äitiyspäivärahasta

  • Viestiketjun aloittaja Tuuli
  • Ensimmäinen viesti
Tuuli
Heips! Osaisikohan joku viisas neuvoa.. Eli, olisi tarkoitus saada vauva alulle. Raha-asiat vaan hieman pyörii mielessä. Jos äitiyspäiväraha lasketaan viimeisen puolen vuoden tulojen mukaan niin täytyykö se koko puoli vuotta olla ollut töissä?? Vai voidaanko se laskea jos esim. ollut neljä kuukautta töissä ja kaksi työttömänä? Kiitos etukäteen!!
 
Riina
Kyllä sen työssäolon saa laskea, vaikka se olisi tapahtunut aiemmin kuin juuri 6 kk ennen raskautta, sen saa laskea edelliseltäkin vuodelta. Jos olet ollut töissä vaikka kahteen otteseen edellisen vuoden aikana ja siis yhteensä 6 kk, niin niistä se lasketaan.
 
...
äitiyspäiväraha määräytyy viimeisen valmistuneen verotuksen mukaan esim. nyt vuoden 2003. Jos viimeisen puolenvuoden tulot ovat kasvaneet 20% verrattuna tuohon edelliseen valmistuneeseen verotukseen määräytyy ä-raha niiden mukaan, tuloista vähennetään aina tulonhankkimisvähennykset ja matkakulut.
 
tyhmä
Tavailin juuri Kelan sivuja ja vähän jäi epäselväksi, selventäisikö joku ystävällinen. Oletetaan, että jäisin tänä vuonna äitiyslomalle, olisin ollut ennen äippälomaa työttömänä 6 kk, mutta tienannut hyvin vuoden 2003 ja vielä vuoden 2004. Minkä mukaan äitiyspäiväraha laskettaisiin?
 
*
Jos jäät tänä vuonna äitiyslomalle, lasketaan äitiyspäivärahasi vuoden 2003 verotettavien tulojen mukaan. Jos jäät ensi vuoden puolella, lasketaan päiväraha vuoden 2004 tulojen mukaan. Vaihtoehtona on, että päiväraha laskettaisiin työttömyyspäivärahan perusteella (joka siis edeltää äitiyslomaa), mutta aina edullisin vaihtoehto toteutuu eli tässä tapauksessa nuo edellisten vuosien työtulot määräävät päivärahan suuruuden.
 
*
Lisään vielä että HAKIJALLE edullisin eli paras eli suurin päivärahavaihtoehto toteutuu. Vaihtoehtoja on monia, päiväraha voi määräytyä viimeksi valmistuneen verotuksen mukaan, äitiyslomaa edeltävien 6 kk:n tulojen mukaan, työttömyyspäivärahan mukaan tai voi saada saman päivärahan kuin edellisestä lapsesta. Vaikka vaihtoehdoista useampi olisi mahdollinen, aina paras huomioidaan.
 
jo raskaana
Siis mitä häh??? Yksi tyhmä täällä taas. Minulla laskettu aika 2.2. 2006. Jään siis äitiyslomalle jo vuoden 2005 lopulla. Tarkoittaako se, että äitiyspäiväraha maksetaan silti vuoden 2003 tuloista? Vuoden 2004 tulot ovat omalla kohdallani reilu 3000 euroa isommat kuin 2003. En tiedä onko tuolla maatakaatavaa eroa, mutta kaiken mahdollisen tietysti haluaisin irti. Eli minkä mukaan tuloni lasketaan?
 
