Aikalisän aiheuttama tuska

  • Viestiketjun aloittaja Liisa5
  • Ensimmäinen viesti
Liisa5
Tällä palstalla on paljon puhuttu siitä, miten kannattaa ja pitää antaa toiselle tilaa miettiä asioita.... Ja miten aikalisä auttaa huomaamaan, mitä itsekin haluaa. Onhan se niin - totta! Samalla kuitenkin unohdetaan, että vaikka tuo "tilan antaminen" kuulostaa niin helpolta, niin ei se sitä ole!! Jos sydän on särkynyt, on paha olo ja muutenkin ikävä toista, niin kyllä sitä mieluiten haluaisi selvittää asioita kuin vain kökkiä yksin kotona ja odottaa, että joku päätös syntyy jossain! Itseäni ainakaan ei ole yhtään helpottanut nuo ns. aikalisät vaan päinvastoin on vaan lisännyt ahdistusta! Tiedän, että ei saisi jäädä kotiin yksin kökkimään, vaan pitäis elää vaan aktiivista elämää, tavata ystäviä, harrastaa yms. Mutta jos ei vaan jaksa?!?
 
Mardi
Et jaksa omaa elämääsi? Mutta HÄN antaa elämällesi tarkoituksen, syyn elää, käsillesi tekemistä...

Tuo on riippuvuutta. Läheisriippuvuudesta voi selvitä ja löytää oman elämänsä. Oman tilan pitäisi olla itsestäänselvyys. Jos toinen käyttää väärin hänelle annettua luottamusta ja loukkaa aikalisän aikana kumppaniaan, niin siihen on syynsä.

Päästä irti. Jos rakkaus on todellista, palaatte yhteen. Jos taas ei, ei aitoa rakkautta ole ollutkaan. Rakkaus ei pysy kahleissa.
 
Heivaa se
Tollaset aikalisät on itsekkäitten ihmisten hommaa jos päätös "aikalisästä" ei ole ollut yhteinen. Asioista olisi pitänyt keskustella ensin. Kannattasko miettiä onko se sun arvonen kun sut tollaselle altistaa.
 
Alkuperäinen
Näin on, päätös aikalisästä ei ollut yhteinen... Siksi se kai niin satuttaakin! Tuntuu, että mulle ei annettu ees mahdollisuutta selvittää asioita. Mitä sitten tulee läheisriippuvuuteen, niin sitä asiaa olen käsitellyt paljon ja olen sitä mieltä, että jos on ikävä toista, niin se ei ole läheisriippuvuutta....
 
ei läheisriipouvuutta
Kummallista on - kun normalitkin tunteet; ikävä ja kaipaus lujokitellaan nykyään läheisriippuvuudeksi. Inhimillinen ihminen voi ja saa tuntea ikävää ja kaipausta.
Tunnen erään henkilön - jolle diaknosoitiin läheisriippuvuus - ihan normaalista ikävästä.
Ikävä menee ohi ja tunne haalenee - siis se ei ole loputonta tuskaa. Aika auttaa asiaan.
Aikalisäasiat on toisen nalkissa pitämistä - ollaan muka tulossa takaisin - vaikka ei oikeasti aiotakaan tulla. Se on sitä, että yritetään irtautua toisesta muka pehmeästi - että se herkempi osapuoli ei ihan sekoaisi. Tyhmä toimintatapa koko aikalisä - mielestäni suhde pitää katkaista kerralla ja sillä siisti.
 
monia näkökulmia
Noissa aikaisemmissa palautteissa on monta hyvää ajatuksen siementä. Ensinnäkin aikalisän pitäisi olla mielestäni yhteinen päätös ja sellainen, jossa sovitaan, millä ehdoilla aikalisässä mennään. Esimerkiksi pitäisi päättää, onko seksi sallittua muiden kanssa vai ollaanko vain selibaatissa ja todellakin mietitään asioita läpi perusteellisesti. Jos ollaan selibaatissa miettimässä parisuhdetta, niin ero tuskin pystyy olemaan kovin monien kuukausien mittainen tai ainakin itse epäilisin jo sitä, että mies haluaa, että itse pysyisin selibaatissa kun taas hän voi pelehtiä kenen kanssa haluaa.

Aikalisän ottamisessa on se arveluttava piirre, että tarkoittaako aikalisä sitä, että aikalisää haluava ihminen haluaa selvittää esim. 3-4 kuukauden aikana, että löytyisikö parempaa seuraa ja jos löytyy, otetaan ero ja jos ei löydy, niin palataan takaisin vanhan kumppanin luokse.

