Äitini - maailman paras äiti

[turhis]

Tuli tuosta katkera ja ilkeä äiti ketjusta mieleen, että onko kellään sellaista "ongelmaa", että oma äiti on ollut kerta kaikkiaan loistava äiti?

Hän oli äiti, jonka kaikki kulmakunnan lapset halusivat omaksi äidikseen ja se mitä hän ulospäin näytti oli juuri sitä mitä hän myös kotona oli. Rakastava, kannustava, lempeästi kasvattava ja vaikka rajat oli, olivat ne väljät ja antoivat lapselle (minulla ja siskolleni) mahdollisuuden olla lapsia. Me lapset tiesimme, että olimme maailman tärkeimmät asiat hänelle aina ja joka kotiinsa hän rakensi meille huoneen, vaikka olimme aikuisia ja hän siis eli myös omaa täysipainoista elämäänsä. Kirjoitan tätä nyt menneessä aikamuodossa, sillä nykyään äitini on kroonisesti sairas ja on sen myötä myös luonnollisesti muuttunut.

"Ongelma" on minulla siinä, että en koskaan yrityksestäni huolimatta pääse samalle tasolle hänen kanssaan omien lapsieni kanssa! Aikoinaan asiasta hänelle valitinkin ja silloinkin hän vain kannusti minua ja kertoi, ettei itsekään muka niin täydellinen ollut, että minulla vain aika taitaa kultaa muistot. "Ongelmaa" vain lisää se, että myös mieheni edesmennyt äiti oli aivan upea vanhempi... Meissä (minussa ja miehessäni) taas sitten on vähän liikaakin sitä omien isiemme piirteitä, eli olemme kärsimättömiä, laiskoja, jne. Meidän lapsiparat...:/

 

["vieras"]

Miks ihmeessä sun pitäs olla joku muu kun sä? Toi vertailu on ihan turhaa

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";24327788]Miks ihmeessä sun pitäs olla joku muu kun sä? Toi vertailu on ihan turhaa[/QUOTE]

Oikeassa olet, mutta väkisinkin sitä tulee välillä mietittyä, minkälaiset eväät sitä omille lapsilleen antaa. Äitini on lähin malli minulle äitiyteen.

 

["kir"]

Minusta liian hyvä äiti ei ole se "maailaman paras". En kyllä pidä äitiyttä kilpailuna ylipäätään, omia persooniahan me olemme vanhempina.

 

["Liila"]

Minulla on ihan vastaava äiti. Itse en kuitenkaan edes yritä päästä hänen tasolleen. En ole yhtä ahkera, siivoushullu, en osaa ommella (äitini teki meille ihania vaatteita, hääpuvut, kastemekot yms) enkä ole pystynyt hillitsemään hermojani, kuten äitini.

Silti toivon, että saan lapsiini yhtä läheiset ja luottamukselliset välit kuin minulla on oman äitini kanssa. Hänen esimerkkiään noudattaen yritän olla ymmärtäväinen murrosiän kotkotuksille, jotta välit eivät mene poikki siinä vaiheessa.

 

["aapee"]

Löysin tämän vanhan aloitukseni. Minun äitini todellakin oli maailman paras äiti meille lapsille ja maailman paras mummu lapsenlapsilleen. Täydellisen hänestä teki juuri se, että hän ei ollut "täydellinen". Siivoukset saattoivat olla niin ja näin, ruokaa tehtiin silloin kun jaksettiin. Lapsiaan ja lapsenlapsiaan hän kuitenkin rakasti täysillä, varauksetta. Me olimme hänelle aina tärkeimpiä asioita maailmassa.

Äiti kuoli kaksi päivää sitten. Vaikka kuolema oli odotettavissa hänen sairautensa takia, luulin että meillä olisi vielä pari vuotta yhteistä aikaa. Suru on suuri ja se on musertavuudessaan yllättänyt minut. En sittenkään ollut valmis menettämään häntä, maailman parasta äitiäni.

 

["vieras"]

Mun äiti teki kyllä omat virheensä ja olisi joissakin asioissa varmaan voinut toimia paremminkin, mutta teki parhaansa niillä edellytyksillä mitä hänellä kulloinkin oli. Se riittää, että tiedän että hän kuitenkin aina on on tarkoittanut mun parasta.

Vaikka hän ei osannut juuri mitenkään lähestyä eikä keskustella positiivisesti mun kanssani murrosiässä, eikä pitää kuriakaan muutakuin huutamalla ja haukkumalla, ja alentui tappelemaan kanssani ja sitten murjotti kuin olisi isekin ollut teini. Eikä koskaan pyytänyt anteeksi, vaikka syy olisi ollut hänessä.

Mulle hän silti oli, ja on yhä maailman paras äiti ja meillä on nykyään todella hyvät ja rakastavat välit

 

["vieras"]

ap:lle suuret osanottoni :hug:

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";28293609]Mun äiti teki kyllä omat virheensä ja olisi joissakin asioissa varmaan voinut toimia paremminkin, mutta teki parhaansa niillä edellytyksillä mitä hänellä kulloinkin oli. Se riittää, että tiedän että hän kuitenkin aina on on tarkoittanut mun parasta.

Vaikka hän ei osannut juuri mitenkään lähestyä eikä keskustella positiivisesti mun kanssani murrosiässä, eikä pitää kuriakaan muutakuin huutamalla ja haukkumalla, ja alentui tappelemaan kanssani ja sitten murjotti kuin olisi isekin ollut teini. Eikä koskaan pyytänyt anteeksi, vaikka syy olisi ollut hänessä.

Mulle hän silti oli, ja on yhä maailman paras äiti ja meillä on nykyään todella hyvät ja rakastavat välit [/QUOTE]

Muistathan kertoa tämän myös hänelle. Minä olin kertonut tämän äidilleni, mutta silti antaisin mitä vain, että voisin sen kertoa hänelle vielä kerran.

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";28293642]Muistathan kertoa tämän myös hänelle. Minä olin kertonut tämän äidilleni, mutta silti antaisin mitä vain, että voisin sen kertoa hänelle vielä kerran.[/QUOTE]

Muistan ja olen kertonutkin.
Osanottoni minultakin.
En ihan ensiksi huomannut että kerroit äitisi kuolemasta. Luin vain tuon aloitusviestisi, en vastausketjua.

 

["Liila"]

Osanottoni. Surusi on varmasti käsittämättömän suuri. En tiedä, helpottaako se yhtään asiaa, että 'sait' varautua asiaan.

Minulle äitini on edelleen yksi parhaista kavereistani. En ymmärrä, miten tulen joskus selviämään äitini kuolemasta, tuntuu että napanuora häneen on vieläkin kiinni.