Älkää "tehkö" vain yhtä lasta, ajatelkaa asiaa myös lapsen kannalta. (Jos ei kyse sekundäärisestä lapsettomuudesta)

["vieras"]

Itselläni ei ole sisaruksia ja täytyy sanoa että olen kärsinyt asiasta monessa eri ikävaiheessa. Lapsena jopa häpesin sitä ettei ole sisaruksia, ja sanoin etten haluaisikaan vaikka en mitään niin kovasti toivonut kuin siskoa tai veljeä. Oli aika tylsää olla kaikilla mökkireissuilla ilman kaveria ja samoin joulut oli oikeasti aika masentavia. Meillä on myös pieni suku, vain kaksi suunnilleen saman ikäistä serkkua, ja heistä olen yrittänyt saada läheisiä itselleni, mutta he taas pitävät minua ulkopuolisena, eivätkä tajua että minulla ei ole ketään muita sukulaisia kuin he... Siis eivät kutsu esim. kihlajaisiinsa, eivät polttareihinsa eivät lapsiensa synttäreille... Tulee siitä tosi paha mieli, koska haluaisin heitä mieltää melkein sisaruksiksi koska mulla ei ole muita. Heillä on toiselta puolelta monta serkkua kyllä, eivätkä kai tajua että koen olevani yksinäinen, vaikka olen siitä suoraan puhunutkin. (olen kutsunut heidät molemmat silloisine puolisoineen AINA kaikkiin perhejuhliin kun mulla ei ketään muita ole kuin omat vanhemmat ja nämä serkut perheineen).

No, siis lapsuudessa kaipasin kovasti sisarusta ja samoin nyt vanhempana, tuntuu, että kaikille kavereilleni on se oma sisarus kaikkein läheisin kaveri eikä mulla voi olla sellaista sidettä kenenkään kanssa kun ei ole sisarusta. Samoin omien vanhempien vanhetessa tunnen olevani ihan yksin tekemässä kaikki päätökset kun ei ole ketään muuta kenen kanssa jakaa ajatuksia ja vastuuta. Lisäksi monelle oma sisko tai veli on aina lapsenvahtina ja omaa sisarusta on helpompi pyytää kuin ketään kaveria.

Eihän tietenkään kaikilla sisaruksilla ole läheisiä välejä, mutta kuitenkin yleensä on.

Siksi pyydän teitä miettimään, onko itsekästä "tehdä" vain yksi lapsi? Tietenkään aina se ei ole haluamisesta kiinni, jos ei vain tärppää. Mutta tunnen aika monta perhettä joissa vanhemmat sanovat etteivät halua enempää kuin yhden lapsen. Minusta se on lapsen kannalta ikävää, ja vanhemmat ajattelevat aika itsekkäästi siinä. Omalle lapselle toivoisi yleensä kaikkea parasta, ja paljon tärkeämpää kuin mikään materia, on läheinen suhde omaan sisareen/sisariin.

 

["hmm"]

minä olen ainoa lapsi, ja ajattelin että voisin tehdä itsekkin vain yhden koska lapsuuteni oli niin ihana en siis ollut mitenkään lellitty, mutta olihan se mukavaa olla kuitenkin se ainoa lapsi. kavereiden sisarussuhteet vaikuttivat ihan karseilta.

 

[-.-]

Harmi jos olet kärsinyt asiasta.

Mutta ei lapsi siitä aina kärsi.

 

["sama"]

Saman kokeneena meillä on nyt kaksi lasta ja tulevaisuudessa toivottavasti 1-2 enemmänkin.

 

["Vieras"]

Jos sinä olet kärsinyt, niin se ei tarkoita, että kaikki muut ajattelisivat samanlailla. Jokainen tehköön tasan niin monta lasta kuin ITSE haluaa.

 

["elina"]

tää on vähän vaikea kysymys. ainokaiset menettävät sisarusten kanssa olon ihanuuden ja kamaluuden ja siitä opitaan paljon elämästä. Veikkaan että ainokaisilla on enemmän mielenterveysongelmiakin aikuisena. Mutta elämäntarkoitus on jotain enemmän kuin elää sisarlaumassa ja sen tukemana myöhemmin. Yritä ajatella positiivisesti. Voit vielä löytää sielunsiskosi/veljesi joka on ollut myös ainokainen.

 

["mie"]

olihan veljen kanssa riitaakin, mutta on kyllä todella läheinen ihminen minulle. Halusin lapsilleni sisaruksia, ainakin yhden, nyt tulossa toinenkin Miehellä on myös kaksi sisarusta, jotka ovat hänen parhaita ystäviään.

 

[tiiru]

Mun piti taas vähän miettiä, että hitsi kun mun lapsi ei saa elää ainoana lapsena, kun me itsekkäistä syistä toinen todella halutaan.
Minä olen siis ollut ainoa lapsi ja tyytyväinen asiaan, siksi mä jotenkin ihailen yhden lapsen perheitä, tai tiäks...katson tietyllä lämmöllä. En osaa paremmin selittää.

 

["vieras"]

Tuo on juuri se asene, jota tarkoitin. Minusta ei pidä ajatella kuinka ITSE haluaa, vain kuinka olisi parasta lapselle. Tai sitten voi olla hankkimatta sitä yhtäkään lasta. Ainoana lapsena ei esim. tarvitse oppia jakamaan, he ovat usein itsekkäitä, ja heidän on vaikea ottaa toisia huomioon. Tuntemani ainoat lapset ovat hieman hankalia, eivätkä osaa ikinä ottaa toisia huomioon. Siksi parisuhteetkin ovat kauhean vaikeita heille. Niin myös mulle itselle. Voi tietysti johtua muistakin asioista, mutta kyllä uskon että sisarus on parasta mitä omalle lapselle voi antaa.

Siksi vain vetoan teihin, miettikää, ennen kuin hankitte yhtäkään lasta, oletteko valmiit asettamaan lapsen tarpeet omienne edelle ja luopumaan ajattelusta mitä ITSE haluan?


[QUOTE="Vieras";26151836]Jos sinä olet kärsinyt, niin se ei tarkoita, että kaikki muut ajattelisivat samanlailla. Jokainen tehköön tasan niin monta lasta kuin ITSE haluaa.[/QUOTE]

 

["vieras"]

Kaikki tuntemani ainoat lapset ovat toivoneet sisaruksia. Just esim. juhlapyhät kotona ovat heidän mielestään olleet sekä lapsena että nyt aikuisena masentavia, kun on niin pieni porukka, eikä toisia lapsia. Tietysti varmasti on poikkeuksia, mutta näin ainakin omassa kaveripiirissäni. Ja todellakin allekirjoitan sen, että ainoat lapset ovat yleensä itsekkäitä, ihan järkyttävän vaikea välillä heidän kanssaan toimia kun eivät vain osaa asettua toisen asemaan. Usein ovat sinkkuja vielä pitkälti yli 3-kymppisinäkin, kun etsivät sitä täydellistä oikeaa, eikä kukaan kelpaa kun pitäisi olla täydellinen. Kun ei ole tottunut ikinä joustamaan eikä jakamaan ja on saanut vanhempien jakamattoman huomion aina ja kaikessa....

Tiedän että on poikkeuksiakin, mutta näin se kuitenkin tuntuu useimmiten menevän. Olen samaa mieltä että vanhempien pitäisi yrittää hommata lapsilleen sisaruksia jos vain mahdollista!


[QUOTE="vieras";26151913]Tuo on juuri se asene, jota tarkoitin. Minusta ei pidä ajatella kuinka ITSE haluaa, vain kuinka olisi parasta lapselle. Tai sitten voi olla hankkimatta sitä yhtäkään lasta. Ainoana lapsena ei esim. tarvitse oppia jakamaan, he ovat usein itsekkäitä, ja heidän on vaikea ottaa toisia huomioon. Tuntemani ainoat lapset ovat hieman hankalia, eivätkä osaa ikinä ottaa toisia huomioon. Siksi parisuhteetkin ovat kauhean vaikeita heille. Niin myös mulle itselle. Voi tietysti johtua muistakin asioista, mutta kyllä uskon että sisarus on parasta mitä omalle lapselle voi antaa.

