Hae Anna.fi-sivustolta

Ahdistaako (vapaaehtoinen) lapsettomuus?

Viestiketju osiossa 'Vapaaehtoinen lapsettomuus' , käynnistäjänä Chramadin, 11.12.2008.

  1. Chramadin Vierailija

    Moi,
    olen 20-vuotias vela, ja päätin kirjoittaa tänne, koska kaipaan samanhenkistä seuraa. Olen "aina" tiennyt, etten halua lapsia. Muistan, että joskus ala-asteella sanoin haluavani vain yhden lapsen, koska tuolloin vielä jotenkin luulin, että kaikkien on saatava niitä.. joten valitsin sitten sen yhden pakollisen :) Myöhemmin tietysti ymmärsin, että vaihtoehtojakin on.

    Kaveripiiristäni ei löydy ketään, joka kunnolla ymmärtäisi minua. Kyllähän kaikki sanovat että "oma on päätöksesi", mutta silti katsovat kieroon ja miettivät, että miten tuokin on tuommoinen.. On siis alkanut ahdistaa tämä oma tilanne tosi paljon. Tuntuu, että ympäriltä tulee hirveästi paineita hankkia se lapsi jossain vaiheessa. Avopuolison vanhemmatkin ovat vähän nihkeitä tämän asian suhteen, koska heillä on todella vanhanaikaiset arvot - äiti kotona ja isä on perheen pää. Onneksi omat vanhempani sentään ymmärtävät. Joskus tuntuu siltä, että olisi vain helpompaa taipua normeihin ja tehdä niin kuin minun oletetaan tekevän.

    Oletteko kaikki tyytyväisiä päätökseenne pysyä lapsettomana? Vai ahdistaako se ikinä? En itse voisi ikinä kuvitellakaan hankkivani lapsia, joten ahdistus vain kasvaa, koska tiedän olevani ns. umpikujassa. Pelkään myös samaan aikaan, että mies muuttaa jossain vaiheessa mieltään - hän on tähänkin asti ollut vähän epävarma, "ihansama"-asenteella. Tällainen epävarmuus kalvaa mieltä. En voi kuitenkaan panna häntä lupaamaan, ettei muuta mieltään. Onko kukaan samanlaisessa tilanteessa?
     
  2. flavored Vierailija

    Siis oma lapsettomuusvalinta ei missään nimessä ahdista, sillä tiedän sen olevan ainoa oikea ja hyvä vaihtoehto itselleni. Lasten hankkiminen ei tulisi minulle kyseeseenkään.

    Sen sijaan muiden ihmisten asenteista voi tulla ahia ihan kiitettävästi. Tai ei oikeastaan muiden kuin yhden ihmisen, eli oman aviomiehen. Hän tietää minun kantani, mutta istuskelee silti toiveikkaasti aidalla. Itse en aio kannastani luopua, joten joskus ahdistaa ajatus siitä, että joudun asian tiimoilta ottamaan eron miehestäni, josta kuitenkin välitän todella paljon.

    Mutta tärkeintä on, että tekee niin kuin on itselleen parhaaksi tässä asiassa. Muiden mielipiteet eivät saa vaikuttaa suuntaan eivätkä toiseen.
     
  3. vela-76 Uusi jäsen

    liittynyt:
    06.11.2008
    Viestejä:
    654
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olen päivä päivältä tyytyväisempi päätökseeni, samoin mieheni. Joskus parikymppisenä koin jonkinlaista epävarmuutta, tuputtivathan kaikki sitä perinteistä elämänmallia "kun sinulla on lapsia...", "lapsien kanssa sinä sitten..." jne. Ja tietenkin muutama kaverikin meni naimisiin, teki lapsia, eli se tavallinen kuvio. Jossain vaiheessa seurustelinkin miesten kanssa joilla oli lapsia, se ahdisti, oli epämukavaa eikä tuntunut ollenkaan elämältä jota minä halusin.