*
Tänä vuonna äitiyslomansa aloittaville lasketaan äp-raha vuoden 2003 verotuksen mukaan, koska se on viimeisin valmistunut verotus. Vuoden 2004 verotus valmistuu lokakuussa 2005, mutta tasapuolisuuden nimissä sitä ei oteta huomioon vasta kuin ensi vuonna. Jos aloitat ä-lomasi ihan loppuvuodesta, voithan kysyä Kelasta että voisiko rahan laskea jo 2004 tulojen mukaan kun se verotus on jo silloin valmis, mutta en tiedä hyväksyvätkö.. 3000 euroa vuodessa ei tee hirmuista muutosta päivärahaan, voit itse niitä laskeskella Kelan sivuilta löytyvällä vanhempain- ja sairaspäivärahalaskurilla. Niin ja jos olet nyt töissä ja tulosi ovat yli 20 % paremmat kuin vuonna 2003, voidaan äp-rahasi laskea viimeisen 6 kk:n tulojen perusteella.

http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf?Open
-> Laskennat (yläreunassa)
-> Sairauspäivärahan, kuntoutusrahan sekä äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan määrä

Päivärahasta lähtee vielä pois vero, joka ovat 2% suurempi kuin tuloveroprosenttisi (koska päivärahoista ei tehdä mitään vähennyksiä). Kannattaa kuitenkin laskettaa vero% sosiaalietuutta varten sitten kun on saanut päätöksen päivärahan määrästä, se kun voi vaikka laskea.
 
Jjo raskaana
Kiitos hyvästä infosta! Laskin nopeasti, että ero 2003 ja 2004 vuosien tuloissa tekee omasta mielestäni jonkun verrankin erotusta. Jos lasketaan 2003 vuoden verotuksen mukaan, äpr on 60,45, jos vuoden 2004, äpr on 65,43. Mielestäni tuossa on jo pitemmällä ajalla laskien aika paljonkin eroa! 30 arkipäivän säännön mukaan äitiyslomani alkaisi joulukuun lopussa. Onko tätä mahdollista siirtää tammikuun ekaan päivään?!

20% korotus ei ihan täyty viimeiseltä puolelta vuodelta, jää ärsyttävän vähän alle. Mietinkin pitäisikö ottaa ylitöitä rahana ulos ihan tätä varten? Silloin äpr olisi melkein 69 euroa. Meni tämäkin hankalaksi....

Sinä viisaas! Osaatko auttaa vielä :) Mitä kannattaisi tehdä?
 
*
Suosittelen että soitat nyt jo suoraan Kelalle ja kysyt, voidaanko ihan loppuvuodesta laskea 2004 verotuksen mukaan vai ei. Sillähän se selviää eikä tarvitse sitten miettiä asiaa enää. JOS olisi niin että raha voitaisiin laskea 2004 mukaan niin siinä tapauksessa teet äitiyspäivärahahakemuksenkin vasta juuri ennen äitiyslomalle jäämistä, normaalistihan se tehdään kun on 22 viikkoa täynnä. Äitiysavustusta (pakkausta) voit tietenkin hakea jo aiemmin. Kelalla osaavat varmasti selittää, miten tulee toimia, ei kannata itse pähkäillä jos ei ole asioista ihan varma, ettei joku mene pieleen..
 
*
Ja vielä: Jos käy niin että voit hakea äp-rahaa silloin vuoden lopussa 2004 tulojen perusteella, niin voi olla että saat ne rahat vasta esim. helmikuussa, käsittelyajat kun ovat mitä ovat. Takautuvasti ne tietysti tulevat ja jossain voi saada päätöksen hetikin, kannattaa kuitenkin varautua odottamaan jonkin aikaa. Toivottavasti saat sen paremman mukaan!
 
*
Työnantaja ei automaattisesti maksa palkkaa äitiysloman aikana, se riippuu täysin työnantajasta ja TES:sta. Joillekin työnantaja voi maksaa esim. 1-3 kk:n ajan palkkaa ja sitten vasta alkaa Kelan päivärahat, mutta esim. oma työnantajani ei maksa palkkaa äitiysloman aikana, Kelan rahat alkavat heti äitiysloman alusta. Palkanlaskijalta selviää.
 
*
Kerro kuukausitulosi 12:lla ja tee vähennykset, laske sitten Kelan sivuilla päivärahan suuruus. Jotain 60 euron tuntumassa se taitaa olla, eli siis aika hyvä summa (miinus verot).
 

Yhteistyössä