äitipuoliin kohdistuvat vaatimukset

[Wicked Mary]

Tämä alkaa jo ehkä olla vanhan toistoa,mutta pistää silmään täälläkin usein nähty lause:mitäs menit yhteen miehen kanssa jolla on lapsia,kyllä sinun olisi pitänyt tietää millaista se on...
Onko sitten kaikilla muillakin ihmisillä kyky nähdä ja tietää etukäteen millaiseksi elämä muodostuu uudessa,alkavassa suhteessa,vai onko se vain äitipuolilta vaadittava ominaisuus?
Meiltä vaaditaan myös kypsyyttä,aikuisuutta,toisten huomioimista,joustavuutta,uhrautuvaisuutta,pyyteetöntä rakkautta niihinkin ihmisiin jotka tekevät sen hyvin vaikeaksi,niin hyvää itsetuntoa,ettemme koskaan ota itseemme emmekä tunne itseämme koskaan riittämättömäksi,ettemme koskaan väsy tai turhaudu,eikä meillä saa olla mitään toiveita oman elämämme ja sen laadun suhteen,ja vain siksi,että olemme rakastuneet mieheen,joilla on lapsia aiemmasta liitosta.
Uskomatonta mutta totta,luullakseni kaikki ne naiset jotka ovat äitipuolia,ovat tilanteessa juuri siksi,että rakastuivat mieheen jolla on lapsia,eikä siksi,että saisivat kiusata viattomia lapsia,vaikka tätä palstaa lukiessa sellainen mielikuva helposti syntyy,kun lukee joidenkin ei-äitipuolien kommentteja.
Muutkin ihmiset tekevät virhearviointeja ihmissuhteissaan,ja se heille anteeksiannetaan ja heitä ymmärretään,miksi äitipuolilla ei sitä samaa mahdollisuutta ole,tulla ymmärretyksi,tai ainakin kuulluksi,ilman paheksuntaa.
Ja muuten,jos kaikki vanhemmat omaisivat äitipuolilta vaadittavat hyveet,olisikohan meillä Suomessa huostaanotettuja lapsia niinkin paljon kuin on?
Aikamoinen osa ydinperheen vanhemmista ei itsekään kykene siihen mihin olettavat äitipuolien pystyvän.
Sen millaista on olla vanhempi tietää vasta sitten kun elää vanhemmuutta,sama pätee uusvanhemmuuteenkin.


<br><br>

 

[eräs]

Olen samaa mieltä.
Ja näitä ketjuja lukiessa olen huomannut, että useimmalla, jotka kirjoittavat ongelmistaan, ongelmat ovat sen laatuisia, että ne monesti olisivat parannettavissa pienellä keskustelulla miehen ja koko perheen kesken.
Eli pelisääntöjen puuttuessa alkaa haitata asennoitumista koko uusperhekuvioon.
Monella se suurin ongelma on se, että mies on liian herkkänahkainen omia lapsia kohtaan ts. vaatii kumppaniltaan täydellistä lasten hyväksymistä ja rakastamista mutta ei samalla anna valtuuksia käyttäytyä kokonaisvaltaisesti niinkuin sosiaalisen vanhemman ja auktoriteetin kuuluu.
Ja tässä on kysymys ihan normaaleista pikkuasioista käytännössä.
Vaikka ongelmat eivät aina olisikaan pelkästään äitipuolen asenteissa, silti täällä iänikuisesti tarjotaan sitä peiliä vaan äitipuolelle itselleen.
Niiden, joilla ei ole kokemusta äitipuoleudesta, kommentit ja tuomiot voi vielä jollain tasolla päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta niitä paheksuvia ja tuomitsevia, joissa kerrotaan vielä, että on itsellä kokemusta uusperheellisyydestä en voi kertakaikkiaan käsittää. Voiko olla uusperhe, jossa ei ikinä ole ollut minkäänlaisia ongelmia?! Epäilen sitä suuresti. Monesti nämä tämänkaltaiset vielä itse kirjoittavat, että onhan meilläkin ollut ongelmamme mutta niistä on selvitty ym ym.
Mikä ihme sitten saa paheksumaan ja halveksumaan toisia. Miksei voi yksinkertaisesti muistella niitä omia ongelmia ja miten niistä selvittiin ja jakaa ne kokemukset niiden kanssa joilla ne ovat todellisena tässä ja nyt.
Kannustaa toisia jaksamaan ja neuvoa mitkä olivat ne omat avaimet onneen. Sillä se keskustelu paranee eikä sillä, että vuoronperään mietitään onko tuo vai tämä tyhmä ja itsekäs.

 

[taustalla]

Mun ongelma ainakin oli että tavatessani mieheni hänellä oli lapsi ja minulla ei ollut. Kuinka olisin voinut tietää että suhtautumiseni muuttuu esim kun olen itse raskaana tai saan oman lapsen? Varsinkin oman lapsen synnyttyä en voinut tietää että lapset ovat niin eriarvoisessa asemassa. Enhän tiennyt mitä äidin rakkaus on? Kuinka olisin voinut nämä asiat tietää tavatessani mieheni? En mitenkään. Aina kun mieheni lapsi on meillä on myös mies kotona. Olen tehnyt selväksi että hän on mieheni lapsi eikä minun joten en suostu hoitamaan häntä. Minusta tämä on lapsen etu koska näin hän saa todellakin viettää aikaa isänsä kanssa ja minä en tunne olevani vain lastenhoitaja ja minun ei tarvitse perua menojani koska lapsi on meillä. Enpä ole katkera koska olen luonut selkeät rajat kuinka meillä asiat hoidetaan enkä suostu olemaan martyyri. Ei tarvitse valittaa kun muuttaa elämässän ne asiat jotka harmittaa.

 

[taustalla]

Olen tehnyt selväksi...Mun ei tarvitse...Miksi mun pitäisi.... :headwall: