Hae Anna.fi-sivustolta

Aikuinen lapseni ei ota yhteyttä

Viestiketju osiossa '50+' , käynnistäjänä Äipän puolikas, 03.12.2008.

  1. Äipän puolikas, tuo esiin omaa asiaasi, vaikka tuo toinen pitkänpötkylänjotaeijaksalukea kirjoittaja sotkeentui ketjuun: minä, minä, minä....

    Pyri selvittämään lapsesi kanssa, mistä on kyse. Suoraan, mutta provosoimatta ja provosoitumatta puhuminen on monesti paras ratkaisu. Jos et muuten saa yhteyttä, laita tekstari tai kirje, että tulet silloin ja silloin ja haluat puhua asiat selväksi.

    Jos lapsi ei pidä yhteyttä, olipa syyt mitkä tahansa, niin sinun on ainakin tilapäisesti "unohdettava" hänet. Karmeaa, mutta niin se vain menee. Elettävä omaa elämääsi ja toivottava, että ajan kanssa tilanne muuttuu.

    Lapsesi on voinut kokea lapsuutensa ja nuoruutensa aivan toisin kuin sinä sen nät ja mikä on realistisesti "totta". Hänellä on kuitenkin oikeus omiin tunteisiinsa ja hänen tunteensa ovat ihan yhtä oikeita kuin kenen muun hyvänsä.
     
  2. 40v. poika Vierailija


    Ei ole niin että vaimo elää negatiiviset ja minä positiiviset tunteet. Negatiivisten tunteiden esiintuominen negatiivisessa ilmapiirissä on vain minulle haastavaa. Tämä ei suinkaan tarkoita, että meillä olisi aina negatiivinen ilmapiiri vaimoni toimesta. Onhan tosin olemassa karkea jaottelu ihmisissä pessimisteihin ja optimisteihin. Meillä vaimo on pessimisti (tai kuten hän sanoo "realisti" :) ja minä optimisti. Mutta tämäkään jaottelu ei ole tietenkään mikään mustavalkoinen.

    Enpä olekaan ikinä tullut ajatelleeksi tunteita tuolta kantilta, että ne ovat tuollailla sekoituksia vaikka en olekaan mikään on-off tyyppi. Ajattelen asian jotenkin niin, että tunteet ovat kuin lämpötila. Jotkin tunteet ovat positiivisia ja jotkin negatiivisia, eli pakkasen puolella. Tokihan siinä kuitenkin on eroa onko pakkasta -1 tai -30 astetta. Minä pystyn kyllä yleensä määrittlemään tuntuuko joku asia hyvältä tai pahalta vaikkei mistään absoluuttisesta hyvästä ja pahasta olekaan kysymys.





     
  3. 40v. poika Vierailija

    Sori vaan "Äipän puolikas" jos pilasin aloituksesi. Onneksi tänne nettiin mahtuu :)
    En ole vielä ikinä jaksanut näin pitkään tällaisille palstoille kirjoittaakaan mutta kun tuo "40.miehelle" alkoi kutistamaan kalloani niin tämä vähän venähti
     
  4. kiitti vaan Vierailija

     
  5. ++++------ Vierailija

    Vain jäit kiinni omaan aiheeseesi, 40v. poika, koska joku toinen kutisti kalloasi tekemään niin. Minusta kalloasi paremminkin yritettiin laajentaa tuomalla esiin muitakin näkökantoja kuin omaasi.
     
  6. ei väkisin Vierailija

    Jos ei jälkikasvu ota yhteyttä,hän on joko estynyt tai ei halua ottaa yhteyttä.Useimmiten jälkimmäisestä on kysymys.Silloin ei kannata ruikuttaa ja vaatia yhteydenottoa.Ikävältähän se tuntuu mutta minkäs teet.
     
  7. suora vastaus Vierailija

    Lapsesi on tehnyt oman valintansa, jonka syyt hän vain itse tuntee, jos tuntee. Hän ei ole välttämättä kokenut suhdettanne ja perhe-elämäänne samoin kuin sinä.
     
  8. Olen itse lähes 50 ja muistelen edesmennyttä anoppiani. Lapsensa ovat valittaneet, ettei pitänyt tarpeeksi sylissä jne.
    Olen ymmärtänyt, että hänellä oli oikeasti niin paljon työtä: pyykinpesua muuripadassa (huuhtelu talvisinavannolla!!!), karjanhoitoa (syöttäminen, juottaminen KANTOvedellä, lypsy käsin, siivous hartiavoimin), kesällä kasvimaan hoitoa, heinäntekoa, syksyllä marjojen ja sienten keräämistä talven varalle, ruoan laittoa, leipomista ym. "Vapaa-ajallaan" hän teki käsitöitä: neuloi, kutoi mattoja ym. Hän piti käsitöiden tekemisestä ja oli taitava käsistään.
    Sen ajan naisihanne maaseudulla oli ns. työihminen.
    Eli lunastaakseen paikkansa omassa perheessä (miniät varsinkin) piti jaksaa tehdä töitä koko ajan.
    Ap:lle: olisiko äitisi heikon itsetunnon omaavana työtä tekemällä yrittänyt hakea hyväksyntää isältäsi ja muiltakin?
    Tai jos kotona on epämukava "ilmapiiri", alkaa työpaikalla viihtyä paremmin ja pidempään kuin kotona...
    Vielä kysyisin sinulta, miten olisit toivonut vanhempiesi osoittavan sinulle rakkauttaan?
    Itse halailen ja sanon lapsilleni rakastavani heitä. Pyydän anteeksi, jos olen sanonut asiattomasti. Yritän jutell hyvistä ja pahoista asioista, joita elämä tuo lasteni eteen tullessaan. Hartaimmin toivon, että puheyhteys säilyisi aina. Ymmättän myös murrosikäisen ja aikuistuvan nuoren "irtautumistarpeen" eli en kyttää ja vahdi ja moiti, vaan sanon, että luotan sinuun lapseni, että osaat tehdä oikeita päätöksiä elämässäsi.
    Lisäksi he tietävät, että kotiin voi tulla milloin vaan, missä kunnossa vaan, tehneenä töppäyksiä ym. ja kodin ovi on aina auki. Saa apua tai rauhaa "nuolla haavansa" ilman moittimista. Olenko oikealla tiellä vanhempana? Vanhemmuus kun on välillä vaikeaa.
     
  9. ikikukka Vierailija

    Minusta sinä olet ihanneäiti, tuollaisen jokainen tahtoisi äidikseen.
     
  10. ja tarvitsee esim. itsenäistymiseen (se voi tapahtua jopa eläkeiässä!) nyt tauon, et sinä sille mitään voine. Kunnioita sitä. Älä painosta, ei se varmaan teitä lähennä. Anna hänen miettiä itsekseen, toivotaan että se siitä tasaantuu.
     
  11. tätty Vierailija

    Itsekkin sanon usein lapsilleni, että rakastan niitä aina, vaikka mitä tulisi.
    Ovat aikuisia ja varmaan arvostavat, ovat sen sanoneetkin, että voidaan
    myös puhua niin hyvistä kuin ikävistäkin asioista, jos heitä joku painaa.

    Näin myös tosi rakkaitten last.lapsten kanssa.Tällai perhe antaa
    tukea ja turvaa kun tietää mihin voi turvautua.Näin se vaan menee.
     
  12. Äiti on äiti Vierailija

    Minun mielestäni sinä et ehkä tiedä totuutta isäsi ja äitis parisuhteesta. Isäsi ei ole arvostanut äitiäsi vaan on hankkinut toisen naisen ja jättänyt äitisi.


    Minun lapseni eivät tiedä tänä päivänäkään minkälaisessa helvetissä elin mieheni ja heidän lastensa isän kanssa, en ole sitä heille kertonut. Hänkin oli ns. hyvä aviomies kaikkien muiden silmissä. Minulla on hyvät välit lapsiini ja olen rakastanut heitä eniten maailmassa.

     
  13. sivhos Vierailija

    En ole koskaan sanonut lapsilleni,rakastan sinua.Kuitenkin he vaistoavat sen.Eivät hekään koskaan ole sanoneet,iskä,mä rakastan sinua.Sen vaan vaistoaa.Käytös kertoo hyvin.
     
  14. on vaikea puhua asioistaan,jos ei olla koskaan totuttu perheessä puhumaan tunteista.Omassa elämässä että en ole niin tärkeä ollut koskaan vanhemmilleni,kuin toiset sisarukseni, jotka ovat menestyneet ja vaurastuneet,kun taas itse olen tällainen perheen musta lammas,vaikkakin olen omasta mielestäni ihan hyvin pärjännyt omien kriteerieni mukaan.
    Olen kohta 50v nainen ja mitä vanhemmaksi tulen sitä vaikeampi on pitää yhteyttä omiin vanhempiin,koska en jaksa kuunnella kun aina kehtutaan näitä paremmin menestyvämpiä sisaruksiani. Vanhempani ovat jo yli 80v vuotiaita eivätkä voi ymmärtää miten se minuun sattuu. Minäkin kaipaisin joskus kehumista,mutta....
    Tästä syystä olen joskus sillä mielialalla,että en jaksa olla yhteydessä kuin harvoin. Mutta minun on joskus pakko miellä "ylpeyteni" ja ymmärtää että he ovat jo vanhoja. Mutta siitä huolimatta se sattuu ja on ikävää että en koskaan voi heille näyttää oikeita tunteitani.
    Jos aikuiset lapset eivät pidä yhteyttä,tai ei vieraile, kannattaa miettiä omaa käytöstä, pitääkö omia lapsiaan tasavertaisina. Ja myös lapsenlapsiaan.
     
  15. kumpi parempi Vierailija

    onko sekään hyvä että pitää olla jatkuvasti antamassa rahaa aikuiselle lapselle jolla jo oma perhe .
     
  16. eihän Vierailija

    rahaa ole pakko antaa jos ei halua. Pitää vaan kaikki rahat tiukasti tilillä ja ihailee saldoa kuukausittain.
     
  17. 3.12.08 14:38
    Äipän puolikas
    ...Hän ei koskaan soita, ei tule käymään eikä lähetä edes tekstiviestiä tai sähköpostia. Lähetin hänelle rahaa syntymäpäivälahjaksi ja yritin soittaa. Meni vastaajaan. Ei soittanut takaisin...

    Mietitäämpäs mitä äiti ajattelee kun lähettää lapselle lahjaksi rahaa?
    Onko hänen mielikuvituksensa niin tukossa ettei muuta keksi vai...
    Lapsen asemassa voisin ajatella, että äiti haluaa ostaa helpolla suosiota ja lapsen rakkautta.
    Tunnetusti rahalla ei oikeata rakkautta saa.
    Kannattaisi kohan äidin ottaa itseänsä niskasta ja matkustaa tapaamaan lastaan?
    Kylmäkin vastaan otto voi muuttua ajan saatossa lämpimämmäksi jos ihmiset tapaavat nokakkain.
    Tärkeää lienee kuitenkin olla syyllistämättä lastaan.
    Kohtaaminen voi toki olla vaikea, mutta positiivisessä hengessä lähestyttäessä ei tarvita suuria lahja kasoja eikä rahakirjeitä.
    Pieni lahja jota lapsi voi käyttää vaikka joka päivä muistuttaa äidin olemassa olosta enemmän kuin raha.
     
  18. mikä siinä on Vierailija

    minun on aina vaikee tulla toimeen tyttäreni kanssa jotenkin jännitän pojan kanssa pärjään hyvin.
     
  19. vierailija Vierailija

    ainut lapaseni, poikani elää rauhassa omaa elämäänsä. olen yksinhuoltajana hänet kasvattanut ja näyttänyt aina sanoin ja teoin ,että rakastan häntä sellaisen kuin hän on. lapset valitsevat oman polkunsa, voimme vain hyväksyä, että he ovat meillä lainassa . taivaan isän runsasta siunausta ja kaikkea hyvää suomen nuorille. hyvät teot ja kärsivällisyys palaavat takaisin hyvänä . ollaan hyviä toisillemme nyt ja tulevaisuudessa . terveisin eräs äitiliini
     
  20. vierailija Vierailija

    Äitiliina, Onko lapanen hukassa sulta. Kirjoitit tonne yläs että on sulta
    LAPANEN HUKASSA. Ha ha ha hii ei osaa kirjoittaa vielä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti