Äidiltä halutaan poistaa oikeus estää isyyden selvittäminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "sasa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"sasa"

Vieras
Äidiltä saattaa tulevaisuudessa poistua oikeus estää isyyden selvittäminen, kirjoittaa Turun Sanomat.

Lehden mukaan oikeusministeriössä kaavaillaan isyyslainsäädännön uudistamista.

Suunnitelmissa on, että biologinen isä voisi vastedes vaatia isyyden tunnistamista, vaikka äiti sitä vastustaisi. Säädös voisi koskea myös tilannetta, jossa lapsi syntyy naiselle, joka on avioliitossa muun kuin biologisen isän kanssa. Nykylainsäädäntö ei tätä mahdollista.

Suunnitelmat ovat vielä alustavia, ja uudistuksen toteutuminen riippuu seuraavan hallituksen kannasta asiaan. Tälle hallituskaudelle lain valmistelun aloittaminen ei enää ehdi. Uudistus halutaan kuitenkin tehdä, sillä vuodelta 1976 peräisin olevaa isyyslakia pidetään vanhentuneena.

Suomessa tehdään vuosittain noin 1 500 isyystutkimusta. Tilastokeskus arvioi, että Suomessa elää noin 106 000 ihmistä, joilla ei ole vahvistettua isää.

---------------------------------

Ihan oikein. Toivottavasti laki muuttuu.
 
Mä oikein sieluni silmin näen miten perheriidoissa otetaan tulevaisuudessa tämä isyystesti -kortti käyttöön. Nooh, lisääntyvätpähän isyystutkimukset ja taas yhteiskunnan varoja heitetään kankkulan kaivoon.
 
[QUOTE="jojo";22852412]Mä en edes puhuisi äidin oikeuden poistamisesta tuossa tilanteessa, vaan isän ja lapsen oikeuksien lisäämisestä.[/QUOTE]

ja sitten vielä kun siihen lisätään se velvollisuus osio niin kaikki on hyvin :)
siis sen vanhemman velvollisuus huolehtia lapsesta, olla yhteyksissä ja tavata jne.
että ei sitten tule noita kiusallaankin vaaditaan selvitystä ilman että on aikomuksena olla lapsen elämässä mukana, paitsi tietysti silloin kun se aiheuttaa eniten harmia sille äidille..
 
siis eihän äidillä nytkään ole oikeutta estää isyyden tutkimista. jos isä tahtoo niin isä saa oikeuden kautta kyllä tunnustettua isyyden. vielä tosin avioon syntynyttä lasta ei kuka tahansa pääse tunnustamaan ilman avioparin suostumusta.
 
Oikeuden kautta sen saa nytkin selvitettyä. Luuseri miehiä jos eivät viitsi vaivautua.
Uusi laki taas antaa vapaat kädet kaikille kiusanhengille. Niin viranomais kuin yksityispuolellakin.
Millähän nuokin kulut on ajateltu maksaa. Nykyään asianosaiset maksavat ne itse.
 
[QUOTE="Neith";22852432]ja sitten vielä kun siihen lisätään se velvollisuus osio niin kaikki on hyvin :)
siis sen vanhemman velvollisuus huolehtia lapsesta, olla yhteyksissä ja tavata jne.
että ei sitten tule noita kiusallaankin vaaditaan selvitystä ilman että on aikomuksena olla lapsen elämässä mukana, paitsi tietysti silloin kun se aiheuttaa eniten harmia sille äidille..[/QUOTE]

Ei tarvitse lisätä
 
[QUOTE="vieras";22852458]siis eihän äidillä nytkään ole oikeutta estää isyyden tutkimista. jos isä tahtoo niin isä saa oikeuden kautta kyllä tunnustettua isyyden. vielä tosin avioon syntynyttä lasta ei kuka tahansa pääse tunnustamaan ilman avioparin suostumusta.[/QUOTE]

Siitä ei ole kauaa, kun haastateltiin miestä, joka oli seurustellut naisen kanssa, joka eli asumuserossa aviomiehestään, ero vireillä siis. Nainen tuli raskaaksi tälle uudelle miehelle, mutta melkein heti lapsen synnyttyä hän palasi exän luo ja ero ei astunutkaan voimaan. Lapsen bioisällä ei ole mitään oikeutta edes tavata lasta, sillä naisen aviopuoliso merkattiin automaattisesti isäksi, eikä nainen anna biologisen isän tunnustaa isyyttään. Näihin tapauksiin tämä laki auttaisi
 
[QUOTE="tööt";22852469]Ei tarvitse lisätä[/QUOTE]

miksi ei?
jos puhutaan lapsen oikeudesta isään niin kyllähän sen pitäisi toteutua sitten, eikä niin että isä katoaa elämästä kun sattuu huvittamaan ja palaa milloin haluaa, vaatii vanhemman oikeuksiaan silloin kun se hänelle sopii..
 
[QUOTE="Neith";22852500]miksi ei?
jos puhutaan lapsen oikeudesta isään niin kyllähän sen pitäisi toteutua sitten, eikä niin että isä katoaa elämästä kun sattuu huvittamaan ja palaa milloin haluaa, vaatii vanhemman oikeuksiaan silloin kun se hänelle sopii..[/QUOTE]

No samalla tämä isä voisi sitten allekirjoittaa sopimuksen, joka velvoittaa isän olemaan isä tunnustamalleen ja vaatimalleen lapselle. Silkkaa oikeutta.
 
[QUOTE="Neith";22852500]miksi ei?
jos puhutaan lapsen oikeudesta isään niin kyllähän sen pitäisi toteutua sitten, eikä niin että isä katoaa elämästä kun sattuu huvittamaan ja palaa milloin haluaa, vaatii vanhemman oikeuksiaan silloin kun se hänelle sopii..[/QUOTE]

Näissä on puolensa ja puolensa. Vanhempani olivat syntyessäni aviossa, eli isyyden tunnustamisia tms ei tarvittu. Mutta voin vain kiittää luojaani, ettei isä halunnut hoitaa tapaamisvelvoitteita eikä muutakaan asiaan liittyvää, sen verran epävakaa ja muutenkin ympäristölleen haitallinen tyyppi hänestä kehkeytyi muutaman seuraavan vuoden kuluessa.
 
Ehkä tällä uudella lailla olisi vaikutusta myös siihen keiden kanssa naiset lapsia tekevät. Voi hyvinkin käydä niin, että jo nyt ne miehet jotka eivät ole niin kovin suuressa huudossa naisten keskuudessa jäävät tämän jälkeen pelistä lähes kokonaan pois. Sinänsä kiva asia, eugeniikkaa parhaimmillaan, mutta saattaisiko tällä olla pitkän kantaman vaikutusta lisääntyneeseen seksuaaliväkivaltaan? Tutkijathan väittävät raiskauksen olevan vain yksi tapa lisääntyä, heidän tapansa jotka eivät hyvillä geeneillään siihen pysty. Ihmisluonto on itsekäs.
 
Automaatisesti pitäisi tehdä DNA testi syntyneelle lapselle ja väitetylle biologiselle isälle, helpottaisi todella paljon elämää perheissä joissa epäilys pettämisestä on ja niitä on ihmeen paljon.
 
[QUOTE="vieras";22852625]Ehkä tällä uudella lailla olisi vaikutusta myös siihen keiden kanssa naiset lapsia tekevät. Voi hyvinkin käydä niin, että jo nyt ne miehet jotka eivät ole niin kovin suuressa huudossa naisten keskuudessa jäävät tämän jälkeen pelistä lähes kokonaan pois. Sinänsä kiva asia, eugeniikkaa parhaimmillaan, mutta saattaisiko tällä olla pitkän kantaman vaikutusta lisääntyneeseen seksuaaliväkivaltaan? Tutkijathan väittävät raiskauksen olevan vain yksi tapa lisääntyä, heidän tapansa jotka eivät hyvillä geeneillään siihen pysty. Ihmisluonto on itsekäs.[/QUOTE]
Mitä helvettiä sinä selität??!!
 
Mä en usko että tuo laki tulisi lisäämään lapsen oikeuksia millään tavalla. Itseasiassa luulen, että se joissain tapauksissa jopa huonontaisi niitä. Kuinka monta prosenttia suomalaisistakin lapsista tai aikuisista lapsista on isänsä itsensä hylkäämiä? Minä ainakin olen, eikä minun oikeuteni näy mitenkään suhteessani isään, ei mitenkään. Miten taataan lapselle oikeus isään? Se olisi se tärkeämpi kysymys.
 
[QUOTE="jojo";22852412]Mä en edes puhuisi äidin oikeuden poistamisesta tuossa tilanteessa, vaan isän ja lapsen oikeuksien lisäämisestä.[/QUOTE]

Tälle asialle peesi. Miettikääpä jos vaikka teidän veljenne ois isä jollekin lapselle, mut lapsen äiti kieltäytyis isyystestistä kun sukset on menny ristiin, ja veljenne ei sais tapaamisoikeutta omaan lapseensa.

Mun mielestä lapsella on oikeus tietää biologinen isänsä, eikä äidillä oo mitään oikeutta kiistää sitä.
 
ENTÄS NE LASTEN OIKEUDET???????????!!!!!!!!!!!

Onhan se mukavaa että miehille annetaan taas yksi valtti lisää, mutta tämän on myös tultava näkyviin lasten oikeuksissa, ei vain "isien", miesten oikeuksissa.
 
[QUOTE="vieras";22853027]ENTÄS NE LASTEN OIKEUDET???????????!!!!!!!!!!!

Onhan se mukavaa että miehille annetaan taas yksi valtti lisää, mutta tämän on myös tultava näkyviin lasten oikeuksissa, ei vain "isien", miesten oikeuksissa.[/QUOTE]
Suomennos: Vituttaa, että miehet saavat tasa-arvoista kohtelua.
 
Miten tämäkin asia voidaan kokea vain naisten oikeuksien vähenemisen kautta? Eikö naisten itsekkyydellä ole mitään rajaa? Nainen saa päättää ehkäisystään ja sitä kautta raskaaksi tulostaan. Nainen saa päättää, pitääkö lapsen vai päätyykö aborttiin. Nainen saa päättää, ilmoittaako lapsen isälle olevansa tälle raskaana. Nainen saa päättää, kenet ilmoittaa lapsen isäksi vai pimittääkö tiedon itsellään - jopa aviomieheltään. Ja voi kamaluus ja vääryys, nyt nainen ei saisi estää lapsen mahdollista isää hakemasta tietoa siitä, onko hän lapsen isä.

En tajua, millaisen luuserin kanssa pitää olla lapsi tehty, että mies käyttäisi tällaista tapaa kiristykseen. Päinvastoin, isäpakolaisten luulisi välttelevän dna-testejä, koska jos he testinkin mukaan ovat lapsen isiä, heiltä voidaan periä elatusmaksut ilman kitinöitä.

Joskus näitä juttuja lukiessa tulee mieleen, että jotkut naiset elävät jossain ihmeen alamaailmassa, jossa on vain narkkareita, linnakundeja, pahoinpiteleviä, pettäviä, hakkaavia, narsistimiehiä eikä näillä naisilla näytä olevan lainkaan käsitystä siitä, että nämä heidän tuntemansa miehet eivät edusta koko mieskuntaa vaan vain sen pohjasakkaa.
 

Yhteistyössä