Alastonmalli

  • Viestiketjun aloittaja croqui
  • Ensimmäinen viesti
Mies 30+malliksi!
Palaan asiaan asialinjalle!Kysyn mallina olleilta naisilta ja miehiltä myös piirtäjät vastatkaa,et onko teitä pyydetty,oletteko olleet ns.miten rohkeissa asennoissa?Ns."rohkeus"tietysti on hyvin häilyvä ja subjektiivinen käsite..
 
Mallinaollut
"Rohkeat asennot"- teema ei oikein istu elävänmallin piirustustunnille. Malli on alastomana erilaisissa asennoissa, asennoissa jossa "kaikki" näkyy. Kelpaisiko tuo vastaukseksi? Rohkeita asentoja enemmän on kysymys hyvistä asennoista jotka kuvaavat ihmiskehon liikekieltä ja jossa anatomia haastaa piirtäjää.
 
ESKO
Taidekoulussa opiskellessani oli meillä mallina hyvinkin keski-ikäinen tanakka mies,joka tuntui välillä nukahtavan ottamaansa asentoon.Kerran tapahtui, että tyttöoppilaat salin toisella puolella rupesivat hihittelemään,minä piirsin selkäpuolelta enkä oikein ymmärtänyt,mistä oli kysymys.Likat sanoivat myöhemmin,että Alpo kuorsasi nukuessaan puolinojaavassa istuma-asennossa ja kikkelikin kohosi puolitankoon,mutta lerpahti sitten.
 
Ville_Kolkyt
Olisipa hienoa päästä jonkun taiteellisen rouvan, tai vaikkapa rouvaporukan alastonmalliksi silleen hiukan pilke silmäkulmassa. Olen aika varma että moisessa tilanteessa saisin nolon
erektion, mutta ajatus on jotenkin kiihottavakin. Löytyisiköhän moiseen ajanviettoon halukkaita rouvia helposti?
 
Nakuna
Ei mallina olossa, mutta eräillä dopingaineilla taitaa olla kuvatunlainen vaikutus. Joten syy saattaa olla ihan muualla kuin mallina olossa.

Kyllä kun nainen tai naiset tarjoavat "doupingia" kunnolla tulee oltua tuhmissakin asennoissa kovana. Jos jää yöksi niin saa kunnon (tipit) jos mammat tykkäävät. Kiva lisä opiskelialle.
 
Viimeksi muokattu:
Mies kummastelee
Hmm vähän outoa läppää täällä, teen itse mallikeikkoja ja mulla ei todellakaan käy mielessä mikään tommonen, että joku piirtäjä saisi jotain viboja. Jos saa, ok hieno juttu, mutta pitäköön omana tietonaan :) Tai ehkei tota jaksa edes ajatella, suht rankkaa hommaa kuitenkin itselle, jos sen haluaa tehdä kunnolla. Esim. kaikki ruumiintoiminnot pitää olla seis poseerausten ajan ja ennen keikkaa pitää trimmata puol päivää kaikkia fuckin karvoja jne. Käytännön puuhaa tosiaaan ja jos joku saa viboja, se tuskin on malli. Plus, en usko, että jollakulla olis ollut tuntien stondis. Fantasiahöpinää
 
dille
Olin kerran piirustuskurssilla jossa oli mallina todella isorintainen nainen. Nainen oli nuori eikä edes muuten pullea, mutta rinnat olivat valtavat. Se oli todella outooa, koska vaikka yleensä mallipiirustustunneilla ei seksi ole mielessä, niin kyllä sellaiset maailmanluokan hinkit huomiota herättävät. Opettajakin oli hieman vaivaantunut , Koska malli vaan oli jotenkin niin seksilehdestä hypänneen oloinen, vaikka ei mitään revitellyt.
 
