"Äiti, miksi mun täytyy mennä kerhoon?"

[sunflower20]

Huoh, mä olen nyt jotenkin ihan avuton kun en osaa vastata tyhjentävästi tuohon kysymykseen.
Kyseessa 4 v poika joka käy seurakunnan kerhossa 2 pv viikossa, 2 h kerralla. Kävi jo viime vuonna seurakunnan kerhossa, mutta nyt ei läheskään kaikki jatkanut, eli ryhmä muuttui tosi paljon.
On ujo poika, viime vuonna mentiin pitkälle kevääseen ennen kuin poika kertoi että oli puhunut kerhossa.

Mä yritän tsempata sitä, kertoa että siellä saa ystäviä ja siellä askarrellaan, lauletaan ja on jotain erilaista mitä kotona ei ole. Mutta joka aamu on nyt kuulunut kysymys, äiti miksi mun täytyy mennä kerhoon. ja joka aamu, täytykö mun tänään menn kerhoon. Eli siis niinäkin päivinä kun ei ole kerhoa, se kummittelee pojan mielessä.

Vapaaehtoisesti se ovesta sisään menee, mutta vähän alistuneen oloisena ja niin että tiedän ettei se siellä nauti. Vaikka viime viikolla kertoi että oli jo puhunut siellä. Se on positiivista.

Muita, joiden lapset on yliujoja?? Miten te nämä tilanteet selitätte?

 

["vieras"]

en veisi

 

[..]

No miksi sen lapsen pitää mennä kerhoon?

En mä veisi jos ei ole pakko ja lapsi ei kerran halua. Voittehan tavat muita lapsia muuallakin.

 

[piina]

[QUOTE="vieras";24515251]en veisi[/QUOTE]


Mun mielestä taas ujo ei ikinä reipastu, jos aina saa valita kotonaolon yksin. Mä sanoisin lapselle, että kerhossa käydään, jotta opitaan leikkejä, askartelua jne. En kertoisi kuitenkaan sitä, että menet kerhoon, jotta sosiaalistuisit ja saisit kavereita, jottei siitä tulisi lisää paineita.

 

["Sanna"]

Sopisiko perhepäivähoitaja paremmin hänelle? Pienessä ryhmässä voisi olla helpompi ja turvallisempi sosialisoida.

 

[chrissy]

kyllä mä rohkaisisin ennemmin kun antaisin mennä sieltä mistä aita on matalin. Miten se laps oppii reipastumaan jos ei tartte kohdata ns. vieraita lapsia ja tilanteita. On kuitenki varmasti tulossa eskaria ja koulua ja kouluun kun on vähä pakko mennä..

 

[..]

Mun mielestä taas ujo ei ikinä reipastu, jos aina saa valita kotonaolon yksin. Mä sanoisin lapselle, että kerhossa käydään, jotta opitaan leikkejä, askartelua jne. En kertoisi kuitenkaan sitä, että menet kerhoon, jotta sosiaalistuisit ja saisit kavereita, jottei siitä tulisi lisää paineita.

Ei se ujous kerhossa käymällä lähde. Kumma ajatus, että lasta pitää karaista. Ihmiset on erilaisia. Voi olla todella tuskaa ujolle lapselle nuo kerhopäivät.

Ehtii ihan hyvin sosiaalistua sitten eskarissa, koulussa jne. Jos nyt ikinä kovin sosiaaliseksi tuleekaan.

 

[Saraldo]

Olisiko mahdollista mennä sellaiseen kerhoon, missä äiti saa olla mukana? Poika voisi uskaltaa paremmin, kun äiti on kuitenkin taustalla tukena.

 

[tillukas]

Olen samaa mieltä Saraldon kanssa: äidin kanssa yhteinen kerho. Meillä on entinen yliujo, nykyinen normiujo. Nyt olen alkanut miettiä kerhoon viemistä, nykyisen ujouden kanssa tyttö jo pärjää, kunhan ei hoputeta. Entä onnistuisiko, että lapsi kävisi kerhossa vaikka vain osalla kerroista, vaikka kerran viikossa/kahdessa viikossa? Olethan puhunut ohjaajille lapsesi tarvitsemasta tuesta? Onko ohjaajissa yhtään lapselle ennestään tuttua? Jos ei ole, tutustuta lapsi edes yhteen ohjaajaan, jonka kainaloon voi mennä ja joka voisi auttaa lasta muiden leikkeihin mukaan. Vanhemman läsnäolo voi toisaalta ylläpitää ujoutta, kun lapsi tietää, että se varma turva on olemassa.

 

[pos]

Ei se ujous kerhossa käymällä lähde. Kumma ajatus, että lasta pitää karaista. Ihmiset on erilaisia. Voi olla todella tuskaa ujolle lapselle nuo kerhopäivät.

Ehtii ihan hyvin sosiaalistua sitten eskarissa, koulussa jne. Jos nyt ikinä kovin sosiaaliseksi tuleekaan.

Samaa mieltä! Meillä poika aikanaan meni kerhoon reilu 3v. ja joka kerta oli mieletön houkuttelu edellisenä iltana. Päätettiin sitten jättää koko kerho. Meni sitten päiväkotiin, kun eskari alkoi eikä ollut mitään ongelmia.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Mun mielestä taas ujo ei ikinä reipastu, jos aina saa valita kotonaolon yksin. Mä sanoisin lapselle, että kerhossa käydään, jotta opitaan leikkejä, askartelua jne. En kertoisi kuitenkaan sitä, että menet kerhoon, jotta sosiaalistuisit ja saisit kavereita, jottei siitä tulisi lisää paineita.

Mutta kun tuo on, anteeksi vain, silkkaa paskapuhetta. Miksi pitää mennä opettelemaan leikkejä tai muuta?

Ei kaikkien tarvitse olla sosiaalisesti loistavia, ujous on luonteenpiirre ja on väärin pakottaa johonkin toiseen muottiin.

Rohkaiseminen on eri asia, kuin "karaiseminen":

 

["vieras"]

4v on niin pieni vielä, ettei tartte ollakaan sosiaalisten taitojen mestari. Hankkikaa kerhon tilalle vaikka joku kiva harrastus. Vika voi olla myös kerhossa, ei lapsessa.

 

[piina]

Ei se ujous kerhossa käymällä lähde. Kumma ajatus, että lasta pitää karaista. Ihmiset on erilaisia. Voi olla todella tuskaa ujolle lapselle nuo kerhopäivät.

Ehtii ihan hyvin sosiaalistua sitten eskarissa, koulussa jne. Jos nyt ikinä kovin sosiaaliseksi tuleekaan.

Tietenkään kerho ei ole ainut paikka jossa sosiaalistua. Meillä se on ollut kuitenkin paikka jossa lapset ovat saaneet leikkiä toisten lasten kanssa ja jossa ovat saaneet positiivisia kokemuksia ja sitä myötä on pikkuhiljaa sosiaalistuneet.

Meillä nytkin 5v tyttö on oikein reipas ujotyttö kerhossa, mutta perhekerhossa, jossa itse olen mukana ei leiki toisten lasten kanssa vaan roikkuu minun kanssa koko kerhon ajan.

Ja mitä poikiin tuli, niin he eivät koskaan menneet mihinkään, jos en olisi pakottanut. Eli kaikki sellainen sosiaalinen paikka, johon saivat itse valita, niin jäi käymättä. Saattoivat innokkaina olla menossa, mutta kun olisi vienyt, niin eivät jääneetkään, eivätkä näin ollen alkaneet esim. harrastamaan mitään ennen kouluikää. Lapset ovat erilaisia ja ymmärrän jos toinen voi jättää kerhoon menemättä, mutta toinen sinne viedään, vaikka ovella itku tuleekin alkuun.

 

[piina]

Mutta kun tuo on, anteeksi vain, silkkaa paskapuhetta. Miksi pitää mennä opettelemaan leikkejä tai muuta?

Ei kaikkien tarvitse olla sosiaalisesti loistavia, ujous on luonteenpiirre ja on väärin pakottaa johonkin toiseen muottiin.

Rohkaiseminen on eri asia, kuin "karaiseminen":

Tossa jo vastasinkin, mutta siis pointtini on se, että lapsi ei opi leikkimään toisten kanssa muuten kuin leikkimällä. Jos vuosia leikkii vain itsekseen, niin niistä toisista tulee vain suurempia mörköjä. Ja tämän tiedän jo siitäkin, että itsekin olen ollut ujo lapsi.