    Sitten tajusin yhtäkkiä että tämä elämä on MINUN elämäni, voin tehdä siitä juuri sellaisen mitä MINÄ haluan. Sen jälkeen kaikki helpotti. Lapsista kysyttäessä vastasin suoraan olevani vapaaehtoisesti lapseton. Jotkut ihmettelivät asiaa hetken, mutta hyväksyivät sen sitten lopulta asiaa sulateltuaan. Tapasin nykyisen mieheni ja kerrottuani hänelle että en halua koskaan lapsia, hän vaikutti helpottuneelta (oli ensimmäisen vaimonsa kanssa jättänyt ehkäisyn pois kun "niin kuuluu tehdä kun on naimisissa", onneksi ei tärpännyt), oli jo vuosia sitten tajunnut että lapset eivät ole hänen juttunsa.

    Nyt 32-vuotiaana olen onnellisempi kuin koskaan. Katselen ja kuuntelen päivittäin äiti- ja isäystävieni juttuja koliikeista, oppimishäiriöistä, selibaateista, kiukutteluista, eroamisista, uusioperheistä, yh-elämästä, stressistä, rahapulasta, loputtomista kotitöistä ja oma päätökseni vain vahvistuu. Toki kuulen myös iloisia, hauskoja ja onnellisia juttuja ja olen niistä vilpittömästi onnellinen ystävieni puolesta, joillain se homma toimii!

    Sanoinkuvaamattoman huonon tuurin omaavana henkilönä olen melko varma että jos olisin alkanut lapsia nuorena tekemään, olisin tällä hetkellä n. kolmen lapsen (kaikki eri isiltä) yh-äiti, ilman koulutusta ja työtä, stressaantunut hermoraunio joka olisi karkottanut ystävänsäkin ympäriltään kiukuttelullaan. :) Siksi en ikinä luota tuuriin tai onneen, vaan olen oman onneni seppä ja vielä aikas taitava sellainen! ;)


     
  4. sifonki Vierailija

    Ymmärrän ketjun aloittajan pointin, koen joskus samaa. Olen vakuuttunut päätöksestäni, kyse ei ole siitä, vaan nimenomaan ympäristön paineista. Toisaalta joskus tuntuu myös että jään jostain olennaisesta paitsi, mutta kuitenkin kerta toisensa jälkeen palaan samaan tulokseen; en halua lapsia. Mieheni vanhemmat kuikuilevat uteliaasti vatsan seutua, kaverini liioin eivät ymmärrä päätöstäni. Ja joskus minua ahdistaa se, että olen porukan ainoa jolla lasta ei ole - jään täysin ulkopuolelle mammaklubista, jonka jäseniksi kaverini yksi toisensa jälkeen ovat valuneet. Ja kuten sanoin, silloin koen jääväni paitsi jostain, mielipidettäni ei kysellä, äidit tapaavat toisiaan koska mistä minun kanssani edes keskusteltaisiin kun en lapsiperheen arjesta tiedä tuon taivaallista.

    Se ahdistaa, ympäristön paine ja ulkopuolelle jääminen.

    Silti olen kuitenkin tehnyt valintani ja siihen tyytyväinen kaikesta huolimatta,, oikein tyytyväinen. Olen vain aina reagoinut voimakkaasti muiden ihmisten kommentteihin ja mielipiteisiin ja joskus on vaikeaa olla porukan outolintu. Tästä asenteesta kun eroon vielä pääsis. Mutta kovat on paineet lisääntymiselle, kun yleensä se on tapana "kuuluu elämään" ja on normaalia, valtaväestön mukaan.

     
  5. Chramadin Vierailija

    Kiitos paljon vastauksista, helpotti heti snadisti. Toivon niin, että mieheni tekisi jo päätöksensä - oli se sitten kumpi tahansa. Sitten pääsisin jotenkin elämässä eteen päin, tai ainakin saisin sille suunnan. Nyt olen jotenkin loukussa, ja päällä on koko ajan pieni hylätyksi tulemisen pelko. Muilla elämän osa-alueilla olen toki täysin riippumaton miehestäni, eikä ero vaikuttaisi muuhun kuin tunteisiini :(

    En jotenkin jaksa muutaman kuukauden välein ottaa tätä puheeksi, koska hänellä ei iknä ole sitä vastausta valmiina. Hänkin on vielä nuori (21) joten on ymmärrettävää, ettei hän vielä tiedä. Ahdistaa silti, koska jos hän vaikka 10 vuoden päästä tajuaa että haluaakin suurperheen isäksi, olisin tuhlannut hänen kanssaan 15 vuotta elämästäni.. jos sitä nyt tuhlaamiseksi voi kutsua.
     
  6. Chramadin Vierailija

    Onneksi sentään täällä pystyy vaihtamaan ajatuksia kaltaistensa kanssa. "Oikeassa elämässä" suurin osa lähipiiristä on kuitenkin tuota mammaklubia. Odotan kauhulla sitä, kun ystäväni hankkivat lapsia. Sitten tulee varmaan tosi ulkopuolinen olo.. Missähän sitä voisi tosielämässä tavata veloja ja verkostoitua.. äideille ja iseille on vaikka mitä klubia ja kerhoa..
     
  7. vela-76 Uusi jäsen

    liittynyt:
    06.11.2008
    Viestejä:
    654
    Saadut tykkäykset:
    0
    Chramadin, älä turhaan ahdistu! Etukäteen asioiden murehtiminen on turhaa ja kuluttavaa. Ja mitä tuohon ajan tuhlaamiseen tulee, on minullakin monta asiaa (lue: miestä) joihin tunnen tuhlanneeni AIVAN liikaa aikaa! Aikaa on kuitenkin vain rajallisesti, enkä enää suostu ikinä tuhlaamaan sitä masentaviin, ahdistaviin tai turhiin asioihin. :)

    Tsemppiä sulle, toivottavasti asiat menevät loppujen lopuksi mukavasti!!
     
  8. ör Uusi jäsen

    liittynyt:
    11.12.2008
    Viestejä:
    86
    Saadut tykkäykset:
    0
    EI ahdista. Muitten asenteet ahdistaa mut oma päätös on se ainoa oikea joten mitäpä siitä ahdistumaan.
     
  9. Ntt Uusi jäsen

    liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    261
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olen ajatellut, että jos tekisin lapsia maailmaan sen takia, että vanhemmat pääsevät isovanhemmiksi, se olisi aika karmea kohtalo lapselle. Kyllä se sen vaistoaisi, ja olisin lisäksi huono äiti, koska piiloviha tulisi ilman muuta joskus läpi. Toki lasta varmasti rakastaisin paljonkin, mutta silti se toinenkin puoli varmasti vaikuttaisi käytökseeni ainakin joskus, ahdistus väärään rooliin joutumisesta, jonkun toisenlaisen toivotun ja menetetyn elämän tunteesta. Sellaiset jälkipolvi kyllä vaistoaa ja ottaa sitten turhaan viakseen ym. Kyllä itse olen kärsinyt äitini haikailuista muutamien menettämiensä asioiden perään (sillä se tosin ei ollut lapsettomuus) ja koen muutenkin, ettei minulla ole ollut kunnollista äidin mallia, vaan vain hyvin vaikea ihmissuhde. Sitä jatkaisin väkisinkin, koska sen poistaminen vaatisi varmaan ensin pitkät terapiat, enkä halua olla kostamassa seuraavalle polvelle taitamattomuuksissani mitään. Enkä vain ole lapsirakas, olen suunnitellut niitä tähän keski-ikään mennessä elämääni ehkä vartin. Kiva kun kavereilla on lapsia, niiden kanssa on kiva touhuta joskus ja askarrella niille jne. Mutta ihana on päästä kotiin omaan rauhaan sitten! Tällä hetkellä kyllä olen sinkku, nautin suuresti siitäkin, mutta joissakin seurusteluissa tuo lapsiasia on hiertänyt. Onneksi eniten asiaa surrut exä on nykyään onnellinen isä, muualla. Hyvä. Mutta tuo vuosien "tuhlaus": jos viidentoista vuoden kuluttua poikakaverisi haluaa suurperheen isäksi ja siksi sitten eroatte, mitä ihmettä on tuhlattu? Teillähän on ollut hyvä jakso elämää, jos suhde muuten on hyvä, eihän se mihinkään takautuvasti häviä ja mitätöidy! Sitten vain alkaa seuraava, uusi, toivottavasti taas uusien asioiden kanssa rikas ja hyvä jakso elämää. Jos olet viisitoista vuotta alkoholistin hakattavana, siinä tuhlataan elämää. Mutta jos on hyvä lapseton suhde, ja hän tulee toisiin aatoksiin, olet saanut niin pitkän pätkän hyvää suhdetta. Siinä kaikki. Sitten tulee seuraava, ja elämäsi on tuplasti hyvistä kokemuksista rikas. Ei mikään takautuvasti katoa! ü
     
