Ahdistaa lapsen puolesta,

[Wera]

tämä on varmastikin jonkinlaista omien traumojen läpikäymistä, mutta minua ahdistaa lapsen koulun alku. Vihasin itse koulunkäyntiä aikoinani ja selvisinkin siitä kunnialla läpi nippanappa. Ne yhdeksän vuotta olivat ehdottomasti elämäni kamalimmat.
Ja nyt on oma lapsi siinä tilanteessa että koulu-ura alkamassa.
Tiedän kyllä että lapseni on ihan eri ihminen kuin minä ja saattaa suhtautua kouluunkin eri tavalla enkä ole millään lailla tuonut ilmi omia kokemuksiani koulunkäynnistä etteivät tarttuisi häneen mutta silti ajatus siitä että hän joutuu kouluun ja itsekin tavallaan sitä kautta taas osalliseksi koulumaailmasta ahdistaa minua.
Älytöntä, eikö?

 

[on]

Kannustusta vaan, vaikka omat kokemukset ois ollut ihan jotain muuta. Liian helppoa se on siirtää omia traumojaan eteenpäin.

 

[Psykologi]

Ei ole älytöntä, vaan täysin ymmärrettävää . On hyvä, että olet osannut erottaa omat ja lapsesi kokemukset. Ilmeisesti olet kyennyt myös olemaan siirtämättä ahdistusta lapseen. Yritä lähteä siitä olettamuksesta, että lapsesi voi oikeasti pitää koulusta ja viihtyä siellä. On jännä, miten itsekin jotenkin oletin lapselleni omia kokemuksiani esim. Koululiikunnasta. Koululiikunta oli minulle ahdistuksen ja häpeän aihe. Molemmat lapseni yllättivät minut pitämällä siitä eniten. Se, että eläydyt lapsesi elämään, on empaattista ja hyvä. Pidä nyt vain pää kylmänä ja varo ahdistumasta liikaa ellei oikeata aihetta ilmene . Mukavaa koulun alkua muillekin .

 

[leijona76]

tämä on varmastikin jonkinlaista omien traumojen läpikäymistä, mutta minua ahdistaa lapsen koulun alku. Vihasin itse koulunkäyntiä aikoinani ja selvisinkin siitä kunnialla läpi nippanappa. Ne yhdeksän vuotta olivat ehdottomasti elämäni kamalimmat.
Ja nyt on oma lapsi siinä tilanteessa että koulu-ura alkamassa.
Tiedän kyllä että lapseni on ihan eri ihminen kuin minä ja saattaa suhtautua kouluunkin eri tavalla enkä ole millään lailla tuonut ilmi omia kokemuksiani koulunkäynnistä etteivät tarttuisi häneen mutta silti ajatus siitä että hän joutuu kouluun ja itsekin tavallaan sitä kautta taas osalliseksi koulumaailmasta ahdistaa minua.
Älytöntä, eikö?

Ymmärrään, mulla myös omat kouluvuodet hirveitä ja mietin jo nyt miten muksu tulee pärjäämään vaikkei se kouluun vielä menkään. Yritän kyl olla siirtämättä ja uskoa että lapsi voi hyvinkin pärjätä ja tykätä koulusta.

 

[Babylonin Riippuva Puutarha]

Mua ahdistaa kanssa varmaan ikuisesti, mutta onneksi se kai voi olla muunkinlaista...
En pysty menemään edes vanhempieniltoihin. Onneksi on vanhempainvartitkin keksitty...

 

[Kirsikka]

MIksi sua ahdisti koulu, kiusattiinko sua? Pidä hyvin yhteyttä kouluun ja opettajaan, tiedät missä mennään, kannusta ja pidä huoli että lapsella on esim. asianmukaiset liikuntavarusteet mitkä innostavat liikkumaan (kukapa rauskoilla suksilla hiihtelisi?), pysy selvillä miten lapsi voi ja onko kavereita, pyydä lastasi pyytämään kavereita kylään niin näet totuuden.

 

[siipirikkomenninkäinen]

Lapsi läksi juuri toiselle luokalle. Mua pelottaa, että kiusataan. Itse olin koulukiusattu ja jäin ilman kavereita ala-asteen aikana. Kun tuolla pojalla on vielä se asperger ja sosiaalisten tilanteiden taju ja ajatusmaailma ei aina mene valtavirran mukaana :|

 

[Ncm]

Minua kiusattiin jokaisella tasolla mitä vaan voi olla, mutta pidin koulusta. Oletko saanut keskusteluapua? On nimittäin tärkeää, ettet peilaa omia kokemuksiasi lapsesi koulunkäyntiin.

