Ahdistus...

[muikki]

Kuinka kauan teillä on vienyt aikaa, että ihmiset ovat vaihtaneet puheenaihetta ja muut ovat lopettaneet teidän erostanne vatvomisen. Olen vasta eronnut, naimisissa kerettiin olla vain puoli vuotta. Yksi yhteinen lapsi. Me olemme miehen kanssa sujut erosta ja meillä on todella hyvät välit ja kaikki asiat on puhuttu, mutta meidän ero tuntuu olevan kaikille muille (perheelle ja ystäville) niin kova paikka, että koittavat kaikkensa tehdä, jotta yrittäisimme vielä. Koska tämä loppuu. Koska minun syyllistäminen erosta loppuu. Kaikista pahinta on kun omat vanhemmat kauhistelee, kun tapaan uusia ihmisiä. Minulla on pari miespuolista ystävää ja tyttäreni myöskin näkee tietysti heitä. Nyt tyttäreni oli maininnut toisen nimen ollessaan hoidossa vanhempieni luona ja siitä vasta soppa syntyi. Sain huonon äidin leiman otsaani, koska tapailen jo uusia miehiä ja esittelen niitä lapselleni. Näin ei siis ole, mutta koska tämä kaikki muiden puuttuminen loppuu. Ahdistaa!

 

[amma]

Hei!

Erostani on yli kymmenen vuotta. Nyt jälleen naimisissa (3. avioliitto) ja ihan onnellisesti. Jostakin voi tuntua ihan kauhealta, että joku on eronnut peräti kaksi kertaa. Olen kuitenkin erittäin tavallinen nainen ja ns. kunnon kansalainen ja jokseenkin arvostettukin.

Muistan kuinka sukulaiset kiihkeinä yrittivät omatoimisesti arvuutella syytä ensimmäiseen eroon. Kertomani syy, totuus, ei riittänyt heille. He olisivat halunneet jotain paljon dramaattisemaa. Koin epäluottamuksena, kun omat sukulaiset yrittivät ex-puolisolta tentata avioeromme syytä vaikka olin totuuden heille kertonut. Ex-puoliso oli erittäin mieleinen sukulaisille.

Sittemmin elämässäni sattui vielä kaikenlaista ja sellaistakin mitä en olisi ansainnut. Toinenkin liittoni päättyi eroon ja täydelliseen järkytykseen. Muistan kuinka siskoni sanoi rukoilleensa, että Jumala antaisi minulle anteeksi kaksi kertaa erottuani. Että näin paha ja hairahtunut hänen mielestään olin.

Mutta että milloinka kysely ja pohtiminen lakkaa? Nämä asiat lakkaavat hyvinkin pian, mutta joillain voi jäädä ikuiseksi asenteeksi motto "jotain vikaahan sussa täytyy olla". Omat vanhempani hyväksyivät loppupelissä minut täydellisesti, samoin ystäville ei tarvinnut selitellä. Sisarukset omaksuivat pysyvästi edellä mainitun ikävän asenteen.