  10. Ei ahdista oma päätös olla lapseton. Joskus seurustelun alkuvaiheessa 10 vuotta sitten ahdisti mieheni puolesta, mutta hän teki onneksi varsin selväksi ettei halua lapsia -eikä ole koskaan halunnutkaan. Tässä me nyt sitten ollaan kahdestaan, riidellään, rakastetaan.

    Ottaahan se päähän ja vähän ahdistaa, mitä muut ja yhteiskunta odottaa. Onneksi voimme itse valita mitä teemme. Taakseen ei kannata katsoa ja katua. Enhän olisi nyt tässä jos olisin tehnyt asioita toisin. Jotkut saivartelevat ja sanovat meidän katuvan sitten vanhempana kun ei tullut niitä lapsia tehtyä. Niin, mutta mitäs jos olemmekin vanhoina aivan tolkuttoman onnellisia siitä, että meillä ei ole lapsia?

    Nimimerkillä "Näin täällä" on aivan ihana asenne. Kiitos hänelle kommentista.
     
  11. kovat biibbuun Vierailija

    Se ei ole hurmosvanhempien näkökulmasta hyväksyttävä totuus, vaan heidän mielestään moisesta itsekkyydestä tulee saada rangaistus, ja sehän on tietysti hurja katumus myöhemmällä iällä ;)
    Näin ainakin arvelen, päätellen niistä vahingoniloiseen sävyyn heitellyistä katumuksen ennusteluista, joita olen eräiltä tahoilta kuullut... (ja tälläkin palstalla niitä näkee).
     
  12. Tariini Vierailija

    Ei ahdista oma päätökseni. Itse asiassa se päätös että en tule lapsia hankkimaan, on syntynyt vasta ihan viime vuosien aikana ja ikää on 37. Kuvittelin aina ennen että sitten joskus haluan lapsia, mutta lopulta tajusin että kun en niitä ole tähän ikään mennessä halunnut niin en tule koskaan haluamaankaan. Tavoitteeni elämässä ovat tulevaisuudessakin muualla kuin omien lasten hoivaamisessa. Suurin osa lähipiiristäni on lapsiperheitä, olen mm. työporukan ainoa lapseton tällä hetkellä. En silti koe olevani mistään ulkopuolinen, yhtä synnytyskeskustelua lukuunottamatta. Mutta lähipiirissäni ei ole ketään joille omista lapsista puhuminen olisi ainoa mahdollinen puheenaihe, jokaisen kanssa keskustellaan niistä yhteisistä kiinnostuksen kohteista (esim. vanhan opiskelukaverin kanssa puhutaan opiskeluasioista, yhden kanssa musiikista jne). Toki lastenkin asioita käydään läpi ja haluan tietää mitä heidän perheilleen kuuluu.

    En ole koskaan huomannut että ketään ahdistaisi mun päätökseni, en ole koskaan saanut näitä ikäviä kommentteja tai painostusta. Sinkkuna oleminen varmasti vaikuttaa myös tähän, uskon että jos olisin parisuhteessa, olisin saanut näitä juttuja muilta kuulla paljonkin.
     
  13. Eipä ahdista lapsettomuus. En ole lapsia koskaan halunnut, koska en halua "uhrautua" heidän vuokseen ja siksikin, että lapset tulisi aina retuuttaa mukana joka paikkaan ja asettaa monestikin etusijalle. Helpompi on ilman, en ole äidillinen tyyppi. Hermot olisi luultavasti mennyt ja kotitöiden määrä olisi lisääntynyt huomattavasti. Olen liian itsekäs lasten kasvattajaksi.
     
  14. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    Luulisin, että harva katuu vapaaehtoista lapsettomuutta vanhana, jos se on todella itse tehty selkeä päätös, eikä kenenkään tai minkään painostuksesta syntynyt. Jos ihminen tuntee voimakkaasti, ettei halua lapsia ikinä, niin hänet tekee onnelliseksi se että voi niin elää. Minä tulen aina onnelliseksi, kun näen pikkulasten vanhempia ja tiedän, että minun ei koskaan tarvitse olla itse siinä tilanteessa.
     
  15. Sivupersoona Uusi jäsen

    liittynyt:
    01.08.2008
    Viestejä:
    2 995
    Saadut tykkäykset:
    0
    Muuten, onko tuo, ei omia lapsia joukko, lisääntymässä nykysuomessa?
    Eli kun asiasta puhutaan nykyään enemmän, niin tarttuuko tuo ajattelutapa kuulijoihin.
     
  16. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lapsettomien osuus on lisääntymässä, ja taitaa nousta sinne 20 prosenttiin nykyisistä kolmekymppisistä. Mutta siitä en olisi ollenkaan varma, että vapaaehtoisesti lapsettomien osuus, niiden jotka tietoisesti eivät koskaan halua yhtäkään lasta, olisi kasvanut paljonkaan siitä noin 5 prosentista. Useimmille kai olosuhteet eivät vain mielestään ole tarpeeksi hyvät lasten hankkimiselle. En usko, että velaus on sellainen trendi, joka kovin herkästi tarttuu. Tulee hyväksyttävämmäksi olla lapseton, mutta pelkän esimerkin voimalla tuskin kasvaa sellaisten osuus, jotka jättävät lapset tekemättä, oli elämäntilanne mikä hyvänsä.

     
  17. Bulla Vierailija

    Minäkään en usko, kuten ei Betekään tuossa edellä, että velaus oli sellainen trendi, joka tarttuisi kovin hanakasti. Toisaalta kuitenkin.... omalla kohdalla, täytyy sanoa, että itse olen saanut runsaasti tukea tältä palstalta kun olen paininut tämän kysymyksen kanssa jo useamman vuoden. Olen huomannut, että kas, on myös muita jotka ajattelevat näin ja jo tietoisuus siitä on huomattavasti lieventänyt sitä sosiaalista painetta, jota olen velauteni vuoksi tuntenut. Itse en taida tuntea henk.koht. ketään velaa, ainoat velakontaktini ovat täällä.

    Otan herkästi onkeeni läheisteni kommenteista ja mielipiteistä, vaikka tiedän että se on tyhmää eikä pitäisi - jokainen meistä itse tekee omat päätöksensä ja valitsee miten elämänsä haluaa elää, ei pitäisi ajatella muiden mielipiteitä. Minä olen vain aina ajatellut mitä muut minusta ajattelevat ja tuntenut itseni tosi epävarmaksi tämän vela-asian kanssa kun kaikki muut saavat lapsia ympärilläni ja katsovat minua kummeksuen. Täältä kuitenkin olen saanut hyvää tukea ja psyykkausta velauteeni, ja täytyy sanoa että se on ollut äärimmäisen huojentavaa!

    Ja - ennen kontakteja muihin veloihin en oikeastaan edes tajunnut että ihan oikeasti sitä saa valita haluaako yrittää lapsia vai ei, ja lapsellista ja perheellistä elämää ei ole pakko itselleen järjestää jos niin ei halua. Voi olla että kuulostan aika naivilta, mutta sitä se nyt on teettänyt kun valtaosa ihmisistä kuitenkin ympärillä lapsia ehdottomasti haluaa (ja osa haluaa ja tekee lapsia vaikkei varmaan oikeasti ole koko asiaa loppuun asti edes pohtinut, mutta koska se kuuluu elämään jne. muista syistä ne nyt sitten siihen tehdään). MInäkin pitkään ajattelin että joo , kai niitä lapsia sitten joskus, se kuuluu elämään, kunnes vihdoin (luojalle kiitos) älysin että voin tehdä toisenlaisen valinnan! ah mikä vapautuksen tunne siitä onkaan seurannut, ja kiitos vaan tämän palstan väelle että saa olla kontaktissa muihin ihmisiin, jotka ajattelevat samalla tavoin!
     
