Hae Anna.fi-sivustolta

Aikuinen ADHD-lapsi

Viestiketju osiossa 'Erityislapset' , käynnistäjänä Äiti55, 26.07.2007.

  1. Äiti55 Vierailija

    Onko kellään muulla tämän palstan lukijalla aikuista ADHD-lasta? Millainen suhde teillä on? Minulla on, ja meidän suhteemme on eräänlainen "on/off -suhde". Suhde on niin lämmin, läheinen ja rakas kuin vain voi olla. Hetken päästä se voi olla kuin murkkuikäisen ja vanhemman suhde: ovet paukkuvat (hän käy kotona pari-kolme kertaa vuodessa, ja nekin käynnit voivat mennä riitelyksi) tai puhelu katkeaa korvaan (soittelemme noin kerran viikossa) kirosanojen saattelemana. Ja "lapsi" on lähes 30v! Miten jaksatte, miten selviätte? Välillä tuntuu, että tekisi mieli katkaista välit kokonaan!
     
  2. Kohtalosisar Vierailija

    Minun ADHD-lapseni on 31-vuotias. Ongelmia on ollut aina. Pienenä pieniä - suurena suuria. Ikävä kyllä kaikesta tuesta ja rakkaudesta huolimatta, hän on päihderiippuvainen ja vankilakierteessä. Aina olen antanut anteeksi ja yrittänyt tukea. Vaikeaa se välillä on. Hänellä on onneksi kärsivällinen vaimo, jota hän kyllä huonoina aikoina kaltoin kohtelee. Poika on perusluonteeltaan kiltti ja mukava, mutta tämä sairaus tekee hänet alttiiksi syrjäytymiselle. Töissä ei pysy, koulu ei suju/maistu.
     
  3. Elina* Uusi jäsen

    liittynyt:
    24.11.2006
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minulla on aikuinen adhd aikuinen veli. Koko elämä on ollut yhtä vaikeudesta vaikeuteen hyppimistä. Avioero, konkurssi, päihde- ja alkoholiriippuvuudet sikin sokin. Töissä on aina silloin tällöin. Aina välillä sitä minä siskona kuvittelen, että veli on saanut nyt asioitaan järjestykseen. On töitä, velkoja on pystynyt maksamaan velkojaan ja muutenkin elämä mallillaan. Ja taas...pam...kaikki asiat sekaisin.

    Perusluonteeltaan veljeni on ihastuttava tyyppi, erittäin sosiaalinen ja keskustelutaitoinen. Mutta huumeiden käyttö on kyllä jättänyt jälkensä.

    Veljeni saattaa olla kuukausia teillä tietämättömillä. Vanha äiti tietysti suree ja on huolissaan. Sitten saattaa lapsukainen rantautua kotiin äidin hoiviin kun kaikki on pelattu ja piikitetty.

    On tosi surullista katsoa vieressä tätä kuviota. Tietää äidin tuskan. On vaikea sanoa äidille, että äläpä anna yösijaa ja ruokaa...äläkä anna rahaa.... Tilanne on tosi vaikea.

    Itselläni on kaksi adhd-lasta, ex-mieheni on alkoholi- ja peliriippuvainen. Valitettavasti itsekin olen samassa jamassa kuin äitini. Multa ex hakee apua.... Nyt olen vakaasti päättänyt, että enää en auta.

    Välillä ajattelen, että varsinkin veljeni kohdalla kuolema olisi hyvä. Tämä on tietysti kauheaa sanoa näin ääneen, mutta kyllä hän omalla elämällään on aiheuttanut ja aiheuttaa niin paljon kärsimystä lähimmäisilleen. Varsinkin omalle äidilleen ja omille lapsilleen, joita tapaa tosi harvoin, onneksi.
     
  4. Aikuinen adhd Vierailija

    Moi vaan!

    Itse olen 23vuotias adhd nainen. Hyvät välit on äitiin ja isään. Soitellaan jokapäivä ja nähdään joka viikko, vaikkei samalla paikkakunnalla asutakkaa. Äiti ja isä on nähneet tämän adhdn myös ihan positiivisenakin asiana. Joskus kun tuntuu, ettei touhuistani tule mitään ja meinaa iskeä masis, niin muistuttavat aina niistä hyvistä puolista. Kuten iloisuudesta, huolettomuudesta, siitä että toivun nopeasti vastaiskuista ja keksin uusia kivoja juttuja. Hyväksyn kaikki ihmiset ja olen empaattinen.

    Ehkä teidänkin lapsissa voisi olla jotain sellaisia kivoja piirteitä?

    Minä elin aika villiä elämää murrosiässä ja äidin hermot olivat varmasti kireällä. Silti hän hillitsi itsensä, oli aina tukena ja lähellä. Isällä on myös adhd vaikkakaan siitä ei dianoosia olekaan. Silti aika selvä tapaus, itsekin myöntää sen.

    Kannattaa puhua rauhassa tuntemuksistaan. Ei huutaen, koska se ei mene jakeluun, mutta ihan rauhassa vedota tunteisiin. Ehkä se auttaisi? Eli kertoa, että tuntuu tosi pahalta kun sinä huudat minulle jne, että olen monta päivää surullinen sen vuoksi jne jne...

    Silloinkun minulla meni vähän lujaa, niin tollainen auttoi aina ja tuli itselleni tosi paha olo siitä, että olen aiheuttanut mielipahaa ja huolta toisille. Se sai ajattelemaan ja skarppaamaan. Ei adhd ihminen paha ole, mutta saattaa olla välillä niin ajattelematon ja levoton..
     
  5. Tintti59 Vierailija

    Lapseni 20v on lähestymiskiellossa lapsuudenkotiinsa ensi toukokuulle saakka sekä ehdonalaisen tuomion saaneena murtautusessaan meille ja varastaessaan tavaroita. ADHDn lisäksi on persoonallisuushäiriöitä, tunnehäiriöitä ja varmasti vaikka mitä, mutta niitä ei ole tutkittu. 14-vuotiaana hän muutti perhetukikeskukseen asumaan ja sen jälkeen ei ole asunut kotona. Enkä voisi kuvitellakaan. Ennen tätä läh.kieltoa meillä oli ovet ja seinät lommoilla, isäpuolen jäsenet enemmän ja vähemmän mukiloituina, rahat vietyinä, kiristystä ja tappouhkailua tekstareilla. Kun 18 vuotta täytti ja tuli ns. täysi-ikäiseksi, asiantuntijat eivät voineet enää tehdä mitään aputoimia, sillä poikani ei itse tahtonut (esim. lääkitys, tuettu asuminen). Hän asui vuoden päivät sos-isännöinnin alaisessa vuokrakämpässä ja sai häädön viime toukokuussa, kämppä oli tasarahana. Tällä hetkellä asustelee ilmeisesti pelastusarmeijan hoteissa, ammatti olisi mutta työhaluja ei ole. Mieluummin päivät menee niin, että on joku katto päänpäällä ja ruokaa... itse tekemättä mitään, niin että toiset höösää.
    Siis meidän suhde on OFF. Olen nähnyt hänet viimeksi puoli vuotta sitten. Kotielämämme on rauhoittunut, meillä on vielä pian esimurkku poikakin kasvamassa elämään. Itse olen ikäänkuin luovuttanut, en jaksa enää toivoa enkä uskoa, olen passiivinen kun ajattelen tätä poikaani.
     
