Aina yksin kotona, mies harrastaa

Olen jo lähes keski-iässä, on uusi puoliso ja puolison harrastukset. Olen muuttanut työn ja puolison mukana toiseen päähän maata. Päivät olen töissä, illalla jää aikaa käydä kaupassa, laittaa ruoka ja siivota keittö, hetken lueskelen ja sitten nukkumaan. Mies käyttää joka arki ilta harrastuksiinsa tai niihin liittyviin kokouksiin kolmisen tuntia illassa. Harrastus ei ole sen laatuista että siitä mitään katastrofia edes seuraisi jos jättäisi joskus menemättä ja uhraisi aikaa yhteisiin asioihin.
Minullakin oli alkuun omia mielenkiinnon kohteita mutta karsin niitä niin, että olisin yhtäaikaa kotona jos miehenikin on, muutenhan emme näkisi ehkä koskaan !

Tänä talvena on hiertänyt kovasti talviloman aika. Järjestimme sen yhtäaikaa. Kuitenkin mies ilmoitti ettei ala koko lomaa nyhjäämään kotosalla vaan käy harjoituksissa. Sen verran antoi armoa että joko maanantaina tai torstaina voimme käydä pikaisesti jossain "lomalla" jos haluan, muille päiville hänellä on menoa. Moneen kesään emme ole käyneet yhdessä missään, hän ei ehdi.
Harrastuskaverit hänellä olivat samaan aikaan lomalla eivätkä olleet kaupungissa vaan perheineen kuka missäkin. Mies tätä ihmettelemään, että äijät ovat menneet ihan pilalle kun eivät enää ehdi edes harkkareihin, saatika kilpailuihin vaikka lomalla ovat.
Oli tähän kyllä pakko heittää, että hehän satsaavat parisuhteeseen ja perheeseen, niin se pitää ollakin. Mies tuumasi että olihan hänkin KOKO eilisen päivän kotona.
Olen koittanut olla ymmärtäväinen, hänen ex kun ei suvainnut miehelle mitään omaa menoa vaan oli ollut pari kertaa morapuukko ojossa vastassa kun miehellä oli mennyt töissä hieman pitempään.
Mies ehkä nyt ottaa tätä takaisin kun ei ole aikaisemmin voinut käydä mustasukkaisen ja vainoharhaisen exänsä vuoksi missään, hyvä kun töissä.

Kuitenkin tässä on nyt alkanut suorastaan ahdistamaan, olen aika yksin kotona ja tehtäväni on vain odottaa häntä tulevaksi ruokaa lämmitellen. Lähes kaikki oma aika töiden jälkeen kuluu kotia ja arkea pyörittäessä. Uusia ystäviä en ole tänne kaupunkiin muutettuani saanut, työkaveritkin ovat kovin paljon nuorempia tai sitten lähes eläkeläisiä, en koe että heistä tulisi väkisin ystäviä.
Haaveeni on aina ollut matkustaa, nähdä ja kokea. Ei sellaisesta nyt oikein yksin mitään tule.

Onko ketään kohtalontovereita joiden ajatuksia voisi lukea? Miten te olette järjestäneet tällaisessa parisuhteessa itsellenne hyvän ja mielekkään elämän?

 

Olen jo lähes keski-iässä, on uusi puoliso ja puolison harrastukset. Olen muuttanut työn ja puolison mukana toiseen päähän maata. Päivät olen töissä, illalla jää aikaa käydä kaupassa, laittaa ruoka ja siivota keittö, hetken lueskelen ja sitten nukkumaan.
Minullakin oli alkuun omia mielenkiinnon kohteita mutta karsin niitä niin, että olisin yhtäaikaa kotona jos miehenikin on, muutenhan emme näkisi ehkä koskaan !

Tänä talvena on hiertänyt kovasti talviloman aika. Järjestimme sen yhtäaikaa. Kuitenkin mies ilmoitti ettei ala koko lomaa nyhjäämään kotosalla vaan käy harjoituksissa. Sen verran antoi armoa että joko maanantaina tai torstaina voimme käydä pikaisesti jossain "lomalla" jos haluan, muille päiville hänellä on menoa. Moneen kesään emme ole käyneet yhdessä missään, hän ei ehdi.
Harrastuskaverit hänellä olivat samaan aikaan lomalla eivätkä olleet kaupungissa vaan perheineen kuka missäkin. Mies tätä ihmettelemään, että äijät ovat menneet ihan pilalle kun eivät enää ehdi edes harkkareihin, saatika kilpailuihin vaikka lomalla ovat.


Kuitenkin tässä on nyt alkanut suorastaan ahdistamaan, olen aika yksin kotona ja tehtäväni on vain odottaa häntä tulevaksi ruokaa lämmitellen. Lähes kaikki oma aika töiden jälkeen kuluu kotia ja arkea pyörittäessä. Uusia ystäviä en ole tänne kaupunkiin muutettuani saanut, työkaveritkin ovat kovin paljon nuorempia tai sitten lähes eläkeläisiä, en koe että heistä tulisi väkisin ystäviä.
Haaveeni on aina ollut matkustaa, nähdä ja kokea. Ei sellaisesta nyt oikein yksin mitään tule.
?

miksi aloitit seurustelun tuollaisen miehen kanssa?
Antoiko hän ymmärtää, että vähentää harrastuksiaan sinun takiasi, sitten kun muutatte yhteen?
Jos ei ole luvannut vähentää harrastamistaan, miksi muutit silti hänen luokseen?

Sinähän olet saanut just sellaisen puolison kuin olet ottanut, miksi se ei sinua tyydytä?
Miksi et mene kiinnostustesi kohteisiin silloin kun mies on pois kotoa?

Haaveilet matkustamisesta, miksi ette menneet talvilomalla matkoille vaan jäitte kotiin?

 

Suunnittelitko mahdollisesti talvilomaksi matkaa? Jos kyllä, miksi et matkustanut? Yksin reissussa on melkoisen mukavaa, ei tarvitse passata kuin itseään, hotellilomalla joku muu vielä hoitaa siivoamisenkin. Kun kerran yksin olit jokseenkin koko loman, niin miksi ei sitten vähän mukavammassa lämpötilassa - tai vaikka pakkasen kourissa pohjoisessa? Jos et kestä yksin oloa, lähde ulos omiin harrastuksiisi, kyllä ne siivottavat ja tiskattavat siellä kotona säilyvät, eivät ainakaan minun huushollistani ne ole koskaan lähteneet livohkaan. Uusia tuttavia tai peräti ystäviä löytyy vain, kun lähtee ihmisten ilmoille, ei sinua kukaan osaa kotoa tulla etsimään.

Lähde omiin harrastuksiisi äläkä heittäydy marttyyriksi, toivottaa

Nuorin sisar

 

Riski on suuri että "kiltistä"käyttäytymisestäsi tulee pysyvä tapa. Tiedän kokemuksesta kun miehen harrastuksesta tulee koko perhettä terrorisoiva harrastus. Mieheni nyt ex sanoi ettei aio tinkiä omista jutuistaan eikä myöskään tinkinyt.
Ei ole olemassa mitään muuta vaihtoehtoa kun kysyä itseltään mitä minä haluan ja toimia sen mukaan koska tämä on myös minun elämäni.

 

Onko ketään kohtalontovereita joiden ajatuksia voisi lukea? Miten te olette järjestäneet tällaisessa parisuhteessa itsellenne hyvän ja mielekkään elämän?

Olen nyt tosi ikävä mutta vastaus on että hänen kanssaan et mitenkään

Koska ette ole enää mitään 18-vuotiaita, miehesi on tapansa ja karvansa näyttänyt eikä tule tuosta muuttumaan. Se on tosiasia. Jos jatkatte, te olette liian erilaisia ja jos jotain kompromissia teette välillä, siitä kärsii kumpikin.

Olen itse 40+ ja tiedän tuon ilmiön! En käsitä miksi miehet joilla ei ole aikaa naisystävälleen tai jopa perheelleen, ei jää vanhaksi pojaksi? Ei ole tuollaisessa mitään mieltä että illat on kaikenmaailman tikkakerhon makkaranmyyjänä ja vaimo ja lapset on kotona katsomassa Salkkareita. Joka ilta, vuodesta toiseen.

Itse olen sellainen joka tykkään liikkua, ja paljon - mieheni kanssa - lapsettomana naisena. Tuollaiset miehet eivät voi minun kanssani olla. Pahin taisi olla kerran sellainen seurustelun alku, että miehellä oli lapsia ja meinasi heivata ne minun hoitooni isäviikonloppuinaan kun itse lähti johonkin tikkakerholle. Ei muuten onnistunut.

 

Olen jo lähes keski-iässä, on uusi puoliso ja puolison harrastukset. Olen muuttanut työn ja puolison mukana toiseen päähän maata. Päivät olen töissä, illalla jää aikaa käydä kaupassa, laittaa ruoka ja siivota keittö, hetken lueskelen ja sitten nukkumaan. Mies käyttää joka arki ilta harrastuksiinsa tai niihin liittyviin kokouksiin kolmisen tuntia illassa. Harrastus ei ole sen laatuista että siitä mitään katastrofia edes seuraisi jos jättäisi joskus menemättä ja uhraisi aikaa yhteisiin asioihin.
Minullakin oli alkuun omia mielenkiinnon kohteita mutta karsin niitä niin, että olisin yhtäaikaa kotona jos miehenikin on, muutenhan emme näkisi ehkä koskaan !

Tänä talvena on hiertänyt kovasti talviloman aika. Järjestimme sen yhtäaikaa. Kuitenkin mies ilmoitti ettei ala koko lomaa nyhjäämään kotosalla vaan käy harjoituksissa. Sen verran antoi armoa että joko maanantaina tai torstaina voimme käydä pikaisesti jossain "lomalla" jos haluan, muille päiville hänellä on menoa. Moneen kesään emme ole käyneet yhdessä missään, hän ei ehdi.
Harrastuskaverit hänellä olivat samaan aikaan lomalla eivätkä olleet kaupungissa vaan perheineen kuka missäkin. Mies tätä ihmettelemään, että äijät ovat menneet ihan pilalle kun eivät enää ehdi edes harkkareihin, saatika kilpailuihin vaikka lomalla ovat.
Oli tähän kyllä pakko heittää, että hehän satsaavat parisuhteeseen ja perheeseen, niin se pitää ollakin. Mies tuumasi että olihan hänkin KOKO eilisen päivän kotona.
Olen koittanut olla ymmärtäväinen, hänen ex kun ei suvainnut miehelle mitään omaa menoa vaan oli ollut pari kertaa morapuukko ojossa vastassa kun miehellä oli mennyt töissä hieman pitempään.
Mies ehkä nyt ottaa tätä takaisin kun ei ole aikaisemmin voinut käydä mustasukkaisen ja vainoharhaisen exänsä vuoksi missään, hyvä kun töissä.

Kuitenkin tässä on nyt alkanut suorastaan ahdistamaan, olen aika yksin kotona ja tehtäväni on vain odottaa häntä tulevaksi ruokaa lämmitellen. Lähes kaikki oma aika töiden jälkeen kuluu kotia ja arkea pyörittäessä. Uusia ystäviä en ole tänne kaupunkiin muutettuani saanut, työkaveritkin ovat kovin paljon nuorempia tai sitten lähes eläkeläisiä, en koe että heistä tulisi väkisin ystäviä.
Haaveeni on aina ollut matkustaa, nähdä ja kokea. Ei sellaisesta nyt oikein yksin mitään tule.

Onko ketään kohtalontovereita joiden ajatuksia voisi lukea? Miten te olette järjestäneet tällaisessa parisuhteessa itsellenne hyvän ja mielekkään elämän?

Onko teillä lapsia? Jotenkin sai käsityksen että ei ole, kun et niistä kerro. Silloin voisi olla helpompi lähteä läiskimään kun ei ole lapsia.

Itselläni on vastaavanlainen mies, tai hän oli nuorena, kun lapset olivat pieniä. Mies on aina ollut liian seurallinen, töistä tullessa söi, lähti naapureihin etsimään juttuseuraa, kävi kaikki läpi, viikoloput ryyppäsi niiden naapurin miesten kanssa jotka olivat alkoholisoituneita. Nuorena olin niin tyhmä etten tajunnut jättää häntä, en edes ajatellut että on miehiä, jotka viihtyy kotonakin. Nyt olemme vanhoja, muutimme maalle, naapuriin ei edes näy, mies on nykyään aina kotona, ihme suuri! No kun ei ole sellaisia naapureita joissa ravaisi, ainoastaan yksi perhe samanikäisiä, heidän luonaan käymme joskus, ei ole tapana täällä käydä naapureissa paljonkaan.

Suosittelen sinulle omaa matkaa, ehkä sieltä löytyy mies, joka viihtyy kotoa, toivotan onnea etsimiseen! Ei ole kiva olla aina yksin kotona.

 

Olen jo lähes keski-iässä, on uusi puoliso ja puolison harrastukset. Olen muuttanut työn ja puolison mukana toiseen päähän maata. Päivät olen töissä, illalla jää aikaa käydä kaupassa, laittaa ruoka ja siivota keittö, hetken lueskelen ja sitten nukkumaan. Mies käyttää joka arki ilta harrastuksiinsa tai niihin liittyviin kokouksiin kolmisen tuntia illassa. Harrastus ei ole sen laatuista että siitä mitään katastrofia edes seuraisi jos jättäisi joskus menemättä ja uhraisi aikaa yhteisiin asioihin.
Minullakin oli alkuun omia mielenkiinnon kohteita mutta karsin niitä niin, että olisin yhtäaikaa kotona jos miehenikin on, muutenhan emme näkisi ehkä koskaan !

Tänä talvena on hiertänyt kovasti talviloman aika. Järjestimme sen yhtäaikaa. Kuitenkin mies ilmoitti ettei ala koko lomaa nyhjäämään kotosalla vaan käy harjoituksissa. Sen verran antoi armoa että joko maanantaina tai torstaina voimme käydä pikaisesti jossain "lomalla" jos haluan, muille päiville hänellä on menoa. Moneen kesään emme ole käyneet yhdessä missään, hän ei ehdi.
Harrastuskaverit hänellä olivat samaan aikaan lomalla eivätkä olleet kaupungissa vaan perheineen kuka missäkin. Mies tätä ihmettelemään, että äijät ovat menneet ihan pilalle kun eivät enää ehdi edes harkkareihin, saatika kilpailuihin vaikka lomalla ovat.
Oli tähän kyllä pakko heittää, että hehän satsaavat parisuhteeseen ja perheeseen, niin se pitää ollakin. Mies tuumasi että olihan hänkin KOKO eilisen päivän kotona.
Olen koittanut olla ymmärtäväinen, hänen ex kun ei suvainnut miehelle mitään omaa menoa vaan oli ollut pari kertaa morapuukko ojossa vastassa kun miehellä oli mennyt töissä hieman pitempään.
Mies ehkä nyt ottaa tätä takaisin kun ei ole aikaisemmin voinut käydä mustasukkaisen ja vainoharhaisen exänsä vuoksi missään, hyvä kun töissä.

Kuitenkin tässä on nyt alkanut suorastaan ahdistamaan, olen aika yksin kotona ja tehtäväni on vain odottaa häntä tulevaksi ruokaa lämmitellen. Lähes kaikki oma aika töiden jälkeen kuluu kotia ja arkea pyörittäessä. Uusia ystäviä en ole tänne kaupunkiin muutettuani saanut, työkaveritkin ovat kovin paljon nuorempia tai sitten lähes eläkeläisiä, en koe että heistä tulisi väkisin ystäviä.
Haaveeni on aina ollut matkustaa, nähdä ja kokea. Ei sellaisesta nyt oikein yksin mitään tule.

Onko ketään kohtalontovereita joiden ajatuksia voisi lukea? Miten te olette järjestäneet tällaisessa parisuhteessa itsellenne hyvän ja mielekkään elämän?

 

Olen jo lähes keski-iässä, on uusi puoliso ja puolison harrastukset. Olen muuttanut työn ja puolison mukana toiseen päähän maata. Päivät olen töissä, illalla jää aikaa käydä kaupassa, laittaa ruoka ja siivota keittö, hetken lueskelen ja sitten nukkumaan. Mies käyttää joka arki ilta harrastuksiinsa tai niihin liittyviin kokouksiin kolmisen tuntia illassa. Harrastus ei ole sen laatuista että siitä mitään katastrofia edes seuraisi jos jättäisi joskus menemättä ja uhraisi aikaa yhteisiin asioihin.
Minullakin oli alkuun omia mielenkiinnon kohteita mutta karsin niitä niin, että olisin yhtäaikaa kotona jos miehenikin on, muutenhan emme näkisi ehkä koskaan !

Tänä talvena on hiertänyt kovasti talviloman aika. Järjestimme sen yhtäaikaa. Kuitenkin mies ilmoitti ettei ala koko lomaa nyhjäämään kotosalla vaan käy harjoituksissa. Sen verran antoi armoa että joko maanantaina tai torstaina voimme käydä pikaisesti jossain "lomalla" jos haluan, muille päiville hänellä on menoa. Moneen kesään emme ole käyneet yhdessä missään, hän ei ehdi.
Harrastuskaverit hänellä olivat samaan aikaan lomalla eivätkä olleet kaupungissa vaan perheineen kuka missäkin. Mies tätä ihmettelemään, että äijät ovat menneet ihan pilalle kun eivät enää ehdi edes harkkareihin, saatika kilpailuihin vaikka lomalla ovat.
Oli tähän kyllä pakko heittää, että hehän satsaavat parisuhteeseen ja perheeseen, niin se pitää ollakin. Mies tuumasi että olihan hänkin KOKO eilisen päivän kotona.
Olen koittanut olla ymmärtäväinen, hänen ex kun ei suvainnut miehelle mitään omaa menoa vaan oli ollut pari kertaa morapuukko ojossa vastassa kun miehellä oli mennyt töissä hieman pitempään.
Mies ehkä nyt ottaa tätä takaisin kun ei ole aikaisemmin voinut käydä mustasukkaisen ja vainoharhaisen exänsä vuoksi missään, hyvä kun töissä.

Kuitenkin tässä on nyt alkanut suorastaan ahdistamaan, olen aika yksin kotona ja tehtäväni on vain odottaa häntä tulevaksi ruokaa lämmitellen. Lähes kaikki oma aika töiden jälkeen kuluu kotia ja arkea pyörittäessä. Uusia ystäviä en ole tänne kaupunkiin muutettuani saanut, työkaveritkin ovat kovin paljon nuorempia tai sitten lähes eläkeläisiä, en koe että heistä tulisi väkisin ystäviä.
Haaveeni on aina ollut matkustaa, nähdä ja kokea. Ei sellaisesta nyt oikein yksin mitään tule.

Onko ketään kohtalontovereita joiden ajatuksia voisi lukea? Miten te olette järjestäneet tällaisessa parisuhteessa itsellenne hyvän ja mielekkään elämän?

 

miksi aloitit seurustelun tuollaisen miehen kanssa?
Antoiko hän ymmärtää, että vähentää harrastuksiaan sinun takiasi, sitten kun muutatte yhteen?
Jos ei ole luvannut vähentää harrastamistaan, miksi muutit silti hänen luokseen?

Sinähän olet saanut just sellaisen puolison kuin olet ottanut, miksi se ei sinua tyydytä?
Miksi et mene kiinnostustesi kohteisiin silloin kun mies on pois kotoa?

Haaveilet matkustamisesta, miksi ette menneet talvilomalla matkoille vaan jäitte kotiin?

 

Olen jo lähes keski-iässä, on uusi puoliso ja puolison harrastukset. Olen muuttanut työn ja puolison mukana toiseen päähän maata. Päivät olen töissä, illalla jää aikaa käydä kaupassa, laittaa ruoka ja siivota keittö, hetken lueskelen ja sitten nukkumaan. Mies käyttää joka arki ilta harrastuksiinsa tai niihin liittyviin kokouksiin kolmisen tuntia illassa. Harrastus ei ole sen laatuista että siitä mitään katastrofia edes seuraisi jos jättäisi joskus menemättä ja uhraisi aikaa yhteisiin asioihin.
Minullakin oli alkuun omia mielenkiinnon kohteita mutta karsin niitä niin, että olisin yhtäaikaa kotona jos miehenikin on, muutenhan emme näkisi ehkä koskaan !

Tänä talvena on hiertänyt kovasti talviloman aika. Järjestimme sen yhtäaikaa. Kuitenkin mies ilmoitti ettei ala koko lomaa nyhjäämään kotosalla vaan käy harjoituksissa. Sen verran antoi armoa että joko maanantaina tai torstaina voimme käydä pikaisesti jossain "lomalla" jos haluan, muille päiville hänellä on menoa. Moneen kesään emme ole käyneet yhdessä missään, hän ei ehdi.
Harrastuskaverit hänellä olivat samaan aikaan lomalla eivätkä olleet kaupungissa vaan perheineen kuka missäkin. Mies tätä ihmettelemään, että äijät ovat menneet ihan pilalle kun eivät enää ehdi edes harkkareihin, saatika kilpailuihin vaikka lomalla ovat.
Oli tähän kyllä pakko heittää, että hehän satsaavat parisuhteeseen ja perheeseen, niin se pitää ollakin. Mies tuumasi että olihan hänkin KOKO eilisen päivän kotona.
Olen koittanut olla ymmärtäväinen, hänen ex kun ei suvainnut miehelle mitään omaa menoa vaan oli ollut pari kertaa morapuukko ojossa vastassa kun miehellä oli mennyt töissä hieman pitempään.
Mies ehkä nyt ottaa tätä takaisin kun ei ole aikaisemmin voinut käydä mustasukkaisen ja vainoharhaisen exänsä vuoksi missään, hyvä kun töissä.

Kuitenkin tässä on nyt alkanut suorastaan ahdistamaan, olen aika yksin kotona ja tehtäväni on vain odottaa häntä tulevaksi ruokaa lämmitellen. Lähes kaikki oma aika töiden jälkeen kuluu kotia ja arkea pyörittäessä. Uusia ystäviä en ole tänne kaupunkiin muutettuani saanut, työkaveritkin ovat kovin paljon nuorempia tai sitten lähes eläkeläisiä, en koe että heistä tulisi väkisin ystäviä.
Haaveeni on aina ollut matkustaa, nähdä ja kokea. Ei sellaisesta nyt oikein yksin mitään tule.

Onko ketään kohtalontovereita joiden ajatuksia voisi lukea? Miten te olette järjestäneet tällaisessa parisuhteessa itsellenne hyvän ja mielekkään elämän?

Mies ei ehkä ole parisuhdetyyppiä. Tiedän tuon kuvion. Itse annat kaiken aikasi hänelle joka päivä koko ajan odottaen häntä, koska toivot että näin teillä olisi yhteistä aikaa edes joskus. Mies taas vetäytyy koko ajan muualle, koska olet aina saatavilla.

Itse hankkisin oman asunnon, jolloin ei tarvitsisi huolehtia toisesta, eikä odottaa iltaisin kotiin. Näin voit aloittaa oman elämäsi ja saada itsesi takaisin. Meillä on vain yksi elämä. Mistä nautit? Ala tavoitella sitä askel askeleelta.

Sinä olet tässä voittaja, usko pois. Miehen elämänlaatu usein huononee, kun ei ole naista samassa taloudessa, naisella elämänlaatu paranee, kun asuu yksin. Tämä on ihan tutkittu juttu!

Itse tein tällaisen ratkaisun ja voin paremmin kuin moneen vuoteen!

Voitte itse katsoa suhteenne jatkoa. Yhdessä asuminen ei kuitenkaan selkeästi kohdallanne toimi.

 

Sinä teit isoja uhrauksia miehen vuoksi, mutta hän ei halua edes joustaa vuoksesi?
- Tässähän aikuinen nainen ihmettelee, miten vähin etukäteen tehdyin keskusteluin ja sopimuksin lähditkin tuohon kuvioon. Ette ilmeisesti keskustelleet lainkaan siitä, mitä yhteinen elämänne sisältää, kumpikin asetteli sille vain haaveita.

Korjaa tilanteesi ja ota elämä haltuusi taas. Ei toki tarvitse erota saadakseen tasapainon, mutta pitää muistaa, että olemme kukin itse vastuussa omasta onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä. Olet jättäytynyt marttyyriksi ja kotihengettäreksi ihan itse.

Paikkakunnaltanne löytyy ihan varmasti tekemistä, mutta se vaatii hieman vaivannäköä. On kerhoja, harrastepiirejä ym., joista löytyy uusia ystäviäkin saman henkisistä ihmisistä. Sellaisiin vain mukaan! Ihan turhaan sinä odotat, että miehesi paikkaa kaikki puutteet, joita tunnet. Sinulla on sinun haaveesi ja miehellä omansa.

5 kertaa olen aikuisena vaihtanut kaupunkia ja paikkakuntaa, joten on nämä tullut opittua ja koettua.: 1. kerralla nuorena avioiduttuani, sitten yksin ja viimeinen muutto uuden miehen luokse. Joka kerta on pitänyt luoda itse oma ystävä- ja tuttavapiirini, ei niitä luokse kukaan tuo. - Eikä pidä olettaa, että vuodessa tai kahdessa kaikki on "kivasti", kyllä ihmissuhteitten luomisessa aikaa menee. Jäämällä roikkumaan toisen varaan johtaaa siihen, että kumppani varjelee omaa reviiriään entistä tarkemmin.