  18. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hienoa, Bulla! Kirjoituksesi sai minut kuitenkin miettimään, kuinkahan yleistä tuo luulo lasten kuulumisesta elämään on. Se jos mikä on harmillista - on tosi vaikeaa valita jotain vaihtoehtoa, jos ei edes käsitä sitä vaihtoehdoksi. Yksi syy tähän voi olla se, miten kieli ja puhe käsittelee äitejä, isiä ja muita ihmisiä. Lapsen saanut ihminen on jotain "enemmän", kun taas se jolla ei lasta ole, on "lapseton", ja usein myös puolisoton eli sinkku tai "yksinäinen". Vapaaehtoiselle lapsettomuudelle ei ole omaa, positiivista sävyä ilmaisevaa termiä ("vela" ei ole sanana yleisesti käytössä). Jos ihmisellä ei ole lapsia, käsitetään sen jonkin asian puuttumisena - mitä se toki onkin, mutta meille vain positiivisessa mielessä!

    Näillä palstoilla aikaa viettäneenä huomaan kuitenkin, että veloilla on useinkin hyvin selkeä näkemys elämästään, ja velat tuntuvat olevan monelta osin aika yhtenäinen ryhmä. Asioita mietitään ja kyseenalaistetaan, muitakin asioita siis kuin vain lasten hankkimista. Niillä, jotka eivät ymmärrä veloja tai eivät hyväksy heitä, on usein jonkinlainen jähmettynyt, vanhoillismoralistinen näkökanta asioihin, jossa ei oteta ollenkaan huomioon sitä, että nykyään ei todellakaan tarvitse tehdä niin kuin aina on ollut tapana, eikä tajuta että normien rikkominen on hyvä asia.
     
  19. Bulla Vierailija

    Kiitos, Bete.

    Uskoakseni luulo lasten kuulumisesta elämään on erittäin, erittäin lujasti ihmisiin juurtunut juttu. Kun olen sivusta seurannut kavereideni lastensaantia, olen alkanut vakuuttua siitä, että joidenkin henkilöiden kohdalla siinä on kyseessä myös suuremman luokan huijaus. Vanhemmuutta, perhe-elämää ja varsinkin äitiyttä romantisoidaan. Rohkenen nyt väittää, että AINAKIN joillakin ihmisillä on lapsen ja perhe-elämän suhteen hieman epärealistiset odotukset. Ikuisesti muistan ystäväni, joka piteli kirkuvaa puolivuotiastaa sylissään ja itkua tuhertaen selitti, ettei hän yhtään tajunnut että lapsen saaminen olisi oikeasti tällaista.

    Minä uskon, että uskomus lasten kuulumisesta elämään on niin syvälle ihmisiin juurrutettu juttu, että sen rohkaisemana ihmiset perustelevat perheitä ihan oikeasti kovin syvällisesti asiaa ajattelematta tai kyseenalaistamatta. Itsehän myös aiemmin ajattelin näin.

    Elämän realiteetteja olen sittemmin kohdannut mm. työni puolesta lastensairaalassa, jossa päivittäin kohtaan perheiden ja sairaiden lasten kärsimystä. Se onkin yksi monen monista syistä velauteeni.

    Minä uskon että sellaisia ihmisiä on vielä runsaasti jäljellä, jotka eivät tajua että lapseton elämä on oikeasti yksi olemassa oleva vaihtoehto. En jaksa uskoa siihen, että kaikki velat ovat tienneet aina olevansa veloja - varmasti on myös paljon niitä, jotka laillani valaistuvat vasta vähän myöhemmin. Rohkenen myös olla sitä mieltä, että joku jää aina valaistumatta ja tekee lapset, koska se elämää nyt kuuluu jne.
     