 

[äiti minäkin]

siipirikkomenninkäinen:
yksi hyvä keino auttaa asperger-lasta selviämään koulussa on se, että luokkatovereiden vanhemmat tietävät miksi lapsi on erilainen kuin toiset.

Me teimme niin että menimme pojan kanssa heti ensimmäiseen vanhempainiltaan syksyllä, toki asiasta oli sovittu opettajien kanssa. Poika sitten esitteli itsensä ja kertoi että hänellä on aspergerin syndrooma josta johtuen hän ei ihan aina ehkä suhtaudu asioihin kuten toiset. Hän kertoi että haluaisi kyllä tulla toimeen ihmisten kanssa mutta hän ei välttämättä hahmota toisten pieniä ilmeitä niin hyvin että ymmärtäisi sanattomasta viestinnästä mitä toinen oikeasti tarkoittaa.

Sitten minä kerroin pähkinänkuoreen tiivistettynä aspergeriudesta ja oman lapseni tilanteesta. Pyysin vanhempia että jos ja kun lapsensa kotona miettivät miksi X teki sitä ja tätä noin taikka näin niin kertoisivat että X:n ajatukset kulkevat eri raiteilla kuin toisten. Pyysin heitä kertomaan lapsilleen myös että esim. Einstainin on arveltu olleen asperger jotta lapset eivät ajattelisi poikani olevan jotenkin "viallinen" vaikka onkin erilainen.

Vanhemmat ottivat asian hienosti ja niinpä lapseni sai viettää kouluaikansa ilman ongelmia, toki yläkoulussa sitten opettajat olivat kummissaan kun poikani puuttui epäkohtiin hyvinkin napakasti, heillä kun oli kokemusta vain sellaisista aspergereistä jotka saavat "sieppikohtauksia", niitä meidän poikamme ei koskaan saanut. Hän oli "vain" totuuden torvi, oikeudenmukaisuuden puolustaja ja reilu ystävä niille jotka olivat rehellisiä.

Tavallisen lapsen tulemisesta koulukiusatuksi selvinnee myös sillä että ihan reilusti ja etukäteen kertoo toisten lasten vanhemmille miltä oman lapsen laitto kouluun tuntuu. Todennäköisesti vanhemmat ovat sen verran reiluja että opastavat sitten omia kakaroitaan käyttäytymään sievästi toisia kohtaan.

 

[siipirikkomenninkäinen]

En ole salannut millään tavalla Aspegeria. Meillä onneksi pieni koulu, jossa hyväksytään helpommin erilaisuudet. Pienryhmään pääsi heti ekaluokan alussa. Opekin suhtautuu maailman ihanimmin tähän pieneen totuudentorveen. Lähinnä ongelmia tullut, että saa vedettyä muut niin mukaansa kaikkeen. Jos sanoo, että ruoka on pahaa, niin puoli luokkaa on samaa mieltä B)

 

[Ncm]

Tavallaan surullista, että vain diagnoosilla on "lupa" olla erilainen. Sanon näin itse diagnosoituna aikuisena ja tutkittavien lasten äitinä. Minusta on äärimmäisen surullista, että lasta voidaan henkisesti pahoinpidellä jokaisena arkipäivänä yhdeksän vuoden ajan vain erilaisen puhetyylin tai vaatetuksen takia, mutta samaahan äiditkin tekevät, joten miten lapset voisivat oppia muutakaan?

 

[Babylonin Riippuva Puutarha]

Tavallaan surullista, että vain diagnoosilla on "lupa" olla erilainen. Sanon näin itse diagnosoituna aikuisena ja tutkittavien lasten äitinä. Minusta on äärimmäisen surullista, että lasta voidaan henkisesti pahoinpidellä jokaisena arkipäivänä yhdeksän vuoden ajan vain erilaisen puhetyylin tai vaatetuksen takia, mutta samaahan äiditkin tekevät, joten miten lapset voisivat oppia muutakaan?

Kateus teettää kanssa aika rumaa kiusaamista. Itse en ole sellaisen kohteeksi joutunut mutta tiedän pari. Mun bestistä muilutti koulumatkalla monilapsisen perheen tyttö, joka oli kateellinen sen vuoksi että kaverini oli ainut lapsi. :xmas: