Aika erottaa :(

["yksin"]

Jännä miten sitä parikymppisenä luulee että on ystäviä ikuisesti tiettyjen ihmisten kanssa, meistä tulee toistemme lasten kummeja jne. Kolmekymppisenä huomaa että aika on ajanut tiettyjen ihmisten ohi ja ne on vaan jääneet pois elämästä. Eri elämäntilanteet ja paikkakunnat vaan erottavat hyvätkin ystävät. Ei ole aikaa lähteä vaan käymään kahvilla kaverin luona, vaan arki syö kaiken ajan. Aikuisena tulee kyllä uusia ihmisiä elämään, mutta nekin liittyvät vain tiettyihin elämäntilanteisiin ja niistäkin aika tuppaa ajamaan ohi, kiinteitä ihmissuhteita ei enää synny.
Tosi surullista huomata, ettei niitä ihmisiä joiden kanssa kuvitteli aiemmin viettävänsä lasten synttäreitä ja jakavansa kaikki elämän ilot ja murheet muutenkin, enää oikeastaan kiinnosta olla tekemisissä juuri ollenkaan. Käyvät kerran pari vuodessa hoitamassa kummin pakolliset velvollisuudet ja kertovat hätäisesti kuulumiset oven raossa tai hyvällä säkällä istuvat tunnin ruuhka-aikaan synttärikahvipöydässä ja: "hei hei, ihanaa kun kävitte, yritetään tavata taas pian" "joo koitetaan pian käydä vaikka kahdestaan jossain" - sitä pian-hetkeä ei kuitenkaan koskaan tule, ei ole aikaa ystäville, eikä edes haluta pitää yhteyttä pakollisten lisäksi.
Onko muilla käynyt näin?

 

[njoo]

aika on erottanut minutkin monista tosi hyvistä ystävistä. vielläkin ikävöin perään mutta minkäs voi,

 

["essi"]

kyllä on käynyt juuri näin, vaikka edelleen asutaan samalla seudulla ja etäisyyttäkään ei juuri olisi, moni ystävä jäänyt osaksi toki minun ja osaksi toisen osapuolen johdosta. jotenkin ihmiset haluavat hoitaa ystävyyssuhteitakin facen, email ja puhelinmen välityksellä ennemminkin kuin kahvilla pistäytymällä ja monta kuukautta etukäteen aikaa varaamalla... harmi sinänsä.

 

["Elsa"]

Mä oon parikymmpinen, en mä ainakaan aattele että tämänhetkisten ystävien kanssa loppuun saakka kaveerattas, vaikka ollaankin peruskoulun/lukion alusta saakka yhdessä oltu, eli 4-13 vuotta.

ehkä joku yliopiston kavereista voikin säilyä, jos opiskelujen jälkeen päätyy samaan työpaikkaan

ja kuka nyt aattelee jotai kummijuttuja ennen koko lapsien olemassaoloo, ja miten voi ees aatella ett "tosta tulee mun lapsen kummi!!!" ku ei edes tiedä tuleeko koskaan saamaan lapsia.

Niin mutta ap kysymykseen, niin mulla on jo monta kaverisuhdetta vain kuollut, ne suhteet on ikään kuin vain hiljaa nukkuneet pois :/ siis ei oo tullu mitään ilmiriitoja, aina just on puhetta että pitäs tavata, mutta niin, siihen se vaan jääkin. Todella harmi, mulla on pari ystävää joitten kaipuusta en vain millään pääse yli, mutt tiedän ett ei me enää koskaan tavata.

Anteeksi kun menee ot, mutta tässä nyt taas muistui ikävästi mieleen sekin asia, että varmaan viimeset 5 vuotta oon kaivannut vanhaa ystävääni ja pohtinut mitä hänelle kuuluu (ei löytyny numeroo/ei fbtä). Nyt kesällä sain kuulla että hän kuoli keväällä. En ole vieläkään päässyt asian yli, välillä herään siihen ett mietin häntä ja kuulumisiaan ja sitten havahdunkin ett se on haudattu, siellä se vaan kylmänä makaa. NIin vaiikeeta ajatella että mun kaipuun kohdetta ei enää ole olemassa..

Että jos oikeesti kaipaatte jotakuta niin ottakaa siihen yhteyttä, kadun varmaa loppu elämäni että mä en niin tehnyt.