Joskus on parempi aikalisän ottamisen sijasta vain erota ja katsoa sitten myöhemmin, että ollaanko eron aikana viisastuttu ja yritetään uudelleen aloittaa suhdetta kun ero antaa perspektiiviä asioille. Joskushan esimerkiksi hyvin pienet asiat rupeavat ärsyttämään kumppanissa, mutta kun on ollut erossa, niin osaa laittaa asiat oikeaan mittakaavaan ja uudelleen yhteenpalattua osaa ummistaa silmänsä toisen lattialla oleville sukkamytyille tai nenän kaivamisille, jos kerran isoissa ja tärkeissä asioissa (esim. rakkaus, seksi, siivoaminen, raha-asiat) ei ole mitään ongelmaa.

Läheisriippuvuus on paha asia, koska silloin sellaisella henkilöllä on paha olla oltiinpa sitten parisuhteessa tai ilman sitä, sillä koko ajan on kalvava tunne, että ei riitä eikä ole tarpeeksi hyvä ja sitten pelkää, että toinen jättää ihan milloin hyvänsä. Läheisriippuvuudessa tulee helposti myös sellaista, että ei osaa pitää huolta omista oikeuksistaan parisuhteessa, vaan palvoo ja tyydyttää toisen tarpeet, jolloin on taas lisää pahaa oloa, kun haluaisi itsekin puolisolta muuta kuin orjana oloa.

Läheisriippuvuus voi myös olla yksi syy, miksi se vahvempi puoliso lähtee suhteesta, sillä roikkuva ihminen voi olla tosi ahdistava. Läheisriippuva ei pahimmillaan uskalla elää omaa elämäänsä, vaan haluaa viettää kaiken vapaa-aikansa kumppanin kanssa. Omiin harrastuksiinkaan hän ei uskaltaudu, vaan kaikki pitäisi tehdä yhdessä. Omat ystävät tahtovat myös jäädä, ellei sitten ystävyyttä ylläpidetä esim. pariskunnittain. Jos kumpikin osapuoli tätä haluaa, niin hienoa, mutta moni haluaa ottaa vähän etäisyyttä hetkittäin, jotta saa omaa aikaa ja omaa tilaa. Läheisriippuvainen saattaa tukehduttaa suhteen liialla yrittämisellä ja liian lähelle tulemalla kerta toisensa jälkeen. Tyrkyttäminen voi aiheuttaa sitä, että läheisriippuvainen tulee koko ajan lähemmäs ja lähemmäs, kun taas kumppani yrittää koko ajan peruuttaa taaksepäin kauemmas suhteesta.

Jos sinulla on paha olo, niin keksi niitä keinoja (edes pieniäkin), joilla tulee edes hetkellisesti vähän parempi olo. Juttelu/sähköpostittelu/tekstailu kaverin kanssa auttaa purkamaan pahaa oloa. Jos luotettavaa ystävää ei ole, niin päiväkirja ajaa saman asian. Nyt kauniilla säällä kannattaa nauttia ulkoilmasta, jäätelöstä, lämpimästä vedestä jne, vaikka ne aiheuttavatkin helposti kaihoa. Ei silti kannata kieltää itseltään sellaisia asioita, jotka tuovat mielihyvää. Jos kotona vain mietit tunnista toiseen parisuhdeasioita, niin kannattaa joskus väkisin potkia itsensä liikkeelle, jotta saa ajatuksille muutakin kuin miehen miettimistä.

Ero (olipa se väliaikainen tai lopullinen) on aina kova paikka ja niinhän sen pitääkin olla. Aika kauheaahan se olisi, jos se ei missään tuntuisi. Suru pitää käydä läpi, mutta siihen ei kannata jäädä rypemään. Jos liikaa säälii itseään ja asettaa miehen jalustalle palvottavaksi, niin silloin suhde alkaakin elämään jotakin ylimaallisen ihanaa mielikuvituselämää, joka ei oikeasti olekaan sitä, mitä totuus joskus oli. Jos suhteenne päättyy, se tekee kipeää, mutta siitä pääsee yli.

Toivottavasti ero on kasvattava ja se saa kummankin huomaamaan, että haluatte olla yhdessä ja jatkaa tästä eteenpäin kohti parempaa parisuhdettanne. Jos kuitenkaan näin ei käy, jossakin on se oikea, joka sopii rinnallesi paremmin.
 
Mardi
Alkuperäinen kirjoittaja ei läheisriipouvuutta:
Kummallista on - kun normalitkin tunteet; ikävä ja kaipaus lujokitellaan nykyään läheisriippuvuudeksi. Inhimillinen ihminen voi ja saa tuntea ikävää ja kaipausta.
Normaali ikävä ja kaipaus eivät lamaa viikkokausiksi. Olen minäkin surrut ja ikävöinyt, maannut iltakaudet sohvalla ja tuntenut ettei elämä ole enää elämisen arvoista. Mutta jos elämän tarkoitus todellakin on mennyt samalla kun toinen ihminen, niin... Se oli kova pala nousta sieltä.

Mutta näihin uusiin tietoihin sydänsurun syistä. Yksipuolinen ilmoitus aikalisästä on julmaa. Ei toinen ihminen ole mikään leikkikalu, jonka voi laittaa hyllylle jos ei huvita tai tekee mieli kokeilla jotain muuta. Eroaminen sellaisessa tapauksessa reilumpaa, vaikka ehkä ajatteleekin että asian muotoilu 'aikalisäksi' ei satuta niin paljon kuin "mä jätän sut".

Eikä se ehkä juuri sillä hetkellä satutakaan, kun jätetään portti raolleen. Turha toivo estää jatkamasta rehellisesti eteenpäin.

En mä halua sanoa ohjeeksi, että nouse ylös ja lähde ulos. Mutta on ihan hyvä miettiä muutamia kysymyksiä. Niinkuin että missä ystävät ovat. Ystävien olemassaolo on yksi merkki oman elämän tilasta.

 
Rai
Onko teillä ylipäätään sama käsitys aikalisästä?

Avomieheni aikoinaan halusi aikalisää (asuttiin opiskelujen takia eri osoitteissa eli oli mahdollista toteuttaa), mut kun aloin penätä ehtoja, niitä ei ollutkaan. Eli olisin halunnut tietää, onko aikalisä jonkin tietyn ajan mittainen (viikko, kuukausi, enemmänkin?), mitä se käytännössä tarkoittaa (pidämmekö ollenkaan yhteyttä, yritetäänkö aktiivisesti parantaa suhdetta vai ollaanko täysin erillään ja irrallaan), ja ennenkaikkea, onko jokin todellinen aie palata yhteen (käytetäänkö aikalisä todella omien tunteiden tutkailuun vai uusien kumppanien metsästykseen).

Mies vaan jankutti, että ei hän tiedä, ei tiedä miten paljon tarvitsee aikaa, ei voi luvata palaavansa yhteen, ei voi tietää jos rakastuukin toiseen jne. Eli meidän tapauksessamme aikalisä oli käytännössä ero, mutta mies sai siitä tekosyyn välillä tulla "ikäväänsä" itkien kotiin ja petiini, kun luulin että nyt hän palasi lopullisesti. Ja seuraavana maanantaina taas häipyi "aikalisälleen" (kunnes sitten löysi uuden ja häipyi lopullisesti - jälkeenpäin katsoen onneksi!!).
 
Mardi
Alkuperäinen kirjoittaja Rai:
Mies vaan jankutti, että ei hän tiedä, ei tiedä miten paljon tarvitsee aikaa, ei voi luvata palaavansa yhteen, ei voi tietää jos rakastuukin toiseen jne. Eli meidän tapauksessamme aikalisä oli käytännössä ero, mutta mies sai siitä tekosyyn välillä tulla "ikäväänsä" itkien kotiin ja petiini, kun luulin että nyt hän palasi lopullisesti. Ja seuraavana maanantaina taas häipyi "aikalisälleen" (kunnes sitten löysi uuden ja häipyi lopullisesti - jälkeenpäin katsoen onneksi!!).
Tuo on juuri sitä 'toisen hyllylle laittamista'. Oma olo on turvallinen, kun ajattelee että on olemassa joku jonka luo palata. Äiti voi käyttäytyä noin (ja äidin pitääkin) että tekipä poika mitä tahansa, niin aina saa tulla kotiin.

Tosin terve äiti ei ota viereen... Mutta silittää päätä ja tekee lihapullia.

