äitiydestä ylipäätään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 40 v äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
4

40 v äiti

Vieras
Kovin on hiljainen tämä palsta. Ehkä me "vanhat" äidit emme niin hölpötä ja kuluta aikaamme keskustelupalstoilla - tai sitten surffailemme ennakkoluulottomasti muilla keskustelupalstoilla ja eri ikäisten palstoilla ..
Olisi kiva vaan vaihtaa ajatuksia äitiydestä, vanhemmuudesta, lapsesta, arjesta, elämästä ylipäätään ihan mistä vaan täällä saman ikäisten seurassa.
En tiedä tosin miten paljon "plussaa" on oltava tuon 40:n päälle. Itse täytän tänä vuonna 41, loppuvuodesta.
Tenava on 1,5 v. Siis tämä nuorin.
Vanhemmuus, minun vanhemmuuteni, näyttäytyy eri tavalla tämän iltatähden kohdalla.
Suurin ero on varmasti se, että nyt on rinnalla mies, joka ottaa vastuuta niin kodista kuin lapsestakin - en pyöritä yksin tätä arkea, vastuu ei ole yksin minulla.
Ja suurin hämmästys kait se, miten vähän sitä on ihmisenä muuttunut 20 vuoden aikana. Ihan yhtä lyhytjänteinen ja räiskähtelevän temperamenttinen olen kuin esikoisenkin aikaan. Pitkämielistä, lempeää, kärsivällistä jne sellaista tyyppillistä myyttistä äitihahmoa minusta ei saa esiin leivottua. En tiedä onko semmosta oikeasti olemassakaan, ja mistä tämä ihanne on tullut - että äidin kuuluu olla sitä ja tätä toisten eteen uhrautuva ja itsensä unohtava *huoh*
No, enpä enää kanna huonommuuden tunnetta siitä, etten ole jotakin ja olen tätä. En myöskään enää anna kävellä itseni ylitse, samanlaista epävarmuutta, joka jo huonoa itsetuntoa oli, ei ole enää. Uskallan vaatia, uskallan komentaa naapurinkin lapsia ja uskallan puolustaa omia lapsiani ja tapaani toimia vanhempana.
Että tämmöstä minulla.
 
Ajatuksiasi oli mukava lukea. :flower:

Juuri tällaisia puheenvuoroja kaipaan minäkin. Samanikäisten pähkäilyjä. Ilahtua samanlaisista tuntemuksista ja hämmästellä jotain mitä omalle kohdalle ei ole vielä tullut. Tervetuloa jutustelemaan =)
 
enää täällä joskus.Ei kiinnosta kirjoittaa kun jokainen mielipide tyrmätään heti kuten muissakin osioissa.En tiedä sitten onko vain kaksplussan kirjoituspalstalle osunut kaikki ilkeilijät kun näin nuivaa suhtautumista en ole missään muualla kohdannut.Olit nuori tai vanha niin kaikki kirjoitukset lynkataan heti.Mikä keskustelupalsta se sellainen on jossa ei voi omaa mielipidettään sanoa ilman että heti joku alkaa siitä vinoilemaan.
 
Mä olen 40v. ja mun pienimmät ipanat on 3v3kk ja 1v3kk,isommat on 16 ja 15v.
Mä olin noitten teinityttöjeni kans yksin,sillon ku ne oli pieniä ja olen myös huomannu,että siinä on hirmu ero,ku nyt on toinenki ihminen elämässä mukana... Tosin päävastuu on mulla,tai oikeestaan mä oon tainnu kahmia sen ittelleni.........
Ja sekin on ihanaa,että pystyy kehumaan lapsia oikeen kunnolla,ku onhan isä yhtä ylpee lapsistaan... Jos jollein oudommalle kehuis,niin kuka sitä ny jaksas kuunnella =)

Mä oon kans todennu,että hirveen vähä sitä muuttuu vanhetessaan. Mä oon ihan samanlainen ku sillon parikymppisenäki,mitä ny vähä elämänkokemusta enemmän... Mut tiiä,huomaako sitä mistään... :whistle:

Kerran puhuinki teineilleni tosta,että ei sitä muutu hirveesti elämänsä aikana,niin tytöt oli,et camoon äiti... :D
Niin,sitähän teininä pitää nelikymppisiä jo ikivanhoina...
Kunnes sit itte tulee nelikymppiseks ja tajuaa,että ei se niin meekkään...
=)
 
Lukijana enää täällä joskus: toivottavasti palaat sinnikkäästi.
Kukaties joku päivä ilkeilijät on muuttaneet muualle. Harmi että olet törmännyt tuollaiseen - vaikka provosoin nyt ettei täälläkään ihan joka puheenvuoroa teilata. Olen nähnyt myös kannustavia ja rohkaisevia vastauksia ja mielipiteen vaihtoa puoleen ja toiseen. Pitää vaan jättää ne pahat sanat "lukematta"!

