Äidin kanssa kotona mahdollisimman paljon= täydellisten ihmisten sukupolvi kasvamassa?

[Jambo]

Kysymys on lähinnä niille palstalaisille, jotka hoitavat lapsia kotona kolmevuotiaiksi, eivät koskaan jättäisi alle vuoden ikäistä yöksi hoitoon, eivätkä ylipäätään halua, että lapsia hoitaa joku muu kuin he itse. Niin ja perustelevat nämä valinnat kiintymyssihteen häiriintymisellä tai muuten vain jollain kotipsykologialla, jonka mukaan lapsi tarvitsee äitiään koko ajan.

Siis: USKOTTEKO, ETTÄ NÄISTÄ TEIDÄN LAPSISTANNE SAADAAN VIHDOINKIN SE SUKUPOLVI, JONKA AIKUISET OVAT TASAPAINOISIA, HYVINVOIVIA JA TOISENSA HUOMIOIVIA EMPAATTISIA IHMISIÄ?

Vai voisiko olla, että itsekkyyttä ja ilkeyttä esiintyy, vaikka kaikki lapset olisi kotona hoidettuja?
Ihan hirveesti ei oo ihmisen perusoleminen muuttunut, vaikka 60 vuotta sitten ihan pienet lapset kasvatti isovanhemmat ja -sisarukset ja 30 vuotta sitten päiväkoti.

Mun näkökulmasta kaikkein tasapainoisimpia aikuisia tuntuu tulevan niistä perheistä, joissa edelleenkin on useampi sukupolvi läsnä, eli perhe on laaja niin ihmismäärältään kuin ikäjakaumaltaankin.

Ja joo, ei oo lapsia, eikä tule, kun en voi kolmevuotiaaksi kotona hoitaa. Sitäpaitsi ura on liian tärkeä mulle

 

[en usko]

Uskon että näistä äidin helmoista kasvaneista tulee se uusi superpullamössösukupolvi joka ei osaa tehdä mitään ja pelkää mörköjä sängyn alla vielä 40 vuotiaanakin.

 

[NevaNeva]

No en ole samaa mieltä nyt ihan sinun juttus kanssa... Lapsi löytyy ja aion hoitaa hänet ainakin 3-vuotiaaksi asti kotona. Uusi lapsi tulossa ja olemme ehkä pitempään kotona kunnes uusin tulokas olisi vähän isompi. Ja esikoinen on nyt ollut vain minun hoidossani ja isän hoidossa.. Ja kaikki tämä ihan vain sen takia että meillä ei ole tarvetta mennä minnekkään ilman lapsia. Lapset lähtee mukaan mennään me kauppaan tai mihin tahansa. Tai jos jompi kumpi haluaa niin toinen käy kaupassa ja toinen on kotona. Ja varmasti oma koti on se mistä tämä on lähtenyt halu pysyä kotona lasten kanssa. Oma äitini oli kotona siihen asti kunnes me olimme koulussa. Ja sitten vasta palasi ihan kunnon töihin ( ennen sitä teki viikonloppuisin töitä ja oltiin isin kanssa) Ja minä ja isoveljeni ollaan tässä aika lailla samalla kantilla. Isoveljellä myös lapsia

 

[vieras]

Takuulla esiintyy, esiintyyhän sitä tällä palstallakin ihan pilvin pimein... Toivottavasti kaikki äidit jaksavat kotona kasvaatta lapsiaan odottamaan esim. omaa vuoroaan, muuten voi olla koulussa aika mielenkiintoinen urakka opettajaparalla... koko luokallinen kaikki-tänne-minulle-heti pikku-prinssejäa/prinsessoja...

"Vai voisiko olla, että itsekkyyttä ja ilkeyttä esiintyy, vaikka kaikki lapset olisi kotona hoidettuja?"

 

[vieras]

En usko että minun lapsistani kasvaa täydellisiä, vaikka ovatkin minun kanssani kotona.
Kyllä esiintyy itsekkyyttä ja ilkeyttä.

En ole halunnut jättää yksivuotiastani hoitoon, eikä häntä ole paljon muut hoitaneet. En sitten tiedä mistään kotipsykologiasta, mutta vaistoni sanoo, että tämä kotihoito on meille paras ratkaisu.

Enkä ajattele lapsuutta vain valmistautumisena tulevaan. Lapsuus on tärkeää tässä ja nyt, samoin lapsen hyvinvointi on tärkeää tässä hetkessä, jokaisena arjen hetkenä.

 

[Etsiväkaksoset]

Ei siinä mitään jos haluaa elää näin. Mutta täällä palstalla jotenkin elää uskomus että kaikki muut tavat elää ovat vääriä. Ja mun mielestäni se on aika kapeaotsaista.

 

[Jambo]

Kysyinkin, uskotko NevaNeva olevasi tasapainoisempi tai jollain muulla tavoin paremmin pärjännyt elämässäni kuin minä tai sisarukseni, jotka olemme päässeet (sinun mielestäsi kai joutuneet) hoitoon 6-kuukautisina?
Lähteekö ajatus, ettette mene mihinkään ilman lapsia SINUN tarpeestasi olla lasten lähellä koko ajan? Vai onko sinulla jokin muu peruste tälle ratkaisulle?

En nyt väitä, että sinä olisit "takertujaäiti", mutta kyllä näitä työssäni näen ja kovasti heidän perusteitaan ihmettelen. Heille ei tunnu tulevan mieleenkään, että vaikka äiti ei halua olla hetkeäkään ilman lasta, niin lapsi voisi haluta joskus olla hetken rauhassa.

 

[No]

Mä olen niin laiska etten jaksa mennä nyt töihin... Mun työpaikalla siis 8h on pientä joten töitä jatketaan lasten nukkumaanmenoajan jälkeen. Koska oman kokemukseni mukaan 1-vuotias sairasti hoidossa "koko ajan" eli valvoin sen kanssa sitten myös yöt niin tää on vaan niin paljon helpompaa. Kun on 3 vuotta pois niin ne työt ei kyllä perässä seuraa.. Muuten olen sitä mieltä että enemmän lapset hoidossa oppisivat kuin tän yhden huonon kotiäidin kanssa..

 

[Keittiönoita]

Mun lapseni ovat 23 ja 18 v. Molemmat olen hoitanut kotona niin pitkään kuin kulloinkin oli oikeus hoitovapaaseen. Mun ei ole koskaan tarvinnut mennä tarhaan, vaan olen saanut elää lapsuuteni kotona. Esikoiseni on useinkin sanonut, että hänen lapsuutensa onnellisimmat vuodet olivat ne, kun sai olla äidin ja pikkuveljen kanssa kotona. Vaikka molemmat lapseni viihtyivätkin ihan hyvin tarhassa, ovat silti mieluummin olleet kotona.

Olen kuitenkin ollut siinä onnellisessa asemassa, että jo yli 15 vuoden ajan myös vanhempani ja siskoni perheineen ovat asuneet tässä samassa taloyhtiössä. Lapsillani on siis ollut muitakin rakkaita aikuisia lähellään kuin minä. Pidän tärkeänä sitä, että en ole lasteni elämän ainoa tukipiste. Mutta pidän tärkeämpänä pitkäaikaisia, läheisiä ihmissuhteita kuin vuoden kahden välein vaihtuvia "palkattuja" ihmissuhteita. Hyvää työtä päiväkodin henkilökunta tekee ja kiitos heille siitä, mutta alati vaihtuvat aikuiset eivät mielestäni ole sitä, mitä lapset kiintymyyssuhteidensa ja turvallisuudentunteensa luomiseksi tarvitsevat.

 

[Jambo]

Keittiönoita: Olen samoilla linjoilla, joskin pidän nykypäivän tarjoamasta mahdollisuudesta naisenkin luoda uraa. Henkilökohtaisesti voisin huonosti, mikäli minun pitäisi olla tekemättä rakasta työtäni useita vuosia. Ammattini on ollut suuri haaveeni teini-ikäisestä lähtien, ja siksi ymmärränkin jollain tavoin kotiäitiä, jotka ovat haaveilleet lapsista teini-iästä lähtien. Samalla tavoin me molemmat elämme nyt unelmaamme.

Palstaa seuranneena monien mielestä minun tulisi kuitenkin luopua ammatistani vuosiksi, ja jättää minulle maailman tärkein asia, mikäli lapsia haluaisin. Ja joo-o tiedän, ettei kyseessä ole kuin muutama vuosi, mutta ei kukaan pyydä kotiäitiäkään luopumaan kotiäitiydestä muutamaksi vuodeksi.. Hankaluutensa tuo tietenkin ikä. Voi olla, että 10 vuoden päästä haluaisinkin olla hetken poissa rakkaan työni parista, mutta silloin olen aika vanha äidiksi.
Sinällään mielipiteillä ei ole merkitystä, sillä ratkaisujani en näihin näkemyksiin perusta.

Harmittaa melkein, kun kukaan sellainen ei vastaa, joka oli valmis jossain aiemmassa ketjussa tuomitsemaan ihmisen, jonka 1-vuotias oli viikottain kauppareissujen ajan mummilla hoidossa..

 

[Keittiönoita]

Jambo: Vaikka äitini olikin kotiäiti 17 vuoden ajan ja palasi vasta sen jälkeen työelämään, hän on aina kannustanut meitä tyttäriään käymään töissä. Ei niin, että lapsi nyt suoraan laitokselta vieraan hoitoon laitetettaisiin vaan niin, että tulevaisuuttaankin on lupa miettiä. Siskoni on sitä uraa tehnytkin - mulla aiemmin sairaanhoitajana mitään uraa ei edes ollut luotavaksi - ja äitini toiminut hänelle tukena sen uran luomisessa hoitamalla paljon siskoni lapsia. Ja on toki hoitanut minunkin lapsiani aina, kun työni on sitä edellyttänyt. Hoitsun hommissa se vaan oli aika vähäistä se hoitoavun tarve. Uraa aloin itse luoda vasta sitten, kun kuopus meni kouluun ja lähdin itse opiskelemaan toiselle alalle.

Sen kuitenkin voin näin jälkikäteen sanoa, että en ole katunut yhtäkään päivää, jonka olen lasteni kanssa viettänyt.

 

[sh]

hoitotyön näkökulmasta voin sanoa että kotiäitien antama psykososiaaliset hyödyt lapsilleen palvelee lasten kasvua ja kehitystä läpi elämän. vähentää psykiatrisia- ym ego- tai kehitysongelmia. olettaen että kotiäiti hoitaa äidin pestinsä hyvin. voihan sitä kotiäitikin tietty hoitaa asiansa päin persettä. yhtä lailla kun äiti joka laittaa heti lapsensa tarhaan voi olla maailman paras äiti. lapsen kasvu ja kehitys on niin moniulotteinen juttu ettei sitä kovinkaan pitkälle määritä tämä asia mistä keskustelette.