Alasti/!!!
Kyllä kun nainen tai naiset tarjoavat "doupingia" kunnolla tulee oltua tuhmissakin asennoissa kovana. Jos jää yöksi niin saa kunnon (tipit) jos mammat tykkäävät. Kiva lisä opiskelialle.
Kyllä tietää kun toiset naiset haluu kotiinsa malliksi että haluuko piirtää tai tehdä katseltuaan jotain muuta. Mikäs siinä jos on kiva "rouva" mikä tietää asennot mitä haluu.
 
Viimeksi muokattu:
jaaà
En tiedä miksi, mutta mulla olis kyllä halu kokeilla alastonmallina olemista.
Valokuvaajan tai piirtäjän edessä. Olisi kokemus jonka haluaisin kokea.
Niin että jos joku haluaa ilmaisen mallin hetkeksi, täältä löytyy.
 
Ola
oLIN MALLINA vanahemalle naiselle. Aluksihalus piirtää asvoni, sitten pyysi että riisun kaikki pois ja sano että makaksaa. Vaikka olen ujo poika niin riisun ja kun katseli niin rupes seisomaan. Sitten jäin yöksi kun makso että nain sitä.
 
Flora
Olen useampaan otteeseen piirtänyt sekä naisten että miesten vartaloita alastonmalleista. En juurikaan kiinnitä huomiota kuinka suuret rinnat naisella on tai kuinka pitkä miehen vehje on. Lähinnä mittakaavojen vuoksi. Kerran kuitenkin muistan olleeni hieman hämilläni/kiihottunut kyseisessä tilanteessa. Malli oli venäläissyntyinen mies Kun hän riisui kylpytakin ja otti asennon ei voinut olla kiinnittämättä huomiota hänen penikseensä. Kooltaan se oli huomattavasti normaaleja kikkeleitä pitempi ja paksumpi, mutta mihin katse erityisesti kohdistui oli hänen paljas terskansa, joka oli valtavan kokoinen. Lisäksi se oli väriltään sinertävä miltei violetin sävyinen. En ollut moista aiemmin nähnyt. Muistan tehneeni työstä hyvinkin detaljimaisen
 
Marko
Olin yhteen aikaan useinkin kursseilla piirtämässä alastonmalleja. Kerran oli mallina nuori mies, jolla oli stondis koko ajan päällä. Olihan mielenkiintoista puuhaa ja ilo silmille!
Naisia on useammin malleina ja mitä mielenkiintoisimmassa asennoissa. Siinä saa piirtäjä katsoa kohdetta tosi tarkkaan. Mites piirtävät miehet: rupeaako kulli seisomaan tuollaisessa tilanteessa?
Entä onko muilla kokemuksia tällaisista projekteista.
Olen ollut kuvattavana kahdella vanhemmalla naisella ja kyllä se on kiihottava tilanne, en minä ainakaan pystynyt hallitsemaan kaluni jäykistymistä...
 
Viimeksi muokattu:
Harrastelija nainen
Jyväskylän kansalaisopiston kurseilla tuli tunnillemme miesmalli, joka sai itseni hieman punastumaan. Mies oli erittäin asiallinen ja hienosti piirrettävä, upea kroppainen malli. Itselleni oli ilo piirtää miesmallia. Erittäin miellyttävä kokemus.
 
Malli analysoi
Kysyn teiltä ketkä olette olleet mallina:Et millainen oli eka kertanne ihmisten edessä?Ja Mitkä oli ensimmäiset asennot?Ei varmaan ole tarkoituksenmukaista et ekana tulee vaikeimmat asennot..Eiköhän siinä mallina ollessa ole aikaa ajatella vaikka mitä?Onko malli koko ajan hiljaa vai onko joku jutellut jotain ympärillä olevien kanssa?

Kyllä ryhmän kanssa tulee puhuttua. Mulla on sosiaalipsykologian opinnot takana ja jatko-opinnot menossa ja siinä tilanteessa koko huoneessa oleva porukka muodostaa yhden ns sisäryhmän, jossa sosiaalinen koheesio on aika tiukka. Eli sen hetken ollaan yhtä porukkaa, ainakin mä olen; jutellaan koko ajan ja kysyn niiltä, onks hyvä asento ja olisko ideoita jne jne. Päivän päättyessä ryhmä ja yhteisyys hajoaa.

Olen siis tarkkaillut piirtäöjiäni, "piirtänyt" sosiaalisen maiseman
 
Viimeksi muokattu:
stewen
Alastonmallina olen ollut useiden vuosien ajan. Kokemusta niin piirrustus-, maalaus- ja kuvanveistoryhmistä. Alastomuus on minulle luonnollista ja helppoa on ollut mennä esille täysin alasti. Mieluimmin täysin alasti kuin osittain puettu. Helpointa minulle on miehenä ollut olla mallina naisryhmille. Vaikeinta taas pelkälle miesryhmälle. Mallina olo on minulle ollut työtä enkä ole ajatellut sitä, että minua katsellaan ja olen alasti. Siksi kai ei erektiot ole haitanneet työtäni enkä ole tuntenut häpeää alastomuudesta. Opiskelijat ovat olleet asiallisia. Heitä on ollut nuoria ja vanhempia, naisia sekä miehiä.
Vielä lähes kuusikymppisenä haluaisin olla mallina, jos jossain tarvittaisiin.
 
Ramioinen
Kysyn teiltä ketkä olette olleet mallina:Et millainen oli eka kertanne ihmisten edessä?Ja Mitkä oli ensimmäiset asennot?Ei varmaan ole tarkoituksenmukaista et ekana tulee vaikeimmat asennot..Eiköhän siinä mallina ollessa ole aikaa ajatella vaikka mitä?Onko malli koko ajan hiljaa vai onko joku jutellut jotain ympärillä olevien kanssa?
Olen ollut muutaman kerran naistaiteilijan mallina. Ensimmäinen kerta oli tosi hermostuttavaa koska alkoi vuotamaan sieltä ja se oli tosi noloa. Asento oli varmaan sellainen contraposta, sehän on aika yleinen. Sitten piti lähteä kotiin ja nainen oli aika vihainen siitä kun sanoin että on pitkä kotimatka ja että olen nälkäinen. Enemmän olen kyllä tavallaan nauttinut siitä että naiset valokuvia ottavat minusta. Se on minulle ihan normaalia ja olen tottunut ja sitten olin kerran oppilasasuntolassa mallina ja juonutkin jonkun verran. Nainen oli pyytänyt nuoria opiskelijatyttöjä katsomaan minua enkä tiennyt asiasta mitään. Myöhemmin sain kyllä tietää asiasta eikä se nyt niin vakava juttu ollut. Suhtaudun luommollissti alastomuuteen enkä häpeä itseäni ja mikäettei, on mukavaa näyttää koko keho.
 
Viimeksi muokattu:
Ramioinen
Palaan asiaan asialinjalle!Kysyn mallina olleilta naisilta ja miehiltä myös piirtäjät vastatkaa,et onko teitä pyydetty,oletteko olleet ns.miten rohkeissa asennoissa?Ns."rohkeus"tietysti on hyvin häilyvä ja subjektiivinen käsite..
Ollessani naisen luona ylioppilasasuntolassa naytin asennon jota itse kutsun lantioseisonnaksi ja myöhemmin tyttöystäväni sanoi asennon olevan hartiaseisonta. Se nyt vain on sellainen asento missä näkyy sukuelimet kokonaan ja nainen otti valokuvia siitä. Tosin minua ei pyydetty näyttämään sitä mutta olen aina ollut innokas näyttämään sitä naisille yleensäkin eli ilmeisesti moni on sen nähnyt ja tämä nuori nainen oli ensimmäinen joka valokuvasi sen. Vastaavia kuvia en ole koskaan nähnyt muiden esittämänä. Myöhemmin tämä nainen kuvasi minut naisystävänsä kanssa joka myös oli alasti. Luultavasti esitys oli täydellinen'Että se siitä rohkeista asennoista.
 
Viimeksi muokattu:
Otto
Alastonmallina taidetunneilla asennot ovat erilaisia. En ole itse kokenut, että joku asento olisi erityisen rohkea. Vaikeita ja raskaita asentoja kyllä on. Pornokuvien rohkeat asennot eivät kuulu taidetunneille. Asennoissa näkyy se mikä luonnollisestikin näkyy alasti ollessa. Jos sukupuolielin näkyy, niin jotkut piirtävät sen ja jotkut eivät. En ole sitä koskaan ajatellut kuka sinne katsoo tai ei katso. Minulle alasti oleminen on helppoa ja luonnollista eikä minulla ole mallina ollessa ole erektiota tullut. Minusta puheet miesmallien erektioista ovat niiden puheita, jotka eivät halua edes olla mallina vaan näytellä itseään.
Mallin työ on työtä ja oikea asenne ja arvostus piirtäjiä kohtaan pitää asiat kunnossa.
 
kuvanveistäjä
Itseasiassa etsin 4 eri näköitä kokoista ja ikäistä nasmalia.Jokunen vuosi sitten pidin jopa muutaman näyttelynkin.Eri elämäntilanteisen takia muutin nyt varsinai-suomeen,alkoi itää ajatus tehdä naistemaan mukaan 4 työtä ja sillon saisin koottua näyttelyn.
Ne 4 mallia ois nyt hakusassa,että pääsis tekemään työtä.
Teen kiveen työt siinä on vielä pitkä matka kun malli tulee ja saa tehtyä pienoismallin ja sitten katseltua paika missä sen voi tehdä kiveen.Mallityön pystyn tekemään kotona, näin säästää työhuonekuluissa.
Olen jo aiemmin työskennellyt elävien mallien kassa, nyt vaan paikka on muutunut ,ois toveena lötytää turuseudulta sopiva malli.
 
asenne ratkaisee
Olen mies ja olen alastomallina piirustuskursseilla. Erektiota minulla ei ole ollut noilla tunneilla mutta joskus alapäässä on tapahtunut pienoista heräämistä eli koko vaihtelee mutta ei sentään vaaksuoraan asentoon asti. Koko vaihtelee esim. kuuman ja kylmän-tuntemuksen vaikutuksesta, ei ilmiön syntymiseen eroottisia ajatuksia tarvita.
Erektio hävettäisi kyllä hiukan, se paljastaisi että mallin ajatukset vaeltavat "jossain muualla". Oikeastaan enemmän minua pelottaa se että kostun, eli kiimatippa ilmestyy virtsaputken suulle, tippaa saattaa nimittäin alkaa roikkumaan ja se on jo härskiä.
Olen joskus kostunut mutta en usko että olisi näkynyt roikkuvaa tippaa :)
Olen ympärileikattu joten tippa tulee näkyviin heti toisin kuin luomumiehellä jolla esinahka useimmiten antaa näkösuojaa. Piirustustilanne ei mallin kannalta ole eroottinen niinkuin edellä on jo tullut julki, työ on raskasta, esim. kolme tuntia samaa asentoa jossa paino on toisella jalalla, paikat saattaa olla kioeänä kuin olisi käynyt raskaan juoksulenkin. Jaksaakseen mallintöitä, kuntoilua pitääkin harrastaa.
 
Viimeksi muokattu:
asenne ratkaisee
Olen mies ja tehnyt alastonmallinhommia noin 20.v ja mielestäni nämä mielipiteet menevät täysin
sivuun koko malliasiasta ja keskittyvät lähinnä peniksen ulkoiseen tilaan mikä ei ole taiteellisen ilmaisun lähtökohtainen tarkoitus / olen toki iloinen jos joku haluaa katsella kiinnostuksella paljasta
kaluani en koe sitä kiusallisena ja katson että sekin kuuluu tähän työhön sääntöhän on että katsoa saa ja pitääkin mutta ei koskea/ mallina olen piirtäjille maalareille kuvanveistäjille ja valokuvaajille sekä anatomian oppilaille sekä myös body paint vartalomaalareille työ on kiinni omasta asenteesta
pitää olla sinut itsensä ja alastomuutensa kanssa
 

Yhteistyössä