Ahdistaa :( Älä lue jos et jaksa ahdistusta heti aamulla!!!!

[vieras 1]

Isäinpäivä.... Mä oon inhonnut tätä päivää jo lapsuudesta asti, aina tuli niin ulkopuolinen olo, kun ei ole ikinä ollut ketään jota muistaa... Pappa kuoli minun ollessani pieni ja isää ei ole. Halusin aina omalle lapselleni ehjän perheen ja sitä ettei hän tuntisi itseään ulkopuoliseksi olemalla ainoa jolla ei ole isää eikä kotona juhlita isäinpäivää... Tein jopa aikoinaan abortin siksi, että en halunnut yksin lasta. No joo, se oli hyvä päätös silloin eikä siitä sen enempää. Rakastuin ja luulin löytäneeni elämäni rakkauden, halusimme molemmat lasta... Tulin raskaaksi ja mies päättikin haluta jotain ihan muuta... Eli tilanne on se, että loppuen lopuksi elän poikani kanssa kaksisteen.

Poika surullinen, kun ei ole ketään jolle olisi voinut tehdä isäinpäiväkortin. Isän vanhemmat eivät ole erosta lähtien pitäneet yhteyttä.

Olemmeko ainoita vai onko kohtalontovereita?

 

[meillä]

Mun lapsilla ei ole isää. Kortteja ovat antaneet mun isälleni, tänä vuonnatoinen lapsista haluaa antaa isänpäiväkortin ja -lahjan mun veljelleni.. joten antakoon.

 

[vieras 1]

Meillä pojan isänikävä vahvistuu vaan, kun lähipiirissä ei ole ketään miestä josta poika saisi miehenmallia... Surullista nähdä miten poikani nauttii, kun joskus pihalla on joku lapsi isänsä kanssa ja mun poika pääsee mukaan pelaamaan. Meillä on pojan kanssa todella läheiset välit, mutta valitettavasti en voi korvata isää

 

["Tiia"]

minun isä kuoli kun olin pari vuotias ja ukit asui satojen kilsojen päässä, oli aina harmittavaa kun piti askarrella jotain ja tiesi ettei sitä saa kenellekkään annettua.