K
korvissa suhisee
Vieras
Muutama kuukausi taas menikin ihan mukavasti. liiankin, sanoisin.
sitten tuli taas yhteenotto. mukavasti kaikki taas käännettiin minun, äitipuolen syyksi, vaikka tällä kertaa minä olin ihan hiljaa. veri on vettä sakeampaa juu. no ei mitään, tähän asti olen aina sen kuuluisan lasten edun nimissä nielassu nämä jutut. jatkanu taas arkea kuin mitään ei olisikaan, ajatellu mitä se vastaanpaneminenkaan hyödyttää. ei yhtään mitään.
mutta nyt tuli mitta täyteen. olen tällä(kin) kertaa syytön. mulle on murjotettu nyt yhteensä kuukausi, siis miehen tytär ja äitinsä hiljaa vierestä. en ole mitenkään reagoinu, antanu olla vaan. ja kuinkas sitten kävikään? juuri niinkuin ennustinkin (taas) käyvän.
nyt hierotaan sopua. haluttais tulla pikkuveljeä (mun ja miehen yhteinen) yhtäkkiä katsomaan. kissani haluttaisiin sinne hoitoon, sama kissa jonka hoito oli kuukausi sitten niin vaivalloista ja sen annettiin kuulua. ja syyhän on se sama kuin viimeksikin; tytön äidille on tullut menoa ja tarvittais lapsenvahtia. mies on tuolloin työmatkalla joten hän ei voi hoitaa. lisäksi tällä äidillä ja tyttärellä on kaksi koiraa jotka olen aina ottanut meille hoitoon kun on tarvinnut.
Nyt sanoin että ei käy. ei nyt eikä enää ikinä. sanoin ystävällisesti. mies ei voi käsittää, sen mielestä kun "tää on aina toiminu niin hyvin." no totta hitossa on toiminu, on saanu reissata kun tarvis on ollut ja lapsi on aina hoitunut täällä.
Äidillä ei ole muita hoitajia, vanhempansakin ovat kuolleet. Siellä se nyt miettii ihmeissään että mitä tekisi. tyttö on 14-vuotias eli ei voi jättää useaksi yöksi missään nimessä yksin. kaiken lisäksi sain tietää tästä hoidontarpeesta 3:n päivän varoitusajalla. mies oli unohtanut kokonaan koko jutun. mutta olettivat silti että tietysti mulle käy kun aina ennenkin on käynyt. varsinkin nyt kun olen kotona päivät pojan kanssa töistä pois.
minä katson nyt että helpoimmalla pääsen kun putsaan käteni koko jutusta. lapsi kulkekoon täällä vapaasti mutta tästälähin ainoastaan silloin kun isänsä on kotona. mulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa kenenkään muun lapsia kuin omaani. enkä aio muutenkaan enää osallistua mihinkään tyttöä koskevaan juttuun, kuten tähän asti olen tehnyt ihan jo tytön pyynnöstä. mua tällanen kikkailu en tiedä naurattaako vai sapettaako enemmän. pitäköön teinidraamojaan äitinsä luona.
nyt kuitenki näyttää siltä että taas minusta on tulossa pahis. hankaloitan elämää kun en enää jatkakkaan kuten ennen. kaksi koiraa ja teini. mihis ne nyt äkkiä työntää moneksi päiväksi?
ja hitto kun tuntuu hyvältä, en voi muuta sanoa. olen pudottanu jonnekkin sen velvollisuuden tunteen jota olen tähän asti kokenu, että mun tulee tuota äitiä auttaa.
olenko mä teidän mielestä ihan väärässä ja pahis?
sitten tuli taas yhteenotto. mukavasti kaikki taas käännettiin minun, äitipuolen syyksi, vaikka tällä kertaa minä olin ihan hiljaa. veri on vettä sakeampaa juu. no ei mitään, tähän asti olen aina sen kuuluisan lasten edun nimissä nielassu nämä jutut. jatkanu taas arkea kuin mitään ei olisikaan, ajatellu mitä se vastaanpaneminenkaan hyödyttää. ei yhtään mitään.
mutta nyt tuli mitta täyteen. olen tällä(kin) kertaa syytön. mulle on murjotettu nyt yhteensä kuukausi, siis miehen tytär ja äitinsä hiljaa vierestä. en ole mitenkään reagoinu, antanu olla vaan. ja kuinkas sitten kävikään? juuri niinkuin ennustinkin (taas) käyvän.
nyt hierotaan sopua. haluttais tulla pikkuveljeä (mun ja miehen yhteinen) yhtäkkiä katsomaan. kissani haluttaisiin sinne hoitoon, sama kissa jonka hoito oli kuukausi sitten niin vaivalloista ja sen annettiin kuulua. ja syyhän on se sama kuin viimeksikin; tytön äidille on tullut menoa ja tarvittais lapsenvahtia. mies on tuolloin työmatkalla joten hän ei voi hoitaa. lisäksi tällä äidillä ja tyttärellä on kaksi koiraa jotka olen aina ottanut meille hoitoon kun on tarvinnut.
Nyt sanoin että ei käy. ei nyt eikä enää ikinä. sanoin ystävällisesti. mies ei voi käsittää, sen mielestä kun "tää on aina toiminu niin hyvin." no totta hitossa on toiminu, on saanu reissata kun tarvis on ollut ja lapsi on aina hoitunut täällä.
Äidillä ei ole muita hoitajia, vanhempansakin ovat kuolleet. Siellä se nyt miettii ihmeissään että mitä tekisi. tyttö on 14-vuotias eli ei voi jättää useaksi yöksi missään nimessä yksin. kaiken lisäksi sain tietää tästä hoidontarpeesta 3:n päivän varoitusajalla. mies oli unohtanut kokonaan koko jutun. mutta olettivat silti että tietysti mulle käy kun aina ennenkin on käynyt. varsinkin nyt kun olen kotona päivät pojan kanssa töistä pois.
minä katson nyt että helpoimmalla pääsen kun putsaan käteni koko jutusta. lapsi kulkekoon täällä vapaasti mutta tästälähin ainoastaan silloin kun isänsä on kotona. mulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta hoitaa kenenkään muun lapsia kuin omaani. enkä aio muutenkaan enää osallistua mihinkään tyttöä koskevaan juttuun, kuten tähän asti olen tehnyt ihan jo tytön pyynnöstä. mua tällanen kikkailu en tiedä naurattaako vai sapettaako enemmän. pitäköön teinidraamojaan äitinsä luona.
nyt kuitenki näyttää siltä että taas minusta on tulossa pahis. hankaloitan elämää kun en enää jatkakkaan kuten ennen. kaksi koiraa ja teini. mihis ne nyt äkkiä työntää moneksi päiväksi?
ja hitto kun tuntuu hyvältä, en voi muuta sanoa. olen pudottanu jonnekkin sen velvollisuuden tunteen jota olen tähän asti kokenu, että mun tulee tuota äitiä auttaa.
olenko mä teidän mielestä ihan väärässä ja pahis?
olen melkein vahingoniloinen. enkä edes tee mielestäni mitään pahaa.