  6. rebella Uusi jäsen

    liittynyt:
    03.01.2009
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Meidän poika käy ammattikoulua ja valmistuu toivottavasti keväällä. Hän asuu kotona mutta ei puhu juuri ollenkaan meidän kanssa. Pelaa kaikki vaapaa-aikansa tietokonepelejä, lainaa rahaa kavereilta ja viikonloput jossain juomassa olutta. Nyt viimeiksi on ajokorttikin otettu pois. Minä haluaisin että hän muuttaa pois kotoa ja yrittää elää oikeaa elämää sillä minä en kohta jaksa enää. Onko parempi että yrittää auttaa kotona vai pitäisikö hänen saada oma kämppä ja auttaa häntä elämään siellä? Koska tämän keskusteluun osallistuneiden nuoret ovat muuttaneet kotoa?
     
  7. mariL Vierailija

    Meidän poika,sanotaan vaikka A, asuu omassa kodissaan samassa kaupungissa. Sanoisin että parempi tukea asunnonhankinnassa ja antaa sitä tukea omaan kotiin. Heti kun kaveri alkaa suunnittelemaan oman kämpän hommaamista niin hienosäädöllä innostusta ja kannustusta peliin. Mutta liian innokas ei saa olla, silloin tulee nuoren mieleen että äiti haluaa päästä minusta eroon ja jarrutus alkaa. A opiskeli ensin toisessa kaupungissa ja harjoitteli siellä itsenäistä opiskelijaeiämää - eihän niistä opinnoista oikein mitään tullut ja kun joutui vielä pahoinpitelyn uhriksi niin muutti sitten kotiin takasin toipumaan ja itsetuntoa keräämään, pahoinpitely on todella huono juttu. Muutaman kuukauden jakoi pikkuveljen kanssa huoneen ja sitten alkoi kyselemään asuntoa itselleen, nyt asuu omassa kämpässä. Omista asioista oppii huolehtimaan kun on oma katto pään päällä. Kotonakin on mukava käydä katsomassa isän kanssa pelejä telkkarista tai syömässä silloin tällöin, nyt jopa jutellaankin asioista. Arkisiin ongelmiin kyselee neuvoja kotoa, mutta ei paljon passaa tentata mitä suunnittelee... Kotona asuessaan kuunteli omassa huoneessa musiikkia ja vastaili murahtelemalla. Kesyyntynyt huomattavasti kun muutti pois kotoa.
     
  8. hänen äiti Vierailija

    Hän opiskeli ja sai ammatin, myöskin hyviä harrastuksia, mutta töitä ei ole saanut tai halunut ;) Huh-huh, on ollut raskasta, mutta olen yrittänyt tukea ja hän onkin asunut kotona nämä vuodet ja olen maksanut hänen elämänsä. Kukaan ei maksa mitään Kela vaan toteaa, ettei tarvitse missään tukea ? Nyt voimani on aivan loppu, en vaan jaksa ;( , Hänellä päihderiippuvuutta jo pitkään ja kaikkea muuta mitä syrjäytyneillä on! Ei pärjää ilman aikuisen tukea, lisäksi oman elämänhallinta aivan kadoksissa, hänellä on ADHD-lääkitys, unilääkkeet. Ei asuntoa, ei työtä, ei rahaa ! Tuntuu pahalta katsoa omaa lastaan kadulla, mutta voimavarat minullakin rajalliset! Minusta tuntuu, että avun saanti on todella nyt hankalaa.
     
  9. Tintti59 Vierailija

    Mitä mieltä olette, minusta näiden meidän nuortenmiesten, jotka eivät pärjää tavallisessa elämässä ilman tukea vaikka näyttävätkin ulospäin normaaleilta terveltä, kohdalla tapahtuu selvä heitteillejättö yhteiskunnan puolelta. Jos emme me vanhemmat pysty auttamaan heitä ja jos sellaiset ihmiset jotka tekevät työtä erityisnuorten kanssa myöskään eivät pysty auttamaan, KELA, työv.tsto ym. eivät halua auttaa, kaikki kääntävät selkänsä, pitäisikö meidän ruveta yhdessä tekemään jonkinlaista aloitetta jonnekin korkeimpaan? Keh.vammaisen down-poikani kanssa on ollut ihan selvä, että hän saa tukia ym. ja se on tullut selväksi, että ihminen, joka tarvitsee tukea, on laissa oikeutettu esim. omaan asuntoon. Itsepintainen hyökkääminen byrokratiaa vastaan vaatii kyllä voimia meiltä.....
     
  10. 20 v ADHD:n äiti Vierailija

    ADHD -tyttäreni jätti ammatikoulunsa kesken vuotta ennen leipuriksi valmistumistaan vuosi sitten. Hän päätti, että suorittaa ammattitutkinnon oppisopimuksen kautta. Pyysin ja rukoilin, että hän kävisi koulua, koska työtä sinänsä saa tehdä kyllä vuosikymmeniä. Niinhän siinä kävi, että työnantaja antoi hänelle potkut. Hän kyllä teki hyvin työnsä, kun siellä oli, mutta oli vähäisemmästäkin syystä saikulla.

    Revin melkein hiuksia päästäni, kun hän ilmoitti tuolloin, ettei jatka kouluaan. Viime keväänä tiedustelin koulusta, kuinka voisi jatkaa kesken jätettyä kouluaan. Juttelin koulun johtajan kanssa, eikä siinä mitään kummempaa ongelmaa ollutkaan. Piti vaan saada tyttären allekirjoitus jatkoanomukseen.

    Hän oli ollut vuoden kotona huomatakseen, ettei se kotosallakaan lojoilu ole kauhean kivaa ole. Melkein kaikki kaverit olivat töissä tai koulussa. Hän allekirjoitti anomuksen ja hänet otettiin siitä paikasta takaisin kouluunsa.

    Nyt taas kauhulla ja toiveikkaana seuraan, miten hän jaksaa. Hän ei nimittäin syö lääkkeitään, koska on sitä mieltä, että pärjää ilmankin. Olen yrittänyt selittää hänelle, ettei Concertaa hänelle turhaan ole määrätty. Katsotaan, miten käy.

    Yläaste meni aivan pehvalleen, kunnes hän sai lääkityksen. Sen jälkeen yöstä tuli yö ja päivästä päivä. Numerot nousivat vitosesta kasiin ja ysiin. ADHD:llahan ei välttämättä ole järjessä vikaa. Nyt vaan on pidettävä peukkuja pystyssä...



     
  11. aaniskuu Vierailija

    Niin, olisi kiva kuulla miten nyt menee teillä kaikilla? :)
     
  12. kerttuli Vierailija

    Miten toimit 20v tyttösi kanssa, jotta sait hänet takaisin kouluun. Meillä on 20v poika ammattikoulussa, pärjäisi tosihyvin kunhan vain kävisi koulua. Ilalla sanoo menevänsä kouluun,aamu kun valkenee on taas "huono olo ja väsyttää. Päivällä taas jaksaa mennä kavereitten kanssa. Pojallamme on myös erittäin lyhyt pinna, jos ei saa mieleistään vastausta, niin saa kamalan raivarin. Tavarat lentää, puhelin ensin ja sen jälkeen kaikki mikä eteen sattuu.
    Huoneensa hän on hakannut aivan tasarahaksi, eilen meni puhelin, minun silmälasini, telkkarin kaukosäädin. Nyt alkaa olla itselläkin jaksaminen loppu. Jostain pitäisi saada apua, kun vain tietäisi mistä. Jos jollain olisi jotain järkevää neuvoa, olisin todella kiitollinen.
     
  13. Anoppiehdokas Vierailija

    Tulin mielenkiinnosta lukemaan, koska näyttää siltä, että perheeseen tulee ADHD-vävy. Olen nyt tuntenut hänet parisen vuotta ja hän on ihana ihminen. Aina kohtelias, hyvin käyttäytyvä ja hemmottelee tulevaa vaimoaan viimeisen päälle. Äitnisä lienee hänestä kasvattanut todellisen herrasmiehen. Yliopisto-opinnot ovat loppuvaiheessa. Jatkuva lääkitys on päällä ja ainoa mistä minä ADHD:n huomaan (nyt kun sen tiedän), on, että jos ei ole ottanut lääkitystä hän ei ole paikallaan, ts. kädet tekevät koko ajan jotain, jalka vispaa jne.