Murtsi: kuulosti niin tutulta tuo lastenhoidon itselle omiminen :ashamed: Varsinkin kun lapset olivat ihan vauvoja minä myös halusin olla se päävastaava...varsinkin esikoisen kanssa. Mutta mies oli niin ihastunut poikiinsa, että sehän työntyi väkisin hoitoon mukaan ja toimitti minut muualle eikä antanut neuvoa. Ilmankos muksut ovat isänsä perään ja mä oon siitä nyt todella onnellinen B)

Lisää lisää mielipiteitä tämän tai uuden otsakkeen alle :attn:
 
olen saanut eka lapsen 22 vuotiaana ja toisen 25v sitten onkin ollut pitkä väli ja ajattelinkin että kyllä kaksi riittää. en enään tee lapsia ja 35v uotta on ehdoton takaraja, muuten olen liian vanha.
No siinä oli sellaistakin aikaa että sitä omaa aikaa jäi ja sai mennä kun lapset oli aika isoja. elämä tosin muuttui vaikka en olisi uskonut. Tuli avioero, menin uudelleen naimisiin 38vuotiaana ja yhtä äkkiä olikin itsestään selvää että kyllä me yhteisiä lapsia teemme , enkä olankaan pitänyt itseäni vanhana. sain sitten meidän yhtseisen lapsen 39vuotiaana ja oli selvä että toinen heti perään, sain nuorimmaisen 41vuotiaana. Lapset ovat nyt 7v ja 6 v. Kyllä näiden kahden viimeisen lapsen aikana olen ollut aivan erilainen äiti, kypsä, kärsivällinen, kiireetön, on ollut ihanaa seurata lasten kasvua. Myös tietää mitä milloinkin ja missä ikävaiheessa on tulossa jotakin kun sen on jo läpikäynyt, lasten murrosikää myöten. Vanhimmat pojat ovat nyt jo 24v ja 22v mukavia nuoria miehiä joista äiti on todella ylpeä. Sitten nämä kaksi ihanaa lasta, he ovat todella helppoja lapsia. Vai olenko sitten itse niin muuttunut että en hötkyile enään turhasta. Ajattelen aina itseäni viimeisenä. Ei ole tarvetta lähteä minnekkään, viihdyn kotona perheen kanssa. Ennen olin niin kovin levoton. Ehkä perhelämä on muutenkin muuttunut. On tasainen kiltti hyvä mies, hyvä parisuhde. Se tekee varmasti osansa tässä asiassa. En voi sanoa että ennen olisi asiat olleet hullusti sitä vai luuli ja kuvitteli että äitys, parisuhde , perhelämä oli sellaista, mutta sisimmässään oli levoton olo että jotakin puuttui. Pitkä on ollut tie ja kivinen, mutta kaikki on kannattanut. Elämä ei voisi olla parempaa nyt ja tässä. :)
 

aada, samanlaiset hyvät tunnelmat on täälläkin =). Me olemme 48-vuotiaita molemmat ja juuri tänään vitsailimme, että iltatähti pitäisi saada. Juu-u, luit oikein: me toivomme vauvaa =) . Kuitenkin enää vain yksi, jos on tullakseen, ellei tule kaksoset. - Tai mistäs minä sen tiedän, miltä tuntuisi, jos tärppäisi vielä toisenkin kerran!

Tsemiä kaikille aikuisille vanhemmille! :flower:

 
Kiva, että on vastauksia tullut. :)
Ja pitääpä kertoa tämän aamun episodi:
Tämä nuorimmainen on ollut viime aikoina kovin nuhainen ja syönyt huonosti. Tänä aamuna hän lusikoi kiisseliä itsekseen :flower: naama ja ruokalappu sopassa, mutta hyvä että söi itse.. sillä välin minä keittelin aamupuuron ja jäähdytin sen ja sitten olikin puuron vuoro. Ja siitähän syntyi meteli !

Nämä ruokapöytätaiostelut on meillä aika tuttu näky, tämä nuorin ipana osasi jo reippaasti alle vuoden ikäisenä tehdä syömisestä omanlaisensa näytelmän kun ei halunnut syödä.
Eli ipana syö (=minä tai mies lusikoidaan pöperöä suuhun) ja huutaa, ja kun lautanen on tyhjä, on kaikki taas hyvin ja tenava kuin itse auronko :)

Pitkäääään on mennyt hyvin mitä ruokailutilantesiin tulee, mutta nyt on ollut nuhan takia huonosyämänen kausi...
Joten tänä aamunakin sitten taisteltiin ja ulvottiin se puuro naamariin.
Minä kihisin kiukusta ja komennan ja tenava parkui :x ja sotki maitomukin ja puurolautasen kanssa yms yms..

Teini istui myös aamiaispöydässä (hiihtoloma). Siinä huudon keskellä tuumasin hänelle, että kannattaa muuten tehdä lapset myöhemmällä iällä, kun on jo itsellä elämänkokemusta, jaksaa olla lapselleen tämmönen kärsivällinen ja ymmärtävä kasvattaja. Osaa niinku mennä lapsen tasolle: minä ymmärrän miltä sinusta tuntuu . Ja toimia sen mukaan.
:heart: :laugh:
No just niin, sanoi Teini.
Kirjoitan tämän nyt silläkin uhalla että minut teilataan hirviöäidiksi :p kun "huudatan " lasta ja vieläpä ruokapöydässä.
 

Yhteistyössä