Äsken puhuttiin äidin kanssa puhelimessa. Hänen mielestään käydään liian harvoin ja soittelen hänelle liian vähän. Tästä syystä hän lausahti taas ikimuistoiset kommentit:
-Mää kohta kuolen tänne! (EI siis ole tosiaankaan tekemässä kuolemaa)
-Oon sairastunu henkisesti sun takias, etkä sää tuu edes äitiäs kattomaan.
-Kaikki ihmiset ihmettelee miksi mulla on aina niin itkuset silmät kun joudun aina sun takia itkemään
-Silti rukoilen sun ja perheesi puolesta monta kertaa päivässä, ja teillä on esirukoilijoita ympäri Suomea
-Sun miehesikin soittaa äidilleen joka päivä, joten kyllä sunkin pitää soittaa mulle tänne useammin.
-Oon sun takia joutunut ensiapuunkin, ja isäs viime syksynä sairaalaan
-Pyydän vaan että joskus ajattelisit muakin vähän täällä
-JOudun tätä menoa mielisairaalaan
-Mietipä jos sun oma tyttäres sut tällä tavalla hylkäisi.
....jne. Käymme sukuloimassa vanhempieni luona n. 4-5 kertaa vuodessa, asuvat 500km päässä meiltä. Soitan kerran viikossa, ja tietysti silloin, jos on jotain merkittävää tapahtunut. Enempään en pysty enkä jaksa, juuri tuosta syyllistämisestä johtuen.
-Mää kohta kuolen tänne! (EI siis ole tosiaankaan tekemässä kuolemaa)
-Oon sairastunu henkisesti sun takias, etkä sää tuu edes äitiäs kattomaan.
-Kaikki ihmiset ihmettelee miksi mulla on aina niin itkuset silmät kun joudun aina sun takia itkemään
-Silti rukoilen sun ja perheesi puolesta monta kertaa päivässä, ja teillä on esirukoilijoita ympäri Suomea
-Sun miehesikin soittaa äidilleen joka päivä, joten kyllä sunkin pitää soittaa mulle tänne useammin.
-Oon sun takia joutunut ensiapuunkin, ja isäs viime syksynä sairaalaan
-Pyydän vaan että joskus ajattelisit muakin vähän täällä
-JOudun tätä menoa mielisairaalaan
-Mietipä jos sun oma tyttäres sut tällä tavalla hylkäisi.
....jne. Käymme sukuloimassa vanhempieni luona n. 4-5 kertaa vuodessa, asuvat 500km päässä meiltä. Soitan kerran viikossa, ja tietysti silloin, jos on jotain merkittävää tapahtunut. Enempään en pysty enkä jaksa, juuri tuosta syyllistämisestä johtuen.