Tuollainen ihminen ei ole tyytyväinen koskaan (ellei sitten jossain vaiheessa todellakin joudu kypsymään) vaan katselee koko ajan olisiko parempaa tarjolla. Mutta entisestä ei uskalla luopua, jos sitä parempaa ei löydykään.

Koskaan ei voi tietää, vaikka rakastuisi tai ihastuisi johonkuhun toiseen. Mutta sen ei pitäisi estää rakastamasta juuri nyt, juuri nykyistä. Sitoutumiskammoisia lurjuksia mahtuu minunkin historiaani.... Pahimmillaan olen yrittänyt uskotella itselleni, etten itsekään ole etsimässä mitään loppuelämän kestävää. Kova koulu. Nyt tiedän kohdallani, että haluan jotain minkä eteen olen valmis näkemään vaivaa ja minkä takia olen valmis luopumaan kaikista muista.

Alkuperäiselle vielä; joskus Elämäsi Miehelle et olekaan hänen Elämänsä Nainen. (Tai naiselle nainen, naiselle mies, ei nyt lähdetä pilkkua viilaamaan...)

Selvitä, mikä aikalisän tarkoitus on. Ja jos et ehtoihin suostu, niin ota ero. Se tekee kipeää, mutta kipeämpää on elää päivästä päivään suhteessa, jossa ei voi olla turvassa.

 
Liikaa nykyään
Alkuperäinen kirjoittaja Liisa5:
Tällä palstalla on paljon puhuttu siitä, miten kannattaa ja pitää antaa toiselle tilaa miettiä asioita.... Ja miten aikalisä auttaa huomaamaan, mitä itsekin haluaa. Onhan se niin - totta! Samalla kuitenkin unohdetaan, että vaikka tuo "tilan antaminen" kuulostaa niin helpolta, niin ei se sitä ole!! Jos sydän on särkynyt, on paha olo ja muutenkin ikävä toista, niin kyllä sitä mieluiten haluaisi selvittää asioita kuin vain kökkiä yksin kotona ja odottaa, että joku päätös syntyy jossain! Itseäni ainakaan ei ole yhtään helpottanut nuo ns. aikalisät vaan päinvastoin on vaan lisännyt ahdistusta! Tiedän, että ei saisi jäädä kotiin yksin kökkimään, vaan pitäis elää vaan aktiivista elämää, tavata ystäviä, harrastaa yms. Mutta jos ei vaan jaksa?!?
Tosiaan aivan liikaa nykyään syyllistetään tavallisista tunteista. Heti on läheisriippuvainen kun vähän itkettää tai surettaa ihmissuhteen päälle.
Kyllä sitä kumppanin kanssa on alettu perhettä perustamaan eikä pelleilemään, vaikka miten teeskentelisi urheaa niin tuossa on se totuus, miltä tuntuu kun rakkaus pettää alta.

Siihen ei tosiaan ole muuta lääkettä kuin aika, sillä minkään suuren tunteen vallassa ei kannata kuitenkaan ratkaisuja tehdä. Mikä varsinaisten läheisriippuvaisten ongelmaksi koituu, on hakea suhteesta lohtu suruun joka johtuu suhteesta.

Olisikohan siinä evoluutio kehittänyt asian hyvin: suruissaan ihminen lamaantuu, eikä esim aloita 10 uutta harrastusta ja roiku pihalla naama mutkalla. Koti on paras paikka tietyille tunteille.
Jossain vaiheessa normaalisti kuitenkin tulee tarve tukeutua ystäviin ja sitä kautta pääsee sitten vellomisestakin eteenpäin.

Rauhassa kiukuttele ja sure ap, kun se menee ohi kirkastuu sinullekin se että onko sinun hyvä olla suhteessa joka aiheuttaa noin suurta surua missään tilanteessa. Se ei ole ainakaan alussa kovin hyvä merkki jos heti joutuu kriisin keskelle ja aikalisään. Voi olla myös manipulointikeino, jokaisen riidan tullen otetaan aikalisä niin ei tarvitse selvittää mitään.

Kannattaa muistaa myös se vaihtoehto, että mieskin ehkä haluaa välttää pahimmat tunteenpurkaukset poistumalla tilanteesta joksikin aikaa. Kaikki riippuu sen jälkeen siitä haluaako mies puhua niitä asioita selviksi IKINÄ, vai olettaako että aikalisän jälkeen vain jatketaan ikään kuin ei mitään tarvitsisi puhua.
 