Siksi vain vetoan teihin, miettikää, ennen kuin hankitte yhtäkään lasta, oletteko valmiit asettamaan lapsen tarpeet omienne edelle ja luopumaan ajattelusta mitä ITSE haluan?[/QUOTE]

 

["vieras"]

joo itse olen suuresta perheestä jossa oli aina melua, ei omaa rauhaa, ei tarpeeksi aikaa vanhemmilla kaikille lapsille ja kinastelua sisarusten kanssa joten meillä on yksi lapsi ja se riittää! mieheni on ainoa lapsi jolla oli mukava lapsuus ja paljon kavereita joten ei tosissaan ollut yksinäinen. miettisin kahdesti ennen kuin alkaisin puhumaan ns. lapsen suulla täällä ja jakelemaan typeriä neuvoja jotka on vain ja ainoastaan sun mielipiteitä, eri ongelmat ne ois sulla ollut sisarustenkin kanssa!

 

[minusta]

lasten hankkiminen esikoista varten on typerintä mitä olen kuullu. Lapsia "hankitaan" sen vuoksi, koska vanhemmat haluavat ja on resurssit huolehtia lapsesta. Jos esikoinen haluaa koiran, hevosen tai audin, niin toki sekin hankitaan, ettei vaan jää mistään paitsi.

 

["vieras"]

ja ei millään pahalla mutta mun ystäväpiirisse ne joilla on ollut suuri lapsuudenperhe ovat edelleenkin yksin tai muuten ihan hukassa elämässään, että ei kannata yleistää!

 

[Anatolia]

Tehkää (tai "tehkää") lapsia just sen verran kuin jaksatte. Sen verran, mihin resurssit riittää.

Jos on jo yhdenkin kanssa ihan loppu, niin ei enempää lapsia. Ei, vaikka se ainokainen sitten olisikin joskus yksinäinen tai jotain. Ei kukaan kai missään tyhjiössä kuitenkaan elä...kavereita ja seuraa voi olla, vaikka sisaruksia ei olisikaan.

 

[Big Bang Theory]

Meitä oli 2, Minä ja isoveljeni. Meillä myös todella pieni suku ja lähes kaikki sukulaiset oli vanhoja ( siis sellaisia 60-80-vuotiaita ) 2 serkkua on ja nekin asui todella kaukana ja olivat ihan eri aaltopituudella. Kyllä isoveljestä seuraa oli juurikin aina mökkireissuilla ja lomamatkoilla ja kotonakin.

 

[tiiru]

[QUOTE="vieras";26151913]Tuo on juuri se asene, jota tarkoitin. Minusta ei pidä ajatella kuinka ITSE haluaa, vain kuinka olisi parasta lapselle. Tai sitten voi olla hankkimatta sitä yhtäkään lasta. Ainoana lapsena ei esim. tarvitse oppia jakamaan, he ovat usein itsekkäitä, ja heidän on vaikea ottaa toisia huomioon. Tuntemani ainoat lapset ovat hieman hankalia, eivätkä osaa ikinä ottaa toisia huomioon. Siksi parisuhteetkin ovat kauhean vaikeita heille. Niin myös mulle itselle. Voi tietysti johtua muistakin asioista, mutta kyllä uskon että sisarus on parasta mitä omalle lapselle voi antaa.

Siksi vain vetoan teihin, miettikää, ennen kuin hankitte yhtäkään lasta, oletteko valmiit asettamaan lapsen tarpeet omienne edelle ja luopumaan ajattelusta mitä ITSE haluan?[/QUOTE]

Mä olin koulussa aina se paras jakamaan karkkinsa/lelunsa jne. Muilla tuntui aina olevan kamalan vaikeeta sellainen ja muistan kun musta tuntui tosi usein kummalliselta ja ihmettelin miten muut ovat niin itsekkäitä. Mun taas ei ollut koskaan tarvinnu taistella mistään, joten lelujen ja karkkien jakaminen tuntui kivalta ja helpolta.

Parisuhteessamme ei myöskään ole mitään vikaa, päinvastoin.

Ja tuosta ihme sinkkuselityksestä, miten typerältä se kuulostaakin...menin naimisiin 22vuotiaana enkä kaipaa sinkkuilua lainkaan, mutta en ymmärrä miten koko asia liittyy siihen että olin ainokainen?! :O

Enkä ole edes muista ainoista lapsista huomannut erottuvasti teidän havaitsemia asioita.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26151913]Ainoana lapsena ei esim. tarvitse oppia jakamaan, he ovat usein itsekkäitä, ja heidän on vaikea ottaa toisia huomioon. Tuntemani ainoat lapset ovat hieman hankalia, eivätkä osaa ikinä ottaa toisia huomioon. [/QUOTE]

Onhan tehty tutkimuksia, joissa tuo väite, että ainoat lapset olisivat itsekkäämpiä ja eivät ottaisi toisia huomioon, on todistettu täysin vääräksi. Asia on täysin päinvastoin. Ainoat lapset jakavat mieluummin tavaransa ja ovat empaattisempia. Jos sinä olet tuntenut itsekkäitä ainoita lapsia, ei se tarkoita, että kaikki ainokaiset olisivat itsekkäitä.

 

["mamma"]

[QUOTE="vieras";26151913]Tuo on juuri se asene, jota tarkoitin. Minusta ei pidä ajatella kuinka ITSE haluaa, vain kuinka olisi parasta lapselle. Tai sitten voi olla hankkimatta sitä yhtäkään lasta. Ainoana lapsena ei esim. tarvitse oppia jakamaan, he ovat usein itsekkäitä, ja heidän on vaikea ottaa toisia huomioon. Tuntemani ainoat lapset ovat hieman hankalia, eivätkä osaa ikinä ottaa toisia huomioon. Siksi parisuhteetkin ovat kauhean vaikeita heille. Niin myös mulle itselle. Voi tietysti johtua muistakin asioista, mutta kyllä uskon että sisarus on parasta mitä omalle lapselle voi antaa.

Siksi vain vetoan teihin, miettikää, ennen kuin hankitte yhtäkään lasta, oletteko valmiit asettamaan lapsen tarpeet omienne edelle ja luopumaan ajattelusta mitä ITSE haluan?[/QUOTE]

Siis täh?
Eikö kukaan laita lapsiaan tarhaan jos on vaan 1 lapsi? Meidän poika on ainakin oppinut ottamaan toisia huomioon tarhassa ja oppinut myös että lelujen kanssa pitää vuorotella. Eiköhän se itsekkyys ole ihan luonteenpiirre joka ihmisellä joko on tai ei?
Nyt menee taas vähän liian pitkälle nämä oman elämän ja kokemusten analyysit. Jos itsellä on ollut tietynlaista niin ei se tarkoita että niin olisi kaikilla muillakin. Ennemminkin kannattaisi katsoa peiliin jos on parisuhdeongelmia eikä syyttää vanhempia siitä että on tietynlainen kun ei ole sisaruksia.
Ihminen voi itsekkin vaikuttaa siihen miten se elämä menee jos tiedostaa omat ongelmansa ja on halukas muuttamaan omia näkökantojaan. Vaatii vähän työtä siinä omassa pääkopassa.

 

[ainokaisen vaimo]

Meillä mies on ainoa lapsi ja hän ei ole koskaan nähnyt mitään tarvetta useammalle kuin yhdelle lapselle. Hän on ollut aina tyytyväinen noin eikä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Osaa ottaa muut huomioon, jopa paremmin kuin minä isommassa perheessä kasvanut.

Jos meille hankitaan toinen lapsi, niin se on kyllä minun toivomuksestani. Ei miehen, joka on kokenut ainoana lapsena elämisen.

 

["vieras"]

Ihan kuin se sisaruksen saanut ei voisi kärsiä yhtälailla siitä sisaruksesta? Ei se sisarus automaattisesti ole mikään autuus. Sisaruussuhteet eivät ole mitään helppoja asioita ja monikin lapsi miettii useinkin, että kunpa olisin ainokainen. Samoin vielä aikuisiälläkin (ja varsinkin silloin) moni kokee sisarukset vain riesaksi. Ei asiat ole niin mustavalkoisia ap!

