Hae Anna.fi-sivustolta

Äklöviisuun tuhlattiin veroeuroja

Viestiketju osiossa 'Ajankohtaista' , käynnistäjänä Kompiainen., 14.05.2018.

  1. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    3 746
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lähes pomminvarmasti voi sanoa, etteivät euromyönteisimmät saa kaikkien maiden ääniä esimerkiksi viisukilpailuissa. Ja suomalaiset tuhlaavat verorahojaan tietäen, että turpiin tulee ja lujaa. Voi toki toivoa, että edes ruotsalaiset olisivat olleet kalpeita kateudesta, mutta eivät, vaan mollasivat koko pläjäyksen ikäloppujen lorinaksi.

    Olisi ollut edes vanhojen mieleen, mutta ei niinkään. Helppo on tuhlata veroeuroja, kun tietää, että niitä saa nakkoa tuuleen kuin koivu syksyn lehtiään. Täytyy toki tunnustaa, ettei tullut katsottua itse kisaa, mutta mitäpä moista soopaa vahtaamaan. Eikä koko toosasta tule enää muuta kuin silppua, joten turha laite nykyään, kun uutisetkin voi lukaista vaikkapa ruotsalaisista medioista.

    Suomessa ei edes kerrota, paljonko käytetään verorahoja turhuuksiin. On opittu, etteivät poliitikotkaan tarvitse kertoa, montako miljardia kaikki aseet maksavat, joten toki ylen hyvätkin ihmiset voivat jättää sanomatta summat. Tai kätkeä niitä toisiin momentteihin mitä ne sitten lienevätkään. Sellaista se on Suomessa!
     
  2. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    3 746
    Saadut tykkäykset:
    0
    Suomen euroviisuedustajan valitsi tällä kertaa eliittinen ryhmä, jolla ei ollut ymmärrystä valita parasta, vaan kaikkein näkyvin laulaja kilpailemaan. Ehkä kannattaisi ottaa mallia Ruotsista, jonka edustajat eivät hyökkää niskakarvoihin, vaan laulavat hienostuneesti siten, että sydän alkaa sykkiä.
     
  3. vierailija Vierailija

    Niin. koska YLEä rahoitetaan verovaroin, tulisi myös YLEn rahojen käyttö olla läpinäkyvää myös kansalle. Meidän tulisi saada myös tietää ketkä kaikki vaikuttivat YLEn päätökseen valita juuri Aalto edustajakseen ja millaisia voitelurahoja YLE siitä valinnasta vastaanotti. Minä uskon, että Aallon levy-yhtiö oli ollut hyvin aktiivinen tässä asiassa. Asia tulisi tutkia ihan vain siksikin, että voisimme nähdä millaista korruptiota asiassa oli, tai millaista ei ollut.

    Ja tämä ei koskea ainoastaan Suomen edustajan valintaa euroviisuihin, vaan muihinkin YLEn tekemiin päätöksiin.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti