Äidin paniikki ja vauvan nukuttaminen

[Huono äiti, maailman huonoin]

Apua...Minulle tuli vauvan kanssa konflikti, enkä tiedä mitä teen. Vauva saa aina kamalat raivarit nukuttamissa, en osaa siis nukuttaa vauvaani ollenkaan. Mieheltäni se onnistuu helposti, mutta minulle vauva raivoaa, saatt

aa huutaa täyttä kurkkua eikä vaan suostu nukkumaan. Vauva on 9 kk. Olen itse luonteeltani sellainen, että panikoidun helposti. Niinpä kun vauva vaan jatkaa huutamista, menen paniikkiin ja vauva vaistoaa sen...Kumpikin itkemme lopulta.

Tunnen olevani niin huono äiti. Alusta asti minulla on ollut vauvan kanssa hankalaa. Vauvalla oli paha koliikki ja hän rauhoittui vain mieheni syliin. Jo siitä asti minulle jäi tunne, etten oikein osaa antaa sellaista turvaa lapsellei mitä hän kaipaisi. Välillä tuntuu, että olisi parempi jos vauvaani hoitaisi joku toinen nainen, en minä.

Vauvani on melko vaativa, niin on sanonut moni...Minusta tuntuu etten jaksa enää. Vauva jotenkin kiljuu ja huutaa juuri minulle eniten. ehkä olen vauvalle kuitenkin se läheisin ja siksi hän uskaltaa olla minulle vaikein. Olen vaan välillä aivan uupunut.

Joskus pelkään olla vauvan kanssa kahdestaan ja etenkin nukuttaminen pelottaa. Vaunulenkille hän nukahtaa, mutta alan olla itse uupunut juoksemaan lenkeillä monta kertaa päivässä, varsinkin vesisateessa.

Olen todellakin maailman surkein äiti.

 

[maija79]

Minä en oikein osaa sinulle nukuttamisen suhteen mitään vinkkejä antaa, mutta tiedän sen riittämättömyyden tunteen, jonka lapsen raivoaminen aiheuttaa. Se on todella ahdistavaa, kun tuntuu ettet osaa vaikka kaikkesi annat. Jos olisit maailman huonoin äiti, kuten itseäsi kuvailet, et stressaisi tällaisista asioista ollenkaan, vaan sinulle olisi ihan sama, kunhan vaan joku saa lapsesi nukkumaan.
Meilläkin on ollut "äidille raivoamisenkausia", mutta ovat sitten ajan myötä hellittäneet itsestään. vaikea lähteä analysoimaan, että mistä ne johtuivat, mutta pahalta tuntui.. En osaa muuta sanoa, kun koita jaksaa ja yritä pysyä tyynenä, ja sitä paitsi olen aivan varma, että olet maailman paras äiti!!!

 

[ap.]

Niinpä...kun juuri se tyyneys on ollut aina ongelmani. Pulmatilanteissa menen paniikkiin ja itken, enkä osaa toimia. olen todella yrittänyt keittää tätä ominaisuutta, mutta kun vauva raivoaa jo tunnin, alkaa itku nousta silmään.

Totta, vauvan raivokohtauksen edessä tulee kauhean riittämätön olo ja suunnattoman paha mieli. Juuri raivoamiselta tuo vauvan käyttäytyminen tuntuu, hän saattaa esim. repiä käsiäni ja muutenkin käyttäytyä raivokkaasti.

Inhoan koko nukuttamista nykyään syvästi ja jo etukäteen ahdistun kun tiedän että vauva on väsynyt ja hänet pitäisi saada nukkumaan. Olisipa edes työpaikka, jonne mennä, tuntuu etten jaksa enää.

 

[Puh1]

Hei ap! Mitäs, jos puhuisit tästä neuvolassa ja pääsisit vaikka psykologin kanssa keskustelemaan. Voihan olla, että tämän johodosta sinulla on lievää masennusta ja hankaloittaa vielä enemmän oloanne? Onko sinulla mukava th neuvolassa?

Tsemppiä nukuttamisiin!

 

[Unimimmi]

En oikein ymmärrä, miksi vauva pitäisi jotekin nukuttaa? Jos vauva on väsynyt, niin se pannaan sänkyyn, jonne vauva nukahtaa itsekseen. Jos vauva on oppinut, että häntä pitää hyssyttää ja tuuditella, niin siitä pitää silloin opetella pois.

