ähinä ja örinä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Delila
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
D

Delila

Vieras
Vauva noin kaksi kuukautta vanha ja pitää öisin hirveätä örinää ja mörinää. Ei pahemmin itke, mutta muun ääntelyn vuoksi heräilen jatkuvasti. Örinä loppuu syötön jälkeen hetkeksi, kunnes sitten taas alkaa. Loppuukohan tämä milloin vai öriseekö lapsi aina? Syötän hänet örinän alkaessa, jotta saan sitten edes vähän aikaa taas nukuttua. Lapsi on kuitenkin yleensä aina unessa, kun nostan hänet syömään, hän syö ja jatkaa sitten nukkumista. Eli örinä tapahtuu siis unissaan. Vatsavaivoja on jonkin verran ollut, johtuisiko niistä? Olisi niin ihana nukkua syöttöjen välissä, kun sitäkin joutuu välillä 1,5 tunnin välein tekemään. Apuja kiitos!
 
Meillä kanssa tyttö oli ihan mahdoton unissaan ähisijä tuon ikäisenä. Taisi loppua joskus 3-4kk välillä. Meillä ei ollut juurikaan vatsavaivoja, joten en tiedä mistä mahtoi johtua, olisiko nähnyt vaan niin paljon unia?

Koitahan jaksaa pikku örisijän kanssa ja ota itsekin torkkuja päivällä, jos sinulla vaan on siihen mahdollisuutta!
 
Kirjoittelin ihan samasta asiasta parisen viikkoa sitten. Meille avuksi neuvottiin kapaloa ja se on kyllän auttanut. Nukutan 6 vko poikaa edelleen äp kopassa ja tosi piukassa paketissa, laittaen vielä kaksi pikkuista tyynyä vauvan molemmille puolille. On auttanut, vauva ei enää pääse hermostumasan huiskivista käsistään. Syöttövälien pidentäminen on myös auttanut, se ei ole kyllä kovin kivaa hommaa.. Röyhtäyttää kannattaa myös joka syötön jälkeen. Lisäksi kannattaa vauva syöttää illalla ihan täyteen. Antaa vaikka tuttipullosta, jos imettämisen jälkeen vauvaan uppoaisi vielä.

Jaksamisia :)
 
Korvatulpat äipälle niin ei häiritse pienet äänet, suuremmat äänet eli kun vauva herää ja haluaa syödä kuulee kyllä takuuvarmasti!! Toimii meillä.
 

Yhteistyössä