Liikaa nykyään
Ikävän tunteesta sen verran vielä, että itse en ainakaan sen tunteen perässä toimisi liiemmälti.

Kaikki muu vitutus on ihan ok, mutta jos suhde on jatkunut pitempään, tai muuten ollaan jo vakituisesti niin ihan viikossakaan en pidä normaalina tuntea suurta ikävää.

Ikävä lie johtuu menettämisen pelosta. Mutta siksi "ikävä" sana onkin käytössä vain silloin kun ei ole analysoinut tunnetta loppuun.
Esim. koti-ikäväkin iskee useimmiten silloin kun kaikki on huonosti uudessa paikassa, ja poikaystävää kohtaan ikävä ilmenee sillon kun ajattelee jo etukäteen loppuelämää ilman häntä. Siksi ikävä on turha tunne ja vie suoraan jorpakkoon.
 
Alkuperäinen
En tiedä, kiinnostaako ketään, mutta omassa tapauksessa "aikalisä" päätyi eroon... Mies ei tosiaan vaan uskaltanut (??) sanoa sitä heti ääneen. MItä opimme tästä: itse en ainakaan enää usko aikalisien hyvyyteen, vaan pelkäänpä niiden usein olevan vain kauniimpi keino sanoa, ettei halua enää olla yhdessä....
 
hola-hola
On olemassa myös pareja, jotka polarisoivat ongelma käyttäytymisen. Silloin toinen elää täydellisessä vapaudessa ja toinen sidonnaisuudessa. Läheisriippuvainen ja sitoutumiskammoinen muodostavat parin, koska kumpikaan ei voi tuntea sekä läheisyyden tarvetta että etäisyyttä toisiin normaalilla tavalla. Koetaan yksi tunne kerrallaan ja toinen kokee itsesi puolesta sen toisen tunteen. Välillä voidaan vaihtaa osia.
 
LynnDa
Tässä kun kerrotte kokemuksestanne ja siitä mikä "aikalisän" ominaisuudet ovatkaa ne tuovat mun ikäsellekin aika tuskallisen syyllisyyden tunteen... kun tämä kävi viime viikolla... exä:ni alkoi sunnuntaista torstaihin kertomaan välittämäst must vielä (vaikka seurustelin n. 1v 4kk yhen jätkänkaa) ne olivat samassa koulussa ja ikävä kyllä samalla luokalla... poikaystäväni varotti että exäni voi tehdä aikamoisen killin meikäläiselle en tietenkää uskonut siihen... sitten torstaina... kävi miettimää mitä jätkäni just varotti viime päivänä... exäni tosiaan teki killerin mulle... pussasi poskelle... mietin kamalast mitä kerron tämän poikaystävälleni tietenkin rohkaisin ja kerroin sille... Se huusi puhelimes: Mitä mää just sulle sanoin! Et kuunnellut! Et sitten ymmärtänyt! sitkun vastasin: voit sanoo että tää on tässä... kun jätkäni sanoi sen... itkin kamalasti...! oon yrittänyt tätä monesti pyytää apua kavereilta ja kaikilta kun tunnen syyllisyyttä... Ja eilen kysyin tältä kenen kanssa seurustelin kertoi että aika sen näyttää ottaako takas vaiko ei... Se tässä pelottaa mitäs jos ei luota muhun tai ei ota ollenkaa! Rakastan sitä ihan helvetist... :( Oli pakko tänne kirjottaa koska en oo ainut ihminen joka tämän kokee jos oon ainut 16wee tyttö joka oikeesti haluaa korvata asiat... Mutta miten?
 
#BÖLLIS
Kummallista on - kun normalitkin tunteet; ikävä ja kaipaus lujokitellaan nykyään läheisriippuvuudeksi. Inhimillinen ihminen voi ja saa tuntea ikävää ja kaipausta.
Tunnen erään henkilön - jolle diaknosoitiin läheisriippuvuus - ihan normaalista ikävästä.
Ikävä menee ohi ja tunne haalenee - siis se ei ole loputonta tuskaa. Aika auttaa asiaan.
Aikalisäasiat on toisen nalkissa pitämistä - ollaan muka tulossa takaisin - vaikka ei oikeasti aiotakaan tulla. Se on sitä, että yritetään irtautua toisesta muka pehmeästi - että se herkempi osapuoli ei ihan sekoaisi. Tyhmä toimintatapa koko aikalisä - mielestäni suhde pitää katkaista kerralla ja sillä siisti.
UGH!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä