äiti elää muita varten, äidillä ei ole ihmisarvoa, ei mitään omaa

[masentunut äiti]

tuolta tuntuu tällä hetkellä. minun toiveillani, haluillani, onnellisuudellani tai edes perustarpeillani (nälkä, vessassa käynti, uni) ei ole mitään väliä koska elän edelleen, melkein vuoden jälkeenkin täysin toiselle ihmiselle. joka ikinen hetki, ympäri vuorokauden. kaikki minun omani on toissijaista, nyt ja aina. harrastuksia ei ole eikä tule, en saa tehdä mitään minua kehittävää tai iloiseksi tekevää. on vain ikuista uhrautumista toisen ihmisen vuoksi.

 

[Jellybeany]

Oletko tuore äiti? Oman äitiyteni ensitaival oli melkoinen taistelu, mutta muutamassa kuukaudessa siihen sopeuduin.

Jos koet olevasi masentunut, niin ota se puheeksi neuvolassa, koska apua on saatavilla. Sitä on vain osattava pyytää.

 

[äiti-x]

sama täällä..

 

[Masis]

Oletko oikeasti masentunut?

 

["kohtalotoveri"]

Minusta tuntuu ihan samalta, mulla on 3 lasta. Ja olen vakavasti masentunut ja kyllästynyt elämääni..

 

[dvdv]

Samat mietteet itselläkin. Olen yksin kahden lapsen kanssa (isänsä kuollut) ja tuntuu että mulla ei ole tosiaankaan yhtään mitään omaa. Ei harrastuksia eikä edes töitä tällä hetkellä. Kun joku kysyy kuulumisia, kerron mitä lapsille kuuluu, eihän mulle mitään kuulu. En edes enää tiedä kuka olen, paitsi äiti Yleensä olen ihan tyytyväinen elämääni mutta välillä tämä identiteettikriisi tulee päälle kuin hyökyaalto...

 

[aloittajaäiti]

lapseni on kohta jo vuoden ikäinen. rakastan lastani ja hän oli kovin toivottu mutta miten jaksan pitää toisesta huolen jos koen häntä kohtaan vain sitä että hän vie elämäni pois. ja nyt en puhu mistään ryyppäämisen pois jäämisestä vaan ihan noista uni-wc-ruoka-perustarpeista, jotka joudun edelleen, lähes vuodenkin jälkeen laiminlyömään hänen vuokseen päivästä toiseen.

 

[aloittajaäiti]

niin, kukaan ei edes kysy mitä minulle kuuluu koska minulle kuuluu vain lasta. aina vain lapsen syömiset, lapsen unet, lapsen kakat. lapsi lapsi lapsi.

 

[masis]

Samat mietteet itselläkin. Olen yksin kahden lapsen kanssa (isänsä kuollut) ja tuntuu että mulla ei ole tosiaankaan yhtään mitään omaa. Ei harrastuksia eikä edes töitä tällä hetkellä. Kun joku kysyy kuulumisia, kerron mitä lapsille kuuluu, eihän mulle mitään kuulu. En edes enää tiedä kuka olen, paitsi äiti Yleensä olen ihan tyytyväinen elämääni mutta välillä tämä identiteettikriisi tulee päälle kuin hyökyaalto...

Puit ajatukseni hyvin sanoiksi. Useimmiten sitä pärjäilee mutta pahan olon iskiessä olo on todella paha. Olet "vain" äiti, et enää muuta.

 

[muuta]

Ei ole tervettä olla noin kiinni lapsessa, äidin kuuluu auttaa lasta itsenäistymään, ja se on vaikeaa jos äiti riippuu liikaa. Ei lapsen ajatukset ja teot ole sinun tekojasi/ajatuksiasi, lapsestasi kasvaa pian iso koululainen ja lopulta aikuinen.

 

[Jellybeany]

Itse en ole kokenut ikinä olevani erityisen masentunut, mutta ymmärrän tuon identiteettiongelman. Ennen lapsia elin todella itsekästä ja itsekeskeistä elämää ja sen takia oli todellinen taistelu antautua äidin rooliin ja jättää itsensä kakkoseksi huolehtiakseen pienestä vauvasta. Lopulta se onnistui ja yhtäkkiä (kahden vuoden ja kahden lapsen päästä) huomasin, etten olekaan mitään muuta kuin äiti. En käynyt missään, ei ollut harrastuksia ja ulkonäkö täysin rappiolla. Lopulta tuntuu, että olen tasapainossa. Ensisijaisesti tietenkin äiti, mutta myös paljon muuta.

Halaus teille masentuneille. Toivon niin kovasti, että jaksaisitte hakea apua ja toivon että itse voisin jotenkin auttaa. Äitiys ei todellakaan ole pelkkää kliseistä ruusuilla tanssimista, mutta siitä pitäisi saada nauttia kumminkin. Elämän ei pitäisi tuntua vain selvitymiseltä päivästä toiseen.