Ahdistus

[Hipsuliina]

Hei vaan kaikille.
Rekisteröidyin sitä varten että halusin vähän avautua omista tunteista ja jos joku kokee että haluaa auttaa vertaistukemalla niin saa laittaa yksityisviestiä.

Tilanteeni on se että mieheni kuoli kesällä työtapaturmassa. Siitä on tulossa työnantajan kanssa ikävät selvittelyt koska työnantajaa ei asia kiinnosta vaikka kyseessä oli turvallisuuspuutteista. Kesä meni lasten kanssa usvassa, meillä on 3 lasta. Oli hautajaiset ja tietenkään ne ei ollut helpot. Mies oli meistä se työntekijä ja nyt olen yksin lasten kanssa. Ahdistaa jo valmiiksi tuleva joulu. Tietty sukulaisilta ja ystäviltä olemme saaneet henkistä tukea sekä joululahjoja saa lapset. Mutta se tunnelma? Ensimmäinen joulu ilman isiä. Kuinka me pärjätään? Kuinka me pärjätään tulevaisuudessa?

Henkistä apua olemme onneksi saaneet ja paljon. seurakunta on tässä kohtaa ollut meille rikkaus vaikka koskaan emme uskovaisia ole olleetkaan.

Alan päästä siihen pisteeseen etten enää itke itseäni uneen. Välillä herään öisin mieheni tuoksuun ja tunteeseen että hän on vieressä ja sitten menee taas loppuyö itkien. Päivistä koitan selvitä vaan lasten takia ja tilanteeseen nähden pärjäämme ihan hyvin.

Mutta minua ei ole koskaan joulu ahdistanut näin paljon! Joulun vietämme äitini luona, onneksi. En varmaan olisi yksin saanut millään kaikkea jouluksi aikaan. Lapset saa lahjoja muilta ja kuusen ja joulun mutta se tunne ja tunnelma. Ahdistaa.

 

[tsemppiä]

Mulla ei ole antaa sulle vertaistukea eikä oikein viisaita sanojakaan, mutta silti haluaisin yrittää jotenkin tukea ja tsempata. Varmasti se joulu jännittää ja ahdistaa, eikä se mitenkään voikaan olla sama kuin ennen. Tosi hyvä että voitte viettää joulua äidin luona. Lasten on varmaankin helpompaa asettua joulun tunnelmaan, ainakin ison osan ajasta. Mä ajattelen, että sulla on oikeus surra joulunakin. Ensimmäinen joulu ilman miestä ja lasten isää ihan ymmärrettävästi nostaa kaipuun tunteet pintaan, eikä niitä kai voi millään estää. Anna itsesi surra silloin, kun et muuta voi. Muulloin yritä saada hyviä tunteita jostain, katsele lasten innostusta ja niitä pieniä tunnelmanmurusia, joita kaikesta huolimatta teidänkin joulussanne tulee olemaan.

Olen pahoillani menetyksestäsi ja toivon sulle kaikkea hyvää. Kuulostaa, että vaikeita hetkiä tulee olemaan vielä paljon, mutta olet hienosti selvinnyt tähän asti tulet askel kerrallaan selviämään jatkossakin, ja jonain päivänä on jo kevyt hengittää.

 

[Hipsuliina]

Kiitos sinulle nimimerkki Tsemppiä. Ihan itku alkoi kun luin vastauksesi. Kyllä joulu äitini luona on helpompaa ja sinne tulee omat isovanhempani ja siskoni perheineen. Uskon että lapset nauttii suurilta osin joulusta mutta pelkään että tunnen itseni ulkopuoliseksi.

 

["mimmu"]

Mullakaan ei vertaistukea ole tarjota, mutta sen haluan sanoa, että saat tuntea kaiken, mitä tunnet - eikä sun tarvi pelätä, että tunnet itsesi ulkopuoliseksi - saatat niin tehdäkin, mutta suo itsellesi kaikki tunteet. Mitään oikeata tapaa surra ja käydä tätä menetystä läpi ei ole, mutta se, että annat itsellesi kaikkiin tunteisiin luvan on tärkeätä. Jaksamista!

 

[tsemppiä]

Voitko kertoa läheisillesi, että joulu pelottaa ja pelkäät ulkopuolisuuden tunnetta? Sanoa heille, että saatat tarvita tilaa suremiseen, etteivät yritä väkisin piristää sellaisena hetkenä kun se ei ole mahdollista, mutta haluaisit tulla mukaan otetuksi ja kokea itsesi osaksi porukkaa? Osaisivat sitten ottaa paremmin huomioon. Olet varmasti tärkeä läheisillesi, joskus on vain vaikeaa tietää, miten pitäisi olla - lohduttaa, jatkaa arkea tavalliseen tapaan, yrittää piristää, antaa olla rauhassa...

 

[Heliotrooppi]

Voi Hipsuliina, en yleensä osallistu nettikeskusteluihin mutta kun näin viestisi, tuntui että oli pakko yrittää sanoa jotain rohkaisevaa. Teillä on totisesti kovat paikat, sekä henkisesti että aineellisesti. Maailmanne on romahtanut ja teidän täytyy rakentaa se uudelleen ilman miestäsi, lasten isää. Menetys tuntuu tässä vaiheessa ylitsepääsemättömältä - mutta kun muutaman vuoden kuluttua katsotte taaksepäin, tulette huomaamaan että selvisitte kaikesta huolimatta. Suru jää ehkä elämääsi pysyvästi, mutta opit elämään sen kanssa ja kipu laantuu. Lapset ja sinä, teillä on yhä toisenne - pitäkää toisistanne kiinni. Käykää jouluna isän haudalla sytyttämässä kynttilöitä, itkekää ja halatkaa toisianne ja sanokaa: isä näkee meidät tuolta taivaasta. Hän haluaa että pysymme yhdessä ja menemme eteenpäin vaikka hän ei ole luonamme. Perimmäisten kysymysten äärellä ihminen on niin pieni ja voimaton. Silloin uskosta saa voimaa.Joulun tähti on antanut toivoa ihmisille jo kaksituhatta vuotta. Tuokoon se valoa myös teidän sydämiinne.

 

[Mrs Bean]

:hug: Raskasta varmaan on. En samassa tilanteessa ole, mutta ei monesta sentistä ollut kiinni ettei mieheni olisi samassa tilanteessa kanssasi. Kaksi vuotta sitten työtapaturmassa käteni hajosi, oli lähellä ettei rauta, joka käteeni osui, olisi osunut kaulaani tai päähäni. Toivon jaksamisia sinulle ja lapsillesi, vaikkei se tilannettasi juuri nyt helpotakkaan. Jospa se joulu ja jouluntunnelma tulisi omalla painollaan ja teille kehkeytyisi uusi, oma jouluntunnelma.