Mitäpä jos kokeilisit unikoulua? Unikoulun avulla saatte sen tilanteen, että vauva oppii nukahtamaan ilman viihdytysjoukkoja. Voit kysyä neuvolasta lisätietoa tai lukea siitä netistä ohjeita. Olen kahdelle lapselleni pitänyt unikoulua ja vaikka lapsi itki aluksi, tilanne normalisoitui 2-3 päivässä. Suosittelen sitä lämpimästi. Unikoulua voi pitää 6 kk:n ikäisestä alkaen. Itse asiassa silloin on helpointa pitää unikoulua, koska lapsi ei vielä osaa esim. yrittää kiivetä sängystä pois.

Jos olet liian väsynyt, sinun pitää saada apua. Kysypä apua äidiltä, anopilta tms tai neuvolasta. Sano selkeästi, että et enää jaksa. Jos ongelmia on psyykkisellä puolella muutenkin tunteiden käsittelyn kanssa, niin lääkärin luona juttelu olisi paikallaan muutenkin.

 

[sne]

Sanoi että pulmatilanteessa menet paniikkiin. Yritä etukäteen tsempata itsesi, että kun tilanne alkaa mennä siihen, niin vedä hekeä, laske kymmeneen, ala vaikka hyväillä, yritä nostaa itsesi tilanteen "ulkopuolelle". Mielestäni et voi vaan todeta että "menen paniikkin ja piste" (et siis todennutkaan, mutta yritän selittää pointtini), olet lapsesi vanhempi ja sinun pitää kuitenkin pysyä rauhoittamaan häntä (en tarkoita että lapsen itku pitäisi saada loppumaan, mitta sinun pitäisi olla rauhallinen ja viestiä vauvalle että kaikki on hyvin etkä tuoda hänelle lisähätää itkemällä itse). Onko tässä mielestäsi mitään järkeä?

 

[mami5]

Ap. olet lapsesi äiti ja oman lapsen itku aiheuttaa sinussa luonnollisen huolen ja tunteen, että sinun on pakko koittaa saada hänet tyynnytettyä. Olen huomannut itse kuinka erilailla suhtaudun oman kuin hoitolapsen itkuun... koita tyynnytellä itsesi valmiiksi nukuttamishetkeen ja laita vaikka koratulpat korviin ettet kuule lapsesi itkua, tärkeintä on että säilytät omat hermosi ja poistu vaikka välillä huoneesta kokoamaan itsesi jos tuntuu, että rupeat menemään paniikkiin. Ennen kuin laitat lastasi nukkumaan sylittele häntä hetki vaikkapa olohuoneessa ja anna näin hänelle läheisyyttä ennenkuin viet hänet nukkumaan näin rauhoitat sekä hänet, että itsesi. Jaksamisia sinulle, kyllä se siitä helpottuu

 

[a.]

Niinpä...Olen todella yrittänyt hengitellä syvään kun paniikin tunne alkaa tulla, mutta kun samaan tahtiin lapsen itku vain yltyy, ei ole enää mistään apua. Jotakin teen värin, koska miehelläni ei ole koskaan samanlaisia ongelmia lapsen kanssa.

Unikoulu voisi olla kyllä hyvä juttu, mutta minä pelkään jo etukäteen millaisia hepuleita vauva siitä saisikaan. Ongelmani siis on, että pelkään etukäteen vauvani reaktioita.

Masennus kiusasi minua kun vauva syntyi, se on totta. En vain millään haluaisi taas syödä lääkkeitä, ne tekevät olosta vielä pahemman. Niiden vaikutuksen alaisena olen kuin kone, en tunne mitään enkä pidä siitä olotilasta yhtään.

Milloinhan tämä alkaa helpottaa? Etenkin päiväunille nukuttaminen on kauhistus. Yöunille hän nukahtaa helpommin, mutta heräilee kahteen asti jopa tunnin välein...

Kodinhoitoapuakin kokeilin. Tänne tuli vanhemmanpuoleinen rouvashenkilö motkottamaan siivouksesta, jonka jälkeen luovutin ja ajattelin, että parempi varmaan sinnitellä itse. Oli aika ikävä kokemus.

Vauvanhoito on rankempaa kuin ikinä uskoin.

 

[jenuska]

Vauvanhoito on rankempaa kuin ikinä uskoin. [/quote]

Vauvanhoito on todella rankkaa!!!! Minutkin se on TODELLA yllättänyt. Välillä tuntuu, että olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa mihin ryhtyy, mutta eihän sitä voinut tietää. Minun on erittäin vaikea käsittää miksi joku haluaa monta lasta. Onko lapsissa sitten niin paljon eroja hoidon rankkuuden suhteen, vai onko erot vanhempien pääkopassa. Minä pärjään hädintuskin yhden kanssa. Olen sellainen, että mihin ryhdyn, pyrin tekemään sen täydellisesti ja näin ollen otan aika paljon stressiä asioista. En pystyisi millään lihaksilla kasvattamaan useampaa lasta. Pitäisi vähän oppia vähän hellittämään..

 

[mami5]

Jokainen meistä aikuisistahan on erilainen, onneksi Itselläni viisi lasta ja ammatiltani olen lastenhoitaja joten lapset ovat kai sitten minun kutsumukseni... rankkaahan lapsiperheen arki on ja jos muistelen sitä aikaa jolloin minulla oli neljä alle kouluikäistä taaperoa kotona niin olo oli silloin kieltämättä kuin Durasel pupulla, no nyt minulla on yksi taapero 11k ja vanhimmat lapset ovat kaikki koulussa. Vuosien varrella olen opetellut itsekkin ottamaan joissakin asioissa rennommin ja löysyttämään pipoa, mutta tiukat on kasvatuksen rajat tällä äidillä kuitenkin. Jaksamista kaikille yhden tai useammankin lapsen äideille Ja muistakaa pyytää apua, jos tuntuu ettette jaksa.

 

[myös 9kk äiti]

Hei ap,

Ihan ensimmäiseksi, olet ottanut 1. askeleen kun kirjoitit tänne! Mielestäni tarvitset kuitenkin muutakin apua. Kuulostat todella masentuneelta. Sinun pitäisi kertoa rehellisesti tunteistasi neuvolassa, taikka jos et neuvolassa siihen kykene soita vaikka ensi- ja turvakotien liittoon - he auttavat varmasti. Puhu myös äidillesi, anopillesi, siskollesi, ystävällesi, miehellesi... Huono äiti ei hae apua vaan antaa asioiden mennä jopa pahemmaksi, olet osoittanut olevasi hyvä äiti ottamalla 1. askeleen avun haussa kirjoittamalla tänne.

Lapsesi tarvitsee myös unikoulua. Jos olet itse masentunut ja väsynyt, et ehkä jaksa sitä itse toteuttaa. Ensi- ja turvakotien liitto voi auttaa siinä. 9kk ei todellakaan tarvitse "nukuttaa", jos jatkatte lapsen "nukuttamista" teillä ei nukuta vielä 2 vuoden iässäkään, ja sinne asti sinä et jaksa! Unikoulun eka viikko on rankka mutta kannattaa.

Sanoit myös syöneesi masennuslääkkeitä alussa, olen lukenut että masennuslääkkeitä (synnytyksen jälk. masennukseen) tulisi syödä väh. 1 vuosi. Miksi lääkärisi lopetti lääkkeet niin pian vai "valehtelitko" että sinulla oli jo parempi olo?

Onko parisuhteesi kunnossa? Saatko ainakin pari tuntia viikossa omaa aikaa, jolloin et siivoa etkä pese pyykkiä vaan teet jotain mistä nautit ja rentoudut. Masentaako sinua muut asiat kuin vauvasi "raivoaminen"?

Oletko käyttänyt vauvaasi lääkärissä, en tiedä onko 9kk raivoaminen tuntikaupalla normaalia? Voisiko vauvallasi olla jotain kipuja joiden vuoksi itkee?

Vauvat, kuten me kaikki, olemme erilaisia. Oma 9kk nukkuu ilman nukutuksia 11h yössä, mutta siihen tarvittiin 2 unikoulua ja se, että vauvaa ei ole koskaan (lukuunottamatta ihan ensi kuukausia) nukutettu. Vauvat oppivat siihen mitä heille opetetaan. 9kk hoitaminen on rankkaa kun saa koko ajan pitää silmällä ja aikaa itselle jää vähän. Mutta se voi olla myös mitä rikkainta ja ihaninta aikaa jos otat vastuun omasta masennuksestasi ja lapsesi parhaasta ja haet apua.

Voimia sinulle ja jatkathan avunhakuprosessiasi...

 

[ap.]

Aloin miettiä, onko rutiineissamme jokin vialla ja olihan niissä. Lapseni haluaisi nukkua ekat päikkärit jo klo. 9, vaikka olisi herännyt vasta kahdeksalta. Olen tulkinnut siis väärin lapseni kitinän. Tänään en edes yrittänyt nukuttaa vauvaa yhdekän, kymmenen aamupäiväunille, vaan pidin lasta hereillä puoli kahteentoista. Syötin tukeva aterian lapselle ja kas, hän nukahti itsestään, omaan sänkyyn, ilman mitään kikkailua! Tämä on niin pieni, mutta valtavan suuri asia minulle.