  20. Pii Elleri Vierailija

    Bulla - vallan säikähdin kun luin kommenttejasi! Miten joku voi kirjoittaa noin tarkkaan noin samalla lailla kuin itse ajattelen??!! No, kyllä tällä palstalla saa tietenkin aika useinkin lueskella ikään kuin oman näppiksensä tuotantoa, mutta että samankaltaisten ajatuksiesi lisäksi vielä työskentelet samanlaisessa työpaikassa kuin minä... :)

    Eli vastatakseni aiheeseen, niin ei ahdista vapaaehtoinen lapsettomuus (olen 35 v). Edellisten nimimerkkien kommentteihin minulla ei ole mitään uutta lisättävää, joten yhdyn heidän kirjoituksiin!
     
  21. Ntt Uusi jäsen

    liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    261
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vaan jestas, miten paljon se taas ahdistaa niitä ulkopuolisia... Nimittäin jos haluatte tulla hilpeälle tuulelle (tai pahalle, tekee se senkin), katsokaapa taas yhtä raivarin tämän palstan olemassaolostakin saanutta tuolla kohdassa Työ ja yhteiskunta / kahvitunti /Pahalle tuulelle näitä lukiessa. Olen tirskunut itsekseni kippurassa taas hyvän aikaa... Heheee. Minäkin mokoma vielä sinne eksyin vierailemaan, paraskin syntisäkki, vasta vajaa viikko sitten tämän palstan hoksannut. Ei olisi saanut ja pitänyt, hyi minua! :)
     
  22. Ntt Uusi jäsen

    liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    261
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tai tarkemmin katsoen ei ne kommentit näköjään olleetkaan yhden ja saman kirjoittajan. No, jonkun sortin mielisairaalaosastoksi ollaan taas sitten päädytty.,,
     
  23. Äiti-ihminen Vierailija

    Te olette niin kovin nuoria vielä, turha tuollaisesta on ahdistua! Tuskin vanhempannekaan teiltä jälkikasvua noin nuorena edes kyselevät?

    Itselläni on 24-, 21- ja 17-vuotiaat. En osaisi edes kuvitella, että he jo lapsia hankkisivat. Nuorin on tosin ilmoittanut, ettei niitä aio hankkiakaan. Ja mitäpä se minulle kuuluu, olen itse aikanani omistautunut täysin lapsilleni ja heidät parhaan kykyni mukaan kasvattanut ja pakko sanoa, etten minäkään mitään lapsenlapsia hinkua vaikka omiani olenkin rakastanut ja heistä kiitollinen ollut ja olen edelleenkin. Toki mahdollisia lapsenlapsiani rakastaisin, mutta miksikään hoitomummiksi en rupea.

     
  24. tätiluokan vela Vierailija

    On näissä palstalaisissa kai tuonkin ikäisten potentiaalisia äitejä. Ainakin itselläni voisi olla tuon ikäiset ja ilmeisesti muutamalla muullakin. Jääneet vaan tekemättä. Hyvä kun et painosta jälkikasvuasi, vaikka riittävän ikäisiä kyllä jo ovatkin :)
     
  25. Ihminen76 Vierailija

    Ketjun aloittaneelle haluaisin vielä sanoa, että minua ahdisti kyllä tehdä ns. erilainen päätös. Ystäväpiirissäni ei ole muita vapaaehtoisesti lapsettomia, enkä kokenut saavani kovin paljoa ymmärrystä, en kyllä torjuntaakaan asian tiimoilta. Jonkin verran tuli painostusta, kunnes yks kerta en enää jaksanut kuunnella ja paukautuin aika suoraan, että onko se niin vaikea hyväksyä tämmöinen asia. Kyllä yhteiskunta pakottaa aika kovasti tiettyyn muottiin ja vielä nykyaikana koen, että on aika poikkeava yksilö tämän valinnan kanssa. Mutta olen asiaa mielessäni työstänyt ja kaikesta huolimatta en edelleenkään halua niitä lapsia, joten olen päättänyt seistä omilla jaloilla asian suhteen. Tsemppiä sinulle!!
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti