Äidinkielen opettajia tai opettajiksi opiskelevia paikalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuleva ope?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuleva ope?

Vieras
Haluaisin äidinkielen opettajaksi, mutta haluaisin opettaa myös jotain muuta ainetta. Esimerkiksi filosofia, et ja psykologia kiinnostaisi. Opiskelen nyt avoimessa kirjallisuutta ja pyrin jossain vaiheessa yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta pääaineena. Tiedän suurinpiirtein mitä kaikkia opintoja äidinkielen opettajan tutkintoon kuuluu. Mietin sitä, että onkohan sellaisella äidinkielen opettajalla millaiset työllistymisnäkymät, jolla olisi pätevyydet opettaa jotain muuta/muitakin aineita? Kerkeääkö yliopistossa opiskelemaan tätä kaikkea mitä haluan? Siis esimerkiksi kirjallisuudesta syventävät, suomen kielestä aineopinnot, opettajan pedagogiset, jostain muusta aineesta/aineista aineopinnot ja tietysti muut pakolliset. Siinä tulee aika paljon, mietin tuleeko aika vastaan. En ole hakemassa yliopistoon vielä hetkeen, ja ajattelin että siinä vaiheessa olisi kirjallisuuden aineopinnot tehtynä avoimessa. Kuinka paljon tuo painaa ajallisesti? Toisinsanoen se ehkä auttaisi siinä, että voisin opiskella toisen opetettavan aineen opinnot, luulisin.

Haluaisin kuulla kokemuksia muutenkin, ja kuinka vaativa tuo minun suunnitelmani on?
 
Nimenomaan niillä ne näkymät on jotka on PÄTEVIÄ mahdollisimman monessa aineessa. Nykyään harvoin tapaa enää opettajia jotka voisivat opettaa päätoimisesti vain yhtä ainetta. Sun pitää ensinnäkin miettiä aiotko mieluummin lukioon vai yläasteelle? Pedagoginen oppi saadaan kumpaankin mutta ainepainotukset voi olla erilaiset, esim. psykaa luetaan enemmän lukiossa.

5 vuodessa pystyy kyllä opiskelemaan kahden aineen pätevyyden ja auskultoimaan. Äidinkielen kaveri on usein joku muu reaaliaine kuten juuri filosofia, uskonto, elämänkatsomustieto jne.

SUUNNITTELE opintosi! Se on kaiken a ja o.
 
Sanoisin, että jos sulla on pääaineen aineopinnot jo tehtynä, ehdit hyvin pedagogisten ja suomen kielen aineopintojen (ja meillä ainakin lisäksi puheopin tutkinto 10 op) opiskella jonkun muun opetettavan aineen. Aineopinnot on nykyään sivuaineen osalta niin pienet, että kyllä ne ehtii äkkiä tekemään. Hyvin suunnittelemalla, muistamalla sivuaineen mahdolliset pääsykokeet jne onnistuu. Eikä se 5 vuoden aikarajakaan mikään ehdoton ole.
 
Ehdottomasti kannattaa tehdä toinenkin pätevyys. Itse olen alunperin toisen aineen opettaja (taideaine, jossa huonosti töitä), ja opiskelin sitten työn ohessa myös äidinkielen opettajaksi. Sain viran heti, kun oli kaksi pätevyyttä. Erikoisia aineyhdistelmiäkään ei kannata pelätä. Ja yksi, mikä todella kannattaa tänä päivänä, on hankkia erityisopettajan kelpoisuus.
 

Yhteistyössä