Adoptoidut ohjelma neloselta

  • Viestiketjun aloittaja Adoptoitu
  • Ensimmäinen viesti
Adoptoitu
Olen itse adoptoitu ja odotin ohjelmaa Adoptoidut suurella mielenkiinnolla. Jostain syystä olin siinä luulossa, että ohjelma käsittelisi adoptoidun (ja hänen lähipiirinsä) tunteita ja ajatuksia liittyen siihen, mitä on olla adoptoitu Suomessa. Vaan mitä nyt sitten sainkaan nähdä kun ohjelman juuri katsoin palattuani työmatkalta. Ihan samaa höttöä kuin on ohjelma Kadonneen jäljillä! Tässä ei sentään juontaja kyynelehtinyt - ainakaan vielä.

Toivottavasti tulevat jaksot paneutuvat asiaan hieman syvemmin. Onhan näitä kertomuksia jonkun jäljittämisestä jo nähty, eikö kehiin voisi heittää enemmän faktaa, tutkimusta, asiantuntemusta Pelasta ym. Jos sarja jatkuu samanlaisena pinnan raapaisuna, niin ihmettelen eikö tekijöiltä löytynyt enemmän kunnianhimoa! Miksi plagioida jo kerran tehtyä?

Jos täällä liikuu muita adoptoituja, niin mitä piditte ohjelmasta?
 
Tiiu.
Jos odotit ohjelmaa suurella mielenkiinnolla, etkö sitten ollut lukenut ennakkoon ohjelmasta mitään? Sitähän mainostettiinkin moneen otteseen ruudussa ja kyllä siitä jo niillä perusteilla sai etukäteistiedon siitä, mitä on odotettavissa. Kyllä sen, että siinä nimenomaan etsitään niitä biologisia juuria, tuli aivan tarkkaan selville.

Mun mielestäni ainakin tässä jaksossa kyllä käsiteltiinkin ihan noita sun toivomia alueita. Jokainen tapaushan on yksilöllinen. Jokainen käsittelee niitä omista lähtökohdistaan. Voisi kuvitella, että yksi yhteinen tekijä adoptoiduilla on se, että kun saa omia lapsia, alkaa miettiä myös niitä biologisia vanhempiaan. Mutta ei kaikilla varmaan ole niinkään.
 
Merja H
Eroa kadonneen jäljillä ohjelmaan ei todella juurikaan ole ekan jakson perusteella. Ehkä ohjelma paranee jatkossa. Tietysti on vaikea käsitellä niitä tosiasioita, että biologiset vanhemmat eivät läheskään aina ole iloisia kun adoptoitu ottaa yhteyttä. Moni vanhempi (heikon adoption piirissä olevat) adoptoitu "sekoittaa" suvun asioita, aiheuttaa närää perintöasioissa ym. Montaa adoptoitua on myös kohdeltu huonosti varsinkin adosuvun taholta, ei sellaistakaan ihan julkisuudessa omalla nimellä viitsi kaivella. Joten pintaraapaisuksi varmaan menee, mutta hyvä näinkin. Ennen adoptio oli tosiaan vaiettu asia ja moni iäkkäämpi adoptoitu kantaa sitä vieläkin aika synkkänä salaisuutena sisällään. Onneksi asiat muuttuvat!
 
Adoptoitu
Toinen jakso ohjelmaa todellakin petrasi ja sai kiitos tämän Marijan, sitä syvyyttä, jota odotin. Rohkea nainen sivusi monia niitä asioita, joista yleensä vaietaan. Varsin kuvaavaa ainakin 50-luvun adoptioille oli tämän ystävättären osuus tässä salaamisen ketjussa ja hänen ja Marijan pohdinta siitä, miksi adoptio niin kovin haluttiin salata.

Rankkaa todellisuutta on myös biologisen äidin halu jatkaa salaamista. Aikamoinen taakka hänelläkin on kannettavanaan ja näitä äitejä on vielä jonkun verran. On varmaan helpompi vaieta ja antaa asian paljastua vasta oman kuolemansa jälkeen. Toisaalta se on raukkamaista niin tätä adoptoitua lasta kuin muitakin lapsia kohtaan.

Itsekin "sain" sisaruksia vasta yli 50-vuotiaana. Emme kuitenkaan tulleet läheisiksi, niin erilaisia olemme. Aivan eri ympyröissä kasvaneita ja sitä kuuluisaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta emme löytäneet. Tosin nämä sisarukseni ovat keskenäänkin riidoissa, joten yksi lisää siihen soppaan ei varmaan ollut kovin mieluisa asia:) Tämä vain huomiona siihen, että sitä lämmintä sisaruutta voi olla hyvin vaikea rakentaa enää näin vanhemmiten.

Mutta kuten jo totesin, toinen jakso ohjelmaa oli jo paljon parempi, joten kyllä tekijöiltä sitä kunnianhimoa on löytynyt!
 
Veljentytär
Tietenkin biologinen tausta on tärkeä ja adoptiota ei onneksi enää nykypäivänä salata lapselta, mutta minua häiritsee tämän ohjelman asenne. Biologisuus tuntuu olevan adoption tärkein asia. Juontaja kaivelee hylkäämisen tunteita, mutta iloa siitä, että on lähtökohdista huolimatta saanut hyvät vanhemmat ja hyvän kodin, ei pidetä minään. Kadonneen jäljillä on tässä malliformaatti, mutta adoptiosta voisi tehdä myös monipuolisen ja asioita monesta kulmasta tutkivan ohjelman.
 
Ani
Minua ihmetyttää näissä adoptiota käsittelevissä jutuissa se, että harvemmin otetaan esille miltä tuntuu näistä biologisen vanhemman toisista lapsista kun esim. äidin kuoleman jälkeen paljastuu yllätyksenä adoptioon annettu lapsi. Onhan näitä veli- ja sisarpuolia nähty ohjelmissa, mutta onko heiltä kysytty miten tieto on vaikuttanut heidän kuvaansa äidistä. Onhan heidän(kin) perhesuhteessa ollut tällainen vaiettu salaisuus ja se on perustunut valheelle aivan samoin kuin adoptoidun perhesuhde.

Ymmärrän sen, että adoptoitu haluaa selvittää biologiset vanhempansa. Tietenkin perimä on tärkeä tieto monessakin mielessä. Mutta sitä en ymmärrä, miksi pitäisi välttämättä solmia suhde näihin ehkä löydettyihin sukulaisiin. Näin varsinkin vanhempien adoptoitujen kohdalla. Jos on elänyt vuosikymmeniä omaa elämää adoptiosuvussa ja toiset omaansa biologisessa suvussaan, niin miksi puoliväkisin pitäisi muuttaa tilannetta?
 

Yhteistyössä