    Tällä tahdoin vain sanoa, että ainakin joillakin lääkitys auttaa todella ja he elävät aivan normaalia elämää opiskeluineen ja työpaikkoineen.
     
  14. Tiuku Vierailija


    Millainen lääkitys kyseessä ? Kuulostaa soipvalta ainakin hänelle ?
     
  15. 20 v ADHD:n äiti Vierailija

    Kirjoitin 15.8.2009 tyttäreni ammattikoulun jatkamisesta. Hän meni tuolloin kouluun takaisin, mutta puolen vuoden jälkeen hän jätti oma-alotteisesti lääkityksen (Concerta 36mg) pois ja tietäähän sen, miten siinä kävi. Koulu jäi ja tyttö oli aivan hungingolla. Lopuksi asuntokin oli jo mennä alta ja hän muutti Lahteen, minne minä olin muuttanut ja aikaisemmin työn perässä.

    Työtoveriltani olin kuullut yksityisestä arvostetusta kosmetologikoulusta, jonka arvelin tytärtäni kiinnostavan. Hän haki kyseiseen kouluun ja hienosti on mennyt. Elämisen kanssa oli alkuun aika moista takkuilua, mutta nyt ollaan oikeilla raiteilla.

    Tytölle löytyi onneksi opinahjo, mistä on oikeasti kiinnostunut ja haluaa valmistua työhön, jota oikeasti haluaa tehdä. Tyypillisenä ADHDna hän paneutuu täysillä tehtäväänsä. Lääkkeitä hän ei enää syö, vaikka kausittain olisikin aihellista. Hän on onnekkaasti niitä, joiden ADHD tasaantuu iän myötä.

    On hänellä tietenkin, nyt 22 -vuotiaana, välillä kaiken maailman hömppäilyjä, mutta on niitä terveilläkin parikymppisillä. Tyttären pelastus oli, että hän muutti Espoosta Lahteen, eli elämässä tuli peruskeikaus. Valmistauduttuaan hän muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle, mutta silloin hänellä on jo ihan eri eväät elämälleen.
     
  16. HannaB Vierailija

    Tämä on nyt vähän off topic, mutta:

    Juuri nyt etsitään aikuisia, ADHD-diagnosoituja henkilöitä osallistumaan uuden terapiamuodon vaikuttavuuden tutkimiseen. Terapiaistunnot toteutetaan Helsingissä. Täytä hakemus osoitteessa: www.vastaamo.fi/adhd
     
  17. Kohtalotoveri Vierailija

    Koeta saada lapsesi lääkäriin ja sitä kautta psykiatriseen hoitoon. Sen lisäksi hänen olisi muutettava omillen, eli jos paikkakunnallasi on tukiasuntoja, niin niihin hakemukset.
    Voisit ottaa yhteyttä sos.toimeen ja kysyä sieltä lisää neuvoja.

    Romahdat itse nykyisessä helvetillisessä tilanteessasi ja se ei ole sen enempää sinun kuin lapsesikaan etu. Minä romahdin, kun en enää jaksanut.

    Joskus tulee kieltämättä mieleen, että olisi parempi ettei lasta enää olisi, sillä hän kärsii tilanteesta itsekin. Julmaa, mutta kieltämättä tuollaiset ajatukset alkavat valtaamaan mielen, kun mikään ei auta, mitä koetat.
     
  18. vaikeeta on.. Vierailija

    No, meillä on vanhin lapsista (26 v)vahvasti ADD-tyyppinen ja aika toivottomalta tuntuu saada mitään tukea mistään. Häntä tutkittiin sairaalajaksolla joskus alle 10 vuotiaana, mutta siihen aikaan ei kuulemma vielä ollut mahdollista saada ADD diagnoosia. Nyt eräs neurologi sanoi, että todennäköisesti on ADD, mutta poika ei ole käynyt missään lisätutkimuksissa.
    Hänellä on elämä mennyt aikamoista alamäkeä ja on varsin lyhytjännitteinen. Ensin ei meinannut selvitä ammattikoulusta ulos (meni vähän pitkäksi), sen jälkeen epäonnistui armeija, sittemmin myös siviilipalvelus. Sen jälkeen sanoutui irti työpaikasta, jonka oli juuri saanut. Sitten sekoilua asumisen kanssa, lopulta suuret velat niskassa. Nyt pääsi jälleen opiskelemaan, mutta keskeytti opinnot melkein samantien (osaksi kuulemma myös sen takia, että ei ollut rahaa, mutta ei kuulemma jaksanut muutenkaan keskittyä mihinkään).
    Työkkäristä joutui pitkälle karenssille, sossun kanssa jotain sekavia selvityksiä ja hyvä ettei mennyt taas asunto. Asiat eivät meinaa oikein pysyä hanskassa.
    Kaikki asiat tahtovat jäädä roikkumaan, ei ole saanut hankittua itselleen edes Kela-korttia (jo vuosia sitten) hävinneen tilalle.
    Asuu aika kaukana meistä sukulaisista ja välillä äärimmäisessä hätätilassa soittelee, mutta konkreettiset auttamismahdollisuudet ovat olleet ajoittain aika rajalliset, etenkin taloudellisesti, kun olen itsekin ollut niin vähissä rahoissa.
    Eikä sitä rahaa voi ihan loputtomiin hänelle syytääkään.
    Karmeelta vaan tuntuu, kun soittaa ja valittaa, että ei ole rahaa ruokaan, tai vuokraan ja laskuihin ja mistään muualtakaan ei kuulemma saa apua (eikä minulla juuri silloin ole).
    Sossun ja työkkärin suunnalta ollaan oltu aika tylyjä.
    Lääkäriajan hän oli jossain vaiheessa kyllä varannut ja piti puhua näistä joistakin lisätutkimuksista, mutta jätti lääkäriajan käyttämättä (ei edes peruuttanut sitä, joten siitäkin tuli taas turhaa lisälaskua).
    Jossain vaiheessa käi pari kertaa mielenterveystoimistossa, mutta eivät kuulemma osanneet auttaa sielläkään. Olivat vaan suositelleet jotain terapiaa, johon hänellä ei ole rahaa (omavastuuosatkin kun on aika suuret). En tiedä mitä terveyspalveluja olis saanut, kun oli vielä korkeakoulussa kirjoilla, mutta ei silloin ottanut siitä selvää/hakeutunut minnekään ja nyt se on jo myöhäistä.
     
  19. Vanhempi Vierailija

    Aikuiset ADHD-lapsemme eivät saa yhteiskunnalta apua eli hoitoa, vanhemmilla ei ole varaa eikä voimia enää auttaa. Mikä on lapsemme tulevaisuus?

    Itse sairastuin lapsemme aiheuttamien jättiläismäisten ongelmien takia, minusta ei enää ole kenenkään auttajaksi. Olen kuin tyhjä ilmapallo, jolla ei ole voimia enää mihinkään.

    Mikä avuksi?
     
  20. Toinen äiti Vierailija

    Pidä huolta itsestäsi, se on nyt kaikkein tärkeintä!
    Kun olet saanut itsesi fyysisesti ja psyykkisesti kuntoon, teet mitä voit.
    Ihmeitä ei voi kukaan sinulta odottaa, olet tehnyt sen minkä olet voinut.
     
  21. Marjukka Vierailija

    Lähetän sinulle voimahaluksen, kun en muutakaan voi.
    Pidä huolta ensisijaisesti omasta itsestäsi, se on nyt kaikkein tärkeintä!

    Kaikkien lasten elämä ei kulje niin kuin Strömsösssä, se vain on hyväksyttävä.
     
