Alapään haju ottaa aivoon...

  • Viestiketjun aloittaja raivona
  • Ensimmäinen viesti
raivona
Tiedän että lääkärillä homma EHKÄ selviää parhaiten, mutta haluan silti kysyä, onko kellään alapään haju välillä kummallista? Siis EI mikään kalan haju. Mutta sellainen paha haju kuitenkin, vaikea kuvailla. Ei kuitenkaan ihan normaali haju ole. Vuodon laatu tai väri siihen ei vaikuta, minulla on samaa hommaa ollut jo aiemminkin.
Eka kerralla gyne totesi sen saman tien olevan epäspesifi, johon sain flagylit, toisella kerralla kun haju palasi taas, tavallinen lääkäri teki sen jonkun testin, eikä se ollut epäspesifi tulehdus sen mukaan. Ei osannut sanoa juuta eikä jaata, eikä välineitä ottaa näytteitä ollut. Sain jonkun samantyyppisen lääkkeen kuin flagyl, ja sekin tehosi.
Paitsi että nyt taas, pari kuukautta myöhemmin... Voiko syynä TODELLAKIN olla poikakaverini sperma, vaikka käyn aina yhdynnän jälkeen (ja ennenkin) pesulla? Aiempien miesten kanssa ongelmaa ei ole ollut, eikä tämän nykyisenkään kanssa ihan alussa, tosin ehkä nyt ollaan hieman useammin harrastettu seksiä...
Gefilus-tuotteita syön, lactalit ja alapään tuuletukset kokeiltu. Pillereitä en syö, en käytä pikkuhousunsuojia. Aion kyllä mennä lääkäriin, sitä vinkkiä ei tarvitse antaa, halusin vaan kysyä, onko kohtalotovereita...
 
melkein samaa vikaa
eli onko otettu näytettä alapään limakalvoilta ja tutkittu se labrassa? tai papa-näytettä? voi todellakin olla ettei sinulla ole mitään tulehdusta tms. ja jos ei mitään kipuja ole, vain pelkkiä hajuoireita jotka voivat johtua siitä että tulehdus onkin puolisollasi. kannattaisi hänenkin mennä käymään lääkärissä.
 
raivona
Papa otettu joskus vuosi sitten, ja oli puhdas. Mutta tuota toista näytettä ei, se eka (ja vielä oikea gynekologi) katsoi vaan ja totesi että epäspesifi... Aion kyllä vaatia kyseiset näytteet otettavaksi. Miehelle naurettiin, kun hän epäili hänellä olevan jonkin "naisten vaivan", mutta sai myös flagylit varmuuden vuoksi... Eli en sitten tiedä. Klamydia ja tippuri minulta on otettu, ja negatiivisia molemmat.
 
Mustana ilman sokeria
Tämä ei luultavasti ole ongelmasi ydin, mutta kysynpä silti juotko paljon kahvia? Usean kahvikupin jälkeen pissakin haisee oudolle, eli ei kai ole ihan mahdotonta että alapääkin haisisi kahvipissalle ennen pesua? Nyt mulle varmasti nauretaan, mutta tuli vaan mieleen tällainen juttu...
 
raivona
Itse asiassa kyllä juon :) mutta en paria kuppia enempää päivässä... Olen sen pissan hajun kyllä huomannut, mutta en ole yhdistänyt alapään hajuihin muuten... Hmmm. :)
 
@@il3
no sitten tuli mieleen kun on omakohtaista kokemusta. eli hikoiletko alapäästä? minä kun hikoilen,ja haju on todella kauhea. en siis hikoile kainaloista,mikä sinänsä on hyvin yleistä. sitten olen huomannut, kun ikääkin on jo 41.v.,niin hikoilu myöskin on rajumpaa,varmaan jo jotain vaihdevuosijuttuja.
 
raivona
Hikoilen kyllä alapäästä(kin), mutta en mielestäni enempää kuin aiemminkaan... Itse asiassa kävin lääkärillä ja sain varmuuden vuoksi flagylit ja papa-lähetteen, jos haju pahenee, mutta tällä hetkellä suositeltiin pelkkää Lactalia. Ei kuulemma niin kauhea haju ole. Yritän nyt sitten, katsotaan miten käy kun mies on taas paikkakunnalla. :cool:
 
pims
hmm, sori mut otan esille yhden seikan..eihän miekkosesi käy katselemassa muiden hameiden alle siellä toisella paikkakunnalla..? tuleeko tuoksu justiin kun olette sekstailleet kun hän on tullut "kotia"? kerran kävi niin että sain mieheltä toisen naisen intiimibakteereja omalle intiimialueelle, voi jösses että oli kammottavat tuoksut, bakteeritasapaino järkkyi tosi pahasti.. ja niinku käsien pesu, vaikka pesis kädet kuumalla vedellä ja saippualla niin muutama sata bakteeria jää kynnen alle, kuvitteleppa antaa semmonen tehopesu poimuselle tai kurttuiselle alapäälle, ei onnistu..
 
Hoitsu..
Opiskelen hoitajaksi ja meillä oli justiin tuosta limakalvojen bakteeritasapainosta juttua. Niin se vaan on, että jos miehellä on muitakin kumppaneita, niin sen toisen naisen bakteerit yhdistettynä omiin bakteereihin aiheuttaa tulehduksia.

En nyt halua lietsoa mitään mustasukkaisuutta, mutta mahdollisuus tämäkin.
 
sama vaiva.
kyllä se on sperman haju.vaikka käyt suihkussa niin ei lähde heti.
tiedän kokemuksesta..sen takia käytän aina kondomia niin ei tuu hajut.
minulla aina yhdynnän jälkeen sama vaiva ja loppui heti kun käytettiin kondomia.
(ja mieheni ei käy vieraissa ja on puhdas ihminen..)
 
synteesiä
Alkuperäinen kirjoittaja sama vaiva.:
kyllä se on sperman haju.vaikka käyt suihkussa niin ei lähde heti.
tiedän kokemuksesta..sen takia käytän aina kondomia niin ei tuu hajut.
minulla aina yhdynnän jälkeen sama vaiva ja loppui heti kun käytettiin kondomia.
(ja mieheni ei käy vieraissa ja on puhdas ihminen..)
Yhtähyvin kyse voi olla siitä, ettet saa bakteereja kun käytätte kondomia. Eli päätelmäsi menee pahasti vikaan, mistään spermasta nyt tuskin on kyse, vaan bakteereista itse elimen pinnalla. Olivat ne sitten tulleet mistä tahansa.
 
tytteli'
Kerroit että olette sekstailleet viimeaikoina enemmin, ei sinulla mitään tulehduksia välttämättä ole eikä mieskään vieraissa käynyt, vaiva johtunee luultavammin juuri spermasta, varsinki jos miehesi sperman eritys on runsaanlaista,tee vaikka testi, käytä jonkin aikaa kondomia ja seuraa tilannetta, voi olla että sillä selviää.
 
Epäsesifi mikä onkaan
Mulla aivan sama ongelma; on ollut jo 18 vuotta (olen nyt 35v). Toiset lääkärit sanoo epäspesifi, toiset honey-moon-syndrooma, toiset ehdottaa aina klamydiaa, mikä luonnollisesti loukkaa. Pelkästään klamydia-testejä mulle on tehty 8 näiden vuosien aikana. Ja mieheni ei petä. Tai vaikka pettäisi, se ei selitä teini-iästä asti vaivannutta ongelmaa.

Paha haju ei tule samaan aikaan kierrosta, ei ole yhdistettävissä seksiin tai kahvin juontiin tai hygieniaan. Mulla voi mennä parikin vuotta ettei tuota ole ja sitten taas tulee monena kuukautena peräkkäin. Papakokeet aina olleet puhtaat, samoin virtsatestit. Silti minua auttoi, kun lääkäri määräsi (vaadin niitä) virtsatietulehdukseen ennalta ehkäiseviä antibiootteja sekä suun kautta otettavaa flagyliä. jos alan huomata oireita, syön heti muutaman antibiootin, niin ongelma ei ala.

En siis ole ikinä saanut vastausta mikä tämä on. Muutama lääkäri on vannonut että tämä on epäspesifi ja että suomalaiset lääkärit eivät vain aina tunnista tätä, koska se ei näy testeissä.
 
epäspesifi mikä onkaan
Ehdotan eytä pyydät reseptit flagyliin valmiiksi jo. Sitten heti kun huomaat oireet, vedät 2-3 tablettia niin saat heti stopin päälle. Jos sulla ei ole lääkkeitä valmiina ja joudut niitä alkaa sitten vasta hankkimaan, "se" ehtii mennä niin pitkälle että tarvitset taas kunnon pitkän lääkekuurin. Tsemppiä!!!
 
raivona
Kiitos vinkeistä. Taitaa taas olla sama vaiva... Eli ei se ainakaan spermasta johdu. Ollaan kyllä harrastettu seksiä ilman kumia, mutta spermoja ei olla päästetty sisään. Tietty sitä aina voi vähän mennä, mutta kuitenkin. Raivostuttaa niin hemmetisti. Ei viitsisi mitään tabujakaan jatkuvasti olla syömässä. Aion pyytää lääkäriltä nyt uudestaan kaikki mahdolliset testit, jotka voidaan ottaa, joku järkihän tähän on tultava. Minulla tämä ongelma on ollut ekan kerran siis nyt vasta viime keväänä-kesänä, ja siitä lähtien lähes koko ajan... :(
 
sama vaiva.
moikka.
pakko nyt pistää vielä tosta kondomista...kokeilkaa sitä nyt kun sinulla on ne vaivat.
olen varma että se auttaa sinullakin...ja hajut voi tulla vaikka ei tulekaan sisään..tiedän kokemuksesta.oletko muuten huomannut että alkaako vaivat aina yhdynnän jälkeen(seuraavana päivänä) vai myöhemmin?jos ne alkaa vasta myöhemmin niin sitten ei johdu varmaan spermasta.
 
raivona
Musta tuntuu, että edellisen kuurin jälkeen oli pari viikkoa hajutonta aikaa, ja sitten alkoivat taas menkat. Ja nyt n. 1,5 viikkoa menkkojen jälkeen huomaa hajun selvästi. Eli ei se haju ole tainnut ihan heti yhdynnän jälkeen tulla... Haju on välillä miedompi... Mutta kyllä sen jossain välissä yön tiimellyksessä :) taas haistaa/maistaa, vuotokin on sellaista hieman paksuhkoa valkoista.
 
heteroseksin aloittanut
Hm, en ollut aiemmin ajatellutkaan asiaa... Tai siis asia on minulle uusi. En ollut 9 vuoteen harrastanut seksiä miehen kanssa ja nyt kun uusi suhde alkoi ja seksi sen myötä, on minustakin alkanut tuntua, aivan kuin alapään hajut olisivat muuttuneet, voimistuneet... Ei se paha haju ole, mutta voimakkaampi kuin normaalisti. En ole kehdannut mieheltä siitä kysäistä, mutta ei hän ole siitä kyllä valittanut, päinvastoin.

Gynekologit ja tulehdukset sun muut ovat minulle ihan outoja, olen elämäni aikana ollut pelkojeni takia vain 3 kertaa gynellä. Sp-tautitestit ok, ei oireita. En käytä (vielä) pillereitä.
 

Yhteistyössä