), mutta toisaalta taas olen ruvennut epäilemään josko olisikin sittenkin vaan vilkas, mutta muuten "normaali" poika.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.08.2006 klo 14:29 äiti vaan kirjoitti:

no ei 2-v tarvii vielä pitkään yksin leikkiä.......

meillä poika ei jaksanut katsoa välttämättä eden 20 min lasten ohjelmaa saati pysynyt paikallaan sitä aikaa......
ei oo koskaa vierastanut........nyt treenaamalla saatu keskittymis kykyä lisää paljon......

meillä kiellot ei tahdo edelleenkään mennä perille poika on nyt 5v8kk
ei osaa pelätä oikeastaan mitään vaarapaikkoja .......

pienenä sai raivokohtauksia paljonkin.......kun ei saanut tahtoaan läpi esim jugurttia jääkaapista kun ruokaan oli 15-20 min saatto pahimmillaan huutaa tunninkin mutta huomas aikanaan et ei saa tahtoonsa läpi niin on turha huutaa.........
 
Mulla 3 v 3 kk poika ja tyttö 1 v 7 kk. Tytön ollessa vauva, käytin paljon aikaa täällä netissä kyselläkseni muilta voiksiko poika olla ADHD-lapsi. Eli ymmärrän 100%:sti huolesi.

Molemmat lapseni ovat vilkkaita, pojalla oli häiriökäyttäytymistä esim. tönimistä muita lapsia kohtaan ym kauan n. 2 vuotiaana. Nyt kun lapset ovat kasvaneet, en enää vaivaa päätäni sillä asialla. Todennäköisesti poika oli siskostaan niin mustis että sen vuoksi oli häiriökäyttäytymistä ja samalla myös rajojen kokeilua.

Kuulin että olen itse ollut juuri samanlainen pienenä. Vilkas joka ei uskonut puhetta yms. Enkä itseänikään pidä ADHD-lapsena vaikka olen vilkas ollutkin!! Ja olen vieläkin luonteeltani rohkea esim. tutustuakseni uusiin ihmisiin ja asioihin eli omasta kokemuksesta voin sanoa että vilkkaus on ollut vain hyödyksi. Ja ylioppilaaksi olen kirjoittanut 12 v. sitten!

Poika on ollut 9 kk hoidossa päiväkodissa 1 kerta/viikko ja siellä ovat hoitajat ainakin sanoneet että poika on ihan normaali mutta vilkas lapsi. En toki vannomaan mene etteikö poika voisi olla adhd- lapsi mutta ainakin päiväkodissa käyttäytyy normaalisti enkä sen vuoksi asialla vaivaa päätäni.

Eli älä sinäkään turhaan vaivaa päätäsi vielä tässä iässä lapsesi vilkkaudesta vaan nauti joka päivästä!! Minä sorruin siihen murehtimiseen! Puhu neuvolassa parin vuoden päästä jos asia vielä askarruttaa!!

Toivottavasti olosi helpottui!

Yhteistyössä