  22. hetkinen!! Vierailija


    Siis pitäiskö kelan tai työkkärin auttaa sellaista ihmsitä jota ei pysty auttamaan yhtään kukaan?
    ADHD-problematiikka on sellainen ettei nuo ihmiset tule toimeen kenenkään kanssa eikä Kela voi asialle mitään. Parannuskeinoa ei ole. ADHD on psykiatris-neurologinen sairaus. Lääkettä siihen ei ole keksitty.
    Joukossa on myös naisia, ei vaan miehiä.
     
  23. happyadhd Vierailija

    mitä jos väärän tiedon levittely loppuisi, toivoo tämä ADHD.

    ADHD:t tulevat ihan normaalisti toimeen ihmisten kanssa. ADHD:llakin on rajoituksia sosiaalisen kanssakäymisen mielessä, mutta eivätpä ns "normaalitkaan" ole mitenkään sen parempia. Kyllä me voimme olla haasteellisia ja ikäviäkin, en kiellä sitä lainkaan. Ja rasittavia. Mutta, kas :) niin ovat usein ns. normaalitkin ihmiset.

    ADHD ei tee ihmisestä psykiatrsita potilasta eikä se ole psykiatrinen sairaus. ADHD:hen VOI liittyä psykiatrisia sairauksia, kyllä, mutta ne ovast ns. liitännäissairauksia, ei niinkään ADHD:hen kuuluvia. Tästä syystä adhd on luokiteltu neurologis-psykiatriseen sairausluokitukseen, koska on äärimmäisen tärkeää myös tutkia onko liitännäisiä. Minä olen ns. puhdas tyyppi, eli ei ole psykiatrisia sairauksia.


    ------------

    sille jollekin väsyneelle vanhemmalle: varaa itsellesi lääkäriaika ja kerro uupumuksestasi. kysy mitä tukitoimia SINÄ voisit saada (esim. kelan kuntoutuskurssi) ja kysy onko teidän paikkakunnallanne adhd-koutsia. lue adhd-liiton nettisivua sieltkinä voit löytää apua.
     
  24. Adhd-Rangaistus Vierailija

    Mulla on 2 tyttöä, toisella diagnosoitu add, vanhemmalla ei Diagnoosiia. Vanhempi sähläsi murkkuiästä lähtien(ei griminaali) ,joutui tarkkikselle koulu pinnausten vuoksi. Kouluttautunut terveydenhuoltoalalle, vakituinen työ. Nuoremmalla ravintola alan koulutus, ei työssö,3 lasta 5,7 ja9v. Hän jäi saikulle joka flunssasta, joten työhistoria kehno.Kumpaakin autettu taloudellisesti paljon,lapsenlapset vaatetettu ja hoidettu paljon. .Olen uudessa suhteessa ollut jo 20v.,mies suhtautunut hienosti tyttöihin. He ottavat kaiken itsestäänselvyytenä, saan kuulla kuinka huono äiti olen.en ole juonut,pyörinyt baareissa. OLI vakituinen työ. Olen eläkkeellä ja mitta täynnä.Pitääkö loppuelämä olla kaatopaikkana,kun on ADHD voi käyttäytyä aikuisenakin miten haluaa, heitähän pitää ymmärtää!!ONKOHAN muilla iäkkäimmillä vanhemmilla vast. kokemuksia?
     
  25. äitinä aina Vierailija

    Minun 23-vuotiaalla tyttärelläni on diagnosoitu adhd. Aina hän on ollut vilkas, avoin, menevä.. koheltava impulsiiivinen ja fiksu.
    Lääkitys on (ollut nyt vuoden päivät) ja kuulemma helpottaa hänen sisäistä sekamelskaansa ja pystyy paremmin keskittymään opiskeluihin.

    Adhd on usein perinnöllinen ja se taitaa olla kyllä minussakin :)
    Olemme ihania ihmisiä :)
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti