Alistuvat vaimot

Meillä ei kuulu piiskaaminen suhteeseen.

Kyllä mies joskus saattaa joskus nappasta niskavilloista kiinni, mutta ei satuttaakseen. Tehostaa sillä tavoin tietoisuuttani siitä, että olen toiminut väärin.

Apua, nyt en edes tiedä mitä ajatella. Olen kyllä sitä mieltä, että kukin tavallaan mutta tällaisista vapaaehtoisesti järjissään olevista alistuvista naisista en ole kyllä kuuluukaan. Seksileikeissä ehkä..
Oppia ikä kaikki.
Kai tähän vaikuttaa kasvatus. Itse kasvanut voimakkaiden naisten kanssa, jotka ovat joutuneet pärjäämään elämässään ilman miestä. Näinpä minun näkökulmasta miehillä ei melkeinpä ole käyttöä, ehkä joku viihde/huvitusarvo. Karrikointia.
Kiinnostaisi kyllä minkälaisella mielenlaadulla onnistuu tuollainen palvelijattarena olo. Itse kun en ole määrättävissä missään, en oikein töissäkään. Kun yksin sitä on pärjätty niin yksin pärjätäänkin.

Näistä ajatuksista huolimatta olen onnistunut olemaan parisuhteessa ihan kelpoisesti. Kyllä meillä passataan ja palvellaan toista ihan vain sen takia, että halutaan hyvää toiselle.

Puoli vuotta seurustelin miehen kanssa joka kai tahtoi jotain bimbo orjaa. Vieläkin kun ajattelen häntä tulee mieleen, että ei v**tu minua ei määräillä ja alkaa savu nousta korvista, että joku edes yrittää kontrolloida sillätavalla.
Olen varmaankin sitten näiden määrääjämiesten pahin painajainen.
Ennen tuota miestä ehkä vähän haaveilinkin, että tulisi mies joka ottaisi ja panisi kuriin. Tuon puolen vuoden jutun jälkeen. No way!!

 

Kaunis nainen,varmaankin ihan jees tyyppi,vissiin.Nyrkkeilijä Eva Vahlström.Mitenkähän tuon alan urheilijan miesystävä täyttää kriteerit?Ajatuskin että parempi puoliskosi,nainen ,on huippunyrkkeilijä,ei,ei todellakaan.Miten te muut ajatteletta kyseisestä symbioosista,etenkin miespuoliset?

 

Ajatus siitäkin,että parempi puoliskoni olisi nainen kauhistuttaa,ei,ei todellakaan.Mies on minulle sopiva kumppani.

 

Ajatus siitäkin,että parempi puoliskoni olisi nainen kauhistuttaa,ei,ei todellakaan.Mies on minulle sopiva kumppani.

Osaatko hävetä?Taas joku kirjoittaa sohviksen nimissä.Ilmeisesti tarvii rekata oma taiteilijanimi ettei kuka hyvänsä saa mollata meikäläistä.Tehkääs nyt sellanen juttu,kaapatkaa sohvis tavaramerkki itsellenne ja herkutelkaa sillä.Voin keksiä itselleni uuden ja rekkaan sen.Sitten tuon julki ja voitte tunnistaa minut.Sama häirikkö mutta eri nimellä.Eipähän kukaan nimissäni puhu paskaa kuten tämä,kuka liene.Sairas tyyppi.Moderaattorille,katsokaa mistä tämä sohvisväärennös tulee.Laittakaa hänet lauteille.On vain yksi sohvis.se olen minä.Älkää jäljitelkö.Väärennökset helppo tunnistaa.

 

[viesti moderoitu]

 

Sitten tuon julki ja voitte tunnistaa minut.Sama häirikkö mutta eri nimellä.

[viesti moderoitu]

Miksi aloitit solvaamisesi,HEH,mikä niin hauskaa?Oletko sellainen hehhehtyyppi?Harmin vaan,teidänlaisten kanssa kun käy sanasille,moderaattori laittaa sohvikselle luun kurkkuun.Sovitaanko niin,pidetään tasoa yllä,ei mitään hehhehehhiä,sopiiko?

 

[viesti moderoitu]

 

Luin Doylen kirjan, ja toisin kuin monet tässä, pidin itse sen opetuksista ja haluaisin elää niiden mukaan.

Doyle kehottaa, että nainen etsisi vähintään kaksi toista naista, joiden kanssa keskustella suhdeasioista, jottei rasittaisi miestään liikaa niillä aiheilla. Näitä juttukumppaneita etsin nyt.

Olisiko täällä muita naisia, jotka kaipaavat Doyle-henkistä ystävää tai keskustelupiiriä?

Yhteyttä voi ottaa mneitonen miuku yahoo piste com.

Itse olen 26-vuotias nainen Helsingistä.

 

Keskustelupiiri olisi mielenkiintoinen. Vieläkö olet mneitonen sellaiseen innostunut, kenties sellaista perustanut?

 

No joo, oli virhe kirjoittaa tänne. Tuli niitä ikäviä viestejä niinkuin pelkäsin. Elän onnellisena ja täyttä elämää suhteessani, enkä ymmärrä, miksi aikuisen ihmisen tekemiset niin kovin paljon ärsyttää muita. Enhän ole käskenyt ketään toista naista toimimaan näin, vaikka se onkin oma vakaumukseni.

Ainoastaan toivoin saavani kontaktin samankaltaisiin ja olisin halunnut jutustella heidän kanssaan.

EDELLÄ LAINAUS aloittajalta jo ensimmäiseltä ketjun sivulta!

Eli kas kun tämä ketju on näin venähtänyt, Kilttityttö halusi vain rupatella kadehdittavasta osastaan muiden samanmielisten kanssa. Ja nyt siis täällä pahoitetaan aina ja vaan hänen mieltään rienaavilla kirjoituksilla.

J.K. Aloittajan kannattaisi tehdä heti selväksi, haluaako eri näkemyksiä l. keskustelua aloittamastaan aiheesta vai vain hymistelyä ja myötäilyä.

 

Voiko joku todella todentaa että tuollainen toimii pitkällä tähtäimellä? Hirveän vaikea uskoa ettei toinen alkaisi käyttämään sitä hyväkseen.

 

Hei!

Luin tätä keskustelua ja olisin kiinnostunut myös keskustelemaan "samanhenkisten" naisten kanssa. Olen myös ns. kiltti ja alistuva nainen. Ikää minulla on hieman päälle 30v. ja miehelläni ja minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta. Olemme olleet yhdessä jo useita vuosia. Nyt olen kotiäitinä ja mieheni on töissä ja muutoinkin mieheni on ns.perheenpää eli päättää perheemme asioista. Minä teen naisena kotityöt.

Minä olen kuullut myös aika ikäviäkin kommentteja tätä aihetta koskien, mutta olen onnellinen näin ja jostain kumman syystä olen halunnut tällaista suhdetta jo alusta alkaen...en osaa sanoa onko minussa jotain vialla mutta saan tästä suurta tyydytystä. Pidän myös seksissä S/M-aiheisista rooleista ja haluan olla myös makuuuoneen puolella se alistetumpi osapuoli. Piiskajutut ym. kiehtoivat minua jo varhaisessa murrosiässä ja tämä on se meidän suhteemme piristävä puoli seksin puolella ja pidämme molemmat vähän rajummista otteista. Onnekseni olen löytänyt miehekseni mukavan dominoivan miehen ja hän ei ole mikään mielipuoli alistaja tai narsisti vaan rakastava, huomaavainen ja ennen kaikkea luotettavan turvallinen aviomies ja perheestään huolta pitävä isä. Suorastaan pelottavaa ajatella, jos olisin törmännyt tuollaiseen narsistiseen tmv. mieheen kun niitä tuntuu nykyään olevan aika paljon liikkeellä.

 

Tämä keskustelu on hyvin outoa minulle,koska meillä minä olen perheen pää.
Avomieheni sanoo minua usein tempperamenttiseksi etelä-eurooppalaiseksi koska olen aika tempperamenttinen nainen.Mieheni ei ole koskaan koskenut minuun millään väkivaltaisella tavalla ja sellaiseen en ikinä tulisi alistumaan oli tilanne mikä hyvänsä!

Minä määrään usein myös seksielämäämme koskevat asiat eikä mieheni ole koskaan valittanut.Harrastamme nimittäin n.5 kertaa viikossa seksiä ja minulle on tärkeää että itse saan aina orgasmin jos haluan.

En kuitenkaan ole mikään suhteemme diktaattori vaikka siltä saattaakin kuulostaa.Tärkeää on että suhteessa on molemmilla osapuolilla turvallinen olo ja että molemmat ovat onnellisia.

Jos kunnioitus,ystävyyssuhde,seksi,hauskuus ja miellekkyys ovat suhteessa hyvin niin suhde on aikas vakaalla pohjalla.
Älkää naiset sietäkö kunnon pakaa mieheltänne vaikka kuinka rakastaisittekin heitä ja vaikka hän olisikin lastenne isä.Ei lapsetkaan ole onnellisia jos vamhempien suhde ei ole onnellinen!Yhtä tärkeää on myös hoitaa ja antaa aikaa parisuhteelle kuin antaa aikaa lapsille.

 

Olipas kerrankin mielenkiintoinen keskustelu, luin koko jutun läpi.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi aikuinen ihminen haluaa parisuhteessa olla lapsen asemassa ja jättää määräysvallan kumppanilleen. Tai no niin, ehkä juuri siksi, että saisi olla lapsen asemassa eikä tarvitse kantaa vastuuta omasta elämästään ja päätöksistään. Minä en kuitenkaan ikinä rupeaisi alistuvaksi vaimoksi enkä edes "apulaiseksi", vaikka kai sekin sitten jollekulle sopii.

Ylipäätään termit "valta, asema, rooli, paikka ja parisuhde" yhdistettynä saa aikaan jonkinlaisia kylmiä väreitä, miksi se kumppanuus toisen kanssa on niin vaikeaa? Eikö voida olla yhdessä elävät mies ja nainen jotka päättävät yhteisistä asioista yhdessä ilman vallankäyttöä? En minä kavereistanikaan mieti, että kumpi meistä nyt tässä johtaa ja saa päättää minne mennään kahville. (Ja naisen kanssa riiteleminen on muuten minun mielestäni tuhat kertaa pahempaa kuin miehen kanssa riiteleminen.)

Ja kyllä, on olemassa naisia, jotka haluavat päättää ihan vain päättämisen ilosta mitä pesuainetta ostetaan tai minkä paidan mies laittaa päälleen. Heidän miehiään käy vähän sääliksi, kuten minun käy sääliksi näitä alistuvia vaimoja (anteeksi nyt vaan). Ja on olemassa myös niitä naisia, joiden on pakko päättää kun miehestä nyt vain ei ole siihen.

Edellisessä suhteessani minä olin se "perheen pää", mies oli epäkypsä ja lapsellinen ja minä kannoin vastuun arjesta pesuainemerkkiä myöten. Se oli mielestäni raskasta, suhde oli kuin taakka selässäni, jota toinen ei auttanut kantamaan hyvällä eikä pahalla. En oikein tiedä miten siihen tultiin, mutta kumppani oli joka tapauksessa väärä minulle ja loppujen lopuksi jätin hänet. Nyt elän tasa-arvoisessa suhteessa, jossa molemmilla on yhtä lailla vastuu eikä kummallakaan ole sen enempää valtaa kuin velvollisuuttakaan päättää toisen asioista. Ja se on loistavaa, suhde ei ole taakka vaan voimavara, ja mieheni on tuki ja turva vaikkei hän määrää asioistani.

Kyllä minä siivoan kotona, käyn kaupassa, lämmitän saunan, annan seksiä koska tahansa ja kysyn "otatko kulta vielä yhden kaljan?". Ja niin tekee hänkin. Yhteiset päätökset tehdään yhdessä niin, että lopputulos kelpaa molemmille. Annan hänen päättää jos uskon hänen tietävän paremmin tällä kertaa (vaikkapa tällä hetkellä sisustamista ja remonttia koskevista asioista), ja hän minun. Ja ihan ilman valtataistelua.

Vai olenko vain niin sokea, etten huomaa jatkuvaa valtataistelua ja alistamista suhteessamme kun minun mielestäni sitä ei ole?

 

Tämä keskustelu on hyvin outoa minulle,koska meillä minä olen perheen pää.
Avomieheni sanoo minua usein tempperamenttiseksi etelä-eurooppalaiseksi koska olen aika tempperamenttinen nainen.Mieheni ei ole koskaan koskenut minuun millään väkivaltaisella tavalla ja sellaiseen en ikinä tulisi alistumaan oli tilanne mikä hyvänsä!

Minä määrään usein myös seksielämäämme koskevat asiat eikä mieheni ole koskaan valittanut.Harrastamme nimittäin n.5 kertaa viikossa seksiä ja minulle on tärkeää että itse saan aina orgasmin jos haluan.

En kuitenkaan ole mikään suhteemme diktaattori vaikka siltä saattaakin kuulostaa.Tärkeää on että suhteessa on molemmilla osapuolilla turvallinen olo ja että molemmat ovat onnellisia.

Jos kunnioitus,ystävyyssuhde,seksi,hauskuus ja miellekkyys ovat suhteessa hyvin niin suhde on aikas vakaalla pohjalla.
Älkää naiset sietäkö kunnon pakaa mieheltänne vaikka kuinka rakastaisittekin heitä ja vaikka hän olisikin lastenne isä.Ei lapsetkaan ole onnellisia jos vamhempien suhde ei ole onnellinen!Yhtä tärkeää on myös hoitaa ja antaa aikaa parisuhteelle kuin antaa aikaa lapsille.

Tuossa kirjoituksessa on hyvin kirjoitettu asiaa perheenpäästä, vaikka poikkeavana tekijänä on se, että perheenpäänä on nainen. Kyllä se noinkinpäin varmasti toimii.

Kiinnittäkää huomio erityisesti seuraavaan lainattuun lauseeseen.

En kuitenkaan ole mikään suhteemme diktaattori vaikka siltä saattaakin kuulostaa.Tärkeää on että suhteessa on molemmilla osapuolilla turvallinen olo ja että molemmat ovat onnellisia.

Vaikka perheellä onkin pää, niin silti puolisot ovat tasa-arvoisia. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin perheenpää asettaa perheensä itseään korkeampaan asemaan.

Niin onko hän silloin alistaja, kysyn vaan?

 

pam. oo.35 ammuttiin lähtölaukaus ja taas se alkaa, siitä vaan.

 

pam. oo.35 ammuttiin lähtölaukaus ja taas se alkaa, siitä vaan.

????

 

Yhdyn Sirppanaan, huhhuh mitä alentavaa sontaa noi kaksi ensimmäistä tekstiä. Oikea, todellinen tasa-arvo vaatii kaikkein eniten kypsyyttä sekä oikeanlaista vahvuutta sekä mieheltä että naiselta. Toisen ihmisen alistaminen "onnellisen parisuhteen" nimissä on kyllä vaarallisinta, mitä tiedän. On hyvin huolestuttavaa että tämä toisen ihmisen alistamisen ajattelumalli on hiipimässä takaisin yhteiskuntaamme. Kyse on kuitenkin vain heikon itsetunnon omaavan miehen kitinästä, jos on sitä mieltä että naisen täytyy alistua hänen valtansa alle. Ja millainen ihminen (nainen) haluaa luovuttaa vastuun ja vallan omasta elämästään toiselle ihmiselle (miehelle)? PELOTTAVAA!!!

 

Määrääkö aloittajan mies päivittäin esim. rouvansa vaatteet? Miten hänen aikansa riittää siihen? En tiedä mistä itse repisin aikaa määräillä puolisoni vaatteet.
Jotenkin tuntuu epäuskottavalta myös tuo maatilan kuvaus tässä yhteydessä, rakennusvuosien sekä miehen pituuden ilmoitettaminen senttimetrilleen. Ettei olisi tämä jonkun miehen fantasiaa?

 

Et tainnut kaivata miesten kommentteja, mutta pakko sanoa, että juuri noin se on. Tietenkään miehen valta ei saa olla mitään tyranniaa tai alistamista, vaan rakkaudesta lähtevää vastuuta, johon kuuluu juuri se asioista viime kädessä päättäminen. Tämä on todettu hyvin toimivaksi mm. meidän perheessä.

Mutta nykyään ongelma on siinä, että moni nainen ei salli miehen olla tässä asemassa vaan kilpailee siitä monin keinoin miehen kanssa. Näin mies voi olla hukassa ja nainen ei sitten kuitenkaan ole onnellinen. Toki usein on niinkin, että moni mies ei kykene tätä asemaa/vastuuta koskaan ottamaan ja kantamaan ja silloin se jää naiselle. Tai jos mies on esim. alkoholisti tms. niin tämä ei tietenkään toimi.

Mutta todella tässä mennään nykyään täysin väärään suuntaan, miehet ovat kohta täysin hukassa asemastaan ja naiset eivät ole tyytyväisiä enää missään. Ei ymmärretä, että nainen olisi onnellisimmillaan juuri naisena omassa asemassaan, antaen miehelle hänelle kuuluvan aseman, vaikka juuri sillä tavalla se homma toimii parhaiten.

On hieno katsella sellaisia kulttuureja, joissa naiset ovat vahvoja, onnellisia ja hyvällä tavalla ylpeitä juuri omassa asemassan naisena ja naiseudestaan yleensä. Nykysuomessa taas media ja yhteiskunta antaa ymmärtää, että tällä tavalla ei kuulu elää ja että nainen ja mies ovat muka täysin samanlasia, riistäen molemmilta heidän luonnollisen asemansa ja aiheuttaen näin valtavan paljon pahoinvointia parisuhteisiin ja perheisiin.

taidatte te kaksi ensimmäistä viestiä kirjoittajat provoilla vain !! hah hah! mitä tolloja!

 

Vastaan nyt minäkin tähän vanhaan ketjuun.

Olen jo kohta 50 nainen ja seurustelen ihanan miehen kanssa, joka on hyvin päämäärätietoinen ja sellaisessa asemassa että hänen pitää pystyä tekemään päätöksiä paljon ja nopeasti. Minulta tuollainen ei onnistuisi - en vain osaa päättää kun alan pohtia asioiden kaikkia puolia.

Pidän suunnattomasti siitä että mies kysyy mielipidettäni ja tekee sitten päätöksen. Mieheni on niin fiksu, turvallinen ja minut rakastavasti huomioon ottava että minun on helppo luovuttaa hänelle päätösvalta. Tyhmälle miehelle tuota valtaa ei voisikaan antaa.

Minä teen kotona naisten työt ja hän hoitaa miesten hommat - eikä siis todellakaan ole mikään sohvaperuna. Minusta on ihanaa tehdä ruokaa, hoitaa kotia ja keksiä pieniä kivoja huomionosoituksia miehelleni. Kun näen hänen onnellisen ilmeensä, saan halauksen, suukon jne. niin se tuntuu vaan niin hyvältä. Olen huomannut että kun teen hänelle näitä ihania pieniä huomionosoituksia niin hänkin tekee niitä minulle. Olenko siis alistunut? En mielestäni mutta hoidan oman osuuteni - ehkä roolitus on meillä perinteinen mutta minusta ei vaan olisi paikkaamaan kattoa tai rakentamaan terassia. Lisäksi minut on lapsena opetettu kiltiksi tytöksi, onko siis ihme että minun on helppo totella kun mies pyytää jotakin.

No sitten sänkyasioissa haluan kyllä niitä rajumpia otteita ja tuhmien puhumista (joskus piiskaakin) sopivassa suhteessa hellän seksin lomassa. Ja ihan ruokaakin laittaessa pari läpsäisyä pepulle saa minut kostumaan. Jotkut testosteronia tihkuvat kommentit saavat minut virittymään mukavasti - tiedän että joku toinen nainen saattaisi ottaa pultit.

Minä en koe että arvoni olisi mitenkään uhattuna - päin vastoin; saan olla nainen, minun ei tarvitse yrittää olla jotain mitä en ole. Olen kyllä henkisesti vahva mutta voin olla myös heikko kun siltä tuntuu. Nautin tästä olotilastani ja miehenikin vaikuttaa tyytyväiseltä yhteiseloomme.

 

Niin, jotenkin luulisi että henkisesti kypsä ihminen haluaa parisuhteeltaan muuta kuin läpsäsyjä perseelle ja vielä kiihottuu siitä? Mutta jokaisen oma asia, näin sivullisena vain hieman huvittavaa. Näitä parisuhdepalstoja kun lukee niin välillä miettii että miten niissä parisuhteissa ihminen kasvaa aikuiseksi. Kiukutellaan ja käyttäytymismallit kuin lapsuudenperheestä. Ukko tai akka sanelee mitä tehdään, ja tunnetaan jotain outoa mielihyvää kun se kysyy mielipidettä?

 

Vastaan nyt minäkin tähän vanhaan ketjuun.

Olen jo kohta 50 nainen ja seurustelen ihanan miehen kanssa, joka on hyvin päämäärätietoinen ja sellaisessa asemassa että hänen pitää pystyä tekemään päätöksiä paljon ja nopeasti. Minulta tuollainen ei onnistuisi - en vain osaa päättää kun alan pohtia asioiden kaikkia puolia.

Pidän suunnattomasti siitä että mies kysyy mielipidettäni ja tekee sitten päätöksen. Mieheni on niin fiksu, turvallinen ja minut rakastavasti huomioon ottava että minun on helppo luovuttaa hänelle päätösvalta. Tyhmälle miehelle tuota valtaa ei voisikaan antaa.

Minä teen kotona naisten työt ja hän hoitaa miesten hommat - eikä siis todellakaan ole mikään sohvaperuna. Minusta on ihanaa tehdä ruokaa, hoitaa kotia ja keksiä pieniä kivoja huomionosoituksia miehelleni. Kun näen hänen onnellisen ilmeensä, saan halauksen, suukon jne. niin se tuntuu vaan niin hyvältä. Olen huomannut että kun teen hänelle näitä ihania pieniä huomionosoituksia niin hänkin tekee niitä minulle. Olenko siis alistunut? En mielestäni mutta hoidan oman osuuteni - ehkä roolitus on meillä perinteinen mutta minusta ei vaan olisi paikkaamaan kattoa tai rakentamaan terassia. Lisäksi minut on lapsena opetettu kiltiksi tytöksi, onko siis ihme että minun on helppo totella kun mies pyytää jotakin.

No sitten sänkyasioissa haluan kyllä niitä rajumpia otteita ja tuhmien puhumista (joskus piiskaakin) sopivassa suhteessa hellän seksin lomassa. Ja ihan ruokaakin laittaessa pari läpsäisyä pepulle saa minut kostumaan. Jotkut testosteronia tihkuvat kommentit saavat minut virittymään mukavasti - tiedän että joku toinen nainen saattaisi ottaa pultit.

Minä en koe että arvoni olisi mitenkään uhattuna - päin vastoin; saan olla nainen, minun ei tarvitse yrittää olla jotain mitä en ole. Olen kyllä henkisesti vahva mutta voin olla myös heikko kun siltä tuntuu. Nautin tästä olotilastani ja miehenikin vaikuttaa tyytyväiseltä yhteiseloomme.

 

Onko täällä ketään, joka olisi lukenut Surrendered wives- kirjan? Saatikaan elää oppien mukaan?
Minä harrastin aikoinani irtoseksisuhteita, olin epävarma ja jännittynyt. Kävin jossain välissä terapiassakin, joka ei auttanut mitään. Avun sain vasta kun tapasin nykyisen mieheni ja ymmärsin, että meillä Suomessa ollaan menty aivan väärään suuntaan tasa-arvossa. Onnellisten parisuhteiden ja naisten salaisuus on alistua miehelle. Mies on perheen pää, jolla on valta mutta myös vastuu.

En kaipaa ilkeitä kommentteja vaan samallaisten naisten kanssa ajatusten vaihtoa.

Olet eksynyt väärään palstaan. Tuolla toisella puolella on kyllä seksi-keskustelu palsta -osasto, siellä keskustellaan kaiken maailman myös sinun kaltaisesta kiksistä.

 

Naisten tasa-arvotaistelu karkasti odotetusti käsistä, kun feministit ja femakot teki siitä sairaalloisen kilpailun ja vastakkainasettelun. Palkka-asioissa yms. on ihan eri asia ja oikeutettuakin vaatia tasa-arvoa, mutta kun se taistelu karkasi sitten joka tasolle, niin eihän siitä hyvää seurannut. Ihminen on siitä järjetön olento, että se ei elä luonnon mukana, vaan kehittyneenä keksii omia käsitteitä ja sääntöjään. Toiset säännöt ja käsitteet on tietenkin normaaleja, että esim. multimiljoonainen yhteiskunta menestyy, mutta sitten ne lieveilmiöt... parisuhteista niin moni on nykyään enemmän kilpailullista ja vastakkainasettelua on usein, ja tämä on yksi syy (huom! ei ainoa), miksi niin harva parisuhde kestää. Minä elän avovaimoni kanssa perinteisessä asetelmassa. Olen perheen pää ja minä määrään tahdin. Avokki on palvelija, kodinhoitaja, pitää minut tyytyväisenä, tottelee, alistuu, ei kilpaile eikä kyseenalaista. Ja mikä parasta, se tulee häneltä luonnostaan. Olemme täysin tasapainoisessa ja tyytyväisessä suhteessa. Ja ennen kuin kukaan raivotar ehtii älähtämään, niin se henkisellä väkivallalla, uhkailulla ja pelottelulla alistaminen on ihan eri asia. Se ei ole osa meidän parisuhdetta.