 

["xxXxxxx"]

Meillä on vain yksi lapsi. Ymmärrän kyllä ne hyvät puolet jos lapsi saisi sisaruksen, mutta ei se voi olla ainoa syy tehdä toista. Minusta me EMME ole itsekkäitä, koska tiedämme omat rajoituksemme.. meistä ei olisi useamman lapsen vanhemmiksi (se on tullut todettua tämän yhden kanssa, luonnollisesti ei sitä tiedetty ennen hänen syntymäänsä), yhdelle olemme hyviä, mutta en usko että useammalle olisimme. Olimme eron partaalla kun lapsemme oli vauva/pieni, joten emme myöskään halua ottaa sitä riskiä että tekisimme toisen ja eroaisimme. Silloin se esikoinen saisi sen sisaruksen mutta myös rikotun perheen.. ei hyvä.

Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista, joskus on lapselle hyväkin jäädä ainokaiseksi. Meidän lapsellamme on kuitenkin muuta sukua paljon, on serkkuja joita nähdään usein. Tietenkään sitä ei tiedä tulevatko olemaan aikuisina tekemisissä ollenkaan, mutta voihan sisaruksetkin riitaantua tai jäädä etäisiksi, joten ei sekään ole varmaa.

 

[Silja.S]

Miten vitussa joku voi sanoa tietävänsä kumpi vaihtoehto on "parasta lapselle". Lapset ovat niin erilaisia ja kokevat asiat niin erilailla. Parasta vaan seurata biologista kelloaan, jota terve järki ohjaa. Jos lapsia tulee, niitä tulee. Jos jää vain yhteen, kyllä se yksikin siitä ilman traumoja selviää, kunhan vanhemmat antavat lapselle kaikki selviytymisen mahdollisuudet.

 

["xxXxxx"]

[QUOTE="vieras";26152086]Ihan kuin se sisaruksen saanut ei voisi kärsiä yhtälailla siitä sisaruksesta? Ei se sisarus automaattisesti ole mikään autuus. Sisaruussuhteet eivät ole mitään helppoja asioita ja monikin lapsi miettii useinkin, että kunpa olisin ainokainen. Samoin vielä aikuisiälläkin (ja varsinkin silloin) moni kokee sisarukset vain riesaksi. Ei asiat ole niin mustavalkoisia ap![/QUOTE]

Tai sisarukset tulisivat muuten hyvin toimeen, mutta vanhemmat suosii toista/yhtä heistä, jolloin se väkisinkin vaikuttaa sisarusten väleihin. Todellakaan se sisarus ei tarkoita automaattisesti sitä, että aikuisena ollaan parhaita kavereita.

 

["vieras"]

Ei asiat ole mustavalkoisia, mutta aika lailla samoja kokemuksia on aloittajan kanssa. Olen siis ainoa lapsi.
Tosin olen aina olut hyvä jakamaan, lapsena oli pakko, kun jos olisit ominu karkit ei olis ollu kavereita, sisaruksilla tää ei mene ihan niin(lähipiirissä iso perhe ja siellä ei tosiaan karkkeja jaettu).

Näin aikuisena suren sitä että olen yksin huolehtimassa vanhenevista vanhemmistani, toki mies on tukena mutta ei ketään joka jakaisi edes jotain niistä muistoista joita lapsuudesta on

Minulla on monta lasta, ja lapsettomuushoitojakin takana, koska mun elämän yksi johtoajatus on lapsesta asti ollut et mun lapsen ei tarvii olla ainoa lapsi. Jos eivät tykkää sisarukset toisistaan, voivat olla aikuisena ihan rauhassa ilman et ovat tekemisissä, mutta on edes mahdollisuus hyvään sisarussuhteeseen.

 

["minä"]

Eiköhän nämä ole aika yksilöllisiä kokemuksia. Meillä on yksi lapsi ja ainoaksi jää. Meillä on tarjota rakkautta, aikaa ja huomiota. Piloille emme todellakaan meinaa silti hemmotella. Näin jaksamme itse paremmin, mikä on myös lapsemme etu. Olen varma, että hän myös oppii ihan varmasti tässä elämässä tarvittavat sosiaaliset taidot ilman sisaruksia.