En tunne itseäni oikein masentuneeksi, mielestäni meillä on ollut vain ongelmana pojan nukkuminen. Jos nukun edes yhden yön hyvin, olen kuin eri ihminen ja jaksan paremmin vastustaa myös omia itkujani.

Aion sittenkin ottaa lapsenhoitajan ainakin kerran viikossa aluksi. Häädän molemmat vaikkapa vaunulenkille ja olen itse kotona. (Eipähän nipota kukaan silloin siivoamisesta. )Lääkkeitä en ihan tosissani halua, ne eivät sopineet minulle. Kun en kuitenkaan itkeskele aamusta iltaan ja yhä jaksan yrittää etsiä uusia ratkaisuita, en ole omasta mielestäni vielä pahasti masentunut.

Olen samaa mieltä siinä, että lapsi oppii siihen, mitä hänelle opetetaan. Yritän opettaa nyt vauvalle nukkumisen omassa sängyssään, myös päivällä. Tähän asti olen nukuttanut häntä vieressäni ja juuri se on aiheuttanut lapselleni noita kiukkukohtauksia. Tänään tämä onnistui ja aion jatkaa samalla linjalla myös tästä eteenpäin.

Myönnettäköön, että viereen nukuttaminen päivällä oli myös omaa hellyydenkaipuutani. Lapseni on niin vilkas, että häntä on vaikea saada istumaan hetkeksikään sylissä kun hän on virkeä. Niinpä yhteiset päikkärit olivat samalla mukava läheisyyshetki, silloin kun ne onnistuivat. Tämä ei kuitenkaan enää onnistunut, joten on aika kokeilla uusia juttuja.

Jos ehdin, yritän pitää vaikkapa päiväkirjaa täällä kuinka prosessi kohti parempaa yhteistä arkea sujuu.

 

[myös 9kk äiti]

Hyvä hyvä ap! Koita pysya voimakkaana ja johdonmukaisena seuraavan parin viikon ajan, älä anna periksi, ja lapsesi varmasti oppii nukahtamaan itse. Vauvalehdistä, kirjastosta ja internetsä varmasti löytyy apua unikouluun!

 

[ap.]

Kiitos 'myös 9 kk äiti' ! Tänäänkin vauvan nukutus päiväunille onnistui ilman kikkailuja. Olen yrittänyt ehkä nukuttaa liian virkeää vauvaa. Jostain syystä viime yökin meni ilman heräilyjä. Ehkä lapseni oppii päivä päivältä, että oma sänky on hyvä ja turvallinen paikka nukkua.

Kiintoisaa oppia omasta vauvasta lisää asioita ja kokeilla uusia juttuja, jos vanhat eivät onnistu.

 

[hthv]

kiva lukea noin positiivista ja rehellistä kirjoitusta!
onnea jatkossakin ja yritä tosiaan "väsyttää" poikaa ennen päiväunia ja sitten omaan sänkyyn. anna ottaa vaikka joku oma pehmoinen lelu mukaan sänkyyn (jos poika ei ole kamalan väsynyt sänkyyn mennessään). meillä toimii joka aamuinen vaikka lyhytkin ulkoilu ja tukeva ateria ja puoli kaksitoista lapsi nukahtaa hetipaikalla...
tsemppiä edelleen!

 

[ninnusiina]

Kannattaisiko yrittää siirtyä yksille päikkäreille? meillä se auttoi itkuisuuteen ja iltanukuttamisetkin meni paljon helpommin kun vauva nukahti hetkessä maitoon

 

[Jeps vanhempi..]

Pakko kirjoittaa nopeasti, äidille lapset/vauvat yleensä eniten juuri protestoikin. Tuo on todella yleistä. Tuon takia et ole huono äiti. Ja lempeä unikoulu+tarkat rytmit ovat auttaneet monia. Mutta älä ihmeessä tuota ota henkilökohtaisesti.

Sorry nyt en entinyt lukea muita vastauksia, enkä jatkoviestejä, joten voi mennä vähän aiheen vierestä tai tulla toistona.

 

[Jeps vanhempi.. taas]

kotiapu on pop. Itse olen joskus tilannut siivousapua. kaksi nuorta ihmistä tuli yksityisen firman kautta, itse lähdin ulos ja olin tyytyväinen vaikka maksoikin. Outoa että noin voi siivousavussa edes käydä. Mutta tsemmppiä.

 

[kiki36]

Apua...Minulle tuli vauvan kanssa konflikti, enkä tiedä mitä teen. Vauva saa aina kamalat raivarit nukuttamissa, en osaa siis nukuttaa vauvaani ollenkaan. Mieheltäni se onnistuu helposti, mutta minulle vauva raivoaa, saatt

aa huutaa täyttä kurkkua eikä vaan suostu nukkumaan. Vauva on 9 kk. Olen itse luonteeltani sellainen, että panikoidun helposti. Niinpä kun vauva vaan jatkaa huutamista, menen paniikkiin ja vauva vaistoaa sen...Kumpikin itkemme lopulta.

Tunnen olevani niin huono äiti. Alusta asti minulla on ollut vauvan kanssa hankalaa. Vauvalla oli paha koliikki ja hän rauhoittui vain mieheni syliin. Jo siitä asti minulle jäi tunne, etten oikein osaa antaa sellaista turvaa lapsellei mitä hän kaipaisi. Välillä tuntuu, että olisi parempi jos vauvaani hoitaisi joku toinen nainen, en minä.

Vauvani on melko vaativa, niin on sanonut moni...Minusta tuntuu etten jaksa enää. Vauva jotenkin kiljuu ja huutaa juuri minulle eniten. ehkä olen vauvalle kuitenkin se läheisin ja siksi hän uskaltaa olla minulle vaikein. Olen vaan välillä aivan uupunut.

Joskus pelkään olla vauvan kanssa kahdestaan ja etenkin nukuttaminen pelottaa. Vaunulenkille hän nukahtaa, mutta alan olla itse uupunut juoksemaan lenkeillä monta kertaa päivässä, varsinkin vesisateessa.

Olen todellakin maailman surkein äiti.

Ei 9kk tarvitse monia päiväunia. Yhdet max kahdet unet. Voi olla että vauva hermostuu jos yrität nukuttaa ja hän ei ole väsynyt. Tuon ikäinen nukkuu 12-16 tuntia vuorokaudessa, ei enenmpää vaikka kuinka nukuttelisi. Tsemiä!

 

[*Å]

En oikein ymmärrä, miksi vauva pitäisi jotekin nukuttaa? Jos vauva on väsynyt, niin se pannaan sänkyyn, jonne vauva nukahtaa itsekseen. Jos vauva on oppinut, että häntä pitää hyssyttää ja tuuditella, niin siitä pitää silloin opetella pois.

Näin voi sanoa vain ihminen, jolla on ollut helposti nukkuvia lapsia! Sanoin itsekin ensimmäisen jälkee, etten ymmärrä miksi ihmiset viitsivät käyttää tuntitolkulla aikaa vauvan nukuttamiseen, sen kun laittaa sänkyyn ja antaa nukahtaa itsekseen. Sitten meille syntyi tämä toinen. Ja hän EI nuku. Jos hänet jättää yksin nukahtamaan, onnistuu hän vajaa minuutissa lietsomaan itsensä hysteeriseen itkuun, josta hän ei rauhoitu. Olen yrittänyt ottaa aikaa kauanko huutaa, parin tunnin kohdalla ei enää hermo kestä. (totta kai tuon parituntisen aikana olen käynyt rauhoittamassa lasta, useasti) Tämä on vain sellainen tapaus, joka vaatii läheisyyttä voidakseen nukkua. Kun nukutan hänet silittelemällä, siihen menee hyvinä iltoina noin 15 minuuttia, huonoina pari tuntia.

Lapset ovat siis erilaisia. Jos jollakulla on vaikka 3 helposti nukahtavaa lasta, voi neljäs olla ihan eri maata!

Alkuperäiselle tsemppiä, toivottavasti noita onnistumisia tulee jatkossa lisää!

 

[ap.]

Totta, että 9 kk:n ikäinen selviää kaksilla unilla, tai siis ainakin tämä omani. Tunnenpa itseni hölmöksi kun yritin turhaan nukuttaa lastani ja tulkitsin itkut ihan väärin.

Ymmärrän sinua *Å, kukin lapsi on oma yksilönsä. Saattaa olla että meidänkin vauva jatkossa tarvitsee joskus enemmän tukea nukahtamiseen. Voimia sinulle, tiedän kuinka turhauttavaa on nukuttaa itkevää lasta. Toivottavasti jatkossa lapsi oppii nukahtamaan pienemmällä vaivalla.