 

[sunflower20]

Huomaa vastauksista, että meitä on niin erilaisia. Mä olen itse ollut aivan toisenlainen, reipas ja aina etunenässä katsomassa mitä tapahtuu ja miksi. Sen takia tää on niin vaikeeta kun en osaa samaistua tuohon ujouteen. Mä olen yrittänyt lukea näitä Keltikangas-Järvisen kirjoja tästä sosiaalisuudesta ja ihmisten erilaisesta temperamentista. Ei se silti konkreettista tilannetta auta vaikka vähän ymmärränkin temperamenteista enemmän nyt...

Ristiriitaisuutta tässä aiheuttaa tietty se, että poika sen kerhon jälkeen kertoo innolla että me askarreltiin siellä sitä sun tätä ym. Eli meno on vaikeaa mutta siellä ollessa on kivaa.
Se, että sen ei välttämättä tartte siellä olla suuna päänä auttaa varmaan tuohon ujouteen, eli saa "reipastua" omaan tahtiin.

Argh, tää on vaikeeta. Mä kun käyn töissä ja nää avoimet kerhot järjestetään täällä päivisin. Ajattelin kuitenkin mennä jonnekin perhejumppaan missä ollaan yhdessä mutta saa olla yksinkin hyppimässä. Koska ne nyt viettää veljensä kanssa tän vuoden kotihoidosssa eli ei ole kunnallisessa hoidossa jossa tapais muita. Nyt ollaan tän kerhon ja naapureiden varassa että tulee noita lapsikontakteja...

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Tossa jo vastasinkin, mutta siis pointtini on se, että lapsi ei opi leikkimään toisten kanssa muuten kuin leikkimällä. Jos vuosia leikkii vain itsekseen, niin niistä toisista tulee vain suurempia mörköjä. Ja tämän tiedän jo siitäkin, että itsekin olen ollut ujo lapsi.

Ideaali tilanne olisi se, että lapsi saisi ensin olla ryhmän liepeillä ja omaa vauhtiaan hakeutua mukaan. Mutta käytännössä on vaikea näin toimia.

 

[kolmen ujon kerholaisen äiti]

Jos kerran ihan hieman rohkaisemalla suostuu lähtemään, eli ei tarvi pakottaa. Meidänkin tytöt on ollut tosi ujoja mutta hyvin pärjäsivät kerhossa. Toisella oli kyllä sitten sellanen vaihe että itkien jäi, mutta puhumalla selvisi että siellä oli yksi pienempi poika joka riehui ja rikkoi leikkejä. Kerroin ohjaajille ja tilanne rauhoittui. Nyt harjoitellaan ujon pojan kanssa kerhoilua, mutta sillä on siellä tutuja serkkuja joten se helpottaa.

 

["vieras"]

Huomaa vastauksista, että meitä on niin erilaisia. Mä olen itse ollut aivan toisenlainen, reipas ja aina etunenässä katsomassa mitä tapahtuu ja miksi. Sen takia tää on niin vaikeeta kun en osaa samaistua tuohon ujouteen. Mä olen yrittänyt lukea näitä Keltikangas-Järvisen kirjoja tästä sosiaalisuudesta ja ihmisten erilaisesta temperamentista. Ei se silti konkreettista tilannetta auta vaikka vähän ymmärränkin temperamenteista enemmän nyt...

Ristiriitaisuutta tässä aiheuttaa tietty se, että poika sen kerhon jälkeen kertoo innolla että me askarreltiin siellä sitä sun tätä ym. Eli meno on vaikeaa mutta siellä ollessa on kivaa.
Se, että sen ei välttämättä tartte siellä olla suuna päänä auttaa varmaan tuohon ujouteen, eli saa "reipastua" omaan tahtiin.

Argh, tää on vaikeeta. Mä kun käyn töissä ja nää avoimet kerhot järjestetään täällä päivisin. Ajattelin kuitenkin mennä jonnekin perhejumppaan missä ollaan yhdessä mutta saa olla yksinkin hyppimässä. Koska ne nyt viettää veljensä kanssa tän vuoden kotihoidosssa eli ei ole kunnallisessa hoidossa jossa tapais muita. Nyt ollaan tän kerhon ja naapureiden varassa että tulee noita lapsikontakteja...

Jos tulee sieltä tyytyväisenä pois, kannattaa ilman muuta jatkaa, tarttee vaan vähän tuupata lähtemään. Meillä oli 5veellä sitä, että aamulla vetkutteli ja kiukutteli kerhoon menosta, mutta viihtyi siellä tosi hyvin. Ei saanut päättää itse, meneekö vai ei vaan pistettiin kerhoon. Eipä tarttenut eskarin alkaessa käydä enää keskustelua, että tartteeko mennä vai ei. J akun kuitenkin viihtyi, mitään ongelmaa ei ollut.

Naapurin varaan en pistäisi sosiaalisia kontakteja ellei naapurit ole tosi tiiviisti ja päivisin maisemissa.

 

["plop"]

En lukenut kuin a.p:n tekstit. Meillä on poika joka Keltikankaan temperamentti kirjan perusteella olisi ns hitaasti lämpiävä (suosittelen lukemaan tuon kirjan). Ei siis varsinaisesti ole arka, mutta uusissa tilanteissa vaatii omanaikansa ennenkuin on sinut asian kanssa ja liittyy joukkoon mukaan. Samaten poika on hiukan rauhallisempi verrattuna muihin raisuihin poikiin ja menee monesti lukkoon riehumistilateissa, ei osaa toimia jos joku tulee tönimään yms.
Olen itse ollut samanlainen lapsena ja ymmärrän poikaani. Tälläistä lasta ei pidä mennä lapsen kuullen 'haukkumaan' ujoksi. Tai muuten hän käyttäytyy siten, käytös muuttuu luvalliseksi, kun sitä aikuisetkin käyttävät selityksenä. Esim. "Hän on vain ujo eikä haua siksi leikkia X:n kanssa".
Lapselle kannattaa kertoa etukäteen mihin ollaan menossa, mitä siellä mahdollisesti tapahtuu ja mitä hänetä odotetaan. Näin lasta ei pelota mennä, kun hän tietää jo valmiiksi miten hänen tulee olla. Hankala selittää... Lapsi haluaa toimia oikein, mutta ei uskalla rynnätä kokeilemaan mikä on oikea toiminta tapa, vaan jahkaa ja pohtii. Ennemmin väistää tilannetta kuin tekee väärin.

Oletko ottanut asiaa puheeksi kerhon ohjaajien kanssa? Meillä viime syksynä yht äkkiä poika ilmoitti ettei halua kerhoon, meni kuitenkin yksin sisälle, alistuneena... Ja kotiin lähtiessä kertoi, että kivaa oli ja tehtiin sitä ja tätä. Kyselin ja kyselin ja loput poika sai kerrottua, että "pojat tappelee". Pyysin erikseen tapaamista ohjaajien kanssa (ilman poikaa) ja siellä juteltiin ihan rauhassa, miten pojalla on mennyt, miten hän osallistuu, suhtautuu muihin jne. Ilmeisesti omaa poikaani ahdisti muiden tappelu ja riitely, huutaminen yms, vaikka hän ei koskaan itse ollut niissä osalisena. Joten sovittiin, että näiden tilanteiden jälkeen huomiota kiinnittettäisiin myös poikaani ja tilanne käytäisiin hänen kanssaan läpi, jottei hänelle jäisi epäselvyyttä/ahdisusta. Lisäksi ohjaajat lupasivat enemmän kiinnittää huomiota siihen, että ohjaisivat poikaani hankalissa sosiaalisissa kontakteissa. Kun poikani ei tiedä mitä tehdä, hän menee lukkoon ja ahdistuu. Esim jos joku tulee ja vie lelut häneltä (omien sisarusten kanssa kylä tappelee vastaan, mutta kun kyseessä on vieras ja raisu toinen lapsi, tarvitsee opastusta siitä miten kuuluu toimia. Eli ei aleta huitomaan, huutamaan vaan kauniisti pyydetään lelu takaisin. Kaipasi aikuista henkiseksi tueksi)

Nyt tilanne on parantunut. Sitä mukaa kun tilanteita on tullut lisää ja poika on saanut harjoitella aikuisen tukemana tilanteita on myös pojan oma varmuus kasvanut Kerhoonkin lähtee mielellään, kun tietää selviävänsä ahdistavista tilanteista.

 

[..]

Voi olla myös ikä kysymys. Jos nyt saa olla kotona, niin eskari-ikäisenä menee innoissaan ryhmään mukaan. Ja jos nyt kuskataan väkisin kerhoon voi aina olla hankala mennä kerhoon, eskariin, kouluuun.

Kyllää kuukaudessa, kahdessa lapsen pitäisi päästä rytmiin. Jos siinä ajassa ei totu, en enää veisi. Ihan hyvin riittää kaverit kotonakin vielä tuon ikäiselle, jos nyt ette ihan metsässä asu. Miksi stressata lasta jos nyt saisi olla vielä kotona. Käsitin että ensivuonna joutuu hoitoon kuitenkin, eikö sen sosiaalistumisen voisi aloittaa sitten vuoden päästä.

 

[,,]

niinkuin täällä on sanottu, niin lapsi tarvitsee positiivisia kokemuksia leikistä muiden lasten kanssa. jos niitä positiivisia kokemuksia tuolta kerhosta ei tule niin ei sinne minun mielestäni kannata mennä vaan keksiä sitten jotain muuta.

 

[piina]

niinkuin täällä on sanottu, niin lapsi tarvitsee positiivisia kokemuksia leikistä muiden lasten kanssa. jos niitä positiivisia kokemuksia tuolta kerhosta ei tule niin ei sinne minun mielestäni kannata mennä vaan keksiä sitten jotain muuta.

Mun mielestä jos lapsi on hyväntuulinen ja innolla kertoo kerhontapahtumista, on saanut kerhopäivästä positiivisen kokemuksen. Kerhot on siitäkin ihan kivoja paikkoja sosiaalistua (verrattuna esim. leikkipuistoihin ja pihoihin), että sielä on ammattitaitoiset vetäjät, jotka osaava ohjata lapsia leikkimään keskenään ja keksivät ujoillekin sellaista tekemistä, jossa ei toiset pääse häntä pelottelemaan. Monesti kun leikkipuistoissa on niin, että rohkeammat päspäröi ja ujomma jäävät monesti laidoille.

 

[ddff]

Ei se ujous kerhossa käymällä lähde. Kumma ajatus, että lasta pitää karaista. Ihmiset on erilaisia. Voi olla todella tuskaa ujolle lapselle nuo kerhopäivät.

Ehtii ihan hyvin sosiaalistua sitten eskarissa, koulussa jne. Jos nyt ikinä kovin sosiaaliseksi tuleekaan.

Kyllä meidän neiti reipastui huomattavasti ensimmäisen päiväkotivuotensa aikana. Tyttö oli todella ujo, arka ja herkkä 4 v, kun aloitti hoidon. Vuoden päästä ei olisi enää samaksi tytöksi uskonut, oli niin reipas ja rohkea. Oli jopa laulanut yksin koko ryhmän edessä vapaaehtoisesti jotain. Asiaa auttoi, että hän löysi päiväkodista itselleen heti bestiksen.

 

[tytönjapoikienmamma]

Joo, mun täytyy sanoa myös, että veisin kyllä kerhoon ja ikeksisin jotain syitä miksi ja kottaisin jutella tmv. Mutta ymmärrän, että eihän se helppoa ole tuohon lapselle vastata, kun sinnehän nyt ei ole pakko mennä, mutta.....Tää mun kolmoseni on lapsisatni eniten minussa kiinni "äitinpoika" ja nyt harjoittelee kerhoa itsekseen, ikää vajaa kolme vuotta. Rohkaise vaan lasta kerhoon.

 

[Oisku]

Olen samaa mieltä siitä että jos kerran lopulta tykkää kerhossa olla, niin kannattaa viedä, vaikka meno olisikin vähän takkuilevaa. Puhu vaikka ohjaajien kanssa asiasta ellet vielä ole puhunut, osaavat ottaa ujouden huomioon.

Mä olin itse hirveän ujo pienenä uusissa tilanteissa, muistan vieläkin miten hirvittävästi jännitti kun menin ekaa päivää päiväkotiin 3,5 vuotiaana. Olin kuitenkin sitä ennen ollut hoidossa että se ei ollut ongelma sinänsä. Mutta ei mulle mitään traumoja saanut aikaan. Olen edelleen aika ujo uusissa tilanteissa, se